arkisto:

kesäkuu 2013

Pelkään ja rakastan merta.

Asun meren rannalla. Se kuulostaa aika romanttiselta. Ja se onkin. Kun kuulen lokkien ääntä, tuntuu että olen palannut kotiin (myös torilokkien äänet siksi saavat minulta pasmat sekaisin). Kesätuuli on usein kova mutta lämmin. Lenkki on puolta kevyempi, kun se kulkee hiekkatietä vesirajan vieressä. Merta voisi tuijottaa ikuisuuden.
Meri on kuitenkin kaikessa ihanuudessaan aina myös pelottanut. Paljon. Se on mystinen, tuntematon, pimeä ja ennen kaikkea valtava. Muistan jo lapsena kurkottaneeni risteilylaivan kaiteen yli ja katsoneeni merta henkeä pidätellen. Meri ei ole pelkkiä näkinkenkiä ja valkoista hiekkaa. Muistan kuinka tuohtuneena mietin, että Muumeissa ne kyllä huijaa
 Koti meren äärellä on kuitenkin rakentanut jotenkin tiiviimpää suhdetta mereen (alan kuulostaa analyyseineni pikkuhiljaa siltä, kuin meri olisi henkilö). Se ei ole enää niin kaukainen asia, vaan oikeastaan aika tuttu ja arkinen. En vieläkään tiedä merenalaisesta maailmasta kovinkaan paljon, enkä pimeällä menisi yksin uiskentelemaan. Meri ja minä kuitenkin viihdymme nykyään aika hyvin toistemme seurassa (merellä tosin ei ole vaihtoehtoja)
Jos muuttaisi vuorille, alkaisivat vuoret varmasti tuntua hiljalleen vähemmän tuntemattomilta. Sama ilmiö on käynyt kohdallani meren kanssa. Olen ollut jo useamman vuoden sinut Kouvolan Käyrälammen ja Valkealan Lappalan järven kanssa. Tämä on kuitenkin jo suurempi harppaus.
-Henriikka
lintukimono/Poola Kataryna, toppi ja kengät/second hand, farkut/Levi’s, korvikset/DIY

Marimekko: Dioriitti ja Kultahippu

En tykkää olla myöhässä. Se saa minut huonolle tuulelle ja stressaamaan. En onnekseni tapaa myöhästellä kovin usein. Löytyy kuitenkin poikkeustapauksia, sillä huomaan muodin ja designin suhteen olevani toisinaan auttamattoman myöhässä. Kiertokulku on aika lailla tällainen: Löydän jonkun tuotteen, kun se on tullut markkinoille. Hypistelen ja ihastelen, mutta koitan esittää järkevää aikuista: “Mutta kun enhän minä tätä tarvitse. Parempi jättää ostamatta.” 
Osa näistä tarinoista päättyy onnelliseen loppuun. Muutamat kuitenkin johtavat loppujen lopuksi paniikinomaiseen metsästykseen, kun yhtäkkiä tuote onkin yksinkertaisesti pakko saada. Ja yhtäkkiä sille löytyykin sadoittain käyttötarkoituksia, ja se viisas aikuinen on kadonnut tuhansien kilometrien päähän myhäilemään vahingoniloisesti.
Eräs tällaisen surullisen metsästyksen kohde on ollut Marimekon Dioriitti- ja Kultahippu -mekot, jotka ovat kevätmallistosta 2012.
Huomaatteko, että olen todella niin myöhässä, etten edes Googlen avulla löytänyt pikselitöntä kuvaa Kultahippu-mekosta? Joka tapauksessa nämä kaksi Marimekon mekkokaveria ovat olleet kiikarissani yli puolisen vuotta. Herttoniemen outlet-myymälässä pudisteltiin päätä ja kehotettiin soittelemaan jälleenmyyjille. Nettikaupoista on mekot loppu, eikä tori.fi ja huuto.net ole tuottaneet tulosta. Olen katsastanut jopa Keltaisen pörssin. 
Onko ideoita, mistä voisin armaani löytää? Jos en mekkoja saa, niin josko löytyisi edes sielunkumppaneita? Samanlaisia hupsuja, jotka ovat aivan-liian-myöhään liikkeellä.
-Henriikka

TRUU MÄTS.

Telkkarissa pyörii tällä hetkellä maailman karsein mainos, josta ammensin otsikkoni. Mainoksessa Jennifer Lopez puhuu meikkivoiteestaan: “I finally found my true match.” Yleensä Lopez on musta aika jees, mutta tässä se kiemurtelee ihmeellisesti ja saa aggressiot nousemaan. Pahinta on kuitenkin suomalainen versio, jossa käytetään ihan pokkana “truu mätsiä” suomenkielisenä sanana. EI NÄIN.
Muutaman täyskasvuisen aasinkokoisen sillan jälkeen hyppään aiheeseeni. Nimittäin bleiserini ja huulipunani truu mätsiin. Näyttääkö hyvältä, että sävyt on miltei identtiset? Itse olen jo pidemmän aikaa kammoksunut totista yhteensovittamista. En rakenna asujani muutaman sävyn varaan tai pohdi, voinko yhdistää värejä sekaisin. Totta kai voin. Tässä tapauksessa se juju oli kuitenkin tuo sävyjen samankaltaisuus ja se näyttää oikeastaan aika hauskalta.
Muistan ikuisesti oululaisen ystäväni matikanopettajan, jonka kaikki vaatteet ja asusteet olivat aina punaisia. Propsit hänelle, mutta itse pysyn kuitenkin näissä satunnaisissa kokeiluissa.
-Henriikka
Ps. Tiedättekö sen kaikenvoittavan makeanhimon? Äsken se iski, kun kahvittelin ja kaivoin kaapista vanhoja joulupipareita, kun ei muutakaan ollut. Säälittävää.

Voisitko rakastaa silkkihousumuijaa?

Silkki on oijoi-ihanaa! Siinä missä akryyli on pahin tuntemani kirosana, on silkki hempeä hellittelynimi. Kumpulan kyläjuhlien tiekirpputorilta löytyneet violetit silkkihousut ovat olleet omiaan lämpiminä, mutta tuulisina kesäpäivinä. Kahden euron pökät liehuvat tuulessa ja tunnen olevani villi ja vapaa u-uu. Parasta on pussimaiset lahkeet ja korkea rusettivyötärö.
Sain eurolla myös housuihin kuuluvan violetin silkkipaidan. Olen muutamaan otteeseen nolosti peilaillut kotona, voisiko housuja ja paitaa käyttää parina. L-koko tuo kuitenkin settiin sellaisia koomisia yöpuku-fiboja, että käytän vaatekappaleita mieluummin erikseen.
Housut ovat sen verran suurikokoiset, että kaipaavat rinnalleen korkoja. Minä taas kaipaan uusia korkoja siksi, että minulla on nämä samat vaaleanruskeat nahkaremmikengät miltei jok’ikinen päivä. Nutturassa sentään on pieni variaatio, sillä letitin hiukset ensin isolle letille, jonka jälkeen käänsin ne vasta nutturalle.
Kukkatakin kanssa oli mieletön kohtaaminen ratikassa, kun viereiselle penkille istahti vanha mummo samaisessa takissa. Siinä missä oma takkini on kierrätetty, taisi hän olla sen alkuperäinen ostaja.
Alennusmyynnit ovat pyörähtäneet käyntiin. Onko jengi hamstrannut? Minne kattaa suunnata? Itse himottelen huomiselle pientä pyrähdystä ja mainittakoon, että myös maanantaina taisin kajota erääseen rekkiin. Kerron siitä myöhemmin, sillä tämän kesän alennusmyyntikäyttäytymiseni on ollut poikkeuksellista. Olenko kasvassa aikuiseksi? 
Tuskin. Tekee nimittäin aivan sikana mieli nallekarkkeja.
-Henriikka

takki, toppi, housut/second hand, kengät/Bronx

Hotelli Torni.

