Kaikkea ihanaa ja itsetehtyä. Tai itsekierrätettyä.

Olen ollut lähiviikot jotenkin menossa. Olen vain halunnut mennä joka paikkaan ja nähdä kaikenlaista. Lukeudun ihmisiin, jotka tykkäävät tosissaan tulla kotiin työpäivän jälkeen kotiin ja pysyä siellä, mutta hyvä kai välillä viettää aktiivisempiakin viikkoja.
Eilen kävin Roosaliinan kanssa Messukeskuksessa tsekkaamassa ”Meidän viikonloppu” -nimellä kulkevan messukokonaisuuden. Huomasimme sisällä jo ensiaskelilla, että voimme keskittyä pääasiassa Kädentaito-messuihin ja ilmaiskarkkeihin ja jättää menopeli- ja metsurimessut miehekkäämmille.
Messujen paras läntti sijaitsi kädentaitotapahtuman keskellä. Muihin messuosastoihin verratuna DIY showroomin osasto pieksi kaikki kuus-nolla. DIY Showroom on loppuvuodesta lanseerattava virtuaalinen inspiraatioyhteisö DIY-tyypeille. Itselleni jäi vähän epäselväksi mitä tuleman pitää, mutta messuosastolla oli ainakin non-stop Fix Your Fashion -työpaja, johon kaikki messukävijät ovat tervetulleita osallistumaan ja ähräämään.
DIY-osaston kaksi brändiä kutkutteli kahta kovemmin: toinen jo vanha tuttu, toinen itselleni ihan uusi. Vanhana tuttuna paikalla oli WST, laadukasta second handia myyvä verkkokauppa, jonka kautta olen jo itselleni hankkinut puuhkan ja Niket. Tyhjin käsin en lähtenyt eilenkään, kun käytin viikkorahat erääseen laukkuasiaan. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin erillisessä jutussa.
Uutta puolta edusti Named. Helsinkiläiset suunnittelijasisarukset myyvät vaatteiden sijasta kaavoja ja rohkaisevat kaikkia ompelemaan. Todella hyvä konsepti. Usein ompelulehtien kaavat ovat aika kulahtaneita ja vaatteet eivät istu aivan minun makuuni, mutta näitä skandinaavisia ja yksinkertaisia vaatteita voisin jopa yrittää ommella.
Niin me vietimme laadukasta perjantai-iltaa, minä ja sisareni. Pohdimme, että miksi käsitöistä tulee mieleen kaikki pikkuisen naurettavankin räpelletty ja suloinen. ”Käsityö” sanana on jotenkin mieltynyt päässä sellaiseksi itsekseen ähräämiseksi, kun tilalle on tullut sellaisia trendisanoja kuin DIY ja tunaus. Käsitöistä tulee mieleen pitsinnypläys ja lusikoista tehdyt tuulikellot, kun taas DIY:stä vanhoista nahkatakeista tehty laukku ja harmaasta laatuvillapaidasta tehty design-tyyny.
Ja eihän näiden välillä tarvitsisi olla sellaista kuilua? Käsityö ja itse tekeminen on kuitenkin näiden kaikkien pohjalla, kun 90-luvun telkkarivallankumous on saatu vähän taltutettua.
Ja taas oranssia! Huuto.netistä löydetty Filippa K:n silkkitoppi menee heittämällä ergiavaatteiden kärkeen. Tänään laitoin stopin tapahtumajuoksulle. Vanhalla Ylioppilastalolla järjestetty design-tapahtuma jäi kuin jäikin väliin, kun oli tärkeämpää vähän levähtää ja tehdä aamusta vieläkin pidempi.
Mutta nyt kuulkaas on sellainen juttu, että aion ehkä ensi kertaa olla ääliö ja ennakkokertoa, että olen päättänyt huomenna kertoa suuria uutisia. Hauskan arvailupelin voimme käynnistää nyt, kun kerron asian koskevan jotakin seuraavista:
a) perheenlisäys
b) avioero
c) blogiuran päätös
d) blogimuutto
e) ensiasunnon osto
f) fitnessblogin aloittaminen
g) siskoni liittyminen kanssabloggajaksi
h) kauneuskirurgia
i) silikonitissit
j) muutto ulkomaille
k) pörröinen kaveri
l) liityn Piraattipuolueeseen
m) Legolas haluaa vihdoin kanssani vihille
Ähäkutit. Mukavaa viikonloppua.
-Henriikka

