Paketointivinkkejä jouluun.

Paketointivinkkejä lupailin ja tässä niitä nyt tulisi. Pyrin löytämään kauniita ja suloisia tapoja paketoida, mutta säilyttämään samalla myös helpon ja yksinkertaisen toteutuksen. Näihin pitäisi jokaisen askartelijan taipua.

Olen sellainen, että paketti voi olla minulle puoli lahjaa ja siksi pyrin piilottamaan myös antamani lahjat kauniisti. Toivottavasti näistä on iloksi ja inspiraatioksi.

IMG_8168 kopioIMG_8190 kopio

 Lahjakelkat

Syötävänsöpöt lahjat syntyy, kun pikkupaketit nostaa karkkitankojen päälle, kuin kelkan jalaksille. Mitä isommat piparminttutangot, sitä isompia lahjoja rekeen voi köyttää. Kuitenkin erityisesti korut ja muut pienet paketit sopivat rekipakettiin.

IMG_8107 kopio

Kasvipaketti

Tavalliseenkin lahjapakettiin saadaan eloa, kun nauhan alle pujottaa oksan, kukan tai muun kasvin. En suosittele joulupukin säkin alimmaiseksi, mutta suoraan käteen annettuna pakettina toimii mahtavasti. Kasvilaji ja sen olemus luonnollisesti muuttaa koko kokonaisuuden tyyliä.

IMG_8210 kopioIMG_8118 kopio IMG_8218 kopio

Lahjat paperipusseissa

Joulun yksinkertaisin paketointivinkki on kirjoittaa sana tai pari paperipussin kylkeen, sujauttaa lahja sisään ja kiinnittää paperiklipsillä. So simple, so nice.

IMG_8247 kopio

 Nostalgiset pakettikortit valokuvista

Tyylikkäät ja muistorikkaat kortit paketteihin syntyy, kun pakettikorttiin leikkaa valokuvan (valokuva toimii myös yksinään). Tämä idea toimii myös silloin, jos kaikki perheenjäsenet eivät vielä ole lukuiässä ja voivat kuvien perusteella tunnistaa lahjakasasta omansa.

Valokuvien sijasta idea toimii myös kauniilla kuviopapereilla, tyylikkäillä mainoksilla ja esimerkiksi kartoilla.

IMG_8141 kopio IMG_8146 kopio

Sinetti paketin kylkeen

Sinetti takaa, ettei lahjaa avata etukäteen. Se luo pakettiin arvokkuutta ja vanhan ajan henkeä. Tässä sinetin rinnalla on valkoinen höyhen.

Huomaa, että kuuma sinettivaha saattaa katkaista ohuen nauhan. Käytä myös riittävän paksua paperia, jottei kuumuus pilaa sisältöä. Sinettitarvikkeita myy muun muassa kirja- ja askartelukaupat.


Loppuun kevennys-stoori.
En ole ehtinyt ostaa juuri yhtään lahjaa ja haluisin kuitenkin toteuttaa tämän kirjoituksen jo tänään. Niinpä paketoin innokkaasti kaikkia omia tavaroitani. Minulla on tänään joulu, kun menen kotiin ja alan arvuutella, mitä survoinkaan lahjojen sisään. Tiedossa olisi ainakin kirjoja, sukkia ja alushousuja.

Hyviä teippiliimasaksi-hetkiä! Paketointivinkkejäni parin vuoden takaa voi lukea täältä.

-Henriikka

ruskeat paperipussit ja toimistoklipsit/Granit
lahjapaperi, pakettikortit, sinettitarvikkeet/Suomalainen kirjakauppa
mustat paperipussit, höyhenet/Tiimari
muut tavarat kierrätystavaraa

23 kommenttia

  1. Nimetön 11.12.2013

    Hihii! Ihania!

    Vastaa
  2. Susu 11.12.2013

    Ihania <3 Iskä aina laittaa mut paketoimaan sen ostamat lahjat, että tulee paljon paketoitua :D Ihastuin varsinkin tohon valokuvakorttiin. Ja muuten (oon aina halunnu tietää) mikä on sun lemppari Idän Ihmeiden laulu? :D

    Vastaa
    • Henriikka 12.12.2013

      Mua naurattaa kyllä ajatus, että tänä vuonna sun iskän paketeissa olis sinettejä ja kasveja, hahah.

      Mun lemppari Idän Ihmeiden laulu on tietysti Ritarin Päiväkirjat. Tietysti. Mutta pidän myös uuden levyn Islannista ja huolettomasta sydämestä. Mutta ylipäänsä tykkään kyllä bändistä ja monestakin biisistä.

      Vastaa
  3. iduska 11.12.2013

    Heh, ihanaa paneutumista asiaan :) ”paketoin omia tavaroitani” <3
    Tuo reki-idea on ihan superhellyyttävä… vahinko kun oikein tavallisetkaan paketit eivät selviä mun matkustustyylistä kelpoisina perille asti….

    Vastaa
    • Henriikka 12.12.2013

      Arvaa naurattiko, kun illalla purin paketteja ja tuli sukkaa ja vanhaa keittiöpyyhettä, haha.

      Sun pitää tänä vuonna olla vähän lempeämpi tai pakata vasta perillä.

      Vastaa
  4. Nimetön 11.12.2013

    Löysin taloyhtiön roskiskatoksesta hirveät määrät paperipusseja, joita jaettiin siellä biojätepusseiksi. Nappasin tietenkin ison pinkan mukaani, koska ilmaista paketointimateriaalia, jee! Sisällä tulin vilkaisseeksi pussijen kääntöpuolta, jossa komeilee isolla TALOUSJÄTTEET sekä selostus, siitä mitä kaikkea pussiin saa laittaaa (kalanperkeet, banaaninkuoret…)

    Vähemmän tunnelmallisia ja arvokkaita paketteja taitaa syntyä :P

    Vastaa
    • Henriikka 12.12.2013

      Voi eiii! Ihanat paperipussit vaihtuikin vähän koomisiksi. Mutta pakkausmatskuksi niistä varmasti on.

      Naurattaa kun lahjan vastaanottajat näkevät, mihinkä oletkaan heidän aarteensa pakannut.

      Vastaa
  5. ee 11.12.2013

    no voi hurja miten ihania paketteja ! nuo lahjakelkat on kyllä söpöimmät, hih.

    Vastaa
    • Henriikka 12.12.2013

      Ne on kaikessa koomisuudessaan kyllä aika söpöjä. Kiitos.

      Vastaa
  6. Hei vitsi mitä vinkkejä – ihan mahtavaa! Ehkä näiden rohkaisemana uskallan tänä jouluna katkaista napanuoran niihin iänikuisiin Mikkipapereihin. :)

    Vastaa
    • Henriikka 12.12.2013

      Täytyy ensiksi kertoa, että mieheni nauroi tälle viestille katketakseen.

      Suosittelen todella tuon nuoran katkaisua. Mikki on kuitenkin ihan kohtuullinen verrattuna räikeisiin joulupukkeihin.

      Vastaa
  7. ida 11.12.2013

    Sydämeni suli noille suloisille rekipaketeille, ihania!

    Vastaa
    • Henriikka 12.12.2013

      Toivottavasti saat sulaneen sydämesi kasaan jouluksi. Kiitos.

      Vastaa
  8. Minttu MAMI GO GO 11.12.2013

    Nää on ihan mielettömiä!!! Vau!!
    Tuo valokuva-kortti-juttu on ihan loistava keksintö muuten!

    Vastaa
    • Henriikka 12.12.2013

      Kiitos kaunis Minttu. Mahtavan monta huutomerkkiä!

      Vastaa
  9. M 12.12.2013

    Todella hienoja paketteja! Noista saa itsekin inspiraatiota tylsien, perinteisten lahjapakettien tilalle! :) on pitänyt myös kirjoittaa että sulla on uskomaton taito kirjoittaa asioista ja etenkin luovuutta, se on suuri lahja! :)

    Vastaa
    • Henriikka 12.12.2013

      Kiitos sinulle M. Ilo lukea tällaista palautetta. On ilo kirjoittaa ja luoda ja kiva, että siitä myös muille vaikuttaa olevan iloa.

      Vastaa
  10. […] muuten vielä vinkata teille Henriikan paketointivinkit sekä Hesarin […]

    Vastaa
  11. Ira 12.12.2013

    http://www.etsy.com/listing/125244140/flamingo-art-print-from-my-original?ref=embed_listing&ecpid=123&eref=poppytalk&ctx=%2Fpages%2Fpoppytalk%2Fart&eguid=yOTpk8Koi76o&wguid=yOTpk8Koi76o.13li

    tuli vaan etsyä selaillessa tosta flamingoprintistä ihan sinä mieleen ^^

    Vastaa
    • Henriikka 15.12.2013

      Vitsit on kaunis! Kumpa mä löytäisin tuolla jonkun järkevän paikan kodista, niin laittaisin tilaukseen. Kiitos vinkistä, alankin heti suunnitella sille paikkaa.

      Vastaa
  12. Paju 17.12.2013

    Voi vitsit nää on kivoja! Oon jo ottanu pari vinkkiä näistä omiin paketteihin :–) jee!

    Vastaa
    • Henriikka 23.12.2013

      Hei kaunis Paju. Ihana, että näistä oikeesti oli hyötyä. Ihanaa joulua!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.