Juhannuksen ensimmäinen osa koostui yöstä hotelli Tornissa, Helsingin keskustassa. Tiedän, on melko huvittavaa suunnata hotelliin muutaman kilometrin päästä kotoaan. Jannella oli kuitenkin takataskussaan käyttämätön Sokos Hotellien lahjakortti erään aikoinaan peruuntuneen keikan hyvityksenä, ja heräsimme sen menevän vanhaksi kesäkuun lopulla. “Elämästä ilo irti” olen hihkunut ennenkin, ja niinpä suuntasimme turisteiksi Helsinkiin.

Ja akkujen latailuja kaipasinkin kaiken kesätyökiireen keskelle. Nautin jonkun toisen pyykkäämistä lakanoista, puhtaista valkoisista pyyhkeistä ja etenkin niistä buffet-aamiaisen kirsikoista. Ja siitä, että molemmille oli käytössä kolme tyynyä.

Ja voi kuinka suuresti nautinkaan Tornin näkymistä. En ole koskaan ennen nähnyt Helsinkiä niin selkeästi. Kaikki rakennukset, kirkot ja tornit piirtyivät upeasti auringonlaskua vasten. Ja yritin nauttia myös, oikeasti yritin, yläkerran baarin femman kahveista. Huh huh viisi euroa! Ja oli vielä kitkerää. Yritin mielessäni ajatella, että maksan näkymistä, mutta huh huh mitkä femman sumpit.
Tiedän, saan kansan paheksuntaa niskaani, mutta jäniskevennyksenä osoitettakoon salainen paheeni, josta ei tarvinnut maksaa kuin euron. Kerran puolessa vuodessa sorrun nimittäin Mäkkärin juustohamppariin. Ja nimenomaan juustohamppariin, jossa on ainoastaan juusto. Ptyi ptyi kaikki muut mausteet. Suloisen ironista syödä roskamättö historiallisen ylväänä nousevassa hotellissa.
Olisitte nähnyt meidät, kun turisteina kuljimme hotellin ympäristöä kartta kourassa ja jäätelö toisessa. Elämästä ilo irti. Turistina on usein mielekkäämpää.
Hyvää yötä.
-Henriikka

Juhannus puutarhajuhlissa

Back in business, buddies! Muutaman päivän juhannushuili oli mahtava. Ensin oli yö hotellissa, sitten puutarhajuhlat ystävien keskelle ja viimeiseksi yö anoppilassa. Juhannusaatto kului juhliessa, hyvän ruoan, musiikin ja seuran ympäröimänä ja punaisessa teltassa nukkuen. Puutarhajuhlat on yksi kesän parhaita juttuja. Ja vaikka yöttömään yöhön en itse pystynytkään (olen huomattavan paljon parempi nukkumaan kuin valvomaan), niin talviturkki lähti. Kolmesti! Olen urhea.

Oli viirejä, vilttejä ja silkkipaperikukkia. Oli kynttilöitä, lasipurkkeja laseina ja värikkäitä paperipillejä. Oli uusi juhannusmekko ennakkoalennusmyynnistä ja pinkkiä huulipunaa. Oli kivaa.
Yritän juhlahuumastani päästä takaisin Helsinki-moodiin, arki-moodiin. Onneksi sekin on kiva.
-Henriikka

Kaunista juhannusjuhlaa.

Aion pian matkata rauhallisemmille seuduille juhannuksen viettoon. Rentoutumaan, nauramaan ja nauttimaan kesästä. Kiitos auringosta. En tasan tarkkaan tiedä mitä tuleman pitää, mutta minulla on uusi juhannusmekko, kynsilakkaa ja kirsikoita. Meillä on teltta, päämäärä ja argentiinalaista valkkaria. 
Hyvä juhla tästä tulee. Varmasti.
Kaunista juhannusjuhlaa kaikille.
-Henriikka
Kuvat: We heart it -summer, party, garden

Villasukkakollaasi.

900 julkisen lukijan kunniaksi järjestetty villasukkatempaus saatiin muutama kuukausi sitten käyntiin. Pointtina oli, että jokainen osallistuja laittaa minulle osoitetietonsa ja jalankokonsa, ja minä jaan tiedot ristiin rastiin kaikkien kesken. Näin jokainen saa kylmän kesän varalle ihanat villasukat.
Pyysin kaikkia sukkaparin saaneita myös laittamaan minulle kuvan. 60 osallistujasta vajaa 20 laittoi kuvansa ja tässä olisi ympäriämpäri Suomea kiertäneiden sukkien kuvia kollaasina. Iloitkaa sukista, iloitkaa kuvista.
Eräs osallistujista lähetti kuvan paljaista varpaistaan. Se olkoon avoimen halveksunnan symbolina niille, jotka tarttuivat toimeen, mutta eivät vienyt sitä loppuun. Noeinytkai. Uskon kyllä, että jokainen pari löytää perille ennemmin tai myöhemmin. Tällaisten juttujen kohdalla on aina riski siinä, ettei kaikki ole samalla innostuksen määrällä mukana. Itse iloitsin luonnollisesti aina kuvan kolahtaessa mailiini. Miten paljon panostusta sukkiin oltikaan laitettu. Omat ja Jannenkin varpaat pysyvät nyt kesän sadepäivinä lämpimänä.
1000 plakkarissa. On hauskaa, miten moni on jo kysellyt tonnin tempauksen perään. Se on jo suunnitteilla, ei huolta. Ja niille, jotka ovat huolestuneet uutisesta, että Google Reader lopettaa: se ei ole sama asia kuin Bloggerin lukijapalkki! Luultavasti tämä muutos tulee vaikuttamaan hyvin harvan elämään, itse en kyseisestä seurantatavasta ollut edes kuullut.
Ihanaa juhannuksen aatonaattoa jokaiselle. Nauttikaamme elämän tärkeimmistä asioista,
kuten villasukista.
-Henriikka

Lappuhaalarit, SWEET!

