arkisto:

helmikuu 2013

Thaimaan viimeiset retket

27
–
elämä, matkustus
Tänä torstaina olisi viimeisen tältä erää viimeisen Thaimaa-jutun vuoro (Ensimmäisen jutun voi lukea täältä ja toisen täältä). Viimeisen viikon vietimme kahdelle eri saarella, ennen kuin siirryimme takaisin Bangkokiin. Tätä ennen matkamme oli risteillyt Bangkokista Koh Lantalle, mutta nyt edessä olivat Koh Mook ja Koh Kradan. Tarkoituksenamme oli löytää ”paratiisi” ja siirryimme koko ajan suuremmalta saarelta pienemmälle. Niin kuin kuvista saatatte huomata, loppujen lopuksi jalkojen alla olikin mitä hienointa hiekkaa ja silmien edessä maailman kirkkain meri.
Ensimmäiset kuvat ovat Mookin saarelta, jonne siirryimme Lantan saarelta pitkähäntäveneellä. Island hopping (eli saarelta toiselle hyppely ja reissaaminen) on Thaimaan eteläosissa todella helppoa ja halpaa, sillä länsimaisten reppureissaajien epämääräinen haahuilu on paikallisille tuttua. Saarilla on ”matkatoimistoja”, joista voi varata lauttoja tuleville päiville ja saarien henkilökunta on usein yhteyksissä toisiinsa, ja tietävät näin opastaa muun muassa majoituksesta paikan päällä. Mitä pienemmäksi saari tulee, sitä hankalampi infoa on löytää. Meidän tapauksessa viimeisin Kradanin saarikin oli kuitenkin sen verran kehittynyt matkailussa, että minkäänlaista ongelmaa ei ollut. Hauskaa tosin oli, että esimerkiksi eräällä lauttamatkalla huomasimmekin olevamme osana päivän snorklaus-retkeä ja siinä missä muut jäivät korallille pulikoimaan, niin meidät heitettiin Mookin rantaan. Paikalliset kyllä tietävät, kuinka toimia mahdollisimman halvasti.
Koh Mook oli kaunis, mutta yllättävän ”turistisoitunut” alue. Päärannan johtava mökkikylä oli paikalliseen tasoon nähden sangen ylellinen ja jopa joku suomalainen matkatoimisto on ruvennut järjestämään Mookille pakettimatkoja. Oma majoituspaikkamme oli kuitenkin vähän kauempana rannasta ja saaren toisella puolella oli kalastajakylä ja rauhallinen ranta, jossa saattoi välttää hehkuvanpunaiset, suomalaiset eläkeläiset ja muun vyölaukku-kansan. Sinänsä turisteja olimme itsekin, mutta rauhaa kaipaavia sellaisia, ja siksi löysimmekin usein itsemme kaukana päärannasta. Myös ruokapaikkojen hinnat tippuivat sitä mukaa, mitä kauemmas pahimmista turistikeitaista käveltiin. Paikallisten ruoan ystävinä ruoan laatukin parani yhtä lailla: tuoreet hedelmät, mausteinen papaija-salaatti, paistettu kala sitruunaruoholla maustettuna, sticky rice ja mango ja curry-kastikkeet. Vatsani kaipaa Thaimaata hartaasti.
Pssst! Ylläolevassa kuvassa on rantarapujen hiekkapalleroita. Seurasimme tuntikausia, kuinka muutaman millin mittainen rapu teki tarkkaa työtänsä. Vielä rapujakin hienompaa oli kuitenkin hakea rantabaarista jääkahvi tai kookos-shake.
Majoituimme näilläkin saarilla pieneissä Bungaloweissa, joiden yöhinta seikkaili peak-seasonin aikaan yhteensä siinä noin 15 euron tietämissä. (Nyt saattaisi hinta olla tipahtanut jo puoleen!) Eipä nuo nyt ihmeellisiä mökkeröisiä ole, mutta hinta-laatusuhde ei voisi olla kohdallaan. Usein bungaloweissa on vielä oma suihku ja vessanpöntö/reikä maassa, mutta Kradanilla kylppäritilat olivat yhteiset. Tuuletusta ei luonnollisestikaan ollut, mutta sellainen hyrräävä kattotuuletin hoiti hommansa ja kuivatti silmät sopivasti.
Kolmen saaren viimeinen oli Kradan, saarista rauhallisin. Siinä missä Mookilla olivat kauneimmat näkemäni auringonlaskut, niin Kradanilla oli kirkkaimmat vedet ja hienointa hiekkaa. Enkä ole koskaan nähnyt niin häilyvää rajaa meren ja rannan välissä. Paljon saarelta ei ole kerrottavaa, sillä paljon siellä ei mitään ollut. Juuri ja juuri yksi pieni kauppa. Se mikä yllätti oli, että hinnat nousivat jonkun verran pienemmillä saarilla, mutta järjellä ajateltuna se onkin luonnollista, kun kaiken tavaran joutuu kuskaamaan maista. Nautin joka hetkestä kaiken seesteisyyden ja kauneuden keskellä. Jos kirjoittaisin romaanin, kirjoittaisin sen varmaan Kradanilla.
Päiväsaikaan saaren ympäristöön tuli veneillä turisteja ja paikallisia käymään ja eritoten snorklaamaan, mutta iltapäivästä saari hiljeni. Snorklasimme saaren edessä olevalla koralliriutalla, enkä ole koskaan nähnyt sellaista kalamäärää. Nemo-kalat olivat peruskauraa verrattuna niihin sateenkaarikaloihin.

Lautta-bussi-yhdistelmällä pääsimme saarikierroksen päätyttyä Trangin juna-asemalle, josta lähti 15 tunnin junamatka kohti Bangkokia. Kyllä oli kolisevassa junassa taas tunnelmaa. Bangkokissa oli kaikki ennallaan: kuu kallellaan ja ihmisiä kuin susia itärajalla. Chatuchakin viikonloppu-marketti oli huikea elämys satoineen ja tuhansine myyntipöytineen: aivan mielettömiä second hand -löytöjä tekee joskus mitä oudoimmista paikoista. Viimeinen päivä kului muuten rauhassa, syöden varastoon, luonnollisesti.

Siinä oli kaikki kuvasato Thaimaasta teille. Vastailen miellelläni mieltä askarruttaviin kysymyksiin reissuun liittyen. Vielä olisi marraskuista Tansanian-reissu-kuvasatoa varastossa.Vieläkö siellä jaksettaisiin reissujuttuja?
Tämä vuosi taitaa mennä Suomessa. Valitettavasti. Jos lompakkoni yllättävästi siitä vuoden mittaan kuitenkin lihoo, niin sitten kohteena voisikin olla Intia. Tai ehkä Islanti. Tai Uusi-Seelanti. Namibia ehkäpä?
Mukavaa torstaita. Harmi, ettei ole helatorstai, olisi vapaapäivä haha.
Nyt Les Misérables ja ihanat ihanat kaksi ja puoli tuntia.
-Henriikka

Mahdollisesti Marimekkoa.

