Kenkien hoidon ABC

IMG_0810 (kopio)

Kevät tuli, ja niin koitti myös terapeuttinen kenkienhoitopäivä. Ymmärsin kenkien huolenpidon tärkeyden vasta lukioaikojen jälkeen ja nyt pidennän kenkieni ikää muutamilla supersessioilla vuodessa. Pyrin näiden sessioiden aikana katsastamaan kenkieni kunnon, tekemään itse voitavani ja viemään itselle ylivoimaiset ongelmat suutarille. Huollan kenkiä kuitenkin viikottain pienillä teoilla, jotta kenkien elinikä kymmenkertaistuu, eikä pilallemenneiden nahkakenkien perään tarvitse itkeskellä.

Olen koonnut tähän juttuun vinkkejä siihen, miten kengät kestävät kauniina ja laadukkaina pitkään.

IMG_0694 (kopio)IMG_0657 (kopio)

Nahkakenkien hoito ja lankkaus:

1. Puhdista lika kuivalla kangaspalalla tai kenkäharjalla
2. Lankkaa kenkä
– Itse käytän purkkilankkia, jonka päässä on sieni. Sienellä levitys on helppoa.
– Lankkeja on värillisiä ja värittömiä. Jos kenkiin löytyy omanväristä lankkia, suosittelen sitä (esim. mustat kengät). Murrettujen ja monivärisempien kenkien kanssa voidaan käyttää väritöntä lankkia tai mehiläisvahaa.
– Muista levittää lankkia tarkasti, etenkin pohjan ja nahkaosan reunasta ja kuluneimmista kohdista.
– Yksi kerros riittää. Anna lankin kuivahtaa kunnolla.
3. Kiillota pinta
– Käytän rättiä, mutta pehmeä kenkäharja on kuulemma vielä parempi. Kiillotuksessa lankki imeytyy nahkaan ja jämähtää paikalleen.
4. Suojaa kosteudelta
– Kosteussuojaa taa perusmarketista tai suutarilta. Kuivata suoja hyvin. Älä suihkuta sisätiloissa.

Lankkaa kengät ainakin kerran kuussa ja harjaa kengät vähintään viikon välein lankkauskertojen välissä. Lankkaa ennen kuin nahka ehtii kulua ”puhki”, sillä reikiä ei lankilla korjata. Säännöllinen vahaus tai rasvaus estää nahkaa kovettumasta. Nahkakengillä ei kannata syöksyä kovimpaan vesisateeseen.

Mokkakenkien hoito kompaktisti:

1. Harjaa vaahtomuovisienellä tai mokkaharjalla.
2. Kuivata märät ja harjaa kuivat kengät.
3. Poista tahrat mokkakumilla tai -shampoolla.
4. Suojaa kengät säännöllisesti mokalle tarkoitetulla hoitoaineella.

Käytä mokkakenkiä ainoastaan kuivalla kelillä. Mokkakengät kannattaa puhdistaa muovisella mokkaharjalla tai -sienellä ja suojata värillisellä suihkeella.

IMG_0678 (kopio) IMG_0771 (kopio) IMG_0780 (kopio)

Yleisvinkkejä kengille:

– Tarkista kenkien korkolappujen kunto ja uusi kuluneet korkolaput suutarilla. Ole ajoissa, jotta itse kenkä ei kulu (mikään ei ole pahempaa, kuin kuulla kopina kengistä, joiden korkolaput ovat kuluneet pois).
– Imurilla saa kenkien sisältä hiekat pois.
– Käytä pohjallisia, ne säästävät kenkiä ja lisäävät käyttömukavuutta.
– Käytä kenkälusikkaa.
– Hoida kenkiäsi materiaalin mukaan: Käsittele uudet kengät materiaaliin sopivalla hoitoaineella. Kysy kenkiä ostaessasi, mikä hoitoaine sopii kengille parhaiten.
–  Anna kastuneiden kenkien kuivua luonnollisesti, laita halutessasi sanomalehteä sisään. Missä voi sulaa, siellä nahka palaa. Älä siis missään tapauksessa kuivaa nahkaa patterilla tai muussa kuumassa paikassa.
– Kenkiä kannattaa käyttää vain joka toinen päivä ja antaa niiden kuivua kosteudesta vuoropäivinä.
– Muoviset tekonahkakengät kannattaa jättää kauppaan. Muovikenkiä ei kannata lankata, koska lankki ei imeydy tekonahkaiseen pintaan. Jos varoituksista huolimatta tartut tekonahkaisiin, puhdista kengät saippualla ja nihkeällä rätillä.