How cool is she! Ja kuinka jäätävän magealta hän näyttääkään lappuhaalareissa. Ollappa tummaihoinen, omistaappa noin kauniit nilkat. Omistaappa tuollainen asenne. Kuvissa lontoolainen, New Yorkissa asustava Karen, yksi lempibloggaajistani 
Lappuhaalarit ovat taas muodissa 90-luvun palattua kuvioihin ja kauppojen hyllyille. Olen sen verran muodista jäljessä, ja kai näin myös muotia edellä, etten ole pitänyt taukoa lappuhaalareista koko elämäni aikana. Tepsuttelin ensimmäisenä päivänä kouluun farkkuhaalarisortsit päällä, isän kanssa käsi kädessä tietysti. Toisella luokalla sain kinuamisen jälkeen kirkkaanturkoosit haalarit ja myöhemmin ala-asteella myös sellaiset perinteisemmät versiot. Rippikoulun jälkeen H&M:n hyllyiltä löytyivät taas mustat kokopitkät. Sitten tulivat muotiin kaikenmaailman lappuhaalarisortsit ja -hameet, joiden kanssa olin tietysti sujut samantien. Nyt ysärin palatessa olen onnistunut haalimaan kaappiini yhdet Smithy’sin versiot ja pari vuotta sitten Taiwanin tuliasina toin Suomeen upouudet Leviksen haalarit. 
Pilliversioita olen kuitenkin kaivannut kaiken aikaa. Leveälahkeisissa haalareissa vajaa 160 sentin pituuteni lysähtää alle metriin. Tänä keväänä Arabianrannan katufestareilta löytyivät täydelliset, mutta jouduin surukseni huomaamaan lantioni olevan niihin pikkuisen liian leveä. Niinpä ne saivat blogikirppiksen kautta uuden omistajan. Pitäisikö jatkaa etsintää vai hurauttaa ompelukoneelle nuo Leviksien lahkeet kapeiksi? 
On meillä täällä niin suuria ongelmia ratkottavaksi, ai että.
-Henriikka

Maailman kauneus ei koostu JPG:istä.

Olen pyhittänyt viime päiviä musiikin kuuntelulle. Janne toi tuliaiseksi kauan kaipaamani Anna Puun viimeisimmän levyn, lisäksi soittimessa on pyörinyt esimerkiksi Coldplay, Pete Yorn, All Will Be Quiet, Duffy, Petteri Sariola, Lana Del Rey ja Husky Rescue. Deezeristä olen fiilaillut J. Karjalaisen ja Laura Marlingin uusia albumeita, uskomattoman hyviä. 
Elämässä pitäisi olla niin paljon aikaa kaikkeen. Tuntuu, että kirpputorit, uudet suunnittelijat ja merkit, musiikki, muoti, kuvataide ja kaikki mahdollinen vie niin paljon aikaa, ettei tunnit riitä. Se on juuri se ajan riittämättömyyden tunne, joka iskee Pinterestissä. Kuinka voin saada kaiken irti tästä kauniista maailmasta? Kuinka ikimaailmassa löydän kaikki ihanat DIY-ideat ja vielä toteutan ne? Miten ihmeessä yksinkertaisesti pystyn vastaanottamaan tätä visuaalista ympäristöä joka aistillani, koko sielullani ja mielelläni?
On vain todettava, ettei kaikkeen pysty. Ettei kaikkea voikaan ehtiä. Voin vetää syvään happea ja muistaa, että kaikkein hienointa onkin ehkä huomata, että sitä kaunista tästä maailmasta vielä löytyy. Eikä sitä kaikkea välttämättä tarvitse tallentaa läppärin inspiraatio -kansioon, JPG-muotoon.
-Henriikka

“Ihmeleffapaketit”

Olisi niin paljon kaikenmoista asiaa. Kaikkea sellaista informaatiota, jota ette missään tapauksessa elämässänne oikeasti tarvitse tai tule tarvitsemaan, mutta mitä itse haluan ilolla teille suoltaa. Olisi sadepäivien vietosta, kirpputorilöydöistä, kesäkuun tapahtumista, vaatteista, fiilistelyä reilistä, yllätyslahjasta uijui, uuden kodin sisustamisesta, elämän iloista ja suruista ja kesätunnelmista. Pitää ehkä haastaa itseni kirjoittamaan useammin kuin kerran päivässä. Mutta kun on ne työt ja kiireet. Mutta mutta. Tiedättehän, että yritän kovasti? Siitäkin huolimatta, että pääsiäisen pilkkikisan tulokset ovat vielä julkaisematta. 

Tämän jutun kuvat ovat Viaplayn ja viestintätoimisto Myyn illasta. Pakko laittaa jakoon, kun kuvaaja on onnistunut äärimmäisen hyvin kuvien tunnelman kanssa. Joskus kohtalo puuttuu peliin, kun kesäilma muuttuu sateiseksi. Hellepäivien jälkeinen sadepäivän ilta kului muutaman muun bloggaajan kanssa leffaillan merkeissä.
Kerron rehellisesti, etten oikein ymmärrä uusimpien leffa-tv-elektroniikka-juttujen päälle. Tai ymmärrän, mutta olen hitusen vastahakoinen hyppäämään kaikkien-uusien-vouhotusten junaan. Ei löydy kiinnostusta kanavapaketeille, älypuhelimien uusille sovelluksille (älypuhelimen ehkä voisin jo pikkuhiljaa hankkia) ja kaiken maailman meiningeille, jotka vain tuntuvat vievän tilaa sosiaaliselta elämältä. Jossain sisimmässäni asuu “takaisin metsään” -henkinen tyyppi, joka ahdistuu melko nopeasti, kun duunia pitäisi tehdä miljoonaa eri some-väylää hyväksikäyttäen, ja instagram-minästä tuleekin omaa itseäni aidompi. Toki pyrin duunini vuoksi pysymään tietoisena tästä kaikesta vellovasta ihmeellisyydestä, mutta toivon vahvasti oikean itseni olevan virtuaalista itseäni aidompi ja voimakkaampi.
Leffoja kuitenkin rakastan ja miltei joka viikko tulee katsottua noin kolme elokuvaa. Ja olen kyllä tiedostanut, miten tyhmää on mennä vuokraamoon ja vuokrata kalliilla leffoja, jotka jollain “ihmeleffapaketeilla” saisi halvemmallakin (sisäinen minäni huutaa “Mutta kun se on niin nostalgista!”). Etenkin Arabianrantaan muuton jälkeen asia on tullut ajankohtaiseksi, sillä parin kilometrin säteellä on ainoastaan R-kioski, jossa eivät päde edes Filmtownin opiskelija-alennukset. 
Illassa sain luonnollisesti tukun infoa palvelusta. Viaplay kuulosti napakalta ja toimivalta. 7,95 euroa kuukaudessa jäätävästä määrästä leffoja ja tv-sarjoja. Hmmm, se tekee 2,95 euroa enemmän, kuin kertavuokraus ärrältä. Sain leffa+tv-urheilu-paketin pariksi kuukaudeksi testiin, ja nyt täytyy nähdä kovasti vaivaa, ettei koukuttuisi. Kannattaako edes nähdä vaivaa? Olisiko 8 euroa budjetistani liikaa, jos kuitenkin olen valmis vitosen kertahinnalla vuokraamaan viikottain leffoja? Onko teillä kokemusta Viaplaysta? Anteeksi tämä ajatuksenjuoksuni. Yritän vain löytää kultaista keskitietä tarpeen ja halun välillä. 
Ja hei, teitä kun aina kiinnostaa nämä ihmissuhdeasiat, niin voin tehdä paljastuksen, että allaoleva kuva on Suvin ja minun ensitapaamisemme. Se jääköön historiaan hetkenä, jolloin alustoppini olkaimet vilkkuivat siveettömästi.
Illan päätti Woody Allenin To Rome with Love. Jo kertalleen nähty leffa nauratti taas (vaikka ylempi kuva kertookin muuta). Voisin ehkä ladata Viaplaysta mukaan reilillekin muutaman leffan. Where do we go now, Leijapoika ja Magic Mike voisi olla kova leffakolmikko reissuun. Sopivasti surua, kulttuuria ja miesstrippareita. Muita suosituksia?
Kirjajuttua olen suunnitellut jo pidempään. Yritän tehdä jutun lähipäivinä, että visuaalisen maailmankatsomuksen ymmärtämisen lisäksi myös mielikuvituksenne pääsisi kehittymään kaunokirjallisuuden myötä khih. Taidan olla kahvin tarpeessa. 
-Henriikka