16
–
muoti, oma tyyli
Villasta ja neuleesta on tullut tämän talvena aikana minulle yhä tärkeämpää. Työpaikallani on ollut niin viileää, että paras univormu on ollut villapaita ja koulupäivätkin ovat kuluneet villavaatteissa. Eräs lämmin löytö on ollut Fidasta löytynyt puna-vihreä neulemekko, jonka pitkät hihat ja polviin asti ylettyvä helma toimivat hyvin hangessa. Fidan vaatteiden hintalappuihin on toisinaan merkitty tuotteen merkki ja tämän mekon lapussa luki ”Marimekko”. Niskassa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista lappua, eikä googlettaminen ole tuottanut tulosta. Tietääkö joku, voisiko tämä tosiaan olla Marimekkoa? Oli tai ei, pidän siitä silti.
Neulemekon kanssa sopivat yksinkertaiset vaatteet: mustat farkut, kirppisbootsit ja shampanja-korvikset. Punatut huulet ovat yllätysyllätys se viimeinen niitti.
Lähipäivinä on kuitenkin alkanut tuoksua kevät. Väistyköön villa, tulkoon lämpö ja pölyiset, kuivat asvaltit. Hyvää yötä.
-Henriikka

 neulemekko/Fida, kengät/Pertti Palmrooth -second hand, farkut/Levis, korvikset/DIY

Kevään uudet astiat

10
–
astiat
On taas aika puhua astioista; keraamisista esineistä, jotka niin kovasti elämääni ilahduttavat. Olen jo muutamaan otteeseen vieraillut Sagaformin tilaisuuksissa katsastamassa tulevan sesongin uutuustuottet ja tämän kevään tuotteet sain nähdä pari viikkoa sitten. Sagaformin jouluastioista en ollut niin suuresti mielissäni, mutta tulevan kevään tuotteet olivat taas nappeja. Pelkkä katselu ei riitä astioiden arviointiin lainkaan, vaan lautasiakuppejakippoja pitää päästä koskemaan ja kokeilemaan. Kevään tuotteiden lemppareiksi nousivat kolme seuraavaa settiä:
POP -väriä kahvipöytään
Leikkimökki-henkiset, värikkäät astiat ovat ilo silmälle. Pyöreät muodot ovat leikkisiä, jopa pienesti hauskan kömpelöitä, ja värit mukavan murrettuja. Nämä olisivat sopivat tyttöjen teekutsuille, siirtolapuutarhaan tai mökille.
PRINT COLLECTION -Tulip
Retrofania hellitään lämpimän sävyisella, simppeleillä tulppaanikuosilla. Peltipurkit, essut ja keittiötarpeet ovat kuin monen vuosikymmenen takaa. En tarvitse ainuttakaan astiaa, mutta voi olla, että pyöreä peltitarjotin ja muutama keittiöpyyhe ajautuu kaappiimme mystisesti lähiaikoina.

 PRINT COLLECTION -Story

Print collectionin tulppaanisarjan lisäksi sykäytti myös mustavalkoinen, sinisella ja pinkillä korostettu kuosi. Vaikka pöllöt ja ketut alkavat hiljalleen väistyä printeistä, tämä jaksoi vielä innostaa. Tähänkin sarjaan kuuluu essuja, patakintaita, purkkeja ja keittiöpyyhkeitä, mutta jostain syystä sydämeni vei munakupit, nuo maailman kaikkeuden turhakkeet, universumin älyttömimmät astiat.

Iloinen uutinen oli myös, että perinteisen take away -mukin rinnalle oli tullut toinen pienempi kokoisena.  Pikkuiruisempi mahtuu paremmin laukkuun, mutta sisään mahtuu kuitenkin mukillinen. Kaiken kaikkiaan kaikki uudet kevätastiat olivat sellaisia piristykseen pyrkiviä, jotka tekevät arjesta astetta riemukkaampaa. Elämästä on hyvä tehdä mielekkäämpää, on syynä sitten kettukuvioinen munakuppi tai suloisen kömpelö teekannu.
– Astiaraportterinne Henriikka kuittaa

Ruostetta hiuksissa, Houston help.

17
–
vinkit
Kaipaan fiksua apuanne. Houston, I have a problem. Ja ongelma onkin erittäin epämääräinen, nimittäin hiukseni ovat täynnä ruosteläikkiä ja raitoja. Niitä on oikeastaan joka puolella hiuksia, joskin ne ovat suhteellisen huomamattomia etuhiusten suurempaa läiskää lukuun ottamatta. Thaimaan reissumme jälkeen huomasin tämän kummallisen dalmatialais-ilmiön ja tajusin sen johtuvan matkakampauksestani: saatoin pitää samaa nutturaan monta päivää peräkkäin ja ilmeisesti ponnarin metalliosa oli reagoinut meriveden kanssa niin, että ruoste levisi ja jäi hiuksiin. 
Ei ole auttanut normaalit pesut eikä tavanomaiset hiustuotteet. Siispä kysyisin, mikä neuvoksi? Millä tökötillä ruoste lähtisi hiuksista? Ostin tänään syväpuhdistavaa shampoota toivoen, että se veisi myös metallijämät mennessään. 
En ole aiemmin törmännyt moiseen ilmiöön, mutta tässä tätä nyt ollaan. Ei mitään kuolemankamalaa, mutta mielelläni olisin ilman täpliä. Anybody help?

-Henriikka

Villakäärö

6
–
muoti, oma tyyli

Monen monta kuvaa kauniista talvipäivästä ja iltapäivän auringosta. Suuri helpotus ja ilonaihe elämässä on, että aurinko pysyy taivaalla pitkälle iltapäivään. Aurinko on kyllä käsittämättömän voimauttava. Tuntuu, että jokaisella ihmisellä on sellainen henkilökohtainen nintendo-voimapalkki, jonka energiavarastoa kasvatetaan auringon avulla. Lähipäivät on saanut mun palkin täpötäyteen.

– Vaikka valoa jo näkyykin, niin villasta en luovu. Täysvillainen takki, villapipo, villalapaset ja -huivi. Olen yksi kävelevä villakäärö.

Tänään saavuin Turkuun ja käyty on jo SPR:n Kontti ja Retrobot. Molemmat vakuuttivat vahvasti: Kontti aarrerallin ja viiden euron alennus-kassien kanssa, ja Retrobot ihanan palvelun, valikoitujen second hand -aarteiden ja yleisen tunnelman tähden.

-Henriikka
takki, huivi, pipo, farkut, kengät/second hand, reppu/Fjällräven, lapaset lahjana anopilta

Vinkkejä Turkuun ohoi!

22
–
kaverit, matkustus, vinkit
Arvatkaas kuomat, olen matkalla Turkuun. Epämääräinen koulu- ja työhommien täyttämä hiihtolomani huipentuu viikonloppureissuun Suomen länsihelmeen, Suomen aliarvostetuimpaan kaupunkiin. Itse asiassa täytyy myöntää, että siitä on useampi vuosi, kun viimeksi vierailin Turussa. Turku on yksi niistä kaupungeista, joissa voisin hyvin kuvitella asuvani, mutta kaupunki on kuitenkin itselleni vieras ja sisältö tuntematon.
Toivoisin teiltä vinkkejä siitä, mitä Turussa kannattaa tehdä ja nähdä. Mikä on paras kirpputori ja saako jostakin täydellistä italialaista jäätelöä? Missä myydään suomalaista designia ja mikä second hand -liike pieksee muut kuusnolla? 