45 kommenttia

  1. Tiinastinen 23.11.2013

    Pörröinen kaveri? :D

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      Näitä oli niin hauska lukea! Mutta ei, ei, Jannekin on allerginen.

      Vastaa
  2. Anonymous 23.11.2013

    Tää on niin Legolas-juttu!!

    Vitsi vitsi, oikeasti veikkaan, että e tai k!

    Vastaa
  3. Aino 23.11.2013

    Ehkä g tai k veikkaisin!

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      Sinäsä ihan hyviä arvauksia, mutta ei kuitenkaan ei !

      Vastaa
  4. Ida Hanhiniemi 23.11.2013

    tietty i ;—-)

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      HAhaha. Sinä senkin. Olit ainoita, jotka oikeasti tiesi vastauksen.

      Vastaa
  5. katja 23.11.2013

    Apua! Ei saa pitää hullua jännityksessä. D, e, g tai k?

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      ENSIMMÄINEN OIKEA ARVAUS! Kyllä sinä näköjään Katja jo vähän minua tunnet. Khih.

      Vastaa
  6. Kaikkuli 23.11.2013

    Ei saa laittaa meitä jännittämään! :D

    Vastaa
  7. Silja Maaria 23.11.2013

    Senkin höpö!

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      höpö kuvastaa kyllä äärimmäisen hyvin tätä huvittavaa visailua.

      Vastaa
  8. Anonymous 23.11.2013

    Lopetat tämän blogin, mutta aloitat siskosi kanssa uuden fitness-blogin Piraattipuolueen nettisivuilla. Otat eron ja pamahdat alttarille Legolas kainalossa – raskaanahan jo oletkin ja koiranpentu on kateltuna. Ostatte kämpän Keski-Maasta ja siinä samalla käyt veitsen alla suurentamassa tissejä ja hankkimassa haltiakorvat?

    Vastaa
    • Oona Blogi 23.11.2013

      ^^

      Vastaa
    • Milla 24.11.2013

      Meinasin kirjottaa jotain muka viksua, mutku taa on jo paras.

      Vastaa
      • Henriikka 1.12.2013

        Tälle nauroin aivan katketakseni. Onnea ekalle anonyymille, joka sai kyllä mut aivan superhyvälle tuulelle.

        Vastaa
  9. karo 23.11.2013

    Vaadin kutsun Sinun ja Legolasin häihin.

    Vastaa
  10. Henriikka 23.11.2013

    NYT ETTE KYLLÄ PETY, kun olen laittanut niin kreisejä vaihtoehtoja. Ei tässä ole kyse mistään elämää suuremmasta.

    Vastaa
  11. Kaina 23.11.2013

    Veikkaisin että kyse on luomenpoistosta, eli h :D

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      Se olisi kyllä ollut kaiken huippu, että teen mielettömän numeron LUOMENPOISTOSTA. Hahaha.

      Vastaa
  12. Kiia Turunen 23.11.2013

    Voi ei, melkoisia vaihtoehtoja. Mikäköhän…

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      No toivottavasti olit tyytyväinen tuohon D:hen.

      Vastaa
  13. Oona Blogi 23.11.2013

    Ja et muuten varmana mee Legolasin kanssa naimisiin, se kun on jo miun mies >:) :D

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      EIIiiiii! Mee pois Oona, sua ei enää kaivata täällä blogissa!!

      >:–)

      Vastaa
  14. Anonymous 23.11.2013

    Kyl se on varmasti k tai h :D!

