”Ihmeleffapaketit”

Olisi niin paljon kaikenmoista asiaa. Kaikkea sellaista informaatiota, jota ette missään tapauksessa elämässänne oikeasti tarvitse tai tule tarvitsemaan, mutta mitä itse haluan ilolla teille suoltaa. Olisi sadepäivien vietosta, kirpputorilöydöistä, kesäkuun tapahtumista, vaatteista, fiilistelyä reilistä, yllätyslahjasta uijui, uuden kodin sisustamisesta, elämän iloista ja suruista ja kesätunnelmista. Pitää ehkä haastaa itseni kirjoittamaan useammin kuin kerran päivässä. Mutta kun on ne työt ja kiireet. Mutta mutta. Tiedättehän, että yritän kovasti? Siitäkin huolimatta, että pääsiäisen pilkkikisan tulokset ovat vielä julkaisematta. 

Tämän jutun kuvat ovat Viaplayn ja viestintätoimisto Myyn illasta. Pakko laittaa jakoon, kun kuvaaja on onnistunut äärimmäisen hyvin kuvien tunnelman kanssa. Joskus kohtalo puuttuu peliin, kun kesäilma muuttuu sateiseksi. Hellepäivien jälkeinen sadepäivän ilta kului muutaman muun bloggaajan kanssa leffaillan merkeissä.
Kerron rehellisesti, etten oikein ymmärrä uusimpien leffa-tv-elektroniikka-juttujen päälle. Tai ymmärrän, mutta olen hitusen vastahakoinen hyppäämään kaikkien-uusien-vouhotusten junaan. Ei löydy kiinnostusta kanavapaketeille, älypuhelimien uusille sovelluksille (älypuhelimen ehkä voisin jo pikkuhiljaa hankkia) ja kaiken maailman meiningeille, jotka vain tuntuvat vievän tilaa sosiaaliselta elämältä. Jossain sisimmässäni asuu ”takaisin metsään” -henkinen tyyppi, joka ahdistuu melko nopeasti, kun duunia pitäisi tehdä miljoonaa eri some-väylää hyväksikäyttäen, ja instagram-minästä tuleekin omaa itseäni aidompi. Toki pyrin duunini vuoksi pysymään tietoisena tästä kaikesta vellovasta ihmeellisyydestä, mutta toivon vahvasti oikean itseni olevan virtuaalista itseäni aidompi ja voimakkaampi.
Leffoja kuitenkin rakastan ja miltei joka viikko tulee katsottua noin kolme elokuvaa. Ja olen kyllä tiedostanut, miten tyhmää on mennä vuokraamoon ja vuokrata kalliilla leffoja, jotka jollain ”ihmeleffapaketeilla” saisi halvemmallakin (sisäinen minäni huutaa ”Mutta kun se on niin nostalgista!”). Etenkin Arabianrantaan muuton jälkeen asia on tullut ajankohtaiseksi, sillä parin kilometrin säteellä on ainoastaan R-kioski, jossa eivät päde edes Filmtownin opiskelija-alennukset. 
Illassa sain luonnollisesti tukun infoa palvelusta. Viaplay kuulosti napakalta ja toimivalta. 7,95 euroa kuukaudessa jäätävästä määrästä leffoja ja tv-sarjoja. Hmmm, se tekee 2,95 euroa enemmän, kuin kertavuokraus ärrältä. Sain leffa+tv-urheilu-paketin pariksi kuukaudeksi testiin, ja nyt täytyy nähdä kovasti vaivaa, ettei koukuttuisi. Kannattaako edes nähdä vaivaa? Olisiko 8 euroa budjetistani liikaa, jos kuitenkin olen valmis vitosen kertahinnalla vuokraamaan viikottain leffoja? Onko teillä kokemusta Viaplaysta? Anteeksi tämä ajatuksenjuoksuni. Yritän vain löytää kultaista keskitietä tarpeen ja halun välillä. 
Ja hei, teitä kun aina kiinnostaa nämä ihmissuhdeasiat, niin voin tehdä paljastuksen, että allaoleva kuva on Suvin ja minun ensitapaamisemme. Se jääköön historiaan hetkenä, jolloin alustoppini olkaimet vilkkuivat siveettömästi.
Illan päätti Woody Allenin To Rome with Love. Jo kertalleen nähty leffa nauratti taas (vaikka ylempi kuva kertookin muuta). Voisin ehkä ladata Viaplaysta mukaan reilillekin muutaman leffan. Where do we go now, Leijapoika ja Magic Mike voisi olla kova leffakolmikko reissuun. Sopivasti surua, kulttuuria ja miesstrippareita. Muita suosituksia?
Kirjajuttua olen suunnitellut jo pidempään. Yritän tehdä jutun lähipäivinä, että visuaalisen maailmankatsomuksen ymmärtämisen lisäksi myös mielikuvituksenne pääsisi kehittymään kaunokirjallisuuden myötä khih. Taidan olla kahvin tarpeessa. 
-Henriikka

15 kommenttia

  1. Anonymous 18.6.2013

    Ylläri että pupulandian jennin pää on tuossakin paikassa..