Aikaahan meillä ei ole kuin muutama päivä, mutta nyt kun ihanat ystävämme ovat siirtyneet Porista Turkuun, niin tulemme varmasti vierailemaan siellä jatkossakin. Alina ja Juuso, vartin päästä perillä!
Mitä parhainta viikonloppua kaikille, hiihtolomalaisille etenkin.
-Henriikka
Kuva: shop.cometofinland.fi

COTTON CANDY

3
–
valokuvat

”When I was young I listened to the radio waiting for my favourite songs to come. Now that I’m older I’m surfing on the Internet waiting for my favourite pics to be found. Today I was in wearehairypeople.tumblr.com and just loved life because of that site.”

Joskus fiilikset on paljon helpompi kasata kuviksi kuin yrittää rakennella sanoiksi. Muutama päivä sitten, pakkasaamuna, keräilin kuvia tunnelman pohjalta ja kokosin ne fiiliskartaksi. Sinistä, vaaleanpunaista, valkoista, pilviä, lunta, metsiä. Tammi-helmikuun taite on itselleni usein sellaista utuista aikaa, jolloin pohtii syvällisiä ja miettii tulevaa. Nämä kuvat kiteyttävät juuri tämänhetkistä oloani enemmän kuin hyvin. Mitä nyt? Mitä kohta? Mitä sitten, kun opiskelut loppuvat? Missä kaupungissa? Missä maassa? Mitä? Miksi? Elän ihanaa aikaa elämässä, mutta on vaikeaa nähdä kovin montaa kuukautta pidemmälle. On nautittava tästä sinisestä hetkestä. Eleltävä murehtimatta, mutta mietiskellen.
Kovasti hattaraa jokaisen päivään. Nauttikaa.
-Henriikka
my fashion mags -profile: http://thefashionmags.com/aamukahvilla

Ystävänpäivälahja minulta minulle

10
–
muoti, oma tyyli, ostokset

Joskus onni löytyy ihan nurkan takaa. Joskus jopa todellinen onni, mutta tällä(kin) kertaa aion kirjoittaa sellaisesta astetta pinnallisemmasta onnesta. Ja kukapa tietää, josko se onni saisi mussa aikaan myös syvempää onnellisuutta. Uskon jonkin asteiseen, joskin hataraan, suoraan verrannollisuuteen näiden kahden onni-asteen välillä. Joka tapauksessa tämänkertaisen onnen luojana on uusi viininpunainen villakangastakkini, joka odotti minua rekissä uskollisesti yli puoli vuotta, ollen lopulta viimeinen lajitoveri koko kaupassa.

Kävelin Beamhilliin, suuntasin suoraan alennurekeille ja bongasin Dagmarin punaviini-takin: 70% merinovillaa, 20% polyamidia, 10% kashmiria. Toivoin hartaasti mielessäni, että hinta olisi niin korkea, ettei asiaa tarvitsisi edes harkita. Lapussa kuitenkin luki, että alkuperäinen 450 euron hinta oli tiputettu asteittain aina 130 euroon saakka. Mitä ihmettä! Alkoi armoton henkinen kamppailu siitä, kotiuttaisiko viimeisen jäljelläolevan takin vai jättäisikö riemunkiljahdukset jollekin toiselle kokoiselleni onnenonkijalle. Niin kuin kuvista näkyy, valitsin vaihtoehdon A.

Oi-jo-joi, se on niin täydellinen kaveri. Saman talven aikana kaappini ovat saapuneet molemmat villakangastakkini, kamelinvärinen ja tämä. Kelpaa tepastella ympäri ämpäri katuja ja piiloutua tuulelta. Varmasti jotakuta 130 euron hinta hirvittää, mutta itsestäni se tuntuu huokealta: samalla hinnalla myydään villakangastakkeja monissa ketjuliikkeissä, eivätkä niiden materiaalit usein houkuttele. Ainoa asia, joka on jäänyt itselleni mysteeriksi on, miksi uusi takkini oli saanut roikkua rekissään syksystä tänne saakka. Toivottavasti minulta ei ole jäänyt huomaamatta joku ammottava reikä kainalossa. Yritin parhaani mukaan syynätä takin läpi.
Joku joskus kritisoi tapaani kirjoittaa kertomalla minun ”höpöttelevän liikaa Haavistomaisesti”. Aion kuitenkin vielä jatkaa kertomalla, ettei takin ostopäätös ollut helppo. Kävin lounastauolla kaupassa, jonka jälkeen ehdin harkita ja veivata asiaa nelisen tuntia keskustassa haahuillen, ennen kuin sydän pamppaillen juoksin kauppaan peläten hullun lailla, että joku on vienyt takin. Myyjät nauroivat.
Totuushan on, ettei ihminen välttämättä tarvitse kahta villakangastakkia. Nyt kun minulla sellainen kuitenkin on, niin iloitsen enkä kadu. Lupasin takin takia olla ostamatta irtokarkkeja ja kahvilan kahvia kahteen kuukauteen ja aion pysyä päätöksessäni. Normaalisti nappaan viikossa mukaani muutaman kahvin ja yhden irtokarkkipussin. Näin ollen viikossa kuluja tulisi noin 3x 2,5€ + 3 € =11,5€. Yhdeksän viikon aikana säästöä tulee siis 9x 11,5€ =103,5 €. Näin ollen voin kai ajatella, että takkini maksoi vain vajaa 30 euroa ja muutaman hassun kahvin? Näppärän naisen logiikkaa.
Mukavaa keskiviikkoa evribadi. Pysykää lujina kukkaron ja intuition kanssa ja 
rakastakaa rakkaita takkejanne. 
-Henriikka
takki/Dagmar, housut/Seppälä, kaulaliina/H&M men, lapaset ja paita/second hand

Luovuus irti repimällä.

6
–
random, valokuvat
Tämä maanantai ei ollut läheskään yhtä hankala, kuin moni muu maanantai. Paastoamme Jannen kanssa torkutuksesta, mutta menestys on ollut vaihtelevaa. Minun kohdallani. En kuitenkaan huonossa omassatunnossani voi painaa torkkua, joten annan sen soida läpi hiljentymiseen asti. Ja kuinka tajuttoman raivostuttava onkaan se ääni ja se kestää niiiin pitkään. Vihaan elämää aina puoli tuntia herätyksen jälkeen. Mutta palatakseni tähän maanantaihin, pääsin sängystä ylös suhteellisen hyvin. Vain kahden läpinukutun herätyssoiton jälkeen.
Aion julkaista mystisen kuvasarjan. Siinä ei oikein ole järkeä. Se kasaantui Thaimaan kolmen viikon aikana kaikkien löytyneiden vanhojen muotilehtien sivuista. Useassa majoituspaikassa oli kirjahylly, johon sai jättää kirjat ja lehdet ja ottaa vastavuoroisesti jotain matkaansa. Huusin halleluujaa jokaisen neljän muotilehden kohdalla, mikä inspiraatiovirta keskelle rantalomaa, keskelle ei about mitään. Lehdet olivat kuitenkin usein leikeltyjä ja otinkin oikeuteni ohentaa niitä vähän lisää. Nappasin siististi talteen kaikista parhaat sivut: sellaiset, jotka herättivät minussa positiivisia tunteita. Jälkeenpäin on vaikea analysoida sivuja erikseen, mutta antaa intuition puhua.
 