Rakkaudesta jäänmurtajiin.

Olen mieleltäni sellainen tyttömäinen tyttö. Olen läheisyysriippuvainen, keskeyttelen toisia ihmisiä, nauran omille jutuilleni. Olen nähnyt Amélien sata kertaa, eikä riitä. Fiilistelen rakkautta noin niinku ihan ylipäänsä. Ja innostun asioista, joihin kaikki muutkin tytöt yhtäkkiä ihastuu: avaruuskuosiin, yksisarvisiin, macaron-leivoksiin, cup cakeihin, cake popseihin, pöllöihin, vanhoihin karttoihin, karuselleihin, hattaraan ja vanhoihin puuvuoristoratoihin. Tiedättehän nyt, näitä romanttisia asioita, jotka saavat pään pyörälle. Ny minulla on kuitenkin uusi ihastus, uusi fiilistelyn aihe: jäänmurtajat.



Yhtäkkinen rakkauteni syttyi aimo liekkiinsä, kun olimme Jannen kanssa seikkailemassa Helsingin satamassa keikkuvien jäänmurtajien seassa. My Lost Uncle kutsui juhlimaan uuden audiovisuaalisen vaatetuskonseptinsa lanseerausta jäänmurtaja Urholle, ja kun seikkailu kutsui, niin toki me vastattiin. Jäänmurtaja on lähtökohtaisesti jännittävä ja romanttinen asia, ja Janne on myös. Miksipä en jakaisi aurinkoista kesäpäivää Urhon ja Jannen kanssa?

Ennen satamaan rynnistämistä dyykkasimme vielä Katajanokan roskalavalta uusia, käsintehtyjä puukoreja. Kävelimme sattumalta ohi ja kurkkasimme lootaan. Viidestä korista kaksi päätyimme meille, kaksi ystäville ja yksi ohikävelleelle pulsulle, joka ilahtui omastaan ikihyvin.


Urho oli kiinnostava, kuin myös My Lost Uncle. Merkin takana ovat vaatesuunnittelija Jani Maunula ja graafinen suunnittelija Antti Meriluoto. Brändit herättävät aina erilailla kiinnostusta, jos sen ympärille on rakennettu tarina. Tässä tapauksessa tarina on poikkeuksellisen lumoava. Ideologia perustuu tositarinaan Kokkolasta New Yorkiin matkalla olleesta 32-vuotiaasta Andreas Maunulasta, toisen merkin suunnittelijan sedästä, joka katosi Atlantilla 21.6.1979. Neljä vuotta katoamisen jälkeen vastaanotettu kaunis postikortti kertoi: ”Olen Elossa”. My Lost Uncle kertoo “Andreaksen kohtaaman arvaamattoman ja mysteerisen todellisuuden inspiroivan konseptin audiovisuaalista ympäristöä ja vaatetustuotteita.” Voitte vain kuvitella, kuinka monta iltaa olen pohtinut, missä tuo kadonnut setä on tällä hetkellä.
Suunnittelijat ovat saaneet vapaat kädet toteuttaa unelmiaan ja he ovat tehneet sen tyylikkäästi. Ainakaan vielä en heidän tuotteitaan kuitenkaan pysty ihan arkipukeutumiseeni tuomaan: liikkeelle kun lähdettiin iholta, miesten boksereista.
ne pelkästään tukevat ansaintalogiikkaa ja sen erinäistä markkinointia.
Iltapäivän tunnit kuluivat auringossa. Elämän absurdeihin hetkiin on aina huvittavaa herätä: istun jäänmurtajan kannella, popsin lihapullia ja elektroninen musa pauhaa taustalla minkä jaksaa. 
– Ja luullakseni teidän ei ole vaikea uskoa, että tämä visiitti sai meidät suunnittelemaan merimatkaa jäämurtajan kyydissä. Aiotaan tarjoutua tarjoilijoiksi tai turisteiksi. Tai ehkä vain livahdamme jäniksinä laivaan. Suunnitelmaan ei tosin kuulu katoaminen. Ei edes siinä tapauksessa, että tietäisimme jonkun vaatemerkin inspiroituvan siitä.
Rakkaudesta jäänmurtajiin. Rakkaudesta Helsinkiin. 
Rakkaudesta Janneen, seikkailuihin, mielikuvituksellisiin lanseeraustilaisuuksiin, mukaviin merimiehiin, poseeraamiseen helikopterikannella, Adidas Gazelleihin, lihapulliin ja nakkeihin ja kadonneisiin, mutta onnellisiin sukulaisiin.
-Henriikka

Elämäni piinallisin puhelu.

Huhtikuussa heitin rukouksen yläilmoihin: “Lord, give me those shoes“. Pari viikkoa sitten sain aiheeseen liittyen piinaavan puhelun, joskin se oli siskoltani.
Roosaliina: “Moikka, mä katoin tänään lehdestä, että täällä Kouvolan KT-Sportissa oli Adidas Gazelleja alennuksessa ja pyöräilin tänne. Etkö sä ollut toivonut niitä?”
Henriikka: “Joooo! Paljonko ne maksaa?”
Roosaliina: “20 euroa.”
Henriikka: “Ei oo totta, ihan huippua. Minkä väriset?”
Roosaliina: “Tummansiniset, joissa on vaaleansiniset raidat.”
Henriikka: “Ihan huikeeta, hurraa! Onko niitä mun kokoa?”
Roosaliina: “On joo, yhdet jäljellä.”
Henriikka: “Jeeeee! Ostat ne todellakin.”
Roosaliina: “Niin, ajattelin ottaa nämä itse.”

(Mä olin hetken valmis kuolemaan. Tai edes vähän romahtamaan. Mutta minähän en pillitä. En ainakaan ennen pimeää)

Henriikka: “Aijaa. Miksi sä sitten soitit?”
Roosaliina: “No, halusin saada sulta varmistuksen, että tämä on hyvä ostos. Kiitos!”

Kun sitten siskoni saapui kylään joitain päiviä sitten, olin unohtanut kaunani. Elämä jatkukoon.
Lähtiessään hän kuitenkin vielä kääntyi ovelta, ojensi laatikon ja sanoi: 
“Ainiin, tässä olis sulle nämä kengät. Saan sitten aina lainata niitä kun tahdon.”