– Kun laitat kengät säilytykseen, sujauta niiden sisään lestit, jotta kengät pysyvät muodossaan. Saappaita varten on omia varsilestejä, mutta saman asian ajaa myös lehtirullat varsien sisällä. Älä säilytä kenkiä muovipussissa. Varsikengissä kannattaa pitää lestejä tai lehtirullia aina, kun kengät eivät ole käytössä, jotta varsi pysyy muodossaan.
– Nahka venyy! Suutari voi venyttää hivenen puristavia kenkiä suuremmiksi.
– Nahkamaali on rumanväristen kenkien pelastus. Nahkamaalia saa suutarilta.
– Suolaraidat pois: Harjaa lika ja kura heti pois. Hiero tuoreita suolajälkiä laimealla saippualiuoksella tai kokeilla etikka-vesiliuosta. Pyyhi kenkää nihkeällä liinalla. Anna kenkien kuivua. Levitä sienellä tai liinalla puhtaalle, kuivalle pinnalle  kengänväristä kenkävoidetta pyörivin liikkein. Anna kuivahtaa. Kiillota lopuksi pinta pehmeällä liinalla tai harjalla.
– Kangaskenkien pesukonepesua kannttaa harkita. Harva pari kestää sellaista kyytiä. Käsinpesu ja paikallinen tahranpoisto ovat kaksi kovaa kangaskenkien kanssa. Myös kankaisia kenkiä voi hoitaa kosteussuijasuihkein.
– Hajuongelmiin auttavat kengille tarkoitetut desifiointiaineet, tuuletus ja etikka. Myös pohjalliset estävät varsinaisen kengän hajustumiselta.

IMG_0835 (kopio)

Ennaltaehkäisy on usein paras tapa suojata kenkiä. Käytä märällä kelillä kumppareita tai kalosseja, äläkä lähde piikkikoroilla mukulakiville. Anna kenkien levätä, hoida hyvin ja käytä suloisten suutarien palveluita riittävän usein. Suutarikäynnin kustannukset saattavat siinä hetkessä tuntua maltailta, mutta laadukkaiden kenkien hoito maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Huh. Miten paljon asiaa. Pointtina oli vain kehottaa rakastamaan kenkiään.

– Henriikka

Lähteet: Martat, Lily-toimitus 

24 kommenttia

  1. Naava 29.3.2014

    huu, kiitos kenkävinkeistä, ehkä rakastankin kenkiäni nyt hellemmin :D

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      Suosittelen lämpimästi. Moni ajattelee kenkien olevan kertakäyttökamaa, se on niin suuri erhe.

      Vastaa
  2. Senja 29.3.2014

    Muuten erinomaiset neuvot, mutta kosteussuojasuihke kannattaa suihkuttaa kengälle viimeisenä, ja toivottavasti et suihkuta sisätiloissa, sillä suihkeet ovat todellisia kemikaali- ja myrkkypommeja.

    Mutta siis todella ihanaa nähdä juttua kenkien huoltamisesta! Kenkämyyjänä surettaa nähdä ihmisten ostavan laadukkaita nahkakenkiä ilman aikomustakaan hoitaa ja huoltaa niitä. Kengät eivät ole kertakäyttötavaraa (lukuunottamatta keinonahkakenkiä, jotka ovat sama kuin heittäisi rahaa roskiin) ja hoivalla ja rakkaudella niissä kulkee monet vuodet.

    Vastaa
    • Henriikka 29.3.2014

      HUPS JOO! Oli vahingossa menneet väärin päin. Lisäsin myös ulkona suihkuttamisen, jotta ihmiset eivät täytä myrkyillä päitään.

      Keinonahkakengät, buuuuu! Kunnon kengät, hooray!

      Vastaa
  3. Hanna 29.3.2014

    Hei hyödyllinen postaus! Täytyykin alkaa rakastaa kenkiään vähän lisää :)

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      Kiitos. Toivoinkin, että mahdollisimman moni ottaisi tästä onkeensa.

      … En voi uskoa, että juuri käytin tuota sanontaa. Käytinköhän sitä edes oikein.

      Vastaa
  4. Hennakaisa 29.3.2014

    Minua ärsyttää asua kaupungissa, jossa ei ole yhtään suutaria. Oonko tän ongelman kanssa yksin? Ja mikähän olis järkevä ratkasu suutarittomuuteen? Ottaakohan jossain kaupungeissa suutarit vastaan esim. postipaketteja, jos maksaa itse postimaksut?

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      No voihan hitsi! toi on kyllä paha juttu. Mutta kai käy välillä jossain vähän isommassa kaupungissa kyläilemässä? Voisitko silloin ottaa kenkäparin mukaan? Useinhan suutarit tekevät ainakin nopeasti, jos kertoo että on kiire.

      Vastaa
      • Hennakaisa 30.3.2014

        Käyn kyllä aika harvoin missään muualla. Mutta ehkä pitää ottaa tavoitteeksi tässä joskus lähteä merta edemmäs kalaan tai jotain?

        Vastaa
  5. Nimetön 29.3.2014

    Tuo on harmittavan yleinen harhaluulo, että tekonahkaiset kengät olisivat aina kertakäyttökamaa. Useimmiten ne onkin, mutta esim. Doc Martens ja Vegetarian Shoes valmistavat todella laadukkaita tekonahkaisia kenkiä, jotka kestävät vuosia ja ovat eläinten ja ympäristön kannalta nahkakenkiä parempi vaihtoehto. Näiden lafkojen käyttämää laadukasta tekonahkaa ei vaan valitettavasti halpiskengistä löydy, koska laatu maksaa.

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      Myönnettäköön, että vähän liian hanakasti tyrmäsin kaikki tekonahkaiset. Noita laadukkaita tekonahkapareja on vaan niin superharvassa, että on helppo buuata kaikille. Pahoitteluni, mun virhe. On olemassa myös muutamia brändejä, jotka hoitavat tekonahkaiset hommansa kunniallisesti.

      Vastaa
  6. Kaisa 30.3.2014

    Vauh. Sulla on ihania kenkiä. Jos mäkin lupaan hoitaa tulevaa kenkävarastoani yhtä hyvin, heittääköhän universumi mun seuraavalla kirppiskäynnillä mun eteen täydelliset, oikeankokoiset kevätkengät? ;)

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      Universumi toimii varmasti juuri tuolla tavalla. Se kuka hoitaa omiaan kunnialla, saa hoidosta hyvän palkan. Eikun kenkiä rakastamaan!

      Vastaa
  7. Hosuli 30.3.2014

    Olipas mainio tietopaketti! Tuo nahan venyminen on jännä ja varsin hyödyllinen juttu, jos esimerkiksi sattuu tilaamaan liian pienet kengät nettikaupasta… (Niin kuin täällä kerroin: http://hosuli.blogspot.fi/2013/10/el-naturalista-jumitus.html) Onneksi suutari hoitaa homman. :)

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      Tosi hyvä homma. Suutari saa kyllä venytettyä kenkää yllättävänkin paljon. Ja itselläni on esim leveä lesti jalassa, niin usein kenkä on muuten hyvä, paitsi lestistä kiristää.

      Vastaa
  8. Toni 30.3.2014

    Hienoa, että kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta! Kenkienhoito onkin parhaimmillaan terapiaa sekä kengälle että omistajalle :)
    Korostaisin vielä, että on olemassa lankkien lisäksi kenkävoiteita. Kuvassa näkyvistä tuotteista Biancon voide on varmaankin juuri hoitava voide. Kenkä- tai nahkavoide on nahan hoitoaine, joka pehmentää ja huoltaa nahkaa. Kenkä kannattaa puhdistuksen jälkeen kunnostaa ensin tällaisella aineella. Parhaissa nahkavoiteissa on usein minkkiöljyä, mutta myös vaikkapa sheavoipohjaisia voiteita on tarjolla. Kenkienhoitotuotteiden aatelia on ranskalainen Saphir, jonka Renovateur on varsinaista taikavoidetta.
    Voidekäsittelyn jälkeen pintanahka voidaan vielä kiillottaa varsinaisella lankilla, eli kenkäkiillokkeella. Kenkävaha on usein kiinteässä muodossa olevaa, peltipurkissa myytävää tavaraa. Sen tarkoitus on tosiaan kiillottaa nahan pinta ja suojata sitä, ei niinkään hoitaa. Yksi parhaita kiillokemerkeistä on Kiwi, jonka lankin saa Tokmannilta alle kahdella eurolla!
    Ja kun ostaa uudet nahkakengät, ne on syytä käsitellä hoitoaineella pariin kolmeen kertaan ennen ensimmäistä käyttöä. Kenkäraukat ovat saattaneet nimittäin seistä kuivumassa varastossa vuosiakin, jolloin nahka voi olla hauraassa kunnossa ja pahimmillaan liian nopeasta käyttöönotosta voi syntyä pintahalkeamia.

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      Moi Toni!

      Kiitos kommentista, tuli uutta tietoa itsellenikin. Tärkeitä pointteja, tärkeään aiheeseen. HUH, sä taidat olla ekspertti aika monessa asiassa!

      Vastaa
  9. Liisa 30.3.2014

    Hyvä hyvä, tämän inspiroimana meilläkin oli eilen kenkienhuoltosessio!

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      SWEEEEET! Terapeuttinen sessio vai kaaottien lankkisotku?

      Vastaa
      • Liisa 31.3.2014

        hyvin organisoitu sessio parvekkeella. Kaikki kunnia tästä Emilille, itse lähinnä kannustin ikkunan takaa:-)

        Vastaa
  10. ouiiouii 30.3.2014

    ääks, vaikka olikin yksityiskohtaiset vinkit (tai ehkä juuri siksi, heheh), tuntuu ”urakkaan” ryhtyminen niiiiiiin isolta! Varsinki jos monesti kuukaudessa pitäis, huhuh! Jospa sitä vaikka siivouspäivänä kengätkin hoitais…

    Semmosta mietin, että ootko sun Kånken-reppuja mitenkään ikinä käsitellyt? Mä omistan kaksi, ja toisen niistä oon kerran pesukoneessa pessyt – sininen pinta meni vähän nukkamaiseksi ja reppu ei tainnut oikein tykätä, vaikka oli tosi vähän asteita ja linkoa. Vaaleanpunainen alkaa olla aika mustanharmaa ja jotain pitäis tehdä, mutten uskalla sitä pestä vaikka joku sanookin ettei miksikään mene. Ostin kyllä semmosen Fjällin oman ”vahapalikan” (Greenland Wax), jolla pitäis saada se sateen pitävyys pidettyä yhtä hyvänä kuin ennen pesemistäkin. Mutta pelottaa just että värit lähtee ja pinta kärsii…. Onks mitään kikkakolmosia? :)

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2015

      O-ouuu! Mulla on jäänyt tällainen kommentti vastaamatta vuoden takaa. Pahoittelut.

      Kieltämättä lankkausurakassa on hommansa, mutta ei se loppujen lopuksi ole niin suuritöistä ja kengät kiittää ja pidentää elinaikaansa niin hurjasti.

      Kånken-reppuja oon pessyt pesukoneessa vain käsinpesu-ohjelmalla. Se on toiminut oikein hyvin. Paikallispesu on kaiken a ja o, mutta vaaleissa repuissa se ei meinaa riittää. Se vahapalikka on musta, hyvä kun ostit.

      Vastaa
  11. Katri 3.2.2015

    Onhan kenkien ostoon kuitenkin myös muita näkökulmia, kun se, ettei halua ”heittää rahaa hukkaan” ostaessaan jotain keinomateriaalisia kenkiä. Itse mielelläni välttelen eläimistä tehtyjä tuotteita. Meillä täällä Suomessakaan ei ole niin kovat olot, ettemmekö pärjäisi ulkona ilman että kaikki olisi turkista ja nahkaa. Ja ainahan voi tietysti ostaa myös kirpputorilta, jos ei rahat riitä.

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2015

      Oot oikeassa. Itse priorisoin usein ekologisuuden korkeammalle kuin eläinten oikeudet, tässähän niitä erimielisyyksiä usein tuleekin. Kyllä keinomateriaaleistakin voi tehdä laadukasta, esim. Dr Martens, itselläni on vaan monia huonoja kokemuksia, jotka varmasti vaikuttavat ajatteluun.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Hosuli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.