Olen viimeisten kuukausien aikana ymmärtänyt elämäni tarkoitukseni. Mahdollisesti. Mitä enemmän sitä ajattelen, sitä hienommalta tarkoitukselta se tuntuu. Aika mitättömältä, mitä maailmankaikkeuteen tulee, mutta aika suurelta, mitä 158 ja puoli senttiseen naiseen tulee.
Luulen, että mun elämän tarkoitus on (joojooo rakkauden lisäksi) saada ihmiset tajuamaan, että maailma on kaunis ja elämä upea. Ja ettei kaikkea tarvitse aina ottaa niin vakavasti, vaan elämän voi ottaa vastaan pienellä pilkkeellä.
Joskus voi hyvin tilata kakun ennen pääruokaa, minä jos joku tiedän, että jälkiruoille on oma vatsa. Leikkikenttien ruutuhyppelyruudut on sallittu myös aikuisille. Ystäville kannattaa leipoa ainakin kahdesti vuodessa. Menoista voi kieltäytyä sen vuoksi, ettei jaksa, tai koska haluaa olla yksin ja lukea aikakauslehtiä. Siivota kannattaa vasta, kun vieraat ovat lähteneet, muuten joutuu siivoamaan kahdesti.
Jos jouluna ei ehdi tehdä kahdeksaa laatikkoa, niin ei tarvitse. Ja jos inhoaa rosollia, ei sitäkään tarvitse vääntää tavan vuoksi. Jos treenaat mieluummin kulahtaneissa pieruverkkareissa, olet ihan yhtä tervetullut salille, kuin se viimeisen trendiaallon fitnessmuija. Kaupunkia kiertäessä ei kannata pitää katsetta kadussa, silloin missaa kaiken kauniin. Eikä kaupunkia tarvitse kiertää kiireessä, vaikka kaikki muut vaikuttaisivatkin juoksevan.
Jos tekee mieli laulaa, niin niin voi tehdä. Ja jos tykkää heittää lenkkinsä mieluummin hypellen kuin juosten, niin se on ihan okei. Ja hymyillä voi. Aina.
En haluaisi levittää ajatusta, että kaikki pyörii vain oman navan ympärillä. Ei ei, se ei ole pointtini. Tarkoituksenani ei ole lietsoa kansaa toteuttamaan jokaista mielihaluaan, eikä kääntää ihmisten silmiä itseensä. Haluan vain sanoa, että nauttiminen on ihan okei.
Kuulun tähän sukupolveen, jota pidetään niin kovin pinnallisena ja höyrähtäneenä. En ole kokenut lamaa ja näen maailman yhtenä suurena mahdollisuutena. Myönnettäköön, että selässäni kulkee Kånken ja tykkään ostaa luomuruokaa, luen muotilehtiä, lähden miltei aina reissuun, kun saan rahat kokoon. Pidän tärkeänä sitä, että töissä on kivaa. Ja vähemmän tärkeänä sitä, että olen samassa duunissa koko elämäni.
Elämäni tarkoitus ei kuitenkaan ole lietsoa individualismin ilosanomaa. Jokaisen on todella kannettava vastuuta ja muistettava, että on elämää kehäkolmosen ulkopuolella. Että on elämää Suomen ulkopuolella. Eikä muistaminenkaan riitä, vain jokaisen on myös toimittava. Pelkät sanat eivät saa maailmaa muuttumaan.
Uskon kuitenkin muutoksen lähtevän myös siitä, että ihmiset ovat itse kiitollisia. Kiitollisuus on todistetusti suurin onnellisuuteen vaikuttava tekijä, ja onnellisia ihmisiä tulisi tämän maailman olla pullollaan. Kiitollisuuteen ja onneen ei aina tarvita suuria, ei kokonaista juustokakkua tai punkkupulloa, vaan se toteutuu pitkälti ihmisten päätösten ja asenteiden kautta. Ja jos minulla on mahdollisuus niitä asenteita ruokkia, niin olen kiitollinen. Ikuinen onnellinen oravanpyörä.
Uskokaa tai älkää, mutta päähäni mahtuu muitakin kuin hattarankevyitä ajatuksia onnesta.
Mutta joskus on hyvä suodattaa paljon. Sen minkä voin jättää valittamatta, jätän. Sen minkä voin jättää raivoamatta, jätän.
Korjaan: yritän jättää.
Temperamenttini (parka, jota aina syytän) saa minut tahtomattanikin toisinaan kiehahtamaan.
Yritän kuitenkin kitkeä päästäni kielteiset ajatukset ja keskittyä käsittelemään myönteisyyttä. Jaan mieluummin vieruskaverille bussissa hymyilyttävän tarinan arjesta, kuin valistusta kaupungin kehnosta sisäisestä liikenteeestä. Olen niin kyllästynyt valittajiin, että tekisi mieli valittaa. Mutta sen sijaan aionkin tanssia. Kevyitä askeleita, hymy huulilla.
Sanomani on: maailma on kaunis, elämä on upea. Ja siinä vasta on hyvä elämän tarkoitus.
-Henriikka
Aivan ihana postaus! Rakastan kirjoitustyyliäsi, sanavalintojasi, ja sitä tunnelmaa mikä kirjoituksistasi huokuu :) olet ihana!
Veit sanat suusta! :)
Minun myös! :) oppisinpa ajattelemaan samoin – yhtä positiivisesti kuin sinä Henriikka. Negatiivisuus ei anna ihmiselle mitään, toisin kuin positiivisuus.
Kiitos teilla kaikille ihanalle kolmelle. Itse rakastan lukea tunnelmallisia, veikeitä kirjoituksia, niin onpa kiva, jos mun omat onnistuu ilahduttaa jotakuta yhtä lailla.
Podin hirveän huonoa omaatuntoa siitä, että ostin äsken ison karkkipussin. Tän postauksen jälkeen en enää, kiitos!
Jos sopivassa määrin herkuttelee, ja joskus vähän enemmänkin, niin mitä sitten? Siis suotta podit. Kiitos itsellesi.
”Sen minkä voin jättää valittamatta, jätän. Sen minkä voin jättää raivoamatta, jätän.”
Kiitos! Tästä tuli mun uus motto. Oon niin samoilla linjoilla sun kanssa. Joskus täytyy saada purkaa ärsytystään, mutta silloinkin se on parasta purkaa esim. parhaalle kaverille koko maailman sijaan. Kaikesta valittaminen on kamalaa.
On oma ihmisporukkansa, joka valittaa AINA. Hiiteen sellaiset ja tilalle vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja ja yksisarvisia. Kiitos sulle kommentistasi.
ihana! Tästä innistuneena hymyilin koko koti matkan ratikassa, kaikille joihin sain katsekontaktin ja annoin istumapaikkani tuntemattonalle naiselle, joka näytti väsyneemmältä kuin minä!
Ihania pieniä tekoja arjessa. Ja kun muutaman kerran miettii näitä tietoisesti, niin loppujen lopuksi kaikki tuo tulee ihmiseen ihan automaattisesti.
Nyt ei voi sanoa muuta kuin että… NIINPÄ!!!
Kiva, että sanoit niin :–)
aivan ihana postaus! nyt tekee mieli vaan hymyillä kaikille, vaikka äsken katoin jokaista vastaantulijaa kulmat kurtussa. kiitos :)
Hymy on paras asuste, se kannattaa pitää mielessä. Kiitos sinulle.
Huippu postaus! Yksiä parhaimpia :) Sun tyyli, kirjoitustyyli ja elämänasenne on jotain mahtavaa!
Voi että, kovin paljon kiitoksia. Mukava saada näin mielettömästi ihan mahtavia kommentteja. Etenkin kun harkitsin aika pitkään, voinko laittaa tällaista tekstiä.
ihanaa :D onneksi pystyin (melkein) pitämään kaiken kiukun tänään sisälläni kun meinasin räyhätä poikaystävä pololleni lähes turhasta… :3 muuten oisi voinut tulla vähän syyllinen olo :D
Miksi ne poikaystävät aina joutuvatkin kaiken omien patoutumien kohteeksi? Koitetaan säästää heitäkin. Good job, tuosta se lähtee.
Mainio kirjoitus! Moiskaitus poskellesesi moisen ihanuuden jakamisesta… Ja ehkä lämmin hali myös :) Onneksi löysin sinut netin syövereistä kaksi vuotta sitten. Olet luonut elämääni paljon iloa ja muistuksen siitä, että meillä 158 ja puoli senttisä positiivisia tyttöjä löytyy maapallolta muitakin
♥
Märkiä, lämpimiä pusuja takaisin sinnekin.
– Hassua ajatella, että joku on kulkenut virtuaalisesti rinnalla jo useamman vuoden. Olet ollut mukana miltei alusta asti. Pidetään me laiturintapit yhtä.
Voi että osaat olla herttanen tapaus!<3
No mutta KIITOS. :–)
Ihana!! <3
Suurkiitokset Laura. Mukava saada näin hyvää palautetta, kun pohdin, että onkohan tää nyt aivan älytön kirjoitus.
Kapinallinen! :)
Suositan kaikille tällaisia kapinoita. Elämästä voi tulla aika mieluisaa.
Komppaan muita, ihana postaus <3 Kunpa kaikki olis niinku sinä. Mutta kerro yksi juttu, miten pääset siitä yli, kun maailmassa on niin paljon inhottavia, ilkeitä ja itsekkäitä ihmisiä? Menetän aina uskoni ihmiskuntaan kun törmään tällaisiin tapauksiin ja sit oon mieli maassa enkä kykene näkemään maailmassa mitään hyvää hetkeen.
Minä taas sanon, että onneksi kaikki eivät ole kuten minä. Ei täällä maailmassa taitaisi homma oikein toimia, kun koko kansakunta olisi yhdessä viettämässä vain pitkää kahvihetkeä.
Hmmm. En ehkä pääsekään yli. Siksi pyrin ignoraamaan suurimman osan ja keskittymään siihen, että kenenkään ei tarvitse minun olemuksesta ahdistua tai saada lisää maailmantuskaa harteilleen. Jos hyppäisin siihen ahdistukseen ja valittamiseen mukaan, olisin taas yksi lisälenkki siinä ketjussa.
kiitos… minä haluan elää vailla huonoa omatuntoa siitä etten tee sitä mikä ei ilahduta ja etten ole mikko mallikas, on onnea kun ei tarvitse olla joku muu
Hienosti sanottu tuo ”on onnea kun ei tarvitse olla joku muu”. Siinä on suurensuuri totuudensiemen.
Kiitos Henriikka kauniista sanoista! Oon seurannut blogiasi jo aika pitkään, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kiittää siitä. Elämänmyönteinen ja kivalla huumorilla höystetty blogisi tuo iloa päivään. Silloin kun mieli on sateinen, saatan palata blogiisi ja pieni aurinko alkaa taas hymyillä pilven takaa. Oon samaa mieltä kanssasi, että jokaisen olisi hyvä kantaa vastuuta maailmasta, ja paljon hyvää voi tehdä levittämällä iloista energiaa ympärilleen.
Seuraavaa Helsingin reissua silmällä pitäen pitää kysyä, että mitä kirppareita suosittelisit? Oon kiinnostunut erityisesti Fidan liikkeistä, koska niissä onni on suosinut ainakin muualla Suomessa.
Hei sinulle anonyymi. Kiitos itsellesi ihanista sanoista, voi että teitä. Ei tarvitse syksyä synkistellä, kun voi lukea näin mukavia juttuja.
– Ja hhhhmmm, aika vaikean kysymyksen laitoit. Suosittelen itse ainakin Hakaniemen Fidaa ja Lönnrotin kadun Fidaa, sitten Kaivarin Kanuunaa ja jäähallin viikonloppukirppistä. Kannattaa myös tsekata, olisko muita viikonloppukirppiksiä silloin, kun olet tänne päin tulossa. Toivottavasti teet löytöjä!
oi aivan ihana teksti ♥ ! ja upeat kuvatkin taas kerran:) tykkään ihan hirmusesti sun blogista, oon nyt ollu lukijana jonkun viikon ja jokaisen postauksen jälkeen tykkään vaan enemmän ja enemmän sun blogista:)
Tervetuloa lukijaksi, sinäpä olet uusi tapaus täällä. Kiitos kovasti myös kehuista, otan ne ilolla vastaan.
Olet niin ihana ja symppis!!! ps. Kaikki aina nauraa mulle kun sanon, että jälkiruoka masu on erikseen, KERRANKIN LÖYTYI SIELUNSISKO!
JÄLKKÄRI-SIELUNSISKO, todellakin. Eihän suolaiset ja makeat täytä mahasta samaa kohtaa edes :—)
Oot sä vaan Henriikka tiäkkö aika ihana.
No mutta Emmi. Minä niin suuresti kiitän ja vähän punastelenkin.
juuri tämän takia luen tätä blogia ! :)
Ja juuri näiden kommenttien takia jaksan tätä puuhaa jatkaa.
Voi vitsi, erittäin samaa mieltä! Jos osaisin kirjottaa niin olisin kirjottanu ite just noin! Itellä tuo elämän tarkoitus on saman sisältöinen ja se kuuluu: keskity olennaiseen. Kiitollinen pitää olla kaikesta hyvästä mitä on saanut ja valittaa ei saa koska se ei auta itseä eikä muuta. Asioita pitää osata kyseenalaistaa ja hetkestä pitää ottaa kiinni ja nähdä asioiden hyvät puolet. Kliseet on joskus oikeesti totta :D
Rosa
Nää oli oikeesti niin viisaita sanoja et kirjotin ylös :)
Ja itse postauskin silkkaa parhautta.
No osaathan sinä kirjoittaa !
Varo vain, sun siteeraukset pääsee kohta Hesarin etusivulle. Kliseet ovat kliseitä, koska ne on todettu todenpitäviksi. Kiitos kummallekkin mukavalle A:lle.
Oletpas mainio pikku bloggari! Just tätä fiilistä toivoo tuntevansa joka päivä, kiitos sen jakamisesta :) piristit sotkuista iltaa ihan huimasti!
Hyvä tarkoitus elämälle.
Niin on. Ei voisi paljon parempaa ollakaan.
Ja kiitos kovasti. Minäkin elän tällaisia sotkuisia päiviä nyt ja on mukava palata näihin kommentteihin uudestaan ja uudestaan.
Kiitos oikeesti tästä muistutuksesta. Huomenna meen kauppaan ostamaan suklaata ja nautin siitä enemmän kuin ikinä. Huomenna oon myös rohkea ja tutustun uusiin ihmisiin. Huomenna hymyilen vaan muut huutaa, omapahan on ongelmansa jos ei tajua olla ilosia ja onnellisia, mut minä aijon tajuta!
Hihah kohta mua syytetään kansan terveyden tuhoamisesta, kun kaikki syöksyvät tämän vuoksi kauppaan herkkuostoksille.
No ei haittaa, elämästä pitää nauttia. Kiitos hymystä.
Tulipa hyvä mieli ja kevyt olo tästä tekstistä. Kiitos. Tästä on mukava(mpi) nyt lähteä töihin. :)
”Kevyt olo” -olipa kivasti sanottu. Toivottavasti olo säilyi edes hetkisen. Ihanaa, kevyttä syksyä.
Hei, sä oot saman pituinen kuin mä! 158 ja puoli!!
Nimim. Olennaisen kirjoituksesta bongannut =)
Ja se on vallan hyvä pituus, eikö totta? Aina voi pyytää apua, jos tarvitsee ylähyllyltä jotakin.
Tästä tekstistä vois niin tehdä semmoisen ”sinun tarinasi” tyylisen videon :) Pystyin jo kuvittelemaan kuvat liikkuviksi ja äänesi taustalle lukemaan tätä!
– T
VOI ETTÄ, kun oli hyvä idea! Jään odottamaan kaikkien videokuvaajien yhteydenottoja, huhuhuh.
Oot lyhyt.
Kappas, niin olenkin :-)
Mahtavuutta! Tuli tosi hyvälle tuulelle, tattis! Aloin seuraamaan blogiasi pari kuukautta sitten, jota ennen en harrastanut blogien lukemista lainkaan. Tämä blogi on ihan huippu, koska kirjoitat muodista, mutta osaat pureutua syvällisempiinkin asioihin. Olen lukenut turhan monia kermapeppusnobien lifestyleblogeja, joissa ei mitään aitoja asioita käsitellä milloinkaan. Mutta tämä on juuri se kristallinpala lasinsirujen joukossa. Keep up the good work! :)
Uijui. Nice. Kiva kuulla, ettei minua lasketa kermapeppusnobiksi, vaikka aikamoinen herkkupeppu olenkin.
Ja ”kristallinpala lasinsirujen joukossa” oli niin kauniisti sanottu, että meinasi mennä roska silmään. Kiitos.
kun ryhdyin lukemaan tätä postausta, taustalla soi Haloo Helsingin ”Hetki on kaunis”. Tähän postaukseen ja laulussa soineisiin sanoihin: ”Mä tajusin sen, että onni on se, että mun sydän pamppailee. En odota aina uutta, muuten mä jään ilman mahdollisuutta elää elämää!” kiteytyy koko elämänfilosofiani, tai millainen ainakin toivon sen olevan.
Haloo Helsinki osaa nuo sanoituksensa kyllä vallan hyvin. Kun pitää keskeisemmän mielessä, on elämässä kaik hyvin.
hitsi kun oot ihana!
ps. oon jo kauan tuuminut, että meistä vois olla kamuiksi ihan internet-maailman ulkopuolellakin :-)
Hitsit sinäkin!
Minäkin uskoisin, että yhteytemme olisi vahva myös bittien ulkopuolella.
Luin teikän koko blogin läpi tässä muutaman viikon aikana. Oon ollut töissäkin hulluna parempi asiakaspalvelija, kun mieli on positiivistunut sun jutuista (Oon käyttänyt työaikani pääosin blogisi kahlaamiseen)! Oot inspiroivin pukeutuja, kirjoittaja ja ajattelija pitkään aikaan, kiitos!
(Nii, mua ilahdutti, kun ostin sulta vähän aika sitten vaatteen, ja sitten bongasin sen sun päällä jostain blogitekstistä vuodelta 2011 (ihan ku 2011:sta ois iäisyys..) ja sitten olin että samallaiset ku minun housut ennen ko tajusin että nehän on ihan just samat!
Loppu.)
Ei oo totta. Oli ihan jäätävä urakka huh huh. Miten suuri kohteliaisuus onkaan, että jaksoit sen tehdä.
– Ja etenkin kohteliaisuus oli, että pidät mua pukeutujan lisäksi myös kirjoittajana ja AJATTELIJANA. Vau.
Vitsit kiitos sanoistasi. Ja hauskat nuo sulut hih.
oon kommentoinu tästä aiemminki mutta oon edelleen jotenki hirmu onnellinen siitä että ootte Jannen kans naimisissa. :)
Ja minäkin oon varmaan tän jo kertonut, mutta NIIN MINÄKIN. Oi että, mikä tyyppi.
Kiitos, jälleen kerran..:) Yleensä oon just semmonen suu korvissa pompahteleva ja kaikesta innostuva, mutta sit ku joku menee pieleen ni helposti sitten valitan tosi paljon kaikille. Pitäis opetella siitä pois, oon mä ennenki tätä ajatellu ja oon toivon mukaan tässä onnistunutki.
Ja vaikka asiat pitäs suunnitella alkavaksi NYT eikä sitte ens viikon alusta tai ens kuun alusta, ni kunhan tää tauti musta lähtee ni vedän vihreet Hait jalkaan, villapaidan päälle ja kaulaliinan kaulaan ja lähen mettään pomppimaan! Ja siihen asti nautin siitä, että on pätevä syy vaan maata sohvalla ja neuloo ja kerranki on aikaa tehä kouluhommia, joista yhtä projektia meen tekee NYT. Koska se on kiva homma. Koska jäätelö on hyvää ja Suomessa on sitte ihanat vuodenajat. Ja koska nyt on vaan niin hyvä mieli :)
”Sen minkä voin jättää valittamatta, jätän. Sen minkä voin jättää raivoamatta, jätän.” kieltämättä kertakaikkisen hienosti sanottu. Kiitos :)
Ja kyllä mun täytyy itsekin paljastaa, että oon aikamoinen tuuliviiri välillä. Mutta kaikkeen oppiin, ainakin jollain tasolla. Kun molemmat vähän tsempata.
Sun metsäretki kuulostaa niin hyvältä, että taidan ottaa mallia. Joskin punaisissa Hai-saappaissa.
Ihana ihana IHANA postaus!! Aivan ihana! Ja vitsit, minkä positiivisuuden aallon sait aikaan lukijoissa (viitaten joka ikiseen ylläolevaan kommenttiin). Pistää niin hymyilyttämään! :)
No niinpä! Oon ollut aivan häkeltynyt näiden kaikkien kommenttien kanssa. Oon lukenut niitä uudestaan ja uudestaan.
Ei se olekaan satua, että hyvä mieli lähtee leviämään.
Uskomatonta, niin kaunista! Tämä ja Coldplay, jota kuuntelen, sai yhdessä aivan tipan linssiin. Tällaiset ihan perusasiat, jotka aina odottaa jossain muiden ajatusten alla, joihin ei koskaan käy käsiksi ja pue sanoiksi ja siten käsitä elämän tarkoitusta, tai edes osaa siitä, ne tuli nyt tässä tekstissä niin yksinkertaisina ja helppoina mun ulottuville! Ja hyvänen aika nuo kuvat. Jos tässä postauksessa ei olisi ollut tekstiä vaan pelkät kuvat, viesti ja välittynyt tunne olisi ollut tasan sama.
Vierailen ensi kertaa sun blogissa, päädyin tänne linkin kautta ja mun kyllä täytyy nyt lukea enemmän näitä tarinoita :) kiitos tiistai-illan onnentunneosiosta!
Kylmät väreet meni tätä lukiessa. Kiitos sinulle.
Usein perusasioissa piilee ne asiat, jotka tekevät onnellisuuden ja onnettomuuden. Ihmiset lähtevät onnea metsästämään aivan liian kaukaa.
Toivon, että noin sydämellinen tyyppi jatkaa lukemista. Tervetuloa siis uudelleenkin.
Word! Ja tuohon ei vaan ole lisättävää. Elämä on vaan niin paljon parempaa nautittuna kuin murjotettuna. Ja mitä tuohon itsensä tuijottamiseen tulee niin uskon, että jos jokainen tekis enemmän niitä valintoja joista OIKEASTI tykkää (eli tuijottais enemmän itseensä sen sijaan että vertais koko ajan muihin) niin aika paljon nautittavampaa tämä elämä olis meille kaikille. Mutta tyyppi kerrallaan! ;) Ihanaa keskiviikkoa aurinkoinen! T. Sanja
Mäkin aina mietin sitä, että jos voi valita:
A) Nauttimisen
B) Murjottamisen
Niin miksi ihmeessä valitsee murjottamisen? Ei voi käsittää. Hyviä sanoja, Sanja.
Ihana Henriikka! Mietin aurinkoisuuttasi eilen kaupassa, kaksi kertaa. Toinen kerta oli ihan vaan testi, että toimiko se sinun ajattelu toistekin. Toimi se, molemmilla kerroilla; toi hymyn huulille, nälkä siirtyi, jono vaikutti enemmän oikein valitulta ja silleen. Kiitos sinulla ja blogillesi olemassa olostanne.
Hihi. Aivan ihana kommentti. Et uskokaan kuinka iloiseksi tämä minut teki. Nopeasti, ajatuksenvoimalla liikkuvat kassajonot kunniaan!
Mieletön kirjoitus ! Tyylisi kirjottaa on mukaansa tempaava ja positiivisella tavalla joukosta erottuvaa :) Olen ensikesänä menossa riparille ja puolitoista senttiä vajaa sinun mittaasi mutta samalla tapaa ajatellaan. Blogi on kaikilla tavoin kutkuttava, mainio ja poskilihaksia ylöspäin nostattava ! :)
Voi kiitos sinulle kommentistasi, olipa mukava lukea, että jossain ruudun takana majailee miltein samanmittainen laiturintappi, jonka kanssa jaan myös elämänkatsomusta. Nautitaan!
Kiitos kun muistutit mua tästä, on ollut niin kauhesti muita väsyttäviä ajatuksia mielessä, että tämän maailman kauneuden ihailu on unohtunut. Haluan vielä sanoa että itse tulen iloisemmaksi auttaessani muita kun jos minua autetaan ja olen ylpeä tästä. :’)
Mun täytyy vielä tehdä synnintunnustus, en ole kehdannut lukea sun blogia nyt puoleen vuoteen koska unohdin lähettää ne villasukka haasteen villasukat (kotosuomessa ne kaapissa vieläkin lymyää) ja tuli aina kauhean ahdistunut olo kun tulin sun blogiin. Ja anteeksi sinä kenelle niiden villasukkien piti tulla, toivottavasti löysit muita mukavia juttuja viime kesästä.
Olepa hyvä vain. Kyllä tämä kirjoitus täällä pysyy niin itseni kuin muiden ilona, niin kauan kun vain internet pysyy pystyssä.
Kiitos ihanasta kommentista ja hei, laita ihmeessä ne villasukat menemään nyt. Mieti nyt, kuinka iloiseksi vastaanottaja tulee! Pliis pliis pliis. Sitten kaikki syntisi ovat anteeksi annetut.