Adidas Gazelle, uudet rakkauteni kohteet. Tietenkin nukkuvat kanssamme vuoteessa.
-Henriikka
Ps. Nyt niitä villasukkakuvia mulle maililla! Pitkitän sukkakuvakollaasia vielä hetken, että saan muutaman kuvan lisää. Mikä vaan pikselikasa kelpaa. Kiitos kaikille, jotka ovat jo lähettäneet.

Kesän puistokirppikset ohoi!

Arvelin ruudun takaa löytyvän populaa, joita kiinnostaa kesän puistokirppikset. Tänä kesänä perinteiset puistokirppikset kiertävät kaupunginosasta toiseen ja Kallio-liike järjestää ne yhteistyössä muiden kaupunginosaliikkeiden kanssa. Aktiivisimmat tyypit kiertävät kaikki, kun taas nokkelimmat pohdiskelevat sijaintien mukaan, minkä kaupunginosan väestöllä olisi itselleen sopivinta tarjontaa. Stereotypinen ajattelu saattaa toisinaan antaa osviittaa, mitä missäkin kaupunginosassa myydään.
Puistokirppikset ovat siitä upeita, ettei myyntipaikka maksa mitään. Kyläjuhlien henkeen tarjolla on usein myös kahvia, leivonnaisia, lettuja ja muuta itsetehtyä. Puistokirppiskauden avaa huomenna Arabianrannan tori, mutta täytyy myöntää epälojaaliuteni omaa asuinpaikkaani kohtaan. Aion nimittäin suunnata ensi kertaa järjestettävälle massiiviselle Messukirppikselle. Messukirppis järjestetään Helsingin Messukeskuksessa klo 9-15 ja pöytäpaikkoja on varattu yli 500. Myönnän olevani skeptinen, mutta täytyy antaa konseptille mahdollisuus. Voi olla, että tästä tulee seuraava megahitti. Itken katkeria kyyneleitä, jos kaikki 500 pöytää on täynnä antiikkikiskureita ja trikoohuttua.
Tänä aamuna aloitimme Jannen kanssa Hietsun kirppikseltä. Se ei ole vielä saanut vakuutetuksi tänä kesänä, sillä tuntuu että pöydistä puolet ovat keräilijöitä, jotka tiedostavat omien antiikkialusvaatteittensa arvon vähän liiankin hyvin. Ostan vanhaa pitsiä mieluummin pöytäliinan kuin kalsareiden muodossa. Onneksi joukkoon mahtuu aina muutama kunnon kirppishenkeen sonnustautunut myyjä. Siksi tänäänkin lähdin paikalta kassissani farkut, valkoinen jakku, kukkakuvioinen t-paita ja kaksi lämmintä neuletakkia. Eikun toinen neule olikin päälläni, sillä perinteinen kesä-Suomi näytti taas hyisen puolensa.
Mukavaa kirppiskesää kaikille. Nähdään aina ja joka paikassa.
-Henriikka

Worth a visit: Soul Vintage

Käytän vapaapäiväni yleensä haahuillen. Vapaapäivä ei tunnu yhtä lailla vapaapäivältä, jos ei yhtään saa haahuilla. Kuljeskella kaupunkia ristiin rastiin, vailla kiirettä ja varsinaisia päämääriä. Ainoa varsinainen suunnitelma saattaa olla hyvän kahvipaikan löytäminen.
Viime vaparina käänsin askeleeni kohti Kalliota. 6-sporan ollessa poikkeusreitillä, olin sattunut kotimatkallani huomaamaan, että Helsinginkadulle oli ilmestynyt uusi pulju: Soul Vintage. Haahuilupäivä sopi ensivisiitille hyvin.

Soul vintage on Helsinginkatu 6:ssa, aivan Sörnäisten metroaseman tuntumassa, sijaitseva viihtyisä pieni putiikki, joka pitää sisällään huolella valikoituja vaatteita, asusteita, sisustustavaroita sekä pieniä määriä vanhoja laadukkaita huonekaluja. Myynnissä on myös pieniä määriä uutta tuotantoa sekä taidetta nykytaiteilijoilta.

Tämä on sellaista second hand -luksusta, että huh huh. Kun rekkiä selaa, voisi omaan vaatekaappiin ottaa vaikka mitä. Toisaalta taas saa myös pulittaa huomattavasti perinteisiä kirpputoreja enemmän. Soul Vintageen kannattaa suunnata, jos kirpputori kaahailu ei innosta tai haluaa vaihteeksi päästä helpommalla. Soul Vintage sopii myös kokonaisvaltaisempaa elämystä tahtovalle ja niille, jotka etsivät vaatekaappiin/sisustukseen niitä todellisia helmiä.

Vaatteiden rinnalla innosti hurjasti myös se, että Soul Vintage on lisännyt tarjontaan mahdollisuuden vuokrata vanhoja 60- ja 70-luvun entisöityjä jopoja. Vuokrapyörissä on tarjolla erikoisuuksia aina jopo rodeosta, erikoisempaan fatwheel jopoon ja originaaliin retrojopoon. Puoli päivää halvimman hintaryhmän jopoilua kustantaa 12 euroa. Tämä kannattaa ottaa vinkiksi, jos on tulossa kesällä Helsinki-turistiksi.

Kahvi on tietysti mukava plussa, aina. Itse olen kahvin suhteen aika kaikkiruokainen, mutta harrastuneemmat, valistuneemmat kahvittelijat varmasti ilahtuvat siitä, että kahvimerkki vaihtuu viikoittain.

 Saatoin myös ehkä ostaa jotain minun ja Jannen yhteiseen käyttöön. Dippadappadaa. Kyllä ollaan taas mysteerin äärellä, että mitähän se kissa on nyt raahannut kotiin.
Nyt loppuu second hand -löpinä ja minä laitan kahvin tippumaan ja kauhon pakasteesta jäätelöä isoon kuppiin. Voin lopettaa kertomalla, että rakastin pienenä niin paljon jäätelöä, että kävin aina salaa kellarin pakastimella. Minulla oli oma lusikka piilotettuna pakastimen viereiseen kirjahyllyyn, etten jäisi kiinni, kun tulen takaisin yläkertaan lusikka kädessäni. Ovelaa.
Ja ovelaa etenkin sitten, kun vuosia myöhemmin löytyi likaisia lusikoita, kun kellaria siivottiin.
-Henriikka

Poola Kataryna -kilpailun voittaja julki!

