Syvällistä neroutta by Sophie Sälekari

IMG_1467_2

Olen todistetusti nähnyt auringon kolmena päivänä peräkkäin. Se on jo jotain. Ehkä tämän putken vuoksi myös kuosit ja väriloiste on ollut ajatuksissa voimakkaasti. Pitkästä aikaa törmäsin kuitenkin tänään johonkin, jota spontaanisti kutsuin ”syvälliseksi neroudeksi”. Tähän epämääräiseen kohteliaisuuteen johti tilaisuus tavata näiden kuvien vaatteiden suunnittelija, Sophie Sälekari.

henkkamaukka_2

H&M Design Award -kilpailu lanseerattiin vuonna 2012 tavoitteenaan tukea nuorten suunnittelijoiden luovuutta ja rohkaista heitä rakentamaan ura muodin parissa. Tänä vuonna kilpailussa on 32 muotoilukoulua Euroopasta ja USA:sta. Suomi on mukana ensimmäistä kertaa ja meidän edustajamme on ylemmissä kuvassa hymyilevä, 22-vuotias Sophie.

Vaatteiden slaavihenkisyys, värit ja rohkea yhdistely saavat minulta täydet pisteet. Tiedän, etteivät kaikki malliston vaatteet pukisivat minua, mutta se ei olekaan jutun pointti. Materiaalivalinnat, hapsut ja erityisesti sametti teki vaikutuksen ja kokonaisuus on eheä. Olisi upeaa, jos Sophie veisi koko kisan.

IMG_1456_2 IMG_1460_2

Minuun puri täysin, entä teihin? Mennäänkö perinteisillä kommenteilla:
”Itselleni en osaisi kuvitella yhtään, mutta sun päällä kyllä”?

Ja oli minulla malliston lempparikin, se on tuo ensimmäisen catwalk-kuvan valkoinen kuviomekko.

-Henriikka

Catwalk-kuvat: H&M

16 kommenttia

  1. Hanna 16.1.2014

    Makeita kuoseja kyllä! Ehkä jonkun noista kreiseistä rotseista voisi kotiuttaa omaan vaatekaappiin. Oikeestaan ois aika tosi hienoa. Muita vaatteita, tai ainakaan mekkoja ja pää-huiveja, en ihan näe itseni päällä. Mut catwalkilla pitääkin olla vähän överiä. Tsemppiä Sophielle kisaan!

    Vastaa
    • Henriikka 22.1.2014

      No toivotaan todella, että Sophien mallisto tulee tuotantoon ja vielä Helsingin putiikkiin- sitten voidaan käydä ostamassa samanlaiset jengitakit.

      Vastaa
  2. ee 16.1.2014

    Noi lyhyet kauluspaidat läpikuultavine hihoineen ja tuo ensimmäinen mekko on upeita !! Kauluspaidat menis kivasti kesällä hamosten kanssa, aaaa haluan ne.

    Ihanan värikästä muutenkin !

    Vastaa
    • Henriikka 22.1.2014

      Hei hyvää inspiraatioo, olit jo ihan loihtinut päässäsi huippukokonaisuuksia.

      Vastaa
  3. Karin 16.1.2014

    WOW!
    Mä oon miettinyt, että olis kiva löytää jotain värikkäitä kauluspaitoja, jakkuja, neuleita yms. koska sattuneesta syystä joudun usein/aina pukeutumaan mustaan. Ainakin tuo punakeltakuosinen neule tai joku värikkäistä hameista näyttäisi hauskalta pantapaidan kanssa!

    Vastaa
    • Henriikka 22.1.2014

      Uij, nämä on kyllä tosi kivoja. Mustaharmaavalkoiselle pukeutujalle vähän kinkkisiä, mutta muuten aivan mainioita.

      Vastaa
  4. Nansku 17.1.2014

    Sulla on aivan ihana blogi! Kivoja DIY-juttuja, hyviä kuvia ja mahtavia reissupostauksia. Matkustelu on yksi intohimoistani ruoanlaiton lisäksi ja olenkin reissannut pitkin Eurooppaa monena kesänä, jonka takia reissaamisesta on aina mukava lukea. :)

    PS. Tyylisi ja luonnollisuutesi ovat myös ihailtavia juttuja!

    Vastaa
    • Henriikka 22.1.2014

      Voi huippu, mikä kommentti. Kiitos kovasti. Diy-juttuihin panostaisin mielelläni vielä enemmänkin, jos vain olisi aikaa. Samoin reissujuttuihin. Kiitos!

      Vastaa
  5. Nicknameless 17.1.2014

    Colour genious! Mielettömästi väriä sekaisin ja silti kaikki upeassa harmoniassa. Varsinaista muodin ydinfysiikkaa. Mutta: Sophien oma asu supermagee! ;)

    Vastaa
    • Henriikka 22.1.2014

      Harmoniassa nimenomaan. Oletin, että sophie olisi pukeutunut malliston kledjuihin, mutta tuokin asu oli stail.

      Vastaa
  6. Maria 17.1.2014

    Kivija kuosia mutta slaavilaisuus ei minusta ole hmlle uusi suunta :/

    Vastaa
    • Henriikka 22.1.2014

      Ei olekaan, mutta mielestäni tämä mallisto tuo siihen täysin uuden näkökulman. Kaikki ideat on käytetty, mutta sopivalla muokkauksella tulee raikkautta.

      Vastaa
  7. Hennakaisa 17.1.2014

    Ihania värejä, mahtavaa että suomi-muotia näkyy muunkinlaista ku jotain skandinaavista ja selkeälinjaista laatikkoa!

    Vastaa
    • Henriikka 22.1.2014

      Jep! Totta. Oli itse asiassa hauska katsoa kisan mallistoja, kun ne ”skandinaaviset” mallistot tulivat täysin pohjoismaiden ulkopuolelta.

      Vastaa
  8. Kiia 19.1.2014

    Ei voi sanoa muuta kuin ihanat värit ja pirtsakkuus, huomaa heti että tässä ollaan kyllä rohkeasti omat polut kaivettu!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.