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      Ymmärrän tuon toisen, mutta kauneuskirurgia! Mit ihmettä!

      Vastaa
  15. Henriikka 23.11.2013

    Pssssst! Janne on allerginen koirille.

    Vastaa
  16. Naava 23.11.2013

    a) perheenlisäys (ihan mahdollinen!)
    b) avioero (Sinä ja Janne ette tekisi sitä)
    c) blogiuran päätös (en usko että kokonaan lopettaisit, tai edes vähentäisit)
    d) blogimuutto (juu ihan mahdollista mutta tää on kyllä just näi hyvä)
    e) ensiasunnon osto (vastahan te muutitte..?)
    f) fitnessblogin aloittaminen (en usko että ihan kokonaa haluaisit fitnessiä, ehkä lisäisit sitä tänne)
    g) siskoni liittyminen kanssabloggajaksi (hei, miksei? Siskos on söpö!)
    h) kauneuskirurgia (Eiii, oot söpö tuollasena)
    i) silikonitissit (En usko tämänkään olevan juttusi)
    j) muutto ulkomaille (Joo! Mut mitenkäs sun opiskelut ja Jannen Idän Ihmeet ja opiskelut?)
    k) pörröinen kaveri (eikös Janne ole allerginen?)
    l) liityn Piraattipuolueeseen (Toki ;))
    m) Legolas haluaa vihdoin kanssani vihille (Tätä en epäröisi ellei muistaakseni Legolakselle ole luvattu prinsessaa…ellet sie oo se prinsessa)

    Odotan innolla mistä ihmeestä on kyse :D JA IHANAA ORANSSIA. Enää kaipaan siun sulosta hammashymyä, missä se lymyilee?

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      Aikamoinen analyysi. Kiitos sulle Naava, taidat tietää jo aika paljon tästä blogista.

      Vastaa
  17. Pieni Lintu 23.11.2013

    Mä sanon että G. :)

    Ja mä toivoisin tuota kohtaa M kyllä itselleni… :P Ai niin mut oon jo naimisissa. :D

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      Jep, molemmat täällä haaveilee samasta asiasta. Pakkohan se olis kai hypätä valkoisen hevosen selkään, jos tarjoutuis tilaisuus.

      Vastaa
  18. Anonymous 24.11.2013

    Giisus mikä tapa kertoa sniikpiik xD

    Vastaa
    • Anonymous 24.11.2013

      Samaa mieltä! hermojaraastavaa suorastaan…

      Vastaa
  19. Anonymous 24.11.2013

    Oon ihan varma, että teille on tulossa suloinen pikkukaveri eli siis A <3 <3

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      Eipäs mennä asioiden edelle. Vatsassani on vain ruokaa.

      Vastaa
  20. Korvistyttö 24.11.2013

    Voi kunpa se olisi A! Oma veikkaukseni on kuitenkin D…?

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      Korvistyttö, tiesin että suhun voi luottaa. D:hän se todella olikin.

      Vastaa
  21. Aada 24.11.2013

    Mä veikkaan, että D tai G.

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      Kolmas oikein. Kiva, että vakkarilukijat tuntee jo juttujani ja aikeitani. D oli oikein.

      Vastaa
  22. Hanna 28.11.2013

    kivaa, että pyörähdit DIY-showroomin osastolla ! miekin olin siellä lauantaina ohjaamassa fix your fashionia, oli aika hulinaa (=lapsosia riitti). hahah, kun luin tuosta uudemmasta postauksesta blogimuutosta luulin, että sun lukijat olivat arvailleet noita vaihtoehtoja :”D se olisi ollut aika villiä ! onnea blogimuutosta <3

    Vastaa
    • Henriikka 1.12.2013

      Jep, mä katsoin niitä viikonlopun kuvia ja sinäkin niissä pyörit kauniina.

      HAHA! Ei sentään. Onneksi kukaan ei luule minun ottavan silikonirintoja. Olisi tämän blogin fokus ja auktoriteetti vähän kadoksissa.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Kaikkuli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.