Pari viikkoa sitten pystyyn laitettu Poola Katarynan ja aamukahvilla-blogin kilpailu on vihdoin saatu päätökseensä. Mailiini kolahti yhteensä 13 kilpailuun osallistuvaa asukuvaa ja onnittelin jokaisen jälkeen itseäni, että olin nakittanut tuomaroinnin Poolan Paulalle. Asut olivat niin herttaisia, tunnelmallisia ja kauniita, että olin kiitollinen valinnan langetessa itse suunnittelijalle.
Kauniiden naisten ja yhden uroksen kuvakollaasi on seuraavanlainen. Imekää inspiraatiota ja ihailkaa symppistyyppejä.
Annika
Lämmin, jätskintäytteinen kesäilta,
ylitetty mummofillarilla Tammerkosken silta.
päällä kaunista, taiteellista, taidonnäyte
murheista jäänyt vain ohut häive,
onni ja ilo hehkuu horisonttiin,
pakataan ne mukaan takakonttiin.
Drop Shirt / Seaweed / one size / mixed fibres (recycled material)
Makrame Headband / Peach
Bird Trousers / 36-42 / mixed fibres (recycled material)
Flying bird earrings / birch plywood / Surgical stainless steel hook
Eveliina
Tässä asussa matkustaisin Espanjaan, Costa Bravalle, Begurin pieneen kaupunkiin. Kävelisin varpain paljain pitkin upeita hiekkarantoja, poseeraisin upealla meren poukaman kivikolla ja illaistaisin paikallisten suosimassa ravintolassa. Ja söisin tietysti sitä täydellistä minttujäätelöä. Hame on tyttömäinen ja minun näköinen vaihtoehto espanjalaisten flamenco-mekoille ;)
“I would have wished in ’92, for a mermaid just like you
Whoa, just like you, whoa”
Train – Mermaid
Seaflower Skirt / sizes 36-40 / mixed fibres (recycled material)
Nycteridae Earrings / Dust Lavender
Mirjam
Tässä asussa Katajaisen Kansan keikalle riennän,
housut ei kiristä, purista tai hierrä. Lintujen lailla saan vain vapaana fiilistellä,
ei tartte tunnelmasta liiemmin pihistellä.
Hiukset pysyy kurissa ja hiki ei turhaa haittaa,
kun pannalla voin hiukseen ojennukseen laittaa.
Jalalla koreasti vaikka aamuun asti,
rennosti kesäyössä reggaen tahtiin.”
Makrame Headband / Peach
Bird Trousers / 36-42 / mixed fibres (recycled material)
Katja

Kokosin ylleni asun, johon pukeutuisin kesäiltana (esimerkiksi Ilosaarirockin viimeisten esiintyjien joukossa olevan Sigur Rósin keikalle) ollessani laulun, naurun ja ystävien ympäröimänä. Keveät vaatteet liehuisivat viilenevässä tuulessa hitaiden tanssiaskelten tahdissa, suussa maistuisi kuohuva ja eikä kesä tuntuisi loppuvan koskaan. Läpikuultava, kauniisti laskeutuva paita sopii lämpimiin päiviin ja suloisen lintukimonon voi heittää päälle auringonlaskun jälkeen.

 

 

Bird Kimono / one size / viscose blend (recycled material)
Drop Shirt / Seaweed / one size / mixed fibres (recycled material)
Nycteridae Multi Earrings / Dust Lavender
Leena 
Valitsemani asukokonaisuuden suhteen ihastuin pastelliväreihin, lintujen symboloimaan kepeyteen ja vapauteen sekä kokonaisuuden pehmeyteen niin väreissä kun leikkauksissakin. Valkoinen tunikamainen mekko on runsaudessaan kevyt, takin lintukuosi ja vaaleanpunainen hiuspanta sekä kaulakoru tuovat kokonaisuuteen eloisaa hersyvyyttä. Tunnelmassa yhdistyivät varhaisen kesäaamun usva, kasteisen nurmikon viileys paljaissa varpaissa sekä linnunlauluun heräävä yöttömän yön taika. Käyttäisin asua huolettomina kesäpäivinä matkalla rannalle, kirpparien aarreaitoille, puistoissa istuskellessa, jäätelön ja naurun täyttämissä aurinkoisissa kesämuistoissa, jotka ikuistetaan polaroid-kameralla jääkaapin oveen talven varalle. Käärisin takkia tiiviimmin ympärilleni kun ilta viilenee, mutta kotiin ei haluaisi lähteä, ei ihan vielä. Tunnen olevani kaunis ja elossa, täynnä unelmia ja tarvetta kuiskata suhisevaan tuuleen kuinka maailma, kyllä sinä sittenkin olet kaunis!
Drop Dress / one size / viscose-linen blend (recycled material)
Bird Kimono / one size / viscose blend (recycled material)
Makrame Headband / Peach
Flying Bird Necklace
Karin
Tässä asussa jumppaope lähtee jumppatunnin jälkeen hypellen lämpimään kesäiltaan, nauttimaan jääkylmästä kokiksesta ja ihanien ystävien seurasta.
Drop Shirt / one size / viscose-linen blend (recycled material)
Makrame Headband / Lavender
Nycteridae Multi Earrings / Dust Plum
Kati

Tässä asussa istuisin lämpimän kesäpäivän iltana rantakivellä katsellen horisonttiin. Merivesi hyväilisi varpaitani ja lempeä tuuli heiluttelisi korvakoruja. Löytäisin hiekasta simpukan.

Knot Dress / S-L / 96% organic cotton 4% elastan
Nycteridae Multi Earrings / Dust Plum
Mira
Olen melko varma, että tämä asu ylläni lentäisin taivaaseen ja takaisin.
Kun jalkani sitten joskus koskettaisivat taas maata, löytäisin itseni Herra Rastan kanssa jostakin päin Ahvenanmaan saaristoa. Pilvenhattaroita ei näkyisi paitaani lukuunottamatta missään ja lintuni voittaisivat merilokit kauneudellaan mennen tullen. Siinä hetkessä olisi elämä.
Bird Kimono / one size / viscose blend (recycled material)
Sweetheart Top / sizes 36-42 /mixed fibres (recycled material)
Bird Trousers / 36-42 / mixed fibres (recycled material)
Makrame Headband / Lavender
Tiia
Käyttäisin asukokonaisuutta firman kesäjuhlissa, säikäyttäen kaikki harmaan erisävyihin pukeutuneet pölyttyneet toimistomammat. Väriä kaikkien päivään!
Aqua Dress / one size/ viscose blend (recycled material)
Makrame Headband / Peach
Lauri
Asun keskellä peltoja ja aattelin et ois nastaa käyttää poolan luonnonläheisiä ja lintuteema-vaatteita kotiseudulla! Small town boy in poola!
Bird Kimono / one size / viscose blend (recycled material)
Bird Trousers / 36-42 / mixed fibres (recycled material)
Pirkko
Tämän ihanan pirteän mekon minä laitan päälleni loppukesän aurinkoisena päivänä odottaessani ystävien kanssa vietettävää iltapäivää. Korvissa killuvat linnut pyrähtelevät ilosta liikkeitteni tahtiin, kun halaan tulijoita ja toivotan heidät tervetulleiksi.
Aqua Dress / one size/ viscose blend (recycled material)
Flying bird earrings / birch plywood / Surgical stainless steel hook

Roosaliina
 
Tämä asu päälläni vietän lämpimän kesäillan Helsingin satamassa. Ostan jäätelökioskista ison vadelmasorbettipallon, ja siirryn veden äärelle syömään ja ihastelemaan erilaisten laivojen ja veneiden kulkua. Suloinen toppi ja rennot shortsit tekevät kokonaisuudesta kevyen, musta väri yhdistää housujen kuvioinnin ja sandaalit toisiinsa. Istun satamassa auringonlaskuun saakka, ja kylmän tuulen kutitellessa mahaani lisään topin kaveriksi ison, lämpimän villapaidan ja lähden laivojen torvien säestämänä kotia kohti.

