Joskus onni löytyy ihan nurkan takaa. Joskus jopa todellinen onni, mutta tällä(kin) kertaa aion kirjoittaa sellaisesta astetta pinnallisemmasta onnesta. Ja kukapa tietää, josko se onni saisi mussa aikaan myös syvempää onnellisuutta. Uskon jonkin asteiseen, joskin hataraan, suoraan verrannollisuuteen näiden kahden onni-asteen välillä. Joka tapauksessa tämänkertaisen onnen luojana on uusi viininpunainen villakangastakkini, joka odotti minua rekissä uskollisesti yli puoli vuotta, ollen lopulta viimeinen lajitoveri koko kaupassa.
Kävelin Beamhilliin, suuntasin suoraan alennurekeille ja bongasin Dagmarin punaviini-takin: 70% merinovillaa, 20% polyamidia, 10% kashmiria. Toivoin hartaasti mielessäni, että hinta olisi niin korkea, ettei asiaa tarvitsisi edes harkita. Lapussa kuitenkin luki, että alkuperäinen 450 euron hinta oli tiputettu asteittain aina 130 euroon saakka. Mitä ihmettä! Alkoi armoton henkinen kamppailu siitä, kotiuttaisiko viimeisen jäljelläolevan takin vai jättäisikö riemunkiljahdukset jollekin toiselle kokoiselleni onnenonkijalle. Niin kuin kuvista näkyy, valitsin vaihtoehdon A.
Oi-jo-joi, se on niin täydellinen kaveri. Saman talven aikana kaappini ovat saapuneet molemmat villakangastakkini,
kamelinvärinen ja tämä. Kelpaa tepastella ympäri ämpäri katuja ja piiloutua tuulelta. Varmasti jotakuta 130 euron hinta hirvittää, mutta itsestäni se tuntuu huokealta: samalla hinnalla myydään villakangastakkeja monissa ketjuliikkeissä, eivätkä niiden materiaalit usein houkuttele. Ainoa asia, joka on jäänyt itselleni mysteeriksi on, miksi uusi takkini oli saanut roikkua rekissään syksystä tänne saakka. Toivottavasti minulta ei ole jäänyt huomaamatta joku ammottava reikä kainalossa. Yritin parhaani mukaan syynätä takin läpi.
Joku joskus kritisoi tapaani kirjoittaa kertomalla minun ”höpöttelevän liikaa Haavistomaisesti”. Aion kuitenkin vielä jatkaa kertomalla, ettei takin ostopäätös ollut helppo. Kävin lounastauolla kaupassa, jonka jälkeen ehdin harkita ja veivata asiaa nelisen tuntia keskustassa haahuillen, ennen kuin sydän pamppaillen juoksin kauppaan peläten hullun lailla, että joku on vienyt takin. Myyjät nauroivat.
Totuushan on, ettei ihminen välttämättä tarvitse kahta villakangastakkia. Nyt kun minulla sellainen kuitenkin on, niin iloitsen enkä kadu. Lupasin takin takia olla ostamatta irtokarkkeja ja kahvilan kahvia kahteen kuukauteen ja aion pysyä päätöksessäni. Normaalisti nappaan viikossa mukaani muutaman kahvin ja yhden irtokarkkipussin. Näin ollen viikossa kuluja tulisi noin 3x 2,5€ + 3 € =11,5€. Yhdeksän viikon aikana säästöä tulee siis 9x 11,5€ =103,5 €. Näin ollen voin kai ajatella, että takkini maksoi vain vajaa 30 euroa ja muutaman hassun kahvin? Näppärän naisen logiikkaa.
Mukavaa keskiviikkoa evribadi. Pysykää lujina kukkaron ja intuition kanssa ja
rakastakaa rakkaita takkejanne.
-Henriikka
takki/Dagmar, housut/Seppälä, kaulaliina/H&M men, lapaset ja paita/second hand
Oisko mustat lakeripintaiset kengät kruunannu koko komeuden? – Pähkijä
Oliskohan? Mistähän mä sellaiset sitten voisin ostaa? Olisko ALE-vinkkejä? ;-)
Kannatti ostaa.
aivan IHANA.
väri, malli, kaikki..
Kyllähän takit säilyy ;-) Ensi talvea odottaa taas himpun verran enemmän!
KIITOS. Juuri tällaista buustia tarvitsinkin. Vaikka tiedänhän minä, että kannatti ostaa. Olen käyttänyt takkia miltei joka päivä hih.
Vallan mainio kyllä tuo takki. Ja niin on myös Haavisto, eli jatka toki höpöttelemistä, se tekee blogistasi omasi! :))
DODI, sieltä tuli lupa, joten jatkan ilolla totuttuun tyyliin.
Tosi kaunis takki, sopii hyvin sulle! :)
Kiitos kovasti. Ehkä kestän ilman irttareita, jos saan viettää päiviäni tässä takissa.
Ihanaa tuo naisen logiikka. :))) Löysin sun blogin tuossa vuoden alussa. Kirjoitat niin ihanasti ja hauskasti, että on nämä vanhatkin tekstit luettava.
Siis ihan käsittämätöntä ja niin superkivaa, että joku aina aloittaa lukemaan ihan alusta! Siinä onkin vähän tekemistä. Nämä on kyllä vähän noloja nämä jotkut vanhat tekstit, mutta ainakin pääset tutustumaan kunnolla blogihistoriaan ;)