 Tämä maanantai ei ollut läheskään yhtä pimeä, kun viime viikkojen maanantait. Kohta paistaa aurinko korkealta taivaalta, lumi sulaa pulipuli. Mutta ei vielä, sillä mun on päästävä vielä lautailemaan. Ja vielä kerran termarikaakaoille. Ja ehk pulkkailemaan. Ja ainakin lämmiteltävä keittiön patteria vasten.
Henriikka

Löytöjä budjetilla nolla

16
–
kirpputori, muoti, oma tyyli
”Olisko hei tää kuva hyvä?”
”Joo. Mä tykkään noista sun oravanhampaista.”
Tein muutama päivä sitten aivan uskomattoman osuvan kirppislöydön. Pastellinkeltainen over-size-takki osuu kevättä odottelevan talvityyliin kuin nenä päähän. Kaiken kukkuraksi takki oli ilmainen. Tämä löytöhän sattui eteeni, kun selailin aivan omaa blogikirppistäni. Huvittavaa, mutta totta. Katselin kuvia läpi ja pysähdyin takin kohdalle: ”Miksen itse käytä tuota?” En osannut vastata. Kävin hakemassa takin pahvilaatikostaan ja otin heti seuraavana päivänä käyttöön. Hyvä minä.
Oon myös viime päivinä lukenut ahdistavan paljon suomalaisuuteen liittyvästä mustasta pukeutumisesta ja miettinyt, oonko täysin vajakki. Haluisin ajatuksen tasolla pukeutua pikimustaan nenänpäästä varpaisiin asti, mutta kerta toisensa jälkeen huomaan olevani siihen täysin kykenemätön. Joka kerta, kun olen päättänyt laittaa mustat housut mustan paidan kanssa, niin jännästi siihen napsahtaa sitten kuitenkin jotkut yliräikeät korvakorut tai kengät. Lupaan auttaa värien käyttämisessä niitä, jotka onnistuvat pitämään minut mustissani. 
Värienkäyttö ei itselläni siis liity kevään odottamiseen. Sen sijaan hedelmäteema saattaa hyvinkin tulla alitajuntaisesti kesän lähestymisen johdosta. Bangkokin viikonloppumarkkinoilta löytyneet rypäleet muistuttavat 90-luvun alun äitiäni. Silloin hävetti, eipä enää.
Duuniviikonloppu päällä. On voimaannuttavaa kuitenkin huomata, että aurinko laskee vasta viiden jälkeen. Nyt olisi edessä leffailta, niin kuin oli eilen ja toissapäivänäkin. Step up 4, 3 Simoa ja tänään vihdoin Julia & Julie. Roosaliina kylässä ja eiköhän tänne muitakin lähitienoon ystäviä rantaudu illan mittaan. Meillä on tuossa etuovella sellainen ystävämagneetti.
Rentouttavaa viikonloppua kaikille ja muistakaa tunnustaa väriä.
-Henriikka
farkut, bleiseri, korvakorut/second hand, musta mekko-paita/Monki, kengät/Bianco Footwear

Häpi häpi valentain!

10
–
elämä, Helsinki, juhlat, kaverit
Ystävänpäivä-tunnelmia jakoon. Eilinen oli sattumalta täysin tyhjä kaikesta välttämättömästä ja joustamattomasta, joten päätimme pyyhältää Kauppatorin kulmille viettämään piknikkiä. Merituulen puhaltaessa ei ollut aivan sellainen perinteinen eväsretken tuntu, mutta mitä voisi helmikuulta odottaakaan. Minä, Janne, Tuomas ja Eeva uhmasimme lunta ja jäätä ja kannoimme termarit ja purtavat torille. 
Loppujen lopuksi kovin pienet asiat tuntuvat suurilta ja tuovat mainioita muistoja. Suurin kynnys on vaan jaksaa toteuttaa niitä pieniä asioita. Kauppatorilla oli lisäksemme turkismyyjiä ja japanilaisturisteja, ja voitte kuvitella kumpaisen ryhmän kamerat täyttyivät hulluista suomalaisista kaakao-mukien kanssa.
Piknik-kori/-muovipussi sisälsi:
– kuumaa kaakaota
– joulun jämäsuklaita
– omatekoista mustikkapiirakkaa
– kebabbia ja ranuja
– juustopatonkia

Eilisaamuna vaatekaapin edessä yritin löytää päälleni jotain vaaleanpunaista. Kovin suurta tarjontaa ei löytynyt, mutta ehkä kaikista söpöin omistamani vaate on valkoinen neule hämmentävällä ruusu-kangaskuviolla. Kovalla raivolla ja yrittämisellä sain hiukseni kiharalle ja vähän vähemmällä vaivalla pipon päähän. Suurin kiitos kuului kuitenkin uudelle Joutsenen untuvatakille, joka piti minut totaalisen lämpimänä jääkalikka-ystävieni seurassa. Kyllä kelpasi olla ystävillä ja hanhen untuvalla ympäröity.

Eläköön ystävät.
Nekin jotka ottavat piknik-evääksi kebabbia
vastoin kaikkia romanttisuuden lakeja.
-Henriikka

Rauhaa ja rakkautta, immeiset.

10
–
juhlat, kaverit
Hyvää ystävänpäivää jok’ikiselle. Yleensä ystävänpäivä on mennyt itselläni humahtaen ohi, mutta tänä vuonna päätin tarttua siitä kiinni. Lähetin ympäri maata ja Suomea parikymmentä korttia, jaoin vinkkejä ystävänpäiväpostin väsäilystä ja tänään pidimme talvipiknikkiä muutaman ystävän kanssa Kauppatorin laidalla. Nyt uunissa hautuu puuro ja leffailta häämöttää. 
Suoraan sanottuna tänä vuonna tajusin, ettei ole montaakaan parempaa syytä juhlia, kuin läheiset ystävät. Joten miksi en juhlistaisi. Pidän ystävistä enemmän kuin irtokarkeista, kahvista, pitkistä aamupaloista, puhtaasta pyykistä, etanakirjeistä, postin paketin-saapumis-ilmoituksista, täydellisistä trensseistä, nahkatakeista, vintage-liikkeistä, metsäretkistä, avokadosta, palkkapäivästä, opintotuista ja pienistä gallerioista kaupungin laidalla. Pidän ystävistä ehkä jopa enemmän kuin Karhun retrovaatteista, lautapelien voittamisesta, afrotukista ja siitä, kun saan tahtoni läpi. 
Jään kahden vaiheille, kumpi voittaa ystävät vai Kouvolan lakritsi, mutta joka tapauksessa ystäville on varattu sydämeni parhaat huoneet. Teille blogin lukijoille ei ole ehkä sitä kattohuoneistoa, mutta vähintään aulaan asti saatte tulla hengailemaan. Oikeasti, piristätte usein päivää ja annatte inspiraatiota, nostatte hymyn huulille ja pamautatte välillä kritiikin muodossa mukavan tiukasti persuksille. Hyvän ystävänpäivän -toivotukset kuuluvat siis yhtä lailla teillekin.
Lahjaksi saatte muutaman täydellisen reseptin ja pari hyvän mielen biisiä:

Ja nyt paistuu uunissa toista tuntia ohrapuuro tällä ohjeella. Uskallan miltei luvata hyvän lopputuloksen. Vielä kun saan tehtyä mansikka-vadelmakiisselin, niin villasukat jalkaan ja elokuvan äärelle. Step up 4 -juuri se romanttisin ystävänpäiväleffa.

