Vaikuttava ja piinaava Her

Her-Movie-siri-operating-system-ftr

En muista koska viimeksi olisin kirjoittanut elokuvista. Tai sivulauseissa totta kai, mutta elokuvat ”pääaiheenani”. Tänään aloitin kuitenkin päiväni elokuvalla, joka sai ajatukset rullaamaan ja pääni sopivalla tavalla sekaisin. Kyseessä oli helmikuussa ensi-iltansa Suomessa saava ”Her”.

her-movie-poster

Her porautuu mieleen ja kroppaan. Se liimaa katsojansa leffapenkkiin piinaavasti ja tökkii aivosoluja ärsyttävästi. Her herättää pelkoa, ahdistusta, suurta hilpeyttä ja hämmennystä.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, aikaan jossa koneet ja elektroniikka ovat vallanneet yhä enemmän sijaa ihmisiltä ja aidoilta kohtaamisilta. Elokuvan päähenkilö painiskelee elämän ja ihmissuhteittensa kanssa. Samalla hän luo syvän suhteen käyttöjärjestelmäänsä.

spike-jonzes-her-movie-review

Her oli ainoita elokuvia, jonka jälkeen totesin leffan olleen hyvä, vaikka halusin poistua leffateatterista vähän väliä. Mietin tätä teemaa koko päivän ja unelmoin metsään muuttamisesta. Mihin tämä maailma on menossa?

Naurua aiheutti etenkin puvustus. Ei ole helppoa ennustaa tulevaisuuden trendejä. Tämän leffan mukaan kaikki näyttävät pian tanskalaisilta elämäntapahipstereitä.

Hyvä, piinaava leffa. Suosittelen.

-Henriikka

Kuvat: X, X, X, X

6 kommenttia

  1. Viestini oleellisuuskerroin on korkealla, mutta:
    Näyttää ihan Seppo Hovilta ekassa kuvassa.

    Ei muuta. Kivaa päivää, hähä!

    Vastaa
  2. emma 15.1.2014

    Nooooo semidorkaa tulla jakamaan tää nyt edellisen kommentoijan jälkeen, mutta eka ajatukseni oli, että tuo näyttää ihan nuorelta Walter Whiteltä jostain syystä.

    Elikkäs.

    Vastaa
    • Henriikka 22.1.2014

      Näyttelijällä taitaa todella olla monta persoonaa, koska täytyy sanoa tähänkin että TRUE! Haha.

      Vastaa
  3. Aino 17.1.2014

    Tää on kyllä pakko käydä kattomassa! Oon itse pyrkinyt vähentämään tietokoneen ja ylipäätään sosiaalisen median käyttämistä viimeaikoina, mutta kummasti se vaan on niin vaikeeta kun oikeastaan kaikki tapahtuu siellä. Heh.

    Vastaa
    • Henriikka 22.1.2014

      Suosittelen todella lämpimästi. Auttaa hahmottamaan omaa typeryyttään tekniikan kanssa.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle emma Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.