    Vastaa
  2. Riikka N 18.6.2013

    Täytyy sanoa,että sun blogi on tosi mielenkiintoinen! Ja sun tyyli on ihanan omaperäinen.:)

    http://ajatuksiaelamastajamuusta.blogspot.fi/

    Vastaa
    • Henriikka 20.6.2013

      Kiitos kovasti Riikka. Parhaani yritän, onhan tämä blogi sentään henkireikäni. Kiva, että tykkäät.

      Vastaa
  3. Anonymous 18.6.2013

    viaplay, liputan sen puolesta niin suuresti! ja suosittelen GCB sarjaa, se on niin huippu :_D vaikka siinä ne naiset onkin uskovaisia, mutta se on niin täynnä huumoria, harmittaa kun sitä ei ole siellä enempää kuin 10 jaksoa :-( jokainen jakso kestää n.40 minuuttia. Ainoa miinus siinä että tekstit häviää siitä joskus sillai puoliksi.. En ymmärrä miksi o:

    Vastaa
    • Anonymous 19.6.2013

      ”Vaikka siinä ne naiset onkin uskovaisia” ???

      Vastaa
    • Henriikka 20.6.2013

      Samaiseen lauseeseen tartuin itsekin. Saat asian kuulostamaan siltä, että uskovaisissa olisi jotain vikaa?

      Mutta sitä lausetta lukuunottamatta ilahduin kyllä kovasti vinkistä! Täytyypä laittaa muistiin tuo nimi ja luukuttaa sarjoja tulemaan, nyt kun siihen on mahdollisuus.

      Vastaa
  4. Anonymous 18.6.2013

    vastustin itsekin pitkään noita uusia hömpötyksiä jotka vievät leffavuokraukselta tunnelman, mutta nyt voin sanoa, että viaplayn ja netflixin tyyppiset palvelut ovat hurjan hyviä, kannattaa siis kokeilla (ja koukuttua)! palveluille tyypillistä kyllä on, että muutaman ”tähtileffan” ja hyvän sarjan lisäksi ne ovat täynnä tuntemattomia ja halpoja filmejä. se kuitenkin vain avartaa katselemaan sellaisiakin elokuvia, joista ei vuokramaksua ehkä maksaisi. itse olen löytänyt jo monta uutta suosikkia nimettömien halpisten joukosta!

    eli kannustan kokeilemaan :)

    Vastaa
    • Henriikka 20.6.2013

      Hei mukava kuulla tällaista settiä. Ehk ne omat ennakkoluulot kaikkea uutta kohtaan ovat toisinaan vähän liiankin voimakkaita. Ja toisinaan on ehk hyvä tuijottaa myös noita tuntemattomampia leffoja. Katsottiin yksi päivä joku hyvin hämmentävä komedia, joka osoittautui kaiken jälkeen aivan loistavaksi.

      Kiitos kommentista.

      Vastaa
  5. Roosa 19.6.2013

    Oi ! olen ihan omistautunut sun blogille moneksi tunniksi päivässä. kello vierähtää helposti tunnin kaksi. IHANA BLOGI! Olet kadehdittavan kaunis ja hyvä kirjoittamaan!:) lisää vain kesäisiä postauksia joista tulee niin hyvä fiilis!:)

    Vastaa
    • Henriikka 20.6.2013

      NO HUH miten ihana kommentti. Kiitos sulle Roosa ihan todella paljon. ”Omistautunut” on niin vahva sana, että tästähän riittää mulle iloa vaikka moneksi viikoksi. Yritän piristää jatkossakin, kiitos kovasti.

      Vastaa
  6. Anonymous 20.6.2013

    mulla on kotona netflix, ja oon kyllä tyytyväinen! Ainoo miinus on että uusimpia kausia tv-sarjoista ei aina löydy, mutta niitä taitaa aina välillä tulla lisää, joten jos jaksaa odottaa niin ehkä se palkitaan. Ja tietty miinuksena on se, että sohvaperunoituu…
    ihana blogi sulla, vaikutat huikeelta ihmiseltä!

    Vastaa
    • Henriikka 28.6.2013

      Sohvaperunoitumisen miinus on kyllä muistettava hihih- Taidan itse koukuttua ainoastaan leffoihin, sillä Gilmoren tytöt vei minut jo taannoin aikamoiseen kierteeseen.

      Voi kiitos kivasta kehusta, laitan tuon korvan taakse ja otan huonona hetkenä esille.

      Vastaa
  7. Kuhis 24.6.2013

    On jo moneen postaukseen pitänyt hihkaista, mutta nyt en voi enää pidätellä: SULLA ON AIVAN UPEAT KÄSIVARRET! Oon ihaillut niitä aina mahdollisuuksien mukaan jo siitä saakka kun aloin lukijaksi, ja onpas vain habat kaunistuneet.

    Ah. Sain sanottua.

    Vastaa
    • Henriikka 28.6.2013

      Heippa Kuhis. Ei oo tottakaan, mä en voi uskoa että sanot noin. Aivan ihanaa kiitos. Mä oon kriiseillyt omien hauisteni kanssa NIIN PALJON, että huh huh. Tällaisen geenihauis-muijan on ollut hippasen vaikea aina välillä hyväksyä noita käsivarren lihaksiaan.

      You made my day. Thanks.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.