Peace and Love.

-Henriikka

Intiaanitalvi

6
–
kirpputori, muoti, nostalgia, oma tyyli
Tänä keväänä elämässä on tuntunut olevan mukavaa muutosta ja monia kivoja juttuja. Thaimaan reissun jälkeen arki on tuntunut jotenkin energisemmältä (vaikka torkutankin joka aamu lukuisia kertoja) ja nautittavammalta. Olen ehkä saanut varaslähdöllä jotain kevättunnelmia imettyä itseeni, ja aion ottaa siitä kaiken irti. Yksi suuri ilon aihe on kuitenkin, että olen puolentoista vuoden jälkeen palannut takaisin tanssisaliin. Hip hop ja muut street-lajit ovat aina olleet ehdottomia lemppareita, mutta Helsingin paluumuuton jälkeen laji jäi pahasti koulu- ja duunikuvioiden jalkoihin. Oli myös vaikea tottua Helsingin tanssimeininkiin, kun vertauskohteena oli Jyväskylän pienet tutut ympyrät. Yhtäkkiä sali olikin aivan tupaten täynnä, eikä valmennus ollut yhtä lailla henkilökohtaista. Tähtäimessä olivat SM-kisat, enkä saanut sellaisesta kilpailuhengestä kiinni. Mitä tanssiin tulee, olen aina enemmän ollut sellainen tiimihenkinen tyyppi, enkä niinkään battlaaja tai kisaaja. Lisäksi tunneista sai pulittaa reiluja summia (syystäkin tosin), ja kukkaro tuntui siihen liian littanalta. Syksyllä 2011 sitten jätinkin tanssikuviot kunnon tauolle.
Joulukuussa Janne kertoi kotiin tullessani, että Grouponissa olisi tarjous erääseen Espoolaiseen tanssikouluun. Style Dance Industry tarjosi kevään anytime kortin hintaan 99 euroa, joka on noin 80% alennus normaalihinnasta. Tanssikoulu on street-lajeihin keskittynyt, ja perustajakin entuudestaan tuttu jenkkiläismies. Ei tarvinnut kauan miettiä, vaan klikkasin edut itselleni. Eikä ole kaduttanut. Käyn tällä hetkellä neljällä tunnilla viikossa (hip hop, mtv/pop, krumping & baletti hihi) ja olen pitänyt paikasta enemmän kuin paljon. Pieni ja viihtyisä mesta, hyvä henki, sopivan pienet ryhmät ja laadukas opetus: kaiken kaikkiaan erittäin hyvä kombo.
Tanssisaleihin paluu on väkisinkin tuonut taas vaikutteita pukeutumiseeni. Olen aina perustanut tyyliä hip hop -vaikutteiden varaan, mutta nyt se tuntuu entistä kotoisammalta. Se on vähän sama ilmiö, kuin bändipaidan käyttäminen: paita voi olla hieno, mutta täysin kotoisa siitä tulee vasta, kun oikeasti tunnet bändin ja sen musiikin. 
Thaimaasta tuliaisena tuotu Chicago Blackhawks-, second hand -paita on yksi kevään suosikeista. Innoissani olin myös uuden Costumen hip hop -tyyliin keskittyvästä artikkelista ja kauppoihin rantautuneista, street-vaikutteisista tamineista. Mitä sellaisiin ”uusvanhoihin” vaatteisiin tulee (=uusiin vaatteisin, jotka on tahallisesti tehty näyttämään second handilta), niin olen vähän skeptinen ja vastahakoinen. Täytyy kuitenkin myöntää, että niissäkin on onnistuttu tänä keväänä kerrassaan keskinkertaisen hyvin. 
”I’m back in the dancehalls again. 
Damn it feels good to be back again.”
-Henriikka

The Recipes -maailman dramatiikkaa, akustista melankoliaa

6
–
musiikki
Hei ystävät. Ajattelin kokeilla jotain uutta ja kirjoitin haastattelun eräästä suosittelemastani yhtyeestä. Musiikkijuttujahan muutamat ovat kaipailleetkin. The Recipes -olkaa hyvä! 

Pyöreää pöytää vastapäätä istuu kiharahiuksinen nainen, jolla on omien sanojensa mukaan ”yks todella pitkäaikainen unelma tässä meneillään”. Kyseinen unelma on kiteytynyt tammikuun lopulla EP:n muotoon, kun Heidi Tuikkasen luotsaama The Recipes-yhtye julkaisi ensimmäisen julkaisunsa. Bändi kuvailee itseään orkesteriksi, joka soittaa kaikesta haikeudesta ja elämänpeloista huolimatta toivontäyteisiä kappaleita. Suuren yleisön tietoisuuteen ei olla vielä kivuttu, mutta siellä olisi määränpää, jos kaikki tulee menemään haaveiden mukaan.

