Onneksi olkoon Henriikka, olet nyt muotibloggaaja.

Olen mielissään, sillä vihdoin taidan olla oikeutettu titteliin ”muotibloggaaja”. Tästä tittelistä kohdallani on löytynyt risteäviä mielipiteitä, enkä aina itsekään tiedä mihin kategoriaan itseni sulloisin (enkä toisaalta täysin hahmota tarvettanikaan sulloa).

Nyt kuitenkin pystyn pää pystyssä, ylpeänä kutsumaan itseäni muotibloggaajaksi, sillä omistan suuren statussymbolin: Daniel Wellingtonin kellon. Eikö DW nimenomaan ole muotibloggaajien tunnusmerkki numero yksi?

Pidän kellostani, jonka sain etanapostitse kauniissa rasiassa. Kun kuulin saavani valita kelloista yhden, tiesin haluavani miesten kellon. Naisten kellot ovat makuuni usein liian siroja. Kun kerran kellon on näyttävä, niin näkyköön sitten kunnolla. Ruskeat nahkaremmit (classic bristol) ja kultainen kehys olivat valintoja, joita ei tarvinnut kelailla muutamaa sekuntia enempää. Tummanruskeiden lisäksi sain myös vaaleanruskeat remmit (classic st. andrews), jotka taitavat olla ”minua” vielä näitä tummia enemmän. Eiköhän remmit tai toiset tulla näkemään ranteessani hyvinkin usein.
Itseäni ei haittaa, että Wellingtonin kelloja on yhdellä sun toisella. Minulla on niihin vähän samanlainen suhde, kun Fjällrävenin reppuihin: sille on syynsä, miksi niitä kävelee kadulla vastaan. Jos on keksitty simppeli, kaunis ja toimiva juttu, niin miksei sitä hankkisi. Sekä Fjällikset että DW:t ovat piesseet monet muut lajitoverinsa monessakin suhteessa.
Jos Daniel Wellingtonin hankintaa on harkinnut, kannattaa tilaisuus käyttää hyväkseen nyt. Aamukahvilla-blogin lukijat saavat nettikaupasta alennusta -15%, kun kirjoittavat koodikenttään LOVEHENRIIKKA (ei, en keksinyt koodia itse). Koodi voimassa 5.kesäkuuta asti. Mitä oivallisin yo- tai valmistujaislahja, eikä noita varmaan kovastikaan paljon halvemmalla saa.
Sain kukkivien puskien lomassa pomppimisesta nuhan. Poor poor. Tuoksuvat kukkapusikot on kuitenkin hyödynnettävä, ennen kuin on liian myöhäistä. Vaaleanpunaiset kirsikankukat jäivät minulta sivu suun, en ennättänyt lumoutua niistä, saatika saattaa niitä kameralle.
Loppuun surullisia uutisia. En taidakaan olla muotibloggaaja. En taida omistaa tämän sivun juttuja juuri lainkaan. Jääköön tämä siis arjenluksustakaikellekansalle-blogiksi.
-Henriikka
Ps. Villasukkatempaus oli ja meni, mutta tiedän, että siellä on niitä laiskapyllyjä edelleen, jotka eivät ole postittaneet sukkiaan. HOPIHOP, en halua pettyä teihin. Sukattomat kaverit voivat laittaa mulle mailia, niin laitan muistutusviestiä niille kavalille ketkuille. Ja ne jotka ovat saaneet sukkansa, muistakaa laittaa valokuvia tulemaan!

15 kommenttia

  1. Anonymous 30.5.2013

    Tuo on kyllä kaunis kello. En itse aio ostaa Daniel Wellingtonin kelloa, koska haluan jonkun vähän koristeellisemman mutta tuo on tosi hyvän näköinen.

    Vastaa
    • Henriikka 2.6.2013

      Jep. Itsekin haaveilen rinnalle jostain teräksisestä. Mutta tää on kyllä lemppari.

      Vastaa
  2. Anonymous 30.5.2013

    Oo mikä mekko! Varmasti joku upea kirppislöytö, mutta kysytään nyt tuurilla kuitenkin että mistä mistä?

    Vastaa
    • Henriikka 2.6.2013

      Arvauksesi osui oikeaan: kirppikseltähän se. Tampereen radio-kirppikseltä löytynyt mekko on Laura Ashleyn. Kiitos kovasti!

      Vastaa
  3. elena 30.5.2013

    Vitsi, tämä postaus taisi sinetöidä päätöseni hankkia DW-kello! Valkkasit siis tosiaan miesten kellon? Kerrotko minkä pituinen olet? Koen itse naisten kellot monesti liian siroiksi, mutta miesten kellot saattavat olla jo liian massiivisia ja haluaisin suhteuttaa tuon kellon oikeasti kokoosi! :D

    Vastaa
    • Henriikka 30.5.2013

      Vastaanpa poikkeuksellisesti sulle jo nyt, kun varmasti aika moni miettii nyt samoja kysymyksiä. Itsehän olen 158 ja puoli senttiä pitkä, eli en hurjankaan pituinen. Tuon miesten kellon taulun halkaisija on 4 cm.

      – Tuo on kyllä hyvä peruskello. Ei mene pois muodista.

      Vastaa
    • Anonymous 30.5.2013

      aww, vaihetaanko pituuksia? oot just sen mittanen mitä ite oon aina halunnut olla. t. 174 senttiä pitkä… vihaan mun pituutta yli kaiken :D

      Vastaa
    • Henriikka 2.6.2013

      Haha vaihdetaan vain. Olisi kiva joskus olla näyttävä, eikä aina vaan söpö laiturintappi.

      Vastaa
  4. Emilka 31.5.2013

    Onnittelut myös ihanasta huivivalinnasta! Me like! :)

    Vastaa
    • Henriikka 2.6.2013

      KIITOS! Rusetti-innostus on tarttunut minuunkin.

      Vastaa
  5. Elisabeth 31.5.2013

    Onnea VR&Lily-kilpailun voitosta!

    xxx
    E
    http://www.dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    Vastaa
    • Henriikka 2.6.2013

      Voi ihanaa kiitos. En meinaa vieläkään uskoa sitä todeksi. Ihanaa kesää!

      Vastaa
  6. Pauliina 1.6.2013

    Oi aivan ihana tää sun blogi! Rakastuin tän blogin nimeen ja koko ulkoasuun, joka on aivan mahtava! Vau! :-) ♥

    Onpa kaunis kello!

    http://kisstherain-p.blogspot.fi/

    Vastaa
    • Henriikka 2.6.2013

      Kiitos kovasti Pauliina. Ulkoasusta voi kiittää ystävääni Ville Niemeä, nimestä ihan itseäni. Oma blogisikin vaikutti tosi sympaattiselta.

      Vastaa
  7. […] on muuttunut niistä ajoista aika lailla. Silloinkin valitsin kuitenkin kellon miesten mallistosta: Ruskea nahkaremminen, kultaruusukultaisella näytöllä varustettu klassikkomalli. Olen käyttänyt kelloa aivan hirveästi. Suuri kello näyttää kokonsa vuoksi monien mielestä […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Pauliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.