Leijonankeltainen sisustus

Thaimaan matkakuvia selatessa tuli pakottava tarve kirjoittaa vielä yhdestä, tällä kertaa hiukan vähemmän matkustamiseen ja Aasiaan liittyvästä asiasta. Reissumme kolmanneksi viimeisenä päivänä vietimme muutaman tunnin odottaen Bangkokiin suuntaavaa yöjunaamme Trangin kaupungissa. Emme jaksaneet jäädä rinkkojemme kanssa asemalle istuskelemaan, joten lähdimme etsimään sopivaa kahvi- (jääkahvi!) ja lounaspaikkaa lähistöltä. Aivan asemaa vastapäätä löytyikin täydellinen paikka, jossa kärjistyivät unelmani leijonankeltaisesta sisustuksesta, kivisistä seinistä ja konjakinvärisestä nahkasohvasta.

Hassua, miten loppujenlopuksi yllättävästä paikasta saattaa löytyä sellainen kodintuntuinen sisustus. Thaimaa kun noin ylipäänsä ei ehkä tarjoillut sellaista sisustustyyliä, jonka voisin siirtää Helsinkiin. Sritrang hotel, Cafe 1952 on tarkka paikannimi. Leijonankeltainen on lempivärini ,ja jo muutaman vuoden olen etsiskellyt kirpputoreilta kulunutta, konjakinväristä nahkasohvaa. Nykyinen on liian ”käytännöllinen” haha. Uskon, että odotus ja ahkera sohvanetsijä palkitaan.

Uudet sisustuskuviot taitavat omalla kohdallani olla hyvinkin ajankohtaisia. Paljastettakoon, että muutamme kuun lopussa uuteen asuntoon. Kovin olen innoissani, vaikka emme ole vielä omassa kiinni, ja tulevassa asunnossa on muovimatot. Silti se tuntuu hyvältä ratkaisulta, ihanalta kämpältä. Teemme siitä varmasti kodin.

Eilen sai jotenkin mukavan ja kannustavan kommentin siitä, että harmi kun en ole päivittänyt enää aivan joka päivä. Siis sinänsä kritiikin, mutta jotenkin koko juttu oli kirjoitettu niin positiivisesti, että siitä olisi ollut mahdotonta ottaa nokkiinsa. Itseänikin on harmittanut, etten ole pystynyt joka päivä rustaamaan. Nyt on ollut koulut ja kolme duunia ja tanssitreenit ja kaikki, enkä yksinkertaisesti joka päivä vain pysty saattamaan laadukasta materiaalia ulos, vaikka kova pyrkimys siihen on ollutkin. Valokuvaaminen, kuvien muokkaaminen ja tekstin suoltaminen vie yllättävän paljon aikaa. Ja mieluummin vähemmän ja parempaa, kuin paljon ja kehnompaa? Nyt olen ollut kaksi päivää kovassa kuumeessa, mutta tänään aamulla heräsin pikkuisen parempana ja nappasin heti koneen kirjoitusaikeissa. Kyllä mulla vielä motivaatiota ja juttuja löytyy. Kiitos kun jaksatte lukea.

Henriikka

Ps. Tässä ennen muuttomylläkkää vaatekaapin karsiminen on ahkeraa
 ja ylimääräiset siirretään blogikirppikselle.

12 kommenttia

  1. Roosa 14.3.2013

    Ihan törkeen ihanan näköinen paikka! Oon itekki miettiny et just tollaset keltasen, oranssin, ruskeen värinen sisustus olis niin ihana :–)

    Vastaa
    • Henriikka 26.3.2013

      Se olis kyllä haaveiden täyttymys. Vielä kun olis tuollaiset kiviset seinät.

      Vastaa
  2. katja 14.3.2013

    Onpa herttaisen näköstä! Vaikka itse en keltaisesta väristä välitäkään (meillä oli asunnossa yksi juuri tuon värinen seinä mutta se maalattiin piiloon), niin tuonne kyllä sopii.
    Minne päin muutatte jos saa udella? :-)
    Ja eihän sitä nyt joka päivä tarvitsekaan päivittää jos ei siltä tunnu. Tiedän tunteen kun pitäisi ratketa moneen eri paikkaan ja kun teen vielä luovia hommia koulussakin niin tuntuu ettei luovuus riitä enää blogiin. Ehkä kesä korjaa tilanteen?

    Vastaa
    • Henriikka 26.3.2013

      Juurikin kiviseinään sopii niin hurjasti paljon paremmin kuin vaikka tapetille.

      Saa kyllä udella! Muutetaan arabianrantaan ensi lauantaina. Ja kyllä, toivon itsekin että kesä korjaa ja saan vain yksinkertaisesti panostaa blogiin sataprossaisesti. Kiitos tsempistä :–)

      Vastaa
  3. Niina 14.3.2013

    Täydellisen värinen tuo seinä! Ai että!

    Vastaa
  4. iina 14.3.2013

    Tanssijutuista ois mukava lukea! :)

    ps. tuo väri on ihana. täydellinen ♥

    Vastaa
    • Henriikka 26.3.2013

      Millaista juttua tanssijutuista siis? Olis kiva kuulla vielä tarkentavaa, yritän kyllä jotan saada kirjoitettua.

      Vastaa
  5. Anonymous 15.3.2013

    Ja joku on vielä päivitellyt postausten harvenemista! Minä taas en meinaa pysyä mukana, kun juttua pukkaa niin vauhdilla, mutta aina innolla luen vaikka viikon tekstit sitten kerralla, jos en ole ehtinyt niitä ajallaan lukea. Tämä on ainoa blogi, jota todella jaksan seurata. Kiitos siitä.

    Vastaa
    • Henriikka 26.3.2013

      Hahaha, saatoin laittaa vähän överiksi tämän harvenemis-kommentin jälkeen ja sitten näitä juttuja tulikin rytäkällä. Ihan mielettömän kiva kuulla, että jaksat lukea. Ihan sikakivakiitos.

      Vastaa
  6. M 17.3.2013

    Vau onpa ihanan kodikkaan näköinen paikka! Yleensä vierastan keltaista sisustuksessa, mutta tuohon seinään se sopii kyllä ihan täydellisesti. Oi että mikä yhdistelmä tuo ruskea ja keltainen! ♥

    Ja ihan turhaan olet huolissasi postaustahdista. Olen monesti ihmetellyt ja ihaillut, kuinka ehdit ja jaksat postailla näinkin usein kaikkien töiden, opiskelujen ja muiden menojen jälkeen. Tätä blogia jaksaa kyllä hyvin seurailla, vaikkei postauksia joka päivä tulisikaan :)

    Vastaa
    • Henriikka 26.3.2013

      Kiitos kovasti. Itse olen yleisestikin keltaisen fani, mutta tuo kolahti kyllä aivan eritoten.

      Ja ihanaa kuulla, että joku ajattelee ahkeruuttani eikä laiskuutta, kun välillä jää juttuja tekemättä. Yritän kovasti tehdä kaikkeni, mutta aina ei aika riitä. Kivaa, että jaksatte silti lukea.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle iina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.