Olen alkanut laulaa vahingossa paljon ääneen. Kuljen kadulla ja laulan ääneen, istun töissä ja laulan ääneen. Päästelen outoja nuotteja ja välillä ihan kokonaisia lauseitakin lauluista. Ne ovat varmaan nämä alkavat pakkaset ja kellojen kääntö, jotka ovat saaneet minut vähän tolaltani.
Istun juuri kahvilassa. Lauloin vahingossa erään suositun kipaleen korkeimmat nuotit ääneen (i’m covering my ears like a kid… lalalalala…). Täysin tahattomasti, huomattavan nolosti. Vastapäätä istunut poika ei aivan ymmärtänyt jutun juonta. Hän maireasti hymyillen vastaanotti ilmoille päässeet säveleni osoituksena siitä, että tässä pöydässä saa laulaa aivan vapaasti. Nyt hän laulaa kovaa ja epävireisesti ja nyökyttää päätään kuin olisi koko ajan kaikkien kanssa samaa mieltä. Yritä tässä nyt tehdä töitä. Omapa oli vikani, pissin omiin eväisiin (pahinta on ehkä se, että hän tulkitsee. Kulmat kurtussa ja rakkaudentuska sydämessä).
Tässä kaupungissa taitaa yhdellä sun toisella olla kellojen siirrosta mieli muualla ja sydän syrjällään. Helsingissä tuulee ja ohikulkijat senkun hytisevät. Toiset laulavat, toiset eivät. Toiset tahallisesti, toiset tahattomasti.
Aika on laulaa ja aika olla vaiti. Aika on hytistä ja aika on nauttia lämmöstä. Aika on ärsyyntyä vastapäisestä, aika itse muita häiritä. Aika on siteerata Pyhää kirjaa, aika on hävetä tekstejään ja istua hiljaa. Aika on lopettaa ajoissa tai vetää överit ja poistua talosta.
– Henriikka
Ps. Nyt vastapäinen kaveri aloitti tanssin. Kädet ilmaan ja sitä rataa. Meikämandoliini nousee ja poistuu nyt.
Missä kahviloissa sä oikeen hengaat. Mäkin tahon laulavia ja tanssivia vastapäätäkahvittelijoita.
Tulipa hyvä mieli näistä jutuista. Kiitos!
Miulle käy aina niin et jossain bussissa huomaanki et oho, nyt tuli lauleskeltua ääneen..ja toinen yleinen on se kadulla käveleminen ja sitten alkaa nauramaan omille ajatuksilleen :D Täällä pikkukaupungissa ei katota hyvällä ja se on harmi! Ei laulut ja naurut pahaa tee.
:DDD Tää maanantai oli jo valmiiks aika hyvä, mutta nyt tästä tuli suorastaan loistava maanantai! Kiitos! :D
Eikä, kuulostaapa se lauleskelemaan ja tanssimaan intoutunut poika liikuttavalta. :D Ihana tarina! Mä intoudun joskus tanssahtelemaan kun kuljen kadulla napit korvissa, musiikki vaan vie mukanaan. Yleensä kumminkin vaan hymyilen itse itsekseni omille ajatuksilleni ja yleiselle fiilikselle, ja se tuntuu kiinnittävän enemmän ihmisten huomiota kuin se satunnainen tanssahtelu aina joskus. Ihan kuin olisi outo näky, että joku arkena kulkee kadulla ja uskaltaa hymyillä. :)
superhyvä juttu. oot niin hauska.
Oot vaan niin loistava!!!
Hahah! Loistavaa etten ole ainoa joka lauleskelee yksin. Töissä puuhaan jotain ja samalla saatan kiekua oikein tunteella jonkun biisin tahdissa ja asiakkaat kattoo että mitä häh. Hymyilen takaisin oikein leveästi :)
:DDDDDDDDD eih
voiko tommosta oikeesti tapahtua kuin kirjoissa
No tämä tapaus oli Kampin Johto Cafeessa. Ei siis mikään sympaattisin kotokahvila.
Hih khih hih. Ole hyvä. Minuakin naurattaa myös näin jälkikäteen.
Hahah, toisaalta ääneen laulaminen on ihmisille niin yleistä, että siihen osaa suhtautua aika rennosti ainakin täällä Helsingissä. Harmi, jos pikkukaupungissa on niuhompaa.
Ole hyvä. Hahaha tämä oli niin huvittava juttu!
Poika ajatteli, että kerrankin on vapautunutta seuraa, että nyt voi irrotella. Ja minä vaan avaudun blogissa haha.
Sen kyllä myönnän, että vaikka rakastan hymyileviä ihmisiä, niin sellaisen vastaantullessa aika usein mietin, onko mulla huulipunat levinnyt tai vetoketju auki.
Tiedät keneltä juttuni tason perinyt.
Onneksi töissä on vähän niinkuin ”kotikenttäetu”. Sitä voi tehdä mitä vaan ja asiakkaat saa sopeutua (hahah, ehkä se ei todellisuudessa ole aivan näin). Hymyily on ainakin ihan oikein.
Mä mietin sitä itsekin siinä kaiken keskellä. Mutta niin vaan kävi ja naurattaa edelleen.