Kesälauantai ja olkia.

Haha, kiitokset kaikille mainioista kommenteistanne viime juttuun. Nauratti lukea, kun teitä nauratti. Hekottelin koneen ääressä mukaville jutuillenne. Ilolla lähdettiin siis lauantaiaamuun, suuntasimme Jannen kanssa puoli kymmeneksi Fazer-kahvilan brunssille. Kunnon laatuaika on jäänyt viime viikkoina vähälle ja ajattelimme korvata menetetyn oikein kunnolla: croisanteilla, täytekakulla, kahvilla, smoothiella ja tuoreilla hedelmillä. 
Käsittämätöntä on edelleen tämä kuumuuden määrä. Farkuista ja nahkatakeista ei ole tietoakaan, kun aurinko porottaa kuumasti jo aamukahdeksalta. Viime päivät ovatkin menneet maksimekoissa, joiden kanssa olen käyttänyt näyttäviä asusteita: huiveja, turbaaneja, koruja… tänään painoin päähäni olkihatun.
Täytyy myöntää, että tällaisen löysiin vaatteisiin rutinoituneen tallaajan on vaikea tottua tyköistuviin vaatteisiin. Maksimekkoja minulla on kesää varten useita, mutta tämä on ainoa oikeasti vartalonmyötäinen. Sitä tuntee olevansa jotenkin piirretty niin selkeästi ääriviivoja myöten, että muutama hetki menee totutellessa. 
Näin iltapäivästä alkaa kuitenkin jo tuntua aika luontevalta, etenkin kun huomaan, että ympärillä kulkevat teinipimatsut kulkevat kymmenen kertaa tiukemmissa kuteissa (ja kaiken lisäksi monilla on kangastakin vain sen kymmeneosa. Hmm, tai kahdeskymmenesosa. Pliis, pitäkää vaatteet päällä). 

Olkihattu päässä tulee reissufiilis. Ehkä alitajuisesti siksi kuvatkin otettiin tänään rautatieasemalla? Tai ehk siksi, että minulla oli kiire junaan ja duuniin? Tai siksi, että veturinkuljettajan tyttären veri vetää Pendolinojen ja Intercityjen luokse? Who knows.
Kesä on kiva, ja olen enemmän elossa kuin aikoihin. Vaikka syksy onkin lempparini, auringon paistaessa kaikki tuntuu niin helpolta. Toista on marraskuussa, kun omat mietteet uivat jossain melankolian valtameressä. Jääköön siis kesä, muutamaksi hetkeksi.
-Henriikka

Ps. Poola Katarynan kisa loppuu maanantai-tiistai-välisenä yönä. Kuvia on tullut tähän mennessä vain neljä kappaletta, joten voittomahdollisuudet ovat erittäin suopeat! Käy siis kuvauttamassa asusi ja lähetä se minulle mailitse.

EDIT: Huomhuom! Jatkan Poolan kisaa vielä keskiviikkoon, sillä olen mainostanut, että maanantai on viimeinen päivä käydä ottamassa kuva, ja Helsingin OVVN on maanantaisin kiinni. Vielä ehtii!

24 kommenttia

  1. Anonymous 8.6.2013

    Ihana asu :)

    Vastaa
  2. Pieni Lintu 8.6.2013

    Ah, ihana hattu – tuli mieleen Rautavaaran kappale isoisän olkihatusta! :)

    Vastaa
    • Henriikka 13.6.2013

      Rautavaara on kyllä nasta. Ei haittaa, jos vaikka toisinkin mieleen hänen kipaleensa.

      Vastaa
  3. Anonymous 8.6.2013

    vaikka sun jutut poikkeaa paljon omistani niin blogistasi on tullut mun lemppari. vaikutat niin aidolta ja hyvältä tyypiltä ettei voi ku tykätä! Se kuinka kivaa elämä on ja mistä asioista nauttii, tulee mieleen joka kerta ku luen juttujasi! Kiitos siitä :)

    Vastaa
    • Henriikka 13.6.2013

      Onpa ilo kuulla. On hauskaa, miten monenlaista lukijaa tälläkin blogilla on, vaikka kiinnostuksenkohteeni menevät välillä ties mitä reittejä. Kiitos ihanasta kommentista, toit erittäin hyvän mielen.

      Vastaa
  4. Mandy 8.6.2013

    Aivan ihana olkihattu! Omasta kaapistani löytyy samanmoinen mustalla nauhalla! <3

    Vastaa
    • Henriikka 13.6.2013

      Musta nauha kuulostaa vieläkin paremmalta, ihanan elegantilta.

      Vastaa
  5. elina 8.6.2013

    ihana asu <3

    Vastaa
  6. Jenna 8.6.2013

    Ihana hattu! Olen tänään koko päivän ihastellut kaverin olkihattua.. Pakko saada oma :)

    Vastaa
    • Henriikka 13.6.2013

      Kannattaa pitää kirppisillä silmät auki ja olkihattuja on kyllä myös monissa ketjuliikkeissä nykyisin.

      Vastaa
  7. Anonymous 9.6.2013

    löysin blogisi vasta eilen lilyn minimalenista ja mikä lykky! olen ahmaissut jo monta kuukautta blogisi alkutaivalta ja witsi sää mimmi inspiroit, tusen tack!

    Vastaa
    • Henriikka 13.6.2013

      VAAAAAUUU mikä kommentti. Tusen tusen tack takaisin. Toivottavasti jaksat kahlata vielä, vaikka mun blogihistoriankin aikana on jutut kyllä muuttuneet.

      Vastaa
  8. Anonymous 10.6.2013

    Hei Henriikka! Näin susta ja Jannesta viime yona unta! :D Yks mun tuttu poika lahetteli mulle jotain ahdisteluviesteja siina ja ma koitin tylysti ja nuivasti sille jotain vastailla , jotain etta en haluu nyt jutella sulle, mut silti se vaan jatko niitten viestien laittamista. Sitte yhtakkia sina ja janne tulitte kommentoimaan kans siihen meidan viestiketjuun! En yhtaan muista etta mita sanoitte, ehka jotain tyliin etta hyva keskustelu teilla tms. ja tajusin siita etta se meidan keskustelu on julkinen ja nyt kaikki nakee sen! Mutta sitten malveen sara selitti mulle etta ei se oo niin vaan etta koska oon lisanny sut ja jannen mun whatsuppiin uusimpina niin siksi se nakyy teille, mut ei muille :DDDD
    :)
    Rosa V

    Vastaa
    • Henriikka 13.6.2013

      MITÄ HULLUA! HAHAHAHAHAHAHAH. Nauran katketakseni edelleen. Oon tosi pahoillani mun ja Jannen puolesta, että tunkeudutaan sun uniin.

      Vastaa
    • Anonymous 14.6.2013

      hahhah :D joo vähän random oli kyllä… Mut ihan hyvä kun tulitte niin se poika lopetti sen ahdistelemisen :D

      Vastaa
  9. Anonymous 11.6.2013

    Ihana asu, tykkään paljon!! Oot niin kaunis :)

    Vastaa
  10. Anonymous 15.6.2013

    Mäkin sain vihdoin oman kånkenin ;D Lausutaanko se muuten ihan vaan konken? :D Haha. Minä vuonna oot muuten syntyny? 91? 90? :)

    Vastaa
  11. Henriikka 20.6.2013

    Mahtavaa! Onnea uudesta repusta! Kyllä se lausutaan ihan vain ”KONKEN”. Minkä värisen sait?

    Olen syntynyt 2.12.1990.

    Vastaa
  12. Anonymous 12.7.2013

    Forest green :) Oon kuule oikeen eräjorma, kun haalin nykyään vaan kaikkia khaki/maastovihree/vihree ku vihree värisiä vaatteita, hah :D

    Oot mua sitten 12 pv vanhempi, jeejee ;D

    Vastaa
    • Henriikka 12.7.2013

      Eräjormailu kannattaa hiphurraa! Sitä paitsi kaikki vihreäkin on ihanaa. Etenkin metsä.

      Mutta sitä en ymmärrä aivan, että miten se liittyy tähän juttuun vai liittyykö? Ja mistä ihmeestä keksit yhtäkkiä syntymäpäiväni? Hahah.

      Vastaa
  13. Anonymous 20.7.2013

    Tuli vaan mieleen :D Saatan olla vähän omituinen :D

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.