Kuinka priorisoida tärkein?

IMG_9720 (kopio) IMG_9727 (kopio)

Viimeiset pari kuukautta olen elänyt yllättävän tapahtumantäyteistä elämää. On ollut päivätyö, blogi, treenit, tapahtumat, ystävät, reissut ja kaikki muu. En ole kaatunut työtaakan alle, mutta olen väistämättä joutunut tilanteeseen, jossa joudun priorisoimaan. Ja mitä olen kauhukseni huomannut? Olen nähnyt ystäviäni vähemmän kuin tavallisesti.

Olen jättänyt myös toisinaan treenejä välistä tai skipannut kissanristiäiset, mutta se onkin luonnollista. Mutta on ollut pysäyttävää huomata, että olen valmis antamaan hetkistä ystävieni kanssa. Vaikka ne ovat niitä hetkiä, joista saan kaikista eniten. Eikö ne tunnit ole juuri niitä, joista kannattaisi pitää kaksin käsin (ja mielellään jaloinkin) kiinni? Harva kuolinvuotellaan harmittelee, että olisipa nähnyt vähemmän rakkaita, tärkeitä ystäviään. Aika moni taas toteaa, että töitä olisi pitänyt tehdä vähemmän.

Kuinka paksusta rautalangasta on väännettävä, että kannattaa priorisoida mieluummin rakkauteen kuin rahaan ja laatuaikaan kiireen sijaan? Kuinka kovaa päätä pitää lyödä puuhun, että oma saarna siirtyy käytäntöön?

IMG_9737 (kopio)

Nämä kuvien herkut ovat lokakuun kymmenentenä päivänä ikuistetut. Oli siskoni syntymäpäivä. Äiti oli sattumalta Helsingissä työmatkalla ja järjestimme pienet yllätyspidot. Sisko raahusti hikisenä ja väsyneenä treeneistä meille yökylään ja perheen muut naiset odottivat hihitellen.  Oli ihana salaatti, appelsiini-mangojuustokakku ja muita herkkuja. Oli niin hyvä hetki elämässä. Yllätys oli suuri ja onnellisuusaste huipussaan.

Vähintään siinä hetkessä tajusin, että rakkaimpiin kannattaakin laittaa aikaa ja muita voimavaroja. Vaikka kakun leipomisen vuoksi joutuisikin jättämään vähän töitä rästiin tai yhdet salitreenit välistä, se on sen arvoista. Ihan takuulla.

IMG_9746 (kopio)IMG_9753 (kopio)

Hetkenhän jaksaa vaikka minkälaista hullua elämää, mutta tunnelin päästä on löydyttävä valoa. Minä haluan priorisoida ystävät ja perheen työtä korkeammalla. Enkä vain ajatuksissani, vaan myös teoissani ja ajankäytössäni. Ja uskon, että työn voi silti hoitaa hyvin ja intohimolla.

Eikä kyse ole siitä, etteivät lähimmäiseni ymmärtäisi, etten ehdi tai väsymykseltäni jaksa. Tai että he välttämättä tahtoisivat nähdä minua enemmän, onhan heilläkin yhtä lailla omat kiireensä. Minä vain itse tarvitsen heitä.

– Henriikka

6 kommenttia

  1. säppä 24.10.2014

    Aamen!

    Vastaa
  2. Mari 24.10.2014

    AMEN tosiaan!

    Vastaa
  3. katja 25.10.2014

    Tämä postaus oli nyt todella ajankohtainen. Elän juuri tähän astisen elämäni kiireisintä aikaa, on töitä, koulukursseja, opparin aloittamista ja liikuntaintoa. Kavereiden näkeminen on jäänyt hävettävän vähälle ja tunsin aika ikävän vihlaisun jossain syvällä sisimmässä tätä lukiessa. Huomenna, sen sijaan että istuisin koko päivän sisällä ja kirjoittelisin tutkielmia, aion tavata edes yhtä ystävää.

    Vastaa
  4. Henriikka 20.11.2014

    <3

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.