Sweetheart Top / sizes 36-42 /mixed fibres (recycled material)
Rugosa Shorts / sizes 36-42 /viscose blend (recycled material)
Flying bird earrings / birch plywood / Surgical stainless steel hook
Eeva
Tässä asussa voisin viettää täydellisen kesäillan rantalenttiskentän laidalla hiipuvan auringon valossa. Huom, kentän laidalla, itsehän en osaa olla piirun vertaa sporttisen cool, vaan istuisin hajareisin (sortseissa niin voi istua, jee!) pupukorvisteni kera rantakivellä, näppäilisin ukulelea ja hihkuisin hurraahuutoja reippaammille yksilöille. Jossain vaiheessa luultavasti kyllästyisin penkkiurheiluun ja siirtyisin mattolaiturille, korkkaisin Laitilan Limun ja läiskyttelisin varpaitani vedessä. Viimein, utuisen kesäyön valossa tepsuttelisin kotiin ja koska väsyttäisi niin kovasti, nukahtaisin pehmoinen valkea paita päälläni sängyn jalkopäähän hiekkaa hiuksissa.
Valitsin tällaisen asukokonaisuuden koska se on keveä ja helppo mutta silti veikeä- niin kuin kesäpukeutumisen kuuluu olla. Paidan malli on hauska, se rikkoo kivasti lantiolinjan ja tuo sortsit esiin. Veikeyttä tuo pupukorvikset, jotka sopivat kivasti myös kenkien ja käsikorun maanläheiseen meininkiin. Nämä vaatteet sopisivat hienosti ukuleleni kanssa kesäyöhön :)
Drop Shirt / one size / viscose-linen blend (recycled material)
Rugosa Shorts / sizes 36-42 /viscose blend (recycled material)
Bunny Earrings / birch plywood / Surgical stainless steel post with rubber-grip nut
JOKO JÄNNITTÄÄ, JOKO JÄNNITTÄÄ.
Paula valitsi tänään voittajan ja terveiset kuuluvat seuraavasti:

“Heippa, nyt on voittaja, tai itseasiassa voittajat valittu! En osannut päättää yhtä, niin päädyttiin kahteen kokonaisuuteen.

Ensinnäkin haluamme kiittää kaikkia osallistujia, miten mahtavia ja kauniita tyyppejä löytyy ympäri Suomen! Kaunis kiitos kaikille. Valinta oli vaikea, niin vaikea, että päädyimme valitsemaan kaksi voittajaa.

Onnea Lauri ja Roosaliina!

Laurin asukokonaisuudessa viehätti kuosirohkeus, miten hyvältä näyttääkin tuo koko lintukuosinen asu. Ja ajatus siitä, että linnut pääsevät seikkailemaan luonnonhelmaan vei meidät mukanaan!

Roosaliinan kokonaisuudessa viehätti harmoninen värimaailma ja samaan aikaan sekä juhlava että rento kokonaisuus. Niin ihanasti sanailtu perustelu, että itsekin melkein jo tunsi merituulen kutittelevan mahaa.
—–

Siinä siis voittajat ja perustelut. ONNEA ONNEA ONNEA Laurille ja haha omalle sisarelleni Roosaliinalle! Sinänsä hauskaa, että Paula oli tästä sisarsuhteesta täysin tietämätön. Minulle tuli näistä kuvista niin hyvä fiilis, ihanaa panostamista. Ja panostamisen huomasi myös Paula, hän laittaa jokaiselle osallistujalle tulemaan pienen kiitoksen ja -20%-alennuskoodin. Laitan sähköpostiosoitteet hänelle menemään. Poola Katarynan tulevaisuutta voi jäädä seuraamaan facebookissa ja kotisivuilla.
Merenneitoja, hattaraa ja lintuja jokaisen elämään. Kiitos mukanaolleet putiikit, olitte lyömättömiä.
-Henriikka

Pyöreä pöytä.

Pyöreä pöytä luo aivan erilaisen tunnelman kuin neliskanttinen. Pyöreän pöydän äärellä jokainen sen ympärillä istuva on aivan eri tavalla katsekontaktissa ja läsnä. Pyöreän ympärillä ei havaitse niin selvästi, kuka istuu ketäkin vastapäätä ja samalla sivulla. Pyöreä luo yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta. Ruoat kulkevat aterijoitsijalta toiselle sulavasti, ilman turhia kulmia. Lautasetkin sointuvat pöytään muotonsa puolesta saumattomasti. Pyöreä pöytä on lämminhenkinen ja kutsuva.
Sanoistani saattaa kuulla, että olen ihastuksissani uudesta pöydästämme. Alakerran ilmoitustaululle oli ilmestynyt lappu, jossa eräs pian poismuuttava talomme asukas ilmoitti, että hänen luotaan saa tulla hakemaan 120-senttisen sängyn, vuodesohvan ja tämän pöydän. Kaksi ensimmäistä siirtyivät mahdollisesti toisiin asuntoihin, mutta puinen pyörylä muutti meille. 
Maailman parhaisiin asioihin lukeutuu, kun voi kutsua ystävänsä hyvän ruoan ääreen iloitsemaan ja jakamaan elämää. Kiitos niistä hetkistä. Ja kiitos naapurille pöydästä.
-Henriikka

Kastemekko käyttöön.

Tiedättekö hämmentävät vaatekappaleet? Sellaiset, jotka nähdessään ihmettelee, miksi kummassa tällainen on joskus valmistettu? Löysin yhden hämmentävän vaatteen muutama viikko sitten Kangasalan kirpputorilta. En tiedä oliko vielä vaatettakin hämmentävämpää se, että ostin sen kummajaisen: kastemekkoa muistuttavan maksimekon, joka oli tehty pelipaita-kankaasta.
Jossain vaatekappaleen sisimmässä näin potentiaalia. Päätin ottaa taas kerran kauniit Fiskarsin sakset käteeni ja leikellä. Avuksi otin langan ja neulan.
Tadaa! Valmistui minimekko. Poistin helman ja hihojen röyhelöt suosiolla ja ompelin olkaimet kapeiksi. Hameen reunan käänsin sisään kaksinkerroin ja ompelin hameen reunan vyötärön kohdalle, mekon sisään. Näin pitkä hame menetti puolet pituudestaan, mutta sai massiivisuutta. Pussimainen hame sopi hyvin hiphop-henkiseen kesämekkoon.
Joskus ne hämmentävät vaatekappaleet saavat uuden elämän rajun käsittelyn jälkeen. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että useimmat niistä olisi voinut jättää valmistamatta.
-Henriikka

Kesän lempparikorut: näyttävää ja persoonallista.

