Olin kuukausi takaperin Paimiossa. Jätin palan sydämestäni sinne ja otin vahingossa vihreän merinovillaisen neuletakin mukaan. Ajattelin kohteliaana pestä sen ennen palauttamista postipaketilla. Luin pesuohjeen väärin. Kutistin paidan. Panikoin. Odotin vastausta ja tuomiota siitä, kuinka mätämuna olen. Sain juuri tapaamaltani sukulaissielulta viestin, ettei se haittaa. Voihan hän antaa sen pienelle tyttärelleen.
Todellinen syy vierailulle oli, että Birgit halusi lainata minua ja erästä toista takkutukkaa kuvauspäivän ajaksi. Taululta ja Tapetilta saattaa tulevaisuudessa ilmestyä kortteja ja printtejä, joissa minäkin hassunkurisesti esiinnyn. Vähän sellaista aarteenetsintää ja luontoon sulautumista. Ihan tavallista arkeani siis.
Ja kuinka voi kyyneleiltä välttyä, jos kuvauspäivän tunnelmista lukee seuraavaa kuvaajan kirjoittamana:
”Sukellan lähes kuukauden takaisiin tunnelmiin. Sain vieraakseni kaksi upeaa nuorta naista. Kutsuin hänet ja erään toisen ihanan ja pörrötukkaisen tytön Paimioon kuvattavaksi.
Henriikkaa en ollut koskaan tavannut aikaisemmin kasvotusten. Häkellyttävää tavata sukulaissielu omassa kodissaan ekaa kertaa, hän tuli kotiimme yökylään ja valloitti meidät kaikki:) Tässä työssä upeaa on ihmisten kohtaaminen ja taide on jännä laji, se on herkkää ja intuitiivista mutta myös humoristista ja vapauttavaa. Kun kuvaa ihmistä sekä kuvaaja että kuvattava ovat aika paljaana, pitää löytyä yhteys jos mielii vangita hetkiin jotain ikuista ja olennaista.Mutta meillä kolmella oli mukavaa. Kiipesimme Askalankosken maisemissa Paimiojokilaakson rinnettä ja tunsimme elävämme ja kuuluvamme luontoon.”
Täydellisen löysää lauantaita. Sellaista raikasta mutta löysää.
Vähän niin kuin hyvä sitruunapiiras.
– Henriikka
Kuulostaa siltä, että sinulla oli tosiaan mainio reissu Paimioon :)
Kuulostaa siltä, että olisin rakastunut! Hahaha. Oikeesti. Mutta ei, kyse ei ole siitä. Vaan samanlaisen mielenmaailman löytämisestä. Sellaisesta toveruudesta, luottamuksesta.
täydellisiä kuvia! <3
No niiin on. Älytön Birgit.