Väsynyt vaeltaja täällä moi

DSC_1297 2

Tällaisissa maisemissa sain tänään herätä. Telttamme vihreä kangas rajautuu juuri ja juuri kuvan ulkopuolelle. Takana on yö teltassa ja kaksi päivää kaunista vaellusmatkaa. Vajaa 30 kilometriä, väsyneet jalat ja etenkin raskaat silmäluomet. Yöllä meinasi mennä pakkasen puolelle, mutta makuupussissa oli melkein riittävän lämmin ja matkakaverini Bea piti tunnelmaa selkeästi plussalla. Hirvikärpäsiä on nypitty omasta ja toistemme päistä useita kymmeniä. Onni onnettomuudessa, ne eivät muni ihmisten hiuksiin.

Aurinko paistoi kaksi päivää kuin tilattuna. Nyt väsynyt vaeltaja rauhoittuu sunnuntai-illan viettoon ennen ensi viikon töitä. Uunissa varttuu pari tuntia kypsynyt riisipuuro ja liedellä kuumenee mansikkakiisseli.

Osaa olla sitten kaunis maailma.

– Henriikka

16 kommenttia

  1. anonyymi 14.9.2014

    Vautsi mikä saavutus! Meikällä suuntana syyslomalla mallan kansallispuisto käsivarressa. Hih, vaellusjuttuja lukiessa oma into vain kasvaa! Haltille olisi myös mahtava vaeltaa

    Vastaa
    • Henriikka 3.10.2014

      Oh, kuulostaa ihanalta. Halti olis myös ihan kreisi. Ehkäpä vielä joku päivä.

      Kiitos paljon!

      Vastaa
  2. Iitu 14.9.2014

    Ooh, helkkarin upea telttapaikka! Missäpäin olitte käppäilemässä?

    Vastaa
    • Henriikka 3.10.2014

      Minä kiitän ja kumarran kivasta kommentista.

      Oltiin Repoveden kansallispuistossa lähellä lapsuuden kotia Kouvolaa.

      Vastaa
  3. Voi jeeeez on upeannäköistä! Huh. Mäkin haluuun!

    Vastaa
  4. ida365 14.9.2014

    NO huhhhhuh miten kaunis kuva.

    Vastaa
    • Henriikka 3.10.2014

      KIITOS IDA. Maisemat olivat kieltämättä hyvät.

      Vastaa
  5. hansu 14.9.2014

    ooooh ihana kuva voih kyllä tollasseeseen maisemaan olis ihanaa herätä!!! :-) hitsi nyt alko tekemään mieli valtelemaan luonnon helmaan… se vaan on niin parasta!!

    Vastaa
    • Henriikka 3.10.2014

      Jep, oli huippua herätä noin kauniissa paikassa.

      Kiitos kommentista :-)

      Vastaa
  6. Marie 15.9.2014

    Wau, mielettömän kaunis kuva.

    Vastaa
  7. Laura - Tee Hetki 15.9.2014

    Wau mitkä maisemat!

    Vastaa
  8. Paju 18.9.2014

    Tajuttoman upee fiilis tulee tästä kuvasta. Siis sellanen pakko päästä-olo :-)

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle hansu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.