Talviaikaan siirtymisen myötä tuli myös syksy. Ja sateet. Ja pimeys. Ja alakulo. Toimin valon voimalla, mutta energiani laskee mailleen painuvan auringon myötä. Saatan istua hämärässä asunnossamme miettien syvällisiä, juoden kaakaota, mutta toimelias ja aikaansaava Henriikka on silloin jo sikeässä unessa.
Suomi pyörii virka-aikojen mukaan elävien ihmisten tahtiin. Kellojakin siirretään, että heille riittäisi valoa, mutta unholaan jäävät ne duunarit, jotka saavat sykkeet kohdilleen vasta iltapäivästä. Lukeudun itsekin enemmän aamu-, kuin yöeläjiin, mutta nyt aikaa siirrettäessä kello viiden totaalipimeys saa kyllä murtumaan. Miksei talviaikaa voisi jo hyllyttää?
Sisustan sen mukaan, mikä näyttää parhaalta, kun aurinko paistaa ikkunasta kauniisti sisään. Tyhmä minä. Suomihan on pääosin harmaa. Pitäisi panostaa kohdevalaisimiin ja tunnelmaan, mutta minä asettelen tauluja sen mukaan, kuinka teosten värit pääsevät luonnonvalossa esille.
Kaikki se hämäryys ja pimeys on toisaalta niin ihanaa ja kauniilla tavalla melankolista. Ja sitten kääntöpuoleltaan kuitenkin ankeaa ja lamauttavaa. Ei ole helppoa tämä elämä. Täytyy sytyttää lisää kynttilöitä ja ostaa purkillinen D-vitamiinia.
Tummeneviin iltoihin pitää löytää musiikkia, joka kulkee sopivasti oman mielen yläpuolella, eikä vedä fyysistä olemusta kokovartalofacepalmiin. Sitten vain fokus jouluun, niin kyllä se mieli taas hyppelee eteenpäin kuin gaselli. Aijai.
-Henriikka
Ei talviajasta voi luopua, talviaikahan on se normiaika ja kesäaika vääristää! (Kesäajassa aurinko on korkeimmassa kohdassa klo 13 ja talviajan mukaan klo 12 kuten kuuluu.) <3
KYLLÄ VOI. Talviaika on kamala. Eihän se ole niin justiinsa, missä kello liikuskelee. 13 on uusi keskipäivä :–)