Palataan pari vuotta taaksepäin. Heidi kysyy edellisestä bändistään tuttua Jukka Nurmelaa mukaan uuteen projektiinsa. Tarkoitus on vaihtaa jazz-musiikista popimmalle linjalle ja löytää laulajan ja basistin rinnalle vielä muutama taitava muusikko. Puolitutun Mikko Pennasen yleinen vankkumattomuus tekee Heidiin vaikutuksen ja viimein hän uskaltautuu kysymään, lähtisikö tämä bändiin mukaan rumpaliksi. Mikko suostuu. Muutaman kuukauden jälkeen Jaska Stenroth tulee Heidin puheille kuin tilauksesta kysyäkseen, voisiko hän tulla kokeilemaan kitaristin paikkaa. Palapelin palat löytävät toisensa ja kesän 2011 alkuun mennessä on palapeli valmis.
Alusta lähtien oli selkeää, että Heidi on bändin moottori. Nimikirjoitusta oli harjoiteltu 9-vuotiaasta lähtien ja samaan aikaan syntyivät myös ensimmäiset biisit ja designit levynkansiin. Musiikkibisnes oli siis iskostunut luihin ja ytimiin vuosien varrella, mutta minkäänlaista julkaisua ei oltu vielä tehty. Vuoden 2012 yhtye keikkaili nimellä Heidimarianne, mutta vuoden 2013 EP toi myös uuden nimen mukanaan: The Recipes. Omakustanteinen julkaisu oli haaveiden kiteytymä ja ensimmäinen konkreettinen näyttö yhtyeeltä. Kappaleet muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, muttei yksikään niistä tyydy noudattamaan valtavirran sanelemaa kaavaa, vaan jokainen on kirjoitettu kertomaan omaa tarinaansa. Soundimaailma on maalailevan kaunis ja melodiat etenevät sujuvasti tekstin ehdoilla. Teksti on aina kappaleiden synnyn alku. Heidin omien sanojen mukaan hänen kirjoittamansa kappaleet kertovat useimmiten epävarmuuden tunteen sietämisestä elämässä, hulluksi tulemisen pelosta ja saavuttamattomasta rakkaudesta. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että musiikki, jota The Recipes soittaa, on yhtyeen itsensä kuuloista: Indie-kokonaisuus on hiottu alusta loppuun toimivaksi.
Lähes jokaisen haastattelun kysymyksen kohdalla vastaus kuuluu: “No, se mikä tuntuu hyvältä.” Tämä sopii niin yhtyeen brändäykseen, tulevaisuuskuviin kuin keikkatyyliinkin. Tämän ohjenuoran lisäksi Heidi painottaa kuitenkin, että myös ulkoinen kauneus on valttia ja antaa yhtyeelle energiaa esiintymiseen. “Mä haluaisin, että me oltais sellaisia vanhanajan kartanonherroja, kulkureita kauniissa vaatteissa”, Heidi analysoi. Bändin tarkoitus ei ole kehittää täysin luonnollisesta poikkeavaa ulkoista tyyliä, vaan korostaa jo olemassaolevaa. Keikalle pukeudutaan aina vähän rohkeammin: Meikkiä voi lisätä, hiukset voivat olla mahtailevammat ja värien kuuluu olla voimakkaita ja uhoavia. “Asun pitää kantaa artistia. Artistin on kuitenkin aina oltava vaatteitaan vahvempi, sillä vaatteen on aina tuotava jotain enemmän kuin vietävä jotain.” Bändin ainoana tyttönä Heidi uskaltaa vielä paljastaa, että myös pojat peilaavat. Joskus jopa enemmän kuin hän itse.
Puhetulvasta huomaa, että bändin alkuunpanija tietää missä mennään. Hänellä on vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja hän on kartalla niin itsensä kuin yhtyeen taiteellisista ja musiikillisista ambitioista. Ei ole vaikea kuvitella karismaattista naista mikrofonin ääreen. Kotioloista kysyttäessä Heidi kuitenkin paljastaa myös hölläävänsä välillä: tunnelmallisten pukujen, rimpsujen ja tyttömäisten hörsylöiden tilalle vaihdetaan äidin vanha vaatimaton flanellipaita, joka hajoaa pian liitoksistaan. Rankan ja dramaattiseksi kuvaillun EP:n äänitysjakson aikana tarvittiin myös tätä “superpaitaa”. Silloin bändin liidaajan ajatukset menivät vuoristorataa bändikavereiden rauhoitteluista huolimatta. Prosessin jälkeiset tunteet on kuitenkin vertaansa vailla, sillä panostus mahdollisti ensimmäisen virallisen esiintulon ja nyt EP on täynnä maailman dramatiikkaa ja kaunista, akustista melankoliaa.The Recipes, ystävänpäivänä 14.2. Lavaklubi –Kansallisteatterin näyttömö (vapaa pääsy)
EDIT: peruttu sairastapauksen vuoksi.

www.facebook.com/therecipesband

kuvat: Jaeseong Pk
levyn kannet: Sonja Sarsa

4 tapaa tehdä nuttura

50
–
hiukset, muoti, vinkit
Koko blogihistoriani toivotuin juttu on mahdollisesti nuttura-tutorial. Tämä toive toistuu tasaisin väliajoin kommenttipoksissa, kun lukijat huomaavat nuttura-rakkauteni. Minua on tämä aina vähän naurattanut, sillä en ole koskaan sen kummemmin pohtinut, kuinka sohaisen hiuspallon päälaelle pomppimaan. Mutta kun kerran pyyntöjä satelee, niin toiveenne toteutuu. Yritin muutaman viikon ajan hahmotella eri tapoja, kuinka kiepautan hiukseni nutturalle ja tässä tulisi niistä yleisimmät. Olkaattes hyvä.
 
Pohjatyö:
Nuttura on huomattavasti helpompi tehdä ja ulkomuodosta tulee näyttävämpi, kun pohjatyö on tehty, eikä hius ole liian liukas tai lättänä. Rakennetta ja pitoa hiuksiin saa etenkin hiuspuuterilla ja -lakalla, mutta monet muutkin mömmöt ajavat asian. Kun hiukset on käsitelty, ne nostetaan poninhännälle siihen kohtaan, johon haluat nutturan asettuvan.
 
Nuttura 1: tupeerattu pallo
 
– Tupeeraa kammalla poninhäntä tuuheaksi palloksi
– Vältä tupeeraamasta päällimmäisiä hiuksia, jotka tulevat nutturan ”päällikerrokseksi”
– Kiepauta hiukset ”palloksi” päälaelle
– Silottele päällimmäiset hiukset
– Kiinnitä pinneillä
– Viimeistele suihkauttamalla lakkaa

Nuttura 2: Hiuslenkki-nuttura

– Jätä poninhännän viimeinen veto puolitiehen, jotta hiuksista muodostuu ”lenkki”
– Pyöräytä ylijäämä-hiukset lenkin ympärille
– Pujota hiuksenlatvat ponnarin alle piiloon
– Pöyhi sormilla ja suihkauta lakkaa

Nuttura 3: Hiussotku
 
– Kasaa poninhännän hiukset epämääräisen huolettomalle kasalle
– Vedä uusi ponnari hiusten päälle ja kiinnitä nuttura
– Viimeistele siirtelemälle ja kiinnittämällä hiussuortuvia ja pöyhimällä hiuskasaa (hahaha, nämä ohjeet ovat niin vallattomia)
– Huom! Nuttura toimii mainiosti märkiin hiuksiin ns. surffinutturana

Nuttura 4: Hiusdonitsi

– Pujota hiusdonitsi hiustenlatvojen päälle
– Lähde ”pyörittämään” donitsia alas niin, että hiukset kiertyvät sen ympärille (ohjevideo täällä)
– Pyöritä alas asti ja kiristä tarpeeksi
– Viimeistele lakalla ja tarkista huolellisesti ettei hiusdonitsi jää pilkottamaan
– Hiusdonitsin virkaa ajaa myös sukka, josta on leikattu kärki pois
– Pyöritystekniikkaakin isomman donitsinutturan saa aiemmin esitellylläni ohjeella

Siinä oli neljä arkista ja helppoa vaihtoehtoa saada pallo pään päälle. Nutturat on siitä ihania, että ne toimivat hyvin jo vähän likastuneessakin tukassa ja ovat kuitenkin nättejä ja näyttäviä. Pöyhimällä, tupeerauksella, sliippauksella ja erilaisilla hiusaineilla saa näitäkin ohjeita jalostettua ja lopputuloksista eri näköisiä. Tilanteesta riippuen nutturoihin voi lisätä virallisuutta, rokkihenkeä ja leikkisyyttä. Tykkään itse välillä jättää latvoja tarkoituksella hapsottamaan tai ensimmäisen nutturan tupeerausjäljen selkeästi näkyviin. Puhumattakaan 90-luvun legendaarisista donitsi-hiuslenkeistä hah.

