
Eräs tuttuni postasi tänään facebook-seinälleen Rob Hill Sr:n lainauksen: ”My goal is to build a life I don’t need a vacation from”. Sitä ajatusta minä olen tässä lähinnä pyörittänyt päässäni.
Sehän on vallan hieno ajatus. Epäilemättä minunkin tavoitteeni. Mutta lähiaikoina olen ollut myös vähän huolissani siitä, miten voimalauseet ja sitaatit tuntuvat koskevan vain murto-osaa ihmisistä. Ja kuitenkin niitä esitetään kaikelle kansalle, ikään kuin tässä maailmassa olisi jaettu yhtäläiset oikeudet kaikille toteuttaa unelmiaan. Drem Big toki koskettaa kaikkia, mutta se on eri asia, voiko elämälle annettuihin pelikortteihin vedota, kun unelmien toteuttamisesta puhutaan.
Diippi on perjantain ajatusvirta. Tekee mieli ravistella itseään ja ympärilläolevia, ja sopertaa, että eihän kaikilla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia elää päiväänsä kuin se olisi viimeinen tai tarttua jokaiseen hetkeen, niin että Carpe Diem vaan. Totta kai elämästä kannattaa nauttia täysillä ja siitä kuuluukin ottaa halutessaan irti niin paljon kuin suinkin. On kuitenkin vaikea sietää ajatusta, että kuka vaan voisi tehdä mitä vaan ja saavuttaa mitä vaan, kun vaan kovasti tahtoo ja tekee töitä. Ja eritoten unelmoi.
Ei ihmekkään, jos 12-vuotiaat alkavat jo panikoida, etteivät ole saavuttaneet elämässään mitään, kun dream big tarkoittaakin niin megalomaanista unelmointia, ettei sitä kestä sielu eikä mieli.


















On perjantai. Ja tarkoitus kai puhaltaa vähän höyryjä pihalle. Toisin kuin voisi luulla, tarkoituksenani ei ole saarnata. Paitsi vähän itselleni. Huomaan tarttuvani lujimmin niihin ongelmakohtiin, johin itse kompuroin kerta toisensa jälkeen.
Kaikkea ei voi saada. Kaikkea ei tarvitse saada. Se ei tarkoita sitä, ettei se olisi riittävästi. Etteikö se voisi tuntua siltä, että on saanut kaiken.
Yritän tästä lähin pitää mielessäni yhä visummin sen, ettei kaikilla ole mahdollisuutta rakentaa Pinterestiin omia unelmakollaaseja. Etten olettaisi, että olisi. Mutta silti voi unelmoida isosti. Ja kannattaakin.
Ja loppuhuomioksi vielä todettakoon, että vaikka kuinka yrittäisi ravistella, ilmeisesti päätyy kirjoittamaan yhtä kliseisen tekstin kuin kaikki tämän lellipentuyhteiskunnan kasvatit. Piiskaa minulle. Paitsi ei ehkä tänään, kun on perjantai. Selityksiähän meillä lellipennuilla riittää.
– Henriikka
Ps. Suuntaan tänään ystävien ja pikkuisen kummitytön kanssa Tukholmaan risteillen. Ehkä pidän jylhän puheen tästä aiheesta karaokebaarissa.
Kuvat: Tim Barber – Urban Outfitters, F/W11-katalogi
Hear, hear ja naulan kantaan! Itseäkin vähän ärsyttää. Ja ärsyttää myös se, että hyvissä oloissa ja muuhun maailmaan nähden vauraina elävät ihmiset voivottelevat, kun eivät voi toteuttaa unelmiaan koska laina, lapset ja velvollisuudet. Miksei niitä ”suuria unelmia” voisi toteuttaa myös pienemmässä mittakaavassa ilman, että niihin liittyy mitään sen hurjempia päätöksiä tai muutoksia? Että jos haluaa elää boheemisti matkustellen, niin menee vaikka sitten viikonloppuisin lähikyliä kartoittamaan. Tai jos haaveilee laulajaksi ryhtymisestä, niin järjestäisi olohuonekonsertin tutuille ja tuