Viikko ilman maitotuotteita.

 yhteistyössä Alpro
Torstai-ilta! Voiton puolella. Tämä viikko on ollut sellaista duunia, duunia, duunia, että tuntuu ihanalta ajatella huomenna koittavan perjantai. Mutta rankan viikon lisäksi täällä on vietelty aivan uudenlaista viikkoakin: viikkoa ilman maitotuotteita. Alpro haastoi minut vaihtamaan kaikki maitotuotteet viikon ajaksi heidän kasvipohjaisiin tuotteisiinsa ja otin haasteen vastaan. Tämä maidoton viikko on siis toteutettu yhteistyössä Alpron kanssa.
Alpro on minulle entuudestaan melkoisen tuntematon. Tunnen kyllä logon ja tunnistan tuotteita, mutta täytyy nolona myöntää, etten koskaan ole maistanut tuotteista yhtäkään. Ja vielä pidän itseäni suht ennakkoluulottomana, mitä ruokailuun tulee. Hups.
Vähintään viikon ajaksi maitotuotteet ovat siirtyneet siis taka-alalle, ja tilalle ovat tulleet Alprot. On ollut aika jännää, sillä olen aikamoinen maidon litkijä. Kannoin pienempänä koristreeneihinkin maitoa juomapullossa, enkä kovin vähällä pärjää nykyisinkään. Tieto on kuitenkin kasvattanut tuskaa, kun olen kasvanut vähän vanhemmaksi ja kriittisemmäksi. Maito on ollut suomalaisessa kulttuurissa pyhä asia ja kauniiden nurmella kirmaavien lehmäkuvien taakse on jätetty piiloon monia varjopuolia. Maito ei olekaan ainoastaan hyvästä.
En usko koskaan aikovani mihinkään ”ruokailijalahkoon”. Haluan maistella, kokeilla ja etenkin reissuilla päästä sisään erilaisiin ruokakulttuureihin. Syön lihaa, maitotuotteita ja oikeastaan kaikkea, mutta tarkoituksena on pyrkiä mahdollisimman puhtaaseen ja tasapainoiseen ruokaan. Maitotuotteiden rinnalle olisi kiva löytää kasviperäisiä Alpron tuotteita ja lihaakaan en halua syödä päivittäin. En halua rajata, mutta haluan elää terveellisesti ja viedä niitä tapoja myös ehkä joskus eteenpäin.
Joskus tuntuu, ettei tässä maailmassa voi edes terveellistä ruokaa löytää, kun kaikkialta tuppaa erilaisia ja ristiriitaisia neuvoja ja ravinto-oppeja, ja dieettejä ja ruokakuureja on yhtä monta kuin ihmistäkin. Yritän kuitenkin kuunnella kehoa ja mieltä, ja löytää ne itselleni sopivimmat tuotteet.
Mutta nyt neuvoja ja vinkkejä, mitkä ovat Alpron parhaat?
Olen päässyt koko jutussa vasta alkuun.
Miten noita tuotteita oikein voisi ruokavalioon soveltaa?
Tulen teille vielä kertomaan, miten viikko on sujunut.
-Henriikka
Ps. Haasteviikossa ovat mukana myös Polka Dots ja Pupulandia -blogit.
Käykää ihmeessä lukemassa heidänkin juttujaan.

19 kommenttia

  1. Marianna 3.10.2013

    Alpron suklaasoijajuoma on kaakaoista parhainta, maistuu paljon suklaisemmalle kuin normaali kaakao. Lisäksi rakastan mantelijuomaa, joka on paitsi ihanan pähkinäinen janojuoma, myös huippu leivonnassa. (Tein amerikkalaisia pannukakkuja sinun reseptilläsi mutta mantelijuomalla. Väitän että toimi paremmin.)

    Vastaa
    • Henriikka 13.10.2013

      Hei oot aivan oikeassa. Vitsit mä olen koukuttunut nyt tuohon kaakaoon, huh huh.

      Mantelijuomaa leivonnassa en ole vielä kokeillut, mutta täytyypi kokeilla ensi tilassa.

      Vastaa
  2. Mantelijuoma on täälläkin kestosuosikki! Ja maustamaton jugurtti. Kasvissyöjälle nämä Alprot ovat kovastikin tuttuja ja usein juuri resepteissä korvaan maitotuotteet Alpron tuotteilla.

    Vastaa
    • Henriikka 13.10.2013

      Sinäkö olet aivan vegaani? No sitten Alprot ovat miltei korvaamattomia.

      Vastaa
  3. astral 3.10.2013

    Herkkuvinkki: soijamaitoa+jäisiä mustikoita+riisimuroja ! pelastaa tylsät aamut ja maistuu niin taivaalliselle :>
    Itse tykkään tosi paljon alpron maustamattomasta jogurtista (iso pikari) ja vaniljajogurtista (korkillinen purkki). Suklaasoijajuoma on pillimehukokoisena todella kätevä eväs, jos tiedossa on todella kiireinen päivä. Kivan täyteläinen maku!
    Niin ja rainbown soijamaito on hieman edullisempaa kuin alpron ja maku on mielestäni sama. Eli edullisemminkin saa soijatuotteita, jos hinta alkaa hirvittää.
    Käytän arkena soijamaitoa, en ollenkaan tavallista maitoa. Hyvät kotikaakaot ja pullataikinat syntyvät :> Tietysti ihan ruokajuomana soijamaitoon tottuminen vie aikaa, sen verran erilaiselle se pelkältään maistuu. Juon pääsääntöisesti vettä siis ruoalla, mutta kaikkeen muuhun käytän soijamaitoa. Eli sillä kyllä pärjää !

    Vastaa
    • astral 3.10.2013

      Oi, ja pienenä lisäyksenä: ”kaurakerma” on paljon maukkaampaa esimerkiksi lettujen kanssa kuin perus kerma. Muistaa vain lisätä sokeria ;>

      Vastaa
    • Henriikka 13.10.2013

      Heii mahtavaa, kun jaksoit oikein kunnolla kirjoittaa. Tosi kiva saada vinkkejä, minä kun olen asiassa aivan untuvikko, vaikka nyt parin viikon kokemus onkin takana. KIITOS.

      Vastaa
  4. Essi 4.10.2013

    Manteli- ja makeutettu kevyt soijamaito sekä maustamaton soijajogurtti – nää on herkkuja!

    Vastaa
    • Henriikka 13.10.2013

      Uijui, mantelimaitoa vaikuttaa rakastavan kaikki.

      Vastaa
  5. Hosuli 4.10.2013

    Riisimaito toimii tosi hyvin lätty- ja pannaritaikinassa ja perunamuusissakin. Mantelijuoma menee sellaisenaan, nam nam. :)

    Vastaa
    • Henriikka 13.10.2013

      Riisimaitoa en ole itse asiassa vielä testannutkaan, vaikka jääkaapissa se seisoo onnellisesti. Testiin, testiin, vaikka se kuulostaa kyllä huvittavalta kombolta.

      Vastaa
  6. T 4.10.2013

    Tää onki kiinnostava juttu, kiva kuulla vinkkejä :)

    Muuten, Henriikan kasvot yllättivät mut iloisesti Hesarissa tänään (A20 4.10.2013)!

    Vastaa
    • Henriikka 13.10.2013

      KYLLÄ, sinä tarkkasilmäinen! Oli kyllä hauska ja mukava juttu.

      Nyt olen kirjoittanut kaksi juttua ja vielä yksi olisi edessä, toivottavasti vinkit auttavat.

      Vastaa
  7. Anonymous 4.10.2013

    Oot näissä kuvissa ton ruutupaidan ansiosta kuin moderni, urbaani (kaura)maitotyttö! :D

    Vastaa
    • Henriikka 13.10.2013

      Hih hauskasti sanottu. Lapsena mun unelma oli olla maitotyttö ammatiltani.

      Vastaa
  8. Hennesolmu 4.10.2013

    Alpro on jee! Maustamaton soijajugurtti on ruuanlaitossa tosi monikäyttöinen tuote ja myös alpron ruokakermaa tullee käytettyä joskus. Elin tammikuun vegaanisesti ja sillon tuli lakto-ovo -vegelle viimeistään tutuks nuo maidottomat herkut. tykkään ihan mahottomasti kasvimaitojen mausta, en tiiä mikä mussa on.

    Vastaa
    • Henriikka 13.10.2013

      Hei toi onkin hyvä vinkki, minkä usein unohtaa: kerman sijasta voi esim kastikkeissa hyvin käyttää jugurttia. Mmmm, on kyllä Alpro tullut tutuksi ja tykkään kovasti.

      Vastaa
  9. emmi 7.10.2013

    Jos hauat kaksi hullunkurista neuvoa niin täältä pesee:
    1.Taisin kerran vahingossa luodessani herkkusienikastiketta sekottaa työntäyteisin päivän jälkeen ruokakerman ja soijajugurtin keskenään..tosiaan olen aika iloinen että näin kävi koska se on aivan huippishyvää! Siis maustamatonta alpron soijajugsuu ruokakerman sijaan.
    2. jos olet kaakaon ystävä niin sulata suklaata kattilassa ja lisää alpron soijamaitoa sekaan. Itse taisin heittää sekaan jonkunmoisen vaahtokarkinkin ja oli muuten hyvvee!

    Tosin mun ruokailutottumuksia on kyllä aina vähän moitittu, mutta eikö se niin mene että rohkea rokan syö? :p

    Vastaa
    • Henriikka 13.10.2013

      Hullunkuriset vinkit olivat mitä parhaimpia. Kerman sijasta oonkin käyttänyt toisinaan jugurttia se sopii todella hyvin. Kaakao-vinkki oli täysin uusi, uskaltaiskohan tuota kaloripommia kokeilla? hih.

      Kiitos näistä!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.