Kun aamulla ei olekaan sitä tavallista maitoa.

 yhteistyössä Alpro
Ruokabloggaaja täällä moi. Kirjoitin vajaa viikko sitten Alpro-haasteestani, eli viikosta ilman maitotuotteita (yhteistyössä Alpro). Viikko on onnellisesti ohi ja haaste oli yllättävän helppo tällaisellekin maitoparralle. Unohdin tosin muutaman kerran juuston olevan maitotuote ja rikoin näin tahattomasti sääntöjä. Olen kirjannut ylös ajatuksiani kasviperäisten tuotteiden käytöstä maitotuotteiden sijaan ja julkaisen jutut kahdessa osassa.
Ensimmäisenä keskityn aamiaiseen, sillä se tuntui olevan ateria, johon sain eniten uutta Alproon tutustumisen myötä. Ja koska se on ehdottomasti maailman ja päivän paras ateria.
Tavallisesti aamiaiseni koostuu siitä, mitä jääkaappi sattuu sisältämään. Ne ovat aina mahtavia aamuja, kun on jämäkakkua jäljellä, mutta meillä on aina ainakin vihanneksia, hedelmiä, ruisleipää ja kahvia. Näiden lisäksi tykkään kuitenkin mutustella usein marjoja ja jugurttia, sekä muroja maidon kanssa. Ensimmäiset Alpro-kokeilut olivatkin maustamattoman jugurtin vaihtaminen vastaavaan kasviperäiseen, sekä normaalin maidon vaihtaminen soijamaitoon murojen kanssa.
Lempimurojani ovat Kelloggsin All Branit ja suoraan sanottuna pelkäsin soijamaidon pilaavan ne. Mutta mitä vielä, soijamaito toi vain sekaan makeampaa makua, mikä sopi murojen kanssa oikein hyvin. Totta on, että soijan makuun on totuttava, ja esimerkiksi jugurtissa sen huomasi maitoa herkemmin. Soijan maku ei kuitenkaan ole paha, ja näin saivat ennakkoluuloni väistyä vähä enemmän taka-alalle. Tähänhän voisi vaikka tottua. Jos olisin saanut lapsena aina soijamaitoa, vaatisi normaali maito varmasti totuttelua.

Kokeilussa olivat myös purkkijugurtit, jotka ovat varmasti monelle tuttuja ainakin ulkonäöltään. Ensimmäisen kuvan sitrusjugurtti nousi omaksi suosikikseni, mutta liputan näitä enemmän kuitenkin maustamattomalle. Hedelmän tai marjan maun kun saa niin helposti luotua ihan oikeista luonnon antimista, kiitos Suomen luonnon ja pakastimen. Pyrin muutenkin välttämään pieniä erillispakattuja jugurtteja ja ostamaan mieluummin isompia purkkeja. Makujugurtit olisivat oivia valintoja kuitenkin eväs- tai treenikassiin, kun pieni verensokerin nostatus riittää. Näissä on myös soijan maku hyvin piilotettu, jos se jollekin tuottaa ongelmia.

Otan kasviperäiset tuotteet oikeasti tästä lähdin aamupalalleni. En korvaamaan, vaan rinnalle (haluan todellakin pitää juuston!). Ja koska meillä käytetään laktoositonta maitoa, Alprot ovat siitä hyviä, että ne ovat luonnostaan laktoosittomia.
Pitää vielä ottaa enemmän selvää, koko kasviperäisestä touhusta ja kuunnelle, mitä kroppa sanoo. Ensimmäinen askel on ainakin, että kahvi- ja muromaidoksi kasviperäisiä maitoja. Hurraa!
 Onpa uskomaton lupaus mimmille, joka juo kahvinsa mustana.
-Henriikka

20 kommenttia

  1. MariWLZ 9.10.2013

    Mie itse asiassa olen tykännyt enemmän näistä Alpron juguista kun normaalista :D Maisota tulee mulle usein selainen maitoähky, jota en oo vielä näiden kanssa kokenut :)

    Vastaa
    • Henriikka 19.10.2013

      Aijaa! Hauskaa. Alprot tosiaan tuntuvat ehk hiukan maitotuotteita kevyemmiltä, en oikein edes tiedä miksi. Kai se kasviperäisyys on sitten se juttu.

      Vastaa
  2. Aamupala on tosiaan maailman paras ateria :) Voisin helposti syödä monta aamiaista päivässä..
    Meillähän noita soijajuguja ja muita tuotteita menee paljon olosuhteiden pakosta, mutta ei missään tapauksessa huono juttu. Mantelimaito on oma herkkuni ;)

    Vastaa
    • Henriikka 19.10.2013

      Aamiaista ei korvaa mikään.

      Mantelimaito vähän jännittää siksi, että Janne on allerginen mantelille. Sopiikohan silti? Täytyy kokeilla rauhassa.

      Vastaa
  3. Anonymous 9.10.2013

    Hei! Kai pian tulee loppupätkä siitä kysymysjutusta :) Pitäis varmaan kokeilla soijamaitoa. Maksaako se paljonko enemmän kun normaali? Pakko vielä sanoa, että näytit ihan mahtavan kauniilta tiistaina siellä Jannen julkkarikeikalla. Melkeen olisin tullut sanomaan sulle moi mutta kun jotenkin näytit niin omassa porukassasi olevalta ja oma porukkani jo mua odotti niin aattelin, että ehkei. Söpöjä te ootte Jannen kanssa molemmat.

    Vastaa
    • Henriikka 19.10.2013

      Jep, tulee! Tai toiset vastaukset jo tulivatkin, mutta vielä on ainakin yksi setti edessä, ellei kaksikin.

      Soijamaito on hinnaltaan about samoissa kuin laktoositon maito. Eli normaalia kalliimpaa, mutta ei todellakaan kovin kallista.

      Ja ihanaaa, miten mukavasti sanottu. Mä olin vähän hämmentynyt siellä kaikkien ihmisten keskellä keikalla. Olisi hyvin voinut tulla juttelemaankin.

      Vastaa
  4. minttu karjalainen 9.10.2013

    Mä tykkään hirveesti noista ”jogurteista”. Tulee ihan lapsuus ulkomailla mieleen, ku siellä tehtiin itse soijahedelmä”mömmöä”

    Vastaa
    • Henriikka 19.10.2013

      Voi! Minä en lapsena ollut soijasta kuullutkaan.

      Vastaa
  5. Anonymous 10.10.2013

    http://www.elinahytonen.fi/2011/01/soija-ongelmaruokaa/

    Tässä vähän vastapainoa ainaiselle soijahypetykselle. Näkisin kauratuotteet vähän fiksumpana kyseenalaisen soijan suhteen, mistä esim Kemikaalicocktail on kirjoittanut. Tutustu ihmeessä. :)

    Vastaa
    • Henriikka 19.10.2013

      Ei hätää, olen tästä kyllä tietoinen. Ja kauramaidosta myös, se tulisi vielä kaiken lisäksi läheltä, mikä on superhyvä. Yritän rauhassa tutkailla vaihtoehtoja ja löytää ne itselleni parhaat.

      Vastaa
  6. Meillä menee kahviin miehellä myös Alpron mantelimaitoa, itse juon myös nykyään kahvini mustana. Alpron isot jugurtit on meilläkin käytössä ja lähes joka ilta ne pääsevät smoothin lisukkeeksi.

    Vastaa
    • Henriikka 19.10.2013

      Maailma on niin pullollaan kaikenmaailman vaihtoehtoja. Huh, kun osaisi vain löytää ne terveellisimmät, jotka eivät kuitenkaan maksaisi omaisuutta. Vaikea haaste.

      Vastaa
  7. Anonymous 10.10.2013

    Oot oikeessa tosta, että kun lapsena on saanut soijamaitoa, niin normaali maito ei maistu. Mä olin vauvana allerginen maidolle ja join soijamaitoa (myöhemmin siitä tuli laktoosi-intoleranssi joka on edelleen lievästi) niin en koskaan juonut normaalia maitoa (en edes niitä laktoosittomia, en pitänyt niistä) enkä tottunut sen makuun. Tänä päivänäkään en pidä maidon mausta enkä juo sitä sellaisenaan koskaan, kaakaoon ja muroihinkin laitan laktoositonta kevytmaitoa (vaikka muu perhe juo rasvatonta) koska se on makeampaa ja parempaa! Mun pitäisi varmaan kokeilla taas näitä soijatuotteita…?

    Vastaa
    • Henriikka 19.10.2013

      Hauska tarina, näin se vaan menee, että monet asiat ovat tottumiskysymyksiä. Kokeile ihmeessä, tuut varmasti yllättymään positiivisesti.

      Vastaa
  8. marika 10.10.2013

    jos et vielä kokeillut niin suosittelen alpron vaniljanmakusta juomaa/maitomaista litkua mitä lie, mutta ihanaa makeeta vaniljaherkkua!

    Vastaa
    • Henriikka 19.10.2013

      apua! Mikä se semmoinen litku on? En ole kuullutkaan. Täytyypä kokeilla, joskin kuulostaa vähän liian herkulta arkikäyttöön.

      Vastaa
  9. Hanna 11.10.2013

    Hei, otappa selvää soijasta, ei niin terveellistä kuin annetaan ymmärtää. Meillä käytetään riisi- ja kauramaitoa, ja ne on kyllä aika herkkuja :)

    Vastaa
    • Henriikka 19.10.2013

      Olen ottanutkin, no worries. Tiedän ettei se ole superterveellistä, mutta kuuntelenkin kroppaani ja luen asioita puolin ja toisin. Pitää yrittää löytää balanssi kaikesta. Kauramaito kiinnostaa ihan älyttömästi, mutta miksi se onkin niin hitsin kallista?

      Vastaa
  10. Anonymous 12.10.2013

    Jep, kauratuotteiden puolesta liputan minäkin…soija hiukan epäilyttää ja kaura tuotetaan lähempänä

    Vastaa
    • Henriikka 19.10.2013

      Tuo lähituotanto on kyllä älyttömän hyvä pointti. Se pitäisi kyllä muistaa huomioida vieläkin vahvemmin.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.