Onnea yrityksiin. Jos minäkin osaan, niin osaatte varmasti tekin.

-Henriikka

Kertakäyttökamera numero kaksi

22
–
tempaukset, valokuvat
”aamukahvilla-blogin kameratempaus, 5.7.2012 Helsinki
 
Hei! Olet nyt vastaanottanut kameran. Kohtelethan sitä hyvin ja rakkaudella. Tehtävänäsi on napata 2 kesäkuvaa, jonka jälkeen lähettää kamera eteenpäin (osoitteeseen, jonka olet maililla vastaanottanut). Voit kuvata ihmisiä, maisemia, tunnelmia, tapahtumia.. Mitä vain siis, ole luova! (ei liian: ei verta, ei sukupuolielimiä) Ja voit toki halutessasi olla itse kuvassa.”
Tulossa olisi siis kameratempauksen toiset kuvat. Taas mieletön satsi kauniita kauniita, tunnelmallisia kuvia. Siinä missä ensimmäisen kameran kuvaajat olivat luonto- ja maisemaihmisiä, niin tämän kameran linssin eteen on uskallettu hypätä itsekin. Kamera kiersi matkaa Helsinki-Helsinki-Jyväskylä-Kuhmoinen-Lappeenranta-Oulu-Jyväskylä-Vantaa-Tampere-Oulu-Imatra-Oulu-Joensuu-Helsinki-Helsinki (joissa ensimmäinen ja viimeinen Helsinki olen minä). Nauttikaa ”kesäkuvista”!
Hahah, Oulun toripoliisi, grilliruoka ja jätskitöttero. Ja viimeisiin kuviin on laskeutunut jo täysi talvi. Ja kas, kukas se siinä? Viimeinen kuva onkin siskostani, joka ahkerasti meni teettämään kuvat valokuvaamoon. Aplodit hänelle. Ja suur-aplodit myös kaikille kuvaajille, viime kameran kuvaajille ja kuvissa nätisti poseeranneille ihmisille. Tämä oli hauska ja pitkä keissi, ja uskoisin järjestäväni tulevaisuudessa taas lisää jotain tämänkaltaista.
”Ihan mahtava idea, lisää tällaista ja vähemmän vihapuhetta ja EU-kriisejä yms!” – Lukija
Hyvää viikonloppua itse kullekin. Hyvä kun voin kirjoittaa, sillä ääntä ei lähde yhtään. Taitaa mennä kuuman mehun ja villaviltin kanssa tämä viikonloppu.
Henriikka

Elämäni riippumatossa

20
–
matkustus
Tuutin täydeltä lisää reissukuvia. Tammikuinen kolmen viikon reissu oli yhtä löllimistä. Ohjelmamme oli oikeastaan seuraavanlainen: frisbeen heittoa, Yatzin pelaamista, nukkumista, auringonottoa, uimista, löllimistä, köllimistä, lukemista, syömistä, löllimistä ja ahkerien rantarapujen puuhien tuijotusta (enkä valehtele edes viimeisessä: tuijottelimme niitä tunteja! Olivat uskomattomia kaivamaan kuoppia). 12-15 tunnin yöunia, maailman ihmettelyä ja taivaallista ruokaa, siinä taitaa olla reissumme tiivistys.
Niin kuin ensimmäisessä Thaimaa-jutussani jo kerroinkin, niin Bangkokin saasteiden jälkeen suuntasimme hienoille hiekkarannoille maan eteläosiin. Emme olleet varanneet majoitusta etukäteen, emmekä oikeastaan edes suunnitelleet matkareittiämme. Tarkoitus oli matkustella saarelta saarelle ja mennä fiiliksen mukaan. Bangkokista matkustimme junalla yön yli Surat Thaniin, josta jatkoimme reittibussille kohti Krabia. Bussissa kuitenkin tulimme päätökseen, että skipataan ruuhkainen Krabi ja siirrytään väljemmille vesille. Päämääräksi valikoitui Lantan saari.

 

Ensimmäisen yömme olimme Lantan toisella päärannalla yötä. Sen öinen bambu-bungalovimme olikin koko reissumme hintavin, hurjat 25 euroa yhteensä meiltä molemmilta. Uuden vuoden aikaan Thaimaassa on kovin turistikausi ja majoitushinnat on 30-40% tavallista kovemmat. Soittelimme heti seuraavalle päivälle edullisempaa majoitusta saaren eteläosasta, Kantiangista. Kantiang on rakentunut kylän ympärille, mikä tuntui mukavammalta ajatukselta kuin suuremmat rannat. Paikalliset ihmiset ja kulttuuri ovat matkustuksen parasta antia, enkä halunnut hukuttaa sitä turismin elinkeinon alle, vaikka turisti olin itsekin.
Kävi tuuri ja ensimmäistä yötä puolet halvempi bungalowi löytyi Kantiangin rannalta. Tarkoituksenamme oli viettää paikassa muutama yö, mutta kuinkas kävikään: ihastuimme paikkaan ja jäimme miltei viikoksi. Hyvät ja halvat ruokapaikat, rauhalliset pikkukadut ja polut, korkeana nousevat kalliot, vihreä luonto ja valkoinen hiekkaranta. Ei edes bungalowissa riehuvat gekot ja yksinäinen pyyhkeen mukana matkustanut rapu haitannut menoa.

 

Kantiang kohteli hyvin. Aiemminmainittujen aktiviteettien lisäksi kävimme ratsastamassa norsuilla ja vaeltamassa luonnossa. Illalla aurinko laski suurena mereen, ja suuntasimme notkumaan moniksi tunneiksi ravintolaan. Lemppareikseni muodostuivat kolme paikkaa: 1. Drunken Sailors -länsimäisen seikkailijan perustama kahvila, jossa sai maailman parasta kahvia ja sai istua riippukeinussa. 2. Phad Thai Rock’n’Roll -paikallisen miehen perustama ruokapaikka, jossa sai huikean hyvää perinteistä ruokaa ja smoothieita (uskokaa tai älkää, mutta myös mustikanmakuista). 3. A little handmade shop –  kahden thaimaalaisen hipsteritytön perustama käsityökauppa täynnä aarteita.
Lempijuttuja olivat tietenkin myös tuoreet hedelmät, jotka nappasin kiskasta mukaan aamupalaksi. Niin täydellinen tunne, kun voi syödä aamupalaksi kokonaisen ananaksen.
Maailmanmatkaamisesta saa aina olla niin hirmuisen kiitollinen. Sitä saa nähdä, kuinka maapallon toisella laidalla ihmiset elävät ja millainen kulttuuri vallitsee jossain kaukana kotoa. Saman auringon alla taaperretaan kaikki, mutta Thaimaassa aurinko näyttää vain puolta suuremmalta. Ja kuu on hassusti kallellaan.
Lantaa ja etenkin Kantiangia voin suositella ilolla kaikille. Kannattaa nähdä vaiva ja matkustaa ruuhkaisimmilta alueilta ihmisvilinää pakoon, kylän yhteyteen, jotta näkee myös paikallisten arkea. Saaren läpimitta ei ole kovinkaan montaa kilometriä ja paikkoja voi katsastaa helposti vuokratun skootterin selästä. Jos ruotsalaisilta haluat välttyä, niin suuntaa muualle: Lanta on etenkin loma-aikoina rakkaiden länsinaapurien lempparipaikka. Muutama kerran mekin saimme kohteliaasti kiitokset: tack tack!
Kolmas reissujuttu coming soon. Vieläkin hienompaa hiekkaa ja autiorantoja.
-Henriikka
PS. Lisäsin blogikirppikselle aivan törkeenä kuteita: takkeja, hameita, sortseja… Valkkaa lempparit ja osta pois. Jos ostat neljä, saat yhden ilmaiseksi.

Sadepäivän ilo, uskollinen ystävä

34
–
elämä, Helsinki, kaverit

Facebook on monestakin syystä hauska kapistus. Yksi on kuitenkin se, kuinka sinne heittää kuvia, ja sitten yhtäkkiä monen kuukauden päästä joku kommentoikin vanhaan kuvaan. Tuntuu kuin muistoja ja hetkiä ripoteltaisiin muistutukseksi mukavista päivistä. Kuvatekstinä oli ”Sadepäivän ilo, uskollinen ystävä” ja kommenttejakin lukiessa nousi hymy korviin:

Tuulia: ”Must tää on keisarin morsian!”
Henriikka: ”Näytän semirakastuneelta. Harmi ettei Jannesta voi sanoa samaa.”
Teppo: ”Miksi Jannella on sadetakki ja -varjo? Varsinkin kun sulla ei ole kumpaakaan?”
Henriikka: ”Muistaakseni Jannen päälle satoi, minun ei. Siksi kai nuo ilmeetkin.”

Nyt on helmikuun kuudes, saamelaisten kansallispäivä, ja olen kipeä. Kurkkuun sattuu, ja huimaa kuin olisi kovinkin korkealla. Enkä muistanut edes eilen syödä Runebergin torttua. Pakkasen keskellä on kiva muistella heinäkuun päivää, kun olin hyvällä tuulella ja välillä satoi ja välillä paistoi. Kuljimme Helsingin keskustasta Hakaniemen rantaan ystävämme Aapon kanssa ja pohdimme, miksi koko kesän on vain satanut. Purjehduskengissä ja paljainvarpain oli kevyt kävellä. 
Olin ostanut Jannelle ja itselleni samanlaiset paidat. Sovimme, että käyttäisimme niitä samana päivänä vain ja ainoastaan sen yhden päivän ajan.
Viimeinen kuva on edelleen itsellenikin mysteeri. Olen siinä kuitenkin tyllihame korvissa ja iloisella mielellä. Olisko toi nyt sitä uusgrungea sitten? Trendistä luin, että se grunge toteutetaankin nyt sivistyneemmin, laadukkailla materiaaleilla. Oletan tyllin kuuluvan siihen porukkaan.
Hei hei heinäkuu.
-Henriikka
Kuvat: Aapo Jämsén

Jouluksi tai ystävänpäiväksi, who cares?

15
–
juhlat, lahjat
Kaikkien näiden päivien ja reissujen jälkeen sain tammikuussa vihdoin koostettua kollaasin joululahjoistani. Keräsin muutamia pieniä, ilahduttaneita yllätyksiä kokoon ylläolevaan kuvaan. Tammikuussa ajattelin, että miksipä en odottaisi lähestyvää ystävänpäivää. Tässä olisikin siis joululahja-paljastuksien lisäksi myös otollisia asioita pieniin, punaisiin paketteihin ensi torstaille. Niin kuin arvata saattaa, kuulun siihen klaaniin, joka nauttii Amerikasta raahatun ystävänpäivän tunnelmasta ja rakkauden ylistyksestä.
(kuvaa klikkaamalla jutut isompina nähtävillä)
– Pieni Runokirja/150 suomalaista klassikkoa: Petri Vaittinen, Gummerus),
divarista löytynyt Ylpeys ja Ennakkoluulo, 2.painos ja
vaaleansinivalkoinen muistikirja
– Teemuki: Indiska
– Poola Kataryna: Puiset pupukorvikset
– Marimekko: Tarha-/Verso-meikkilaukku
– Keraamiset adjektiivi-mangneetit (just, söpö, tosi, jees)
– Lahja itselleni, astetta kauniimpi tonttulakki/ virkattu tonttuhattu: Moko
– Omatekemät patalaput
– Reissu-riippumatto: Ticket to the Moon
– Mac-punainen mattahuulipuna (Ruby Woo) ja vakioripsiväri
– Chai Latte -jauhe
– Huopahattu rusetilla: Accesories
Kaikista lahjoista multa ei luonnollisestikaan löydy kaikkea tietoa, mutta lupaan selvittää, jos jää uupumaan joku teille tärkeä tieto. Josko joulun voisi tämän jälkeen vaikka suosiolla heivata tauolle? Kirjoitin ennen joulua, etten oikein ehtinyt valmistautua ja nyt tuntuu, etten oikein tainnut päästä kunnolla ylikään. Lahjoja en tosin heivaa, vaan nautin niistä ympärivuotisesti. Lahjan idea on niin mieletön.
Mutta mitäs sitä keksisi ystävänpäiväksi? Millaisia vinkkejä/perinteitä teillä olisi? Olisi kiva tehdä jotain spesiaalia. Nyt valuu silmät umpeen ja kutsuu uni. Kiva, että saan pitää tätä blogia.
-Henriikka

”I stood there with my mouth open like an ape”

29
–
blogit, muoti, taide
Joskus sitä ei vain löydä sanoja. Tiedättehän. Ja niin on käynyt minulle ennenkin. Mutta rehellisesti on vaikea muistaa samanlaista totaalista maailman seisahtamista, kuin kävin silloin, kun löysin Nancy Zhangin. Selasin Lookbookia ja pam! Se löi suoraan tajuntaani ja jäi sinne. Miten joku voikaan olla näin uskomattoman lahjakas? Miten joku voi?
 
 

Taiteilija, kuvittaja, designer Nancy Zhang on kerta kaikkiaan käsittämätön. Värienkäyttö, sommittelu, mielikuvitus, huoleton ote ja viimeistely. En voi kuin ylistää. Kiinalainen Zhang asuu tätä nykyä Berliinissä ja on tehnyt tilaustöitä muun muassa Ellen ja lasten kirjojen kuvittajana. Äitinsä tyylistä vaikutteitaan saanut Zhang rakastaa värejä, printtejä ja kuitenkin samalla yksinkertaisuutta.

Semmoinen keskinkertainen lahjakkuus aina innostaa, mutta nyt täytyy olla rehellinen ja kertoa, että tällainen miltei lannistaa. Mitäs kummaa mä oikein piirtelen vihkojen reunaan koulutunneilla tai pitkien puheluiden aikana? Tai mitäs minä ylipäänsä teen elämässäni yhtään mitään? Onneksi siinä missä lamauttaa, niin myös inspiroi. Ja ehkä se inspiraatio kuitenkin jää aina loppujen lopulta päällimmäiseksi. Onneksi.
– Henriikka

1 2