Olen aamuihminen, olen aina ollut. Tuntuu, että aamulla nukutut tunnit ovat hukkaanheitettyä aikaa. Joskus oikein väsyneenä laitan kellon soimaan seuraavana aamuna vasta yhdeksältä. Tai joskus kerran vuoteen saatan lusia peittojen kätköissä kymppiin, jos aamiainen tuodaan sänkyyn saakka.
Heinäkuussa julkaistiin tutkimustulos, joka kertoo aamuihmisten toimivan iltaisin epäeettisemmin kuin aamulla ja päivällä. Iltaihmiset taas sortuvat vilppiin ja kadottavat eettisyytensä aamuisin. Tämä on helppo uskoa. Tuntuu, että aamuenergioissani olen paljon parempi ihminen kuin iltaisin naama kurtussa ja ajatukset epämääräisinä.
Nämä kuvat ovat takapihaltamme. Usein aamuvarhaisella, kun naapurit laittavat lapsille aamupuuroa lautaselle, pesevät hampaitaan ja valmistautuvat töihin lähtöön, me hipsimme ulos kamera mukana. Valoa ei ole kaikille jakaa, kun lähestytään talvea. Mutta nautin aamuista niin paljon. Nurmi on kasteinen, linnut heräilevät yöuniltaan ja suunnittelevat pitkää etelänreissua. Meri on milloin minkäkinlainen. Tuntuu, että pienelläkin kävelyretkellä saa päivään lisää sisältöä, kuin toisen alun.
Ja iltaisin nukahdan kesken kaiken. Aikaa tai paikkaa katsomatta. Bussiin, raitiovaunuun, junaan, kahvilaan, ystävälle, sohvalle tai vaikka olohuoneen lattialle. Tyyneen ja tasaiseen uneen. On hyvin harvinaista, jos tämä nuupahtaminen tapahtuu jälkeen puolenyön. Turha sitä on valvoa epäeettisimmillään.
– Henriikka
Samaistuin! Aamut on ihania. Ja niin myös kuvat. Mistä lienee niissä esiintyvä kaunis mekko?
Kiitos kovasti :-)
Mekko on second handia, Jenny Hellström. Paremmat asukuvat tältä aamulla tulossa vähän myöhemmin.
Mä rakastaisin just tollasia kesäaamuja, jos joskus näkisin niitä. :D Olen parantumaton aamu-unikeko. Herään, jos on pakko, mutta silloin pää on sellaisessa aamusumussa, että fiilistelyt jää. Onneksi kesäillat ja -yötkin on ihania ja jos valvoo tarpeeksi, niin saa sen aamunkin.
Oijoi, sun pitää jonain aamuna oikein tsempata ja nousta aikaisin katsomaan kaunista aamua. Vaikka ymmärrän kyllä hyviä sua. Minäkin olen ollut melkoinen torkuttelija, mutta nyt oon ottanut itseäni niskasta kiinni. Ja se on kannattanut!
Minä raukka en ole kumpikaan… aamuisin kestää ja kestää päästä ylös, iltaisin simahdan yleensä ensimmäisenä. Olen nukahtanut niin leffateatteriin, normi teatteriin, puiston penkille, tien varrelle (keskellä päivää, ihan vain koska väsytti niin paljon – eli en ole edes päiväihminen haha), lattialle, vaikka minne. Auringonnousut ja -laskut ovat silti parhaita, vaikken ihan virkeimmilläni olisikaan.
Hihi, ei ehkä ole sopivaa nauraa tässä tilanteessa, mutta kuulostaa kyllä aika hauskalta tuo sun nukahtelu. Itse olen ihan samanlainen – ei löydy paikkaa, johon ei voisi simahtaa. Silloin kun uni tulee, niin se on menoa.
Kiitos ilahduttavasta kommentista, Anni.
Niin totta. Ilta-ihmisenä aamuajatukset ovat erittäin epämääräisiä. Utuisia. Naavaisia. Möhkeitä.
Sun tulee olla uskollinen illoille! Mutta höllää välillä ja kurkkaa myös aamujen ihanuutta.
Kiitos, kun jätit kommentin.