Sitruunaperhosen festariajatuksia

IMG_1351 kopio

Halusin saada sortsini rimmaamaan tähän blogin ulkoasuun. Niinpä puin nuo mustavalkoiset ruutusortsit jalkaan. Ruutukuosi on lyönyt läpi viimeisen vuoden sisään ja tämän kesän ja tulevan syksyn mallistoissa sitä on hurjan paljon. On aina hippasen huvittavaa, kun joku tuikitavallinen asia tekee tuloaan. On se outoa, jos joku ruudun kaltainen perusasia voi olla trendi.

En jaksaisi sen enempää puhua vaatteista. Olen vähän kyllästynyt niiden analysointiin ja jotenkin minulla on sellainen tunne, että tekin olette.

IMG_1336 kopioIMG_1393 kopio

On kivempi kertoa, että työkaveri kutsui minua tänään sitruunaperhoseksi ja tulevana viikonloppuna minua odottaa elämäni ensimmäinen Flow. ”Sun otsaanhan on melkein tatuoitu sana Flow”, sanoi samainen työkaveri järkyttyneenä, kun kerroin olevani ensikertalainen.

Minulla ei kai koskaan ole ollut näille festivaaleille pakottavaa tarvetta osallistua. Toisaalta ei mitään kapinaa vastaankaan. Tämän vuoden liput ostin jemmaan unohtuneilla kulttuuriseteleillä, sain kirjoittaa nimeni aika moneen lippuseen. Nautin tapahtumasta varmasti. Monta lempiartistia ja taatusti visuaalisesti upeaa. Vaikka festari-nakkispekkikset ovatkin nostalgisia, fiilistelen myös ruokavaihtoehtojen kirjoa. Viimeisteltyä festarimenoa, pitäisi olla ylpeä kotimaisen kentän tekijästä.

Ehkä olkihattu sopisi viikonlopun menoon. Myin jo yhden olkihatuistani ystävälle Flow-päähineeksi. En ollut tullut ajatelleeksi, että sinne tarvitsee erilliset kledjut. Aion ehkä pysyä ihan samoissa, vanhoissa vaan. Taas palasin vaatteisiin, ehkä en olekaan niin kyllästynyt.

IMG_1298 kopioIMG_1414 kopio

Sitten pitäisi vielä löytää sopivat festarikuomat kainaloon. Joku kerää ensin seuran ja ostaa porukalla liput. Minä olenkin haahuilija, joka ostaa ensin lippuset ja miettii siten, huoliiko kukaan minua kaverikseen.

Toivotaan parasta.

– Henriikka

olkihattu/second hand, paita/Cos, sortsit/Zara, kengät/Bianco Footwear

12 kommenttia

  1. Nykäise ihmeessä hihasta jos haahuilen ohi Flowssa. :)

    Vastaa
    • Henriikka 7.8.2014

      Nykäisen! Laita sitten hihallinen paita. Eheeheeeeehee.

      Vastaa
  2. Paju 6.8.2014

    Haha, loistava kuva tuo viiminen! Mäkin varmaan meen sinne yksin haahuilemaan. Heitetään ainakin fläbyt jos törmätään!

    Vastaa
    • Henriikka 7.8.2014

      Ihan sattuman kuva! Tosi hauska. Heitään läpyä ja läppää jos nähdään. Mä olen tämän postauksen myötä ihan hukkunut treffitarjouksiin. No en sentään, mutta onneksi on tuttuja ja kavereita tulossa. Toiv. näemme!

      Vastaa
  3. Bisous, Roosa 6.8.2014

    HEI! vois koittaa tavata flow’ssa?? :–)

    Vastaa
    • Henriikka 7.8.2014

      Voi toki, sopiihan se. En tiedä vielä mitään oikein suunnitelmista :—) Noei, olen saanut jo kavereitakin haalittua. Hyvä meno.

      Vastaa
  4. Jenni 7.8.2014

    Meikätyttökin suuntaan Flowhun, joten mukaan vain, jos seuraa kaipaat! :)

    Vastaa
    • Henriikka 7.8.2014

      Oi! Tuletko myös pe? Laitan vakavaan harkintaan laatuseurasi.

      Vastaa
  5. heartbeat 8.8.2014

    Mullakin eka kerta Flow’ssa, mitäs bändejä olet menossa katsomaan?:) Ruokatarjonta näytti niin hyvälle, että kuolaan jo sitä etukäteen :D

    Vastaa
  6. Naava 11.8.2014

    ootko käyny kampaajalla? iha ku hiukses olisivat lyhentyneet ja vaalentuneet? tosin vaalenemine voi johtuu auringostaki.

    Vastaa
    • Henriikka 11.8.2014

      Sinä se oot huomaavainen. Mutta juu, kävin joskus kesän alussa kampaajalla leikkaamassa kuivat latvat pois. Lyhentyneet siis ovat noin kymmenen senttiä. Värjäilyjä en ole harrastanut 2 ja puoleen vuoteen, joten värjäyksen on hoitanut itse aurinko.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Paju Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.