Kolmas ja viimeinen reissujuttu Riian matkasta. Että raivostuttaa, että Riika taivutetaan kuin siika. Riikahan on erisnimi ja kylläpä on tyhmän kuuloista kirjoittaa Riian retkiä, kun kaikki loogiset ajatusmallini tyrkyttävät aivoistani muotoa Riikan. Mennään nyt sitten siikojen perässä, kalakaverin mallin mukaisesti. Kahden kilon Riika.
Kiitollisena sai olla koko spontaanista ulkomaan pyrähdyksestämme, mutta erityisesti siitä, että saimme vielä paikallista seuraakin näin lyhyellä varoitusajalla. Alina ja Juuso-Jesperi olivat pari vuotta sitten sohvasurffaamassa juuri Riiassa ja sitä kautta tutustuivat muutamaan mukavaan kaveriin. Näin sitä vaan uidaan latvialaisiin piireihin, u-u-uuu.
Kaunis oli mintunvihreä koti ja ihmiset iloisia. Pitäisiköhän meidänkin maalata seinä mintuksi? Vai olisiko se ohimenevä hullutus? Onhan tuo nyt aikamoinen Pinterest-väri. Voisiko kaunis väri alkaa yhtäkkiä kyllästyttää? Tulihan Jeffrey Campbelin tolppakorkokengistäkin yhtäkkiä jokaisen blogikirppiksen vakiokalustoa.
Mutta ihmiset ovat kyllä kaikkialla lopulta ihan samanlaisia. Latviassa ehkä vähän suorapuheisempia, vahvempihiuksisia ja sosiaalisempia kuin meillä Suomessa. Mutta kuitenkin ihan samanlaisia.
Kaiken hauskanpidon oheen oli meillä eräs hiljainen ja surullinen pari tuntia. Riika on vuoden kulttuuripääkaupunki ja sen ”kunniaksi” kaupungissa avattiin kaikkien nähtäväksi KGB-talo. Neuvostoliiton salaisen poliisin sairas vangitsemis- ja kidutus-päämaja. Tässäkin talossa on ihmisiä teloitettu ja lähetetty jatkokäsittelyyn Moskovaan tai suoraan Siperiaan täysin käsittämättömistä syistä. Veti hiljaiseksi ja mietteliääksi.
Pahinta on ehkä tajuta, että samanlainen jatkuu maapallolla nykyäänkin. Ja minä siemailen kahvia ja iloitsen. Se ei ole täysin okei. Se ei ole yhtään okei. Mutta mitä ihmettä voin tehdä?
Paluu Suomeen. Ja jo muutama työpäivä takana. En malta odottaa lomaa. En ole koskaan odottanut lomaa yhtä lailla. Toivottavasti voin taas jättää Helsingin hetkeksi ja päästä metsään, mättäälle makaamaan. Sopivasti kypsyneiden mustikoiden viereen.
Kiitos Latvia. Tavataan taas.
– Henriikka
Hei, mua ärsyttää kans toi Riian – siksi taivutan sen rohkeasti aina, että ”Riikan”/”Riikaan”. Ruohonjuuri tason anarkiaa, muutosta kieleen!
NO todellakin! Mutta ruohonjuuritason anarkiassa on aina se ongelma, että porukka pitää sua tyhmänä.
Melko todennäköisesti jollain tapaa olet tyhmä tai toimit tyhmästi. Kuten myös minä, ja kaikki ne, jotka osaa/haluaa taivuttaa sanat oikein ja nekin, jotka ei osaa. Mutta onko sillä väliä? Vaikka tiedän tunteen, mua vähän nolottaa, että kirjoitin ruohonjuuritason erikseen ja luulen, et kaikki pitää urpona siksi(kin).
Khihihih. Ruohon juuri taso. Mitä pienistä! Ollaan tyhmiä kaikki.
Mintunvihreä seinä ei voi olla huono idea! Minun minttuinnostukseni on kestänyt jo useamman vuoden, eikä loppu anäy. Ihan hyvin olisin voinut sen ajan katsella ihanan väristä seinää. Saisihan sen sitten maalattua uusiksi, jos/kun alkaa kyllästyttää.
Minttu on ihana!
Ja niimpä. Kyllähän ne seinät voi aina maalata uudestaan, jos alkaa kyllästyttää.