Aion jatkaa maksimekko+näyttävä asuste -linjalla ja esitellä teille kesän lempparikorujani. Olen hylännyt kaikki pienet tilpehöörit ja jättänyt liiat pikkuruiset yksityiskohdat tyylistäni. Turvaudun suuriin ja näyttäviin koruihin, jotka eivät kaipaa rinnalleen juuri mitään. Pitkä mekko ja persoonallinen koru/asuste toimii päivästä päivään, arjesta juhlaan. Kesän neljä lempparikorua tulee kahdelta sinnikkäältä, kotimaiselta merkiltä: Nousevalta Myrskyltä ja La Puellalta.
Nouseva Myrskyyn sain tutustua viime syksynä, kun toimin merkille korumallina. Vuonna 2012 perustettu korubrändi on korusuunnittelija Liisa Tuimalan haaveiden konkreettista jälkeä. Suunnittelijan haavena oli perustaa yritys, joka valmistaa koruja kierrätyskumista. Korujen päämateriaali, uusiokäytetty kumi, tulee korunvalmistukseen sataprosenttisesti kierrätyksen kautta. Me likey likey. Nousevan Myrskyn mallisto koostuu korva-, ranne- ja kaulakoruista. Omia suosikkejani ovat suuret, selkeät, graafiset korut. 
Ylemmissä kuvissa kaulassani on Laiho Koivu -kaulakoru. Se on pehmeälinjainen, herkkä ja tuo mieleen tammenlehden. Korun ilme muuttuu paljon ketjun pituutta muuttamalla.
Alemmissa kuvissa ehdoton suosikkini, Graniitti-kaulakoru. Koru on villi ja massiivinen, mutta kuitenkin tasapainoinen. Koru on käytössäni usein duunissa, näyttelyn avajaisissa. Se on helppo tapa tuoda asuun sävyä, juhlavuutta ja persoonaa.

Toinen kesän vakiokorumerkeistäni oli itselleni uusi tuttavuus, kun siihen pari kuukautta sitten törmäsin. La Puella on 2008 perustettu kansainvälinen korubrändi, joka toteuttaa asusteita laadukkaista materiaaleista, muun muassa nahkasta ja metallista. Suurin osa yrityksen koruista on omaan makuuni aivan liian yksityiskohtaisia ja tyttömäisiä, mutta muutama koru kolahtaa enemmän kuin kovaa. Tämä on juuri sellainen yllätysbrändi, joka tulee täysin puskista ja näyttää kyntensä.

Ylemmissä kuvissa ranteessani komeilee La Puellan nahkainen Into the wild -käsikoru. Äärimmäisen kaunis ja jopa hitusen rokki. Samaista rannekorua löytyy myös ruskeana, tummanpunaisena ja valkoisena. Valkoinen voisi olla mukava kesäjuhliin, kun taas tämä tumma tuo särmää arkipukeutumiseen.
Alemmissa kuvissa Copper Cascade -kaulakoru. Metrin mittainen, kolmesta eri metallinsävystä tehty kaulaketju ei jää huomaamatta. Taas täysin yllättävä yksilö asustevalikoimaani, mutta jotenkin tunnen oloni hyväksi tämä kaulassa tai ranteessa. Pitkästä pituudesta johtuen korusta on moneksi.
Kaikki korut ovat lahjoitettu minulle yhteistyön puitteissa. Molemmat merkit haluavat tarjota myös aamukahvilla-blogin lukijoille 20%-alennuksen verkkokaupassaan kaikista tuotteista kesäkuun loppuun saakka.
Alekoodit:
Nouseva Myrsky: aamukahvilla
La Puella: 1324 (Check out -vaiheessa mene kohtaan “shopping cart” -> “apply discount code” -> “enter your coupon here” -> syötä koodi -> continue)
Pomppasiko sydän kurkkuun jonkun tuotteen kohdalla? Itseäni huvittaa huomata, kuinka viimevuotisesta korvis-intoilusta on siirrytty nyt ilmeisesti kaulakoruihin. Saas nähdä mitä ensi vuonna. Ehkä varvaskoruja tai sormuskelloja? Vaikka ysäri olisi kuinka in, niin toivottavasti ei. 
Nyt otan suunnaksi Rautatieaseman ja lähden Hämeenlinnaan lempiserkun luo. Puss och kram!
-Henriikka

Kesälauantai ja olkia.

Haha, kiitokset kaikille mainioista kommenteistanne viime juttuun. Nauratti lukea, kun teitä nauratti. Hekottelin koneen ääressä mukaville jutuillenne. Ilolla lähdettiin siis lauantaiaamuun, suuntasimme Jannen kanssa puoli kymmeneksi Fazer-kahvilan brunssille. Kunnon laatuaika on jäänyt viime viikkoina vähälle ja ajattelimme korvata menetetyn oikein kunnolla: croisanteilla, täytekakulla, kahvilla, smoothiella ja tuoreilla hedelmillä. 
Käsittämätöntä on edelleen tämä kuumuuden määrä. Farkuista ja nahkatakeista ei ole tietoakaan, kun aurinko porottaa kuumasti jo aamukahdeksalta. Viime päivät ovatkin menneet maksimekoissa, joiden kanssa olen käyttänyt näyttäviä asusteita: huiveja, turbaaneja, koruja… tänään painoin päähäni olkihatun.
Täytyy myöntää, että tällaisen löysiin vaatteisiin rutinoituneen tallaajan on vaikea tottua tyköistuviin vaatteisiin. Maksimekkoja minulla on kesää varten useita, mutta tämä on ainoa oikeasti vartalonmyötäinen. Sitä tuntee olevansa jotenkin piirretty niin selkeästi ääriviivoja myöten, että muutama hetki menee totutellessa. 
Näin iltapäivästä alkaa kuitenkin jo tuntua aika luontevalta, etenkin kun huomaan, että ympärillä kulkevat teinipimatsut kulkevat kymmenen kertaa tiukemmissa kuteissa (ja kaiken lisäksi monilla on kangastakin vain sen kymmeneosa. Hmm, tai kahdeskymmenesosa. Pliis, pitäkää vaatteet päällä). 

Olkihattu päässä tulee reissufiilis. Ehkä alitajuisesti siksi kuvatkin otettiin tänään rautatieasemalla? Tai ehk siksi, että minulla oli kiire junaan ja duuniin? Tai siksi, että veturinkuljettajan tyttären veri vetää Pendolinojen ja Intercityjen luokse? Who knows.
Kesä on kiva, ja olen enemmän elossa kuin aikoihin. Vaikka syksy onkin lempparini, auringon paistaessa kaikki tuntuu niin helpolta. Toista on marraskuussa, kun omat mietteet uivat jossain melankolian valtameressä. Jääköön siis kesä, muutamaksi hetkeksi.
-Henriikka

Ps. Poola Katarynan kisa loppuu maanantai-tiistai-välisenä yönä. Kuvia on tullut tähän mennessä vain neljä kappaletta, joten voittomahdollisuudet ovat erittäin suopeat! Käy siis kuvauttamassa asusi ja lähetä se minulle mailitse.

EDIT: Huomhuom! Jatkan Poolan kisaa vielä keskiviikkoon, sillä olen mainostanut, että maanantai on viimeinen päivä käydä ottamassa kuva, ja Helsingin OVVN on maanantaisin kiinni. Vielä ehtii!