Kaivataan vinkkejä hyvistä leivonta- ja keittokirjoista!

kokkikirja3

Olen kunnostautunut viimeisten kuukausien aikana ruoanlaitossa. Olen aina ollut innokas leipoja ja monen miljoonan palaneen kakun ja piparin jälkeen siinä jopa ihan etevä. Nyt rinnalle on kuitenkin noussut kiinnostus ruoanlaittoon. Kulttuurituotannon opintojeni kautta olen tutustunut nykypäivän ruokatrendeihin kulttuurisesta aspektista ja sen myötä innostus myös ruoan tekemiseen on kasvanut huimasti. Kaiken maailman erityisdieeteistä alan hiljalleen saada tarpeekseni, mutta ruokatrendit ja lähiruoka kiinnostavat kovasti.

Tykkään ruokablogeista ja nettiresepteistä, mutta mikään ei voita aitoa keittokirjaa. Ongelmana on, etten omista kovin montaa sekä visuaalisesti että sisällöllisesti laadukasta ohjeopusta. Olisiko teillä vinkkejä?

kokkikirja1 kokkikirja2

Viime kuukausien aikana olen vääntänyt ruokaa erityisesti Safkaa-kirjasta ja uusimpana suosikkina on ollut Olivian Täydellinen ohje. Näiden rinnalla olen joskus kokkaillut vanhempien vanhojen kirjojen mukaan tai kaivanut apua omakeräämistäni reseptivihkoista.

Mutta uusi vuosi ja jotain uutta tällekin saralle. Olis ihana.
Siis vinkkejä tulemaan, jos oma lemppari on löytynyt.

-Henriikka

23 kommenttia

  1. Sra 7.1.2014

    Kasvisruokamaanantai ja Kausiruokaa! Kummassakin on ihania kuvia ja hyviä reseptejä. Oon tehnyt kummastakin näistä kirjoista myös tarjoiluja muille, joten reseptit ovat muiden kuin pelkästään mun mielestä hyviä :)

    Vastaa
  2. Hei, meidänkin perheen suosikki on tuo Safkaa. Käärin sen joulupaketista vuosi sitten, ja moni resepteistä on meillä nykyään vakiokäytössä. Aika ihana muutenkin, että nykyään keittokirjoja voi lukea jo ihan pelkästään visuaalisesti hienojen kuvien takia – toisin kuin vaikka kymmenen vuotta sitten.

    Vastaa
  3. Mise 7.1.2014

    Kasvisruokamaanantai (Meat Free Monday), aivan ihana!

    Vastaa
  4. Susanna 7.1.2014

    Ostin siskolleni joululahjaksi Sara La Fountainin kirjan Healthy Kitchen – Hyvää oloa keittiöstä. Selailin sitä ennen paketoimista, ja ainakin visuaalisesti tykkäsin kirjasta. Reseptejä näytti olevan moneen lähtöön (ja sekä syötäväksi että esim. kasvonaamion valmistamiseen) ja monenlaisista raaka-aineista.

    Vastaa
  5. Karin 7.1.2014

    Hans Välimäen Mummola. Paljon tavallista ruokaa (esim. lihapullaohje, joka lähentelee jo todella paljon sitä meidän mummin ainoaa oikeaa lihapullaohjetta!), kermaa ja voita ei säästellä ;)

    Vastaa
    • Sra 7.1.2014

      Mun kaverit on kans semmosia keittiöhifistelijöitä jotka hamstraa keittokirjoja. Mies sano mulle kerran että toi Mummola on kyllä hänen lempikirjansa kaikista niistä, joita heillä on. :)

      Vastaa
  6. Sara 7.1.2014

    Sain joululahjaksi Sara La Fountainin uuden (?) keittokirjan. Mikä i-ha-na opus! Oon jo kerennyt kokeilemaan Mariannefrappucinoja ja niistä tuli älyhyviä. Kirjassa on aika paljon vaikutteita jenkkisafkasta, sillai hyvällä tavalla. :)

    Vastaa
  7. Ira 7.1.2014

    Suosittelen lämpimästi Jamie Oliverin teoksia, varsinkin vähän vanhemmista kirjoista kuten Alaston Kokki ja Alastoman Kokin Paluu löytyy älyttömän hyviä (ja sopivasti yksinkertaisia ja nopeita sekä vähän vaivannäköä vaativia) reseptejä, jotka ainakin mulla toimii :)

    Vastaa
  8. Nimetön 7.1.2014

    Kasvinruoka maanantai on huippu !

    Vastaa
  9. ee 8.1.2014

    Kodin kultainen keittokirja ! Ei mikään visuaalisen ilotulituksen kirjanen, mutta sisältää yli 500 ohjetta joita on helppo seurata. Peruskeittokirja, laaja sellainen.
    ( ja on siinä nätti kansi !! )

    Vastaa
  10. Tilla 8.1.2014

    Leivontaan ehdottomasti Leila Lindholmin kirjat! Jos oikein haluat ruuanlaittoon/illanistujaisiin inspiraatiota ja ihania kuvia niin The Kinfolk Table -kirja! Ei saa kai vielä Suomesta, mutta esim. Suomalainen Kirjakauppa toimittaa sitä, ja toki ulkomaisilta sivuilta sen saa tilattua.

    Vastaa
  11. Tittt 8.1.2014

    Olga Temonen: Emäntänä Olga

    Lihattomia ruokia, joita voi helposti halutessaan myös muokata lihaversioiksi. Sekä herkullisia leivoksia! Kivan näköinen, ja resepteissä on käytetty helppoja raaka-aineita joita löytyy peruskaupostakin. Ja pienet ”tarinat” sivuilla on plussaa, joten kirjaa tulee välillä selailtua vaikkei ruokaa aikoisi tehdäkkään :) Uunijuustokakku on tästä kirjasta ehdoton lempparini!

    Vastaa
  12. Simone 8.1.2014

    Jos olet joskus osunut telkun ääreen silloin kun kaksi vanhaa italialaista ystävystä kokkailevat taivaallisen näköistä ruokaa, tiedät kenestä puhun. En nyt kuollaksenikaan muista miesten nimiä, mutta heidän ruokansa, ohjelmansa ja keittokirjansa ovat kaikki mahtavia! Suosittelen siis heitä, kahta kurttuista pappaa jolla on taikaa sormissa kun tulee kyse ruuanlaitosta! :)

    Vastaa
  13. Nimetön 8.1.2014

    Marina Neri: Leivonnaiset. Aivan uskomaton kirja täynnä ihania muffineita, kakkusia ja vaikka mitä kaikkea. Kirjatorilta löytää halvimmillaan. Suosittelen! Suolaiselta puolelta osaan mainita Otavan kustantaman Curry-ruoat, mikäli sellaisesta tyylistä pitää :)

    Vastaa
  14. Anna 8.1.2014

    Jamie Oliverin keittokirjat ovat aivan huippuja! Itse omistan jo neljä kappaletta niitä ja lisää tahtoisin. Kirjat ovat visuaalisesti aivan upeita ja ruuat helppo valmistaa vaikke ei sitä meinaa uskoa kun katsoo minkä näköisiä ruuat ovat! Suosittelen kyllä lämpimästi. Jamie Oliver itsekkin on niin mahtava tyyppi että senkin takia itse voisin kirjan ostaa!:-D

    Vastaa
  15. Seregi 8.1.2014

    Aura Liimatainen: Parasta kotiruokaa

    Vastaa
  16. Kaisu 8.1.2014

    Leila leipoo -kirjat! Ihania leivonnaisia, itse sain juurikin tuon sarjan kirjat joululahjat. Oot ehkä nähnytkin leilan ohjelmaa telkkarissa, pyörii aina toisinaan :)

    Vastaa
  17. rk 8.1.2014

    Meneppä käymään kirjastossa! :)

    Vastaa
  18. marillaa 8.1.2014

    Mun täytyy nyt olla tosi vanhanaikainen ja suositella Kotiruoka-kirjaa. Se jos mikä on perusopus, sieltä löytyy siis ihan kaikki ohjeet aina säilönnästä kalan perkaamiseen. Itse joskus luin sitä aamupalapöydässä ihan huvikseen kun oli niin hauska oppia kaikkia ruoanlaittotekniikoita (jep jep, hupinsa kullakin…)

    Ja mitä visuaalisuuteen tulee, niin siitä on tehty monta painosta joissa uusimmassa on AINAKIN kivat kannet. Ja uusimmissa painoksissa on otettu hienosti huomioon uudemmat ruoka-aineet, erikoisruokavaliot jne. :)

    Vastaa
  19. Henriikka 9.1.2014

    HEI SUURKIITOS KAIKISTA VINKEISTÄ. Olipa kiva lukea ja googlailla, millaisista kirjoista on kyse.

    Ainoa ongelmahan tässä on se, että rahani loppuvat näiden kanssa aika pian. Ja siksi olenkin erityisen kiitollinen sille, joka läväytti pöytään kirjasto-kortin. Menen kirjastoon aina haalimaan romaaneja, sisustus- ja muotikirjoja, mutta totta kai keittokirjojakin voi lainata! (pitää vain varoa, ettei sotke sivuja…)

    Vastaa
  20. seela 10.1.2014

    ”vegaanin kotiruokakirja” ja ”aurinkomaa” ehdottomia suosikkeja! :)

    Vastaa
  21. Emmi 10.1.2014

    taidanpas mainostaa pikkasen omaa uutta blogiani! ;) muutavan päivän sisällä sinne on ilmestymässä postaus mun lempileivontakirjoista, -blogeista ja -nettisivuista. toivottavasti tsekkaat sen ja siitä on sulle jotain hyötyä!

    osoite on: http://sokerileipurinkotona.blogspot.fi/

    Vastaa
  22. Henriikka 16.1.2014

    Hitsi vie! Mulla tulee aika kiireinen vuosi, jos aion nämä kaikki löytää ja aloittaa tositoimet. Toivottakaa onnea projektille!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle rk Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.