Marimekko: Dioriitti ja Kultahippu

En tykkää olla myöhässä. Se saa minut huonolle tuulelle ja stressaamaan. En onnekseni tapaa myöhästellä kovin usein. Löytyy kuitenkin poikkeustapauksia, sillä huomaan muodin ja designin suhteen olevani toisinaan auttamattoman myöhässä. Kiertokulku on aika lailla tällainen: Löydän jonkun tuotteen, kun se on tullut markkinoille. Hypistelen ja ihastelen, mutta koitan esittää järkevää aikuista: ”Mutta kun enhän minä tätä tarvitse. Parempi jättää ostamatta.” 
Osa näistä tarinoista päättyy onnelliseen loppuun. Muutamat kuitenkin johtavat loppujen lopuksi paniikinomaiseen metsästykseen, kun yhtäkkiä tuote onkin yksinkertaisesti pakko saada. Ja yhtäkkiä sille löytyykin sadoittain käyttötarkoituksia, ja se viisas aikuinen on kadonnut tuhansien kilometrien päähän myhäilemään vahingoniloisesti.
Eräs tällaisen surullisen metsästyksen kohde on ollut Marimekon Dioriitti- ja Kultahippu -mekot, jotka ovat kevätmallistosta 2012.
Huomaatteko, että olen todella niin myöhässä, etten edes Googlen avulla löytänyt pikselitöntä kuvaa Kultahippu-mekosta? Joka tapauksessa nämä kaksi Marimekon mekkokaveria ovat olleet kiikarissani yli puolisen vuotta. Herttoniemen outlet-myymälässä pudisteltiin päätä ja kehotettiin soittelemaan jälleenmyyjille. Nettikaupoista on mekot loppu, eikä tori.fi ja huuto.net ole tuottaneet tulosta. Olen katsastanut jopa Keltaisen pörssin. 
Onko ideoita, mistä voisin armaani löytää? Jos en mekkoja saa, niin josko löytyisi edes sielunkumppaneita? Samanlaisia hupsuja, jotka ovat aivan-liian-myöhään liikkeellä.
-Henriikka

22 kommenttia

  1. MINNNA 28.6.2013

    Heheee samassa veneessä ollaan. Oma kohteeni on tosin Mombasa-mekko. Eräänä iltana alkukeväästä sain päähäni kuvan Marimekon mainoksesta ja tämän mekon. Kaivoin googlen läpi tuloksetta, koska mielestäni olin nähnyt mekon pari vuotta sitten. Sitten selvisikin, että oon vaan puoli vuotta myöhässä, sillä mekko oli edellisen syksyn mallistoa. Eipä enää auttanut liikeissä käynti ja kukapa niin ihanaa mekkoa tahtoisi huuto.net:iin laittaa.

    Poikaystäväni jopa tarjoutui teettämään mulle samanlaisen mekon, mutta eihän sitä kangasta saa ostettua!

    Nyt oon jo aika hyvin mekon unohtanut, mutta sait kaipuun takaisin. Taidan painua selaamaan googlen kuvahakua ja syömään suruuni suklaata

    Vastaa
    • Henriikka 29.6.2013

      http://www.funkis.com/sale/marimekko-mombasa-dress.html

      !!!!!!! EEVI OLI TEHNYT UPEAN LÖYDÖN. Toivottavasti palaat pian tänne kommenttipoksiin.

      Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      Voi minä niin kovasti toivon, että palaat kommenttipoksiin ja huomaat tämän. Ja että tämä mekko on se oikea.

      – Tarinasi oli niin sympaattinen. Samassa veneessä loppuun saakka. Vaikka näyttääkin siltä, että olet pian pääsemässä paremmille vesille.

      Vastaa
    • MINNNA 3.7.2013

      Oi tää on niin taivaallista!!! En voi uskoa! Mekko on jo melkein mun!
      Kiitos sulle Henriikka! Ilman tätä postausta en olis menny selaamaan nettiä ja löytänyt linkkiä.
      Blogisi on päiväni piriste ja oot ihanaihana! Niin aitoa tekstiä ja kauniita kuvia. Parempaa ei ole:-)

      Vastaa
    • Henriikka 12.7.2013

      JIHUU! Blogillani on vihdoin elämää suurempikin merkitys. Olen niin iloinen.

      Vastaa
  2. Anonymous 28.6.2013

    hehee pakko kertoa, minulla oli tuo alempi versio mekosta ylioppilasmekkona viime vuoden puolella! mutta jos löytyy niin osta ihmeessä, se on i-h-a-n-a! en kylläkään osaa käyttää sitä muuta kuin hienoissa juhlissa…..

    Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      EIKÄ! sinä onnekas. Miksi minun piti olla tällainen moinen laiskapylly silloin vuosi sitten?

      Vastaa
  3. Anonymous 29.6.2013

    http://www.funkis.com/sale/marimekko-mombasa-dress.html et varmaankaan tarkoita tuota, Minnna?

    Eevi

    Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      Hahaha, tämä oli upea löytö. Ja aivan käsittämättömässä alessa vielä.

      Vastaa
  4. MouMou 29.6.2013

    MINÄ! Metsästän koko ajan vanhojen mallistojen juttuja Huuto.netistä ja eBaysta. :) <3

    Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      Yritän sitten aina tukeutua sinuun, jos epätoivo iskee.

      Vastaa
  5. Anonymous 30.6.2013

    No täällä toinen! Ja juurikin tuo Kultahippu-mekko on UPEA! MIKSEI SITÄ MYYDÄ ENÄÄ? t. toinen myöhäisherännyt

    riiri

    Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      VOI EI MEITÄ LUUSEREITA! No ei nyt kai hihihi, mutta tämän mekon hankinnasta taidettiin molemmat myöhästyä pahemman kerran.

      Vastaa
  6. Anonymous 30.6.2013

    Mua ehkä vähän salaa naurattaa se, että mä en tienny, millanen on Mombasa-mekko ja googletin sen. Heti ekana tuli linkki paikkaan, josta sen voi ostaa :)

    Eevi

    Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      Tsihhh. Voi kumpa mun mekkojen kanssa olisi käynyt sama juttu.

      Mutta voishan olla, että nyt se on vasta pompannu ekaksi linkiksi, kun ovat laittaneet niin hirveät alet?

      Vastaa
  7. Lucy 1.7.2013

    Joo tiedän kyllä tunteen. Oon koko viime viikon itkeny Tamariksen vaaleansinisten korkkareiden perään. Tein viimein puolen vuoden jälkeen ostopäätöksen niin nyt niitä ei löydy enää mistään :( Mitkään korkkarit ei voi korvata just niitä, vaikka tilasinkin saman malliset mutta eri värisenä :)

    Vastaa
    • Henriikka 3.7.2013

      Voi ei. Otan osaa puolestasi. Tuskallista tällainen jälkikäteismetsästys (oi mikä sanahirviö).

      Vastaa
  8. Seregi 8.7.2013

    Marimekko on vuosien aikana kallistunut, eikä sinne enää tule kunnon alennusmyyntejäkään. Minä kuolasin aikani Marimekon Hare-mekkoa, josta ei löydy edes kuvaa interwebsistä :,(

    Vastaa
    • Henriikka 12.7.2013

      Marimekko on ihana, mutta siinä oot oikeessa, että alennusmyynnit ovat kyllä pikkuisen kehnonlaiset tätä nykyä. Onneksi on Herttoniemen outlet.

      – Josko jonain kauniina päivänä Hare-mekko saapuisi eteesi, kun sitä vähiten odotat. Minä toivon kovasti niin.

      Vastaa
    • Henriikka 12.7.2013

      Marimekko on ihana, mutta siinä oot oikeessa, että alennusmyynnit ovat kyllä pikkuisen kehnonlaiset tätä nykyä. Onneksi on Herttoniemen outlet.

      – Josko jonain kauniina päivänä Hare-mekko saapuisi eteesi, kun sitä vähiten odotat. Minä toivon kovasti niin.

      Vastaa
  9. Emmi 13.7.2013

    bongasin tänään tuon liehuhihaisen mekon herttoniemen marimekko outletista. siellä se roikkui vielä muutama tunti sitten alerekissä ;) koko taisi olla M, käy kokeilemassa.

    Vastaa
    • Henriikka 15.7.2013

      USKOMATONTA! Kiitos sinulle. Menin tämän vinkin luettuani ihan suunniltani! Se oli Suomen viimeinen Dioriitti, juuri 36, eli täsmälleen minun kokoni. Käytiin siellä tänään käymässä ja jesjesjejs sain mekkoni. Otin sen tietysti lahjapakettiin, tuntui kuin olisi ollut joulu.

      Saisinko palkita sinut jotenkin tämän vuoksi? Saisinko edes lähettää postikortin kiitokseksi? Laita minulle maililla osoitteesi. KIITOS!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Lucy Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.