Sadepäivän ilo, uskollinen ystävä

Facebook on monestakin syystä hauska kapistus. Yksi on kuitenkin se, kuinka sinne heittää kuvia, ja sitten yhtäkkiä monen kuukauden päästä joku kommentoikin vanhaan kuvaan. Tuntuu kuin muistoja ja hetkiä ripoteltaisiin muistutukseksi mukavista päivistä. Kuvatekstinä oli ”Sadepäivän ilo, uskollinen ystävä” ja kommenttejakin lukiessa nousi hymy korviin:

Tuulia: ”Must tää on keisarin morsian!”
Henriikka: ”Näytän semirakastuneelta. Harmi ettei Jannesta voi sanoa samaa.”
Teppo: ”Miksi Jannella on sadetakki ja -varjo? Varsinkin kun sulla ei ole kumpaakaan?”
Henriikka: ”Muistaakseni Jannen päälle satoi, minun ei. Siksi kai nuo ilmeetkin.”

Nyt on helmikuun kuudes, saamelaisten kansallispäivä, ja olen kipeä. Kurkkuun sattuu, ja huimaa kuin olisi kovinkin korkealla. Enkä muistanut edes eilen syödä Runebergin torttua. Pakkasen keskellä on kiva muistella heinäkuun päivää, kun olin hyvällä tuulella ja välillä satoi ja välillä paistoi. Kuljimme Helsingin keskustasta Hakaniemen rantaan ystävämme Aapon kanssa ja pohdimme, miksi koko kesän on vain satanut. Purjehduskengissä ja paljainvarpain oli kevyt kävellä. 
Olin ostanut Jannelle ja itselleni samanlaiset paidat. Sovimme, että käyttäisimme niitä samana päivänä vain ja ainoastaan sen yhden päivän ajan.
Viimeinen kuva on edelleen itsellenikin mysteeri. Olen siinä kuitenkin tyllihame korvissa ja iloisella mielellä. Olisko toi nyt sitä uusgrungea sitten? Trendistä luin, että se grunge toteutetaankin nyt sivistyneemmin, laadukkailla materiaaleilla. Oletan tyllin kuuluvan siihen porukkaan.
Hei hei heinäkuu.
-Henriikka
Kuvat: Aapo Jämsén

34 kommenttia

  1. Sara 6.2.2013

    Niin kauniita kuvia! Mäkin haluan kesäsateen, paljaat varpaat ja leveän hymyn. Oi kesä missä oot koska tuut?

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Kyllä se sieltä tulee, pysytään sinnikkäinä ja nautitaan siihen asti talvesta.

      Vastaa
  2. ida 6.2.2013

    vähänkö kiva tää.

    Vastaa
  3. Anonymous 6.2.2013

    tää on mun lempparipostaus sulta! vaikka kaikki on ihan huikeita, mutta tää on silti ylitse muiden.

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Hauskaa, että tällainen muistelo-fiiliksissä raapustettu juttu voikin nousta jonkun lemppariksi. Kiitos, kiva kuulla. Ja kiva kuulla myös se, että muutkin jutut kelpaavat.

      Vastaa
  4. AINO 6.2.2013

    Sulla on ehkä kaunein hymy jonka olen nähnyt!

    Vastaa
  5. Wsofia 6.2.2013

    Ku tää on niin törkeen hyvä blogi muutenki mut sit ku sinne ilmestyy aapon naama ni täähän on sata kertaa parempi!

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      100-kertaisesti parempi on jo aika hyvin! Woh ja kyllä, aapo on huippu.

      Vastaa
  6. Mahtijanne 6.2.2013

    Näytät vikassa kuvassa ihan tältä:
    http://gw2.kareltek.fi/sienet/csienet/valkokarpa.jpg

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHA. En oo myrkyllinen kuitenkaan.

      Vastaa
  7. Crystal 6.2.2013

    Ihania kuvia!! Ihanaa ihanaa ihanaa

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Sinä se jaksat ain piristää. Kiitos kovasti.

      Vastaa
  8. sannnij 6.2.2013

    Jos en saa ens kesäks purkkareita syön itseni. Hervannan uff, im coming.

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Pysy tarkkana, kyllä sä vielä omasi löydät. Purkkarit, rakkauteni.

      Vastaa
  9. Kesätyttö 7.2.2013

    Hei! Mä tiiän et sä osaat auttaa tän pulman kanssa: mulla tulee kaveri käymään viikonlopuks ja se haluis mennä kirppikselle. Mitä muita kirppiksii helsinki/espoo alueel suosittelet ku helsingin jäähallin kirppistä? Pitäis olla laadukasta ja kohtuuhintasta, eli ei ginan reikäsiä toppeja 5€-tyylillä? :)

    Vastaa
    • Henriikka 9.2.2013

      Heippa, anteeksi kun vastaus on viipynyt toivottavasti tästä on vielä hyötyä.

      – Jos Vantaalle jaksaa suunnata, niin sinne on noussut Valtteriakin isompi itsepalvelu-kirppis nimeltä Lanttila. Eli huge koko ainakin, pitäs löytyä jokaisell jotakin.
      – Oma lempparihan on Hakaniemen Fida. Ei varsinainen kirppis, mutta elämys itsessäänkin.
      – Kaivarin Kanuuna. Aivan ihana paikka! Huhuh. Hinnat oli välillä kiskurointia, mutta laatukin on hyvää.

      -Ongelmahan täällä on, että kaikki kirppikset on levällään ja yksikään ei Valtterin jälkeen ole sellainen ”tää on must”. Mutta kannattaa katsella täältä: http://www.kirpputorihaku.com/ Siitä voi sitten valita, olisko sopivia.

      Vastaa
  10. Anonymous 7.2.2013

    Voi että, sun blogista tulee sitten aina hyvälle tuulelle! Ihania kuvia, vitsi että tuli taas ikävä kesää…

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Suomalaisten mentaliteettiin kuulu aika vahvasti sellainen kesän haikailu hih. Kiitos paljon.

      Vastaa
  11. Ami 7.2.2013

    Hei hei Henriikka ;)
    Mistä noi samispaidat on? Marimekkoa vai jotain muuta? Ja onko se sellasta lörttöä trikoota vai mimmosta materiaalia?

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Heippa Ami. Samispaidat ovat Marimekon perusmallia, mulla on S ja Jannelle muistaakseni L. Ovat sellaista vahvaa trikoota, eivät lörppöä ja ovat kestäneet hyvin. Uskallan suositella, vaikka hintaakin kyllä löytyy.

      Vastaa
  12. Ellu-Kana 7.2.2013

    aivan ihania kuvia! :)

    Vastaa
  13. Saana 7.2.2013

    Eivät turhaan ihmiset ylistä blogiasi kun se vain yksinkertaisesti jaksaa viihdyttää, ilahduttaa ja kiinnostaa postauksesta toiseen! Tavallaan on jännä kuinka jonkun täysin vieraan ja tuntemattoman ihmisen elämä voikaan kiinnostaa tällä tavalla ja se tuntuu silti aivan normaalilta. Ihailen elämäntapaasi ja sinua kyllä suuresti, tai ainakin sitä Henriikkaa, joka blogin kautta tänne ruudun toiselle puolelle välittyy, ja uskon kyllä sen olevan todella aito. Monet tämän hetken suosituimmista blogeista koostuvat vain asukuvista ja -postauksista, sinulla ne sekoittuvat ihanasti muun elämäsi joukkoon, ihanan ainutlaatuisen elämäsi joukkoon.

    Aivan loisteliasta illan jatkoa sinulle, Henriikka, toivottavasti nämä kaikki ihanat kommentit piristävät sinun päivääsi, niinkuin sinä olet selvästikin piristänyt monien meidän lukijoiden päivää!

    ps. Minäkin haluan laittaa tyllihameen korviin! COOL!

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Tämän kommentin kyllä luin niin moneen kertaan, että (oh, olenko itsekeskeinen?) . Tästä tuli niin hyvä mieli ja nousi hymy yli pään rajojen.

      Ehkä olen oikeasti vähän ärsyttävämpi ja kiukuttelevampi, ailahtelevampikin kuin täällä blogin puolella, mutta yritän kyllä parhaani mukaan pysyä aitoni. Kiva kuulla, että blogin juttuja jaksaa lukea ja että ne piristävät päivää.

      Ainakin voit olla varma että sinun ja muiden kommentoijien viestit uppoavat mulle sydämeen ja jäävät sinne. Kiitos.

      Vastaa
  14. Anonymous 7.2.2013

    Jotenki tosi ihanasti kirjotettu postaus ja kiva postaus! Kiitos :)

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Pitkälti ajatuksenvirtaa, mutta hienoa että oli luettavaa. Ilo oli minun, ole hyvä.

      Vastaa
  15. Anonymous 8.2.2013

    Tykkään sun blogista ihan superpaljon! Eroaa muista blogeista edukseen ja oot aina ihanan positiivinen! Kaiken kruunaa tietysti kaunis tyttö ja mahtava tyyli!

    Jatka samaan malliin! :)

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Hei sinä anonyymi. Kiitos ihanista sanoista. Jaksavat antaa piristystä tällaisiin helmikuun kylmiin päiviin, kun kesä on vielä kaukana. Ihana kuulla, että tykkäät.

      Vastaa
  16. Hosuli 8.2.2013

    Miten ihanan iloisia kuvia! Ja sateinen kesä, jotenkin suloinen sekin.

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Mun täytyy kyllä myöntää, ettei sade häirinnyt mun kesää. Hyvä, että siellä on joku toinenkin joka pitää sitä suloisena.

      Vastaa
  17. Anonymous 10.2.2013

    Voi ihanaa näytätte niin onnellisilta ja Janne on komistus. Marimekko kuvat oli ihanimpia<3

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2013

      Psssst, me ollaankin onnellisia. Ei tarvitse edes kuviin feikata. Kiitos kovin paljon ja syvä kumarrus. Oot oikeessa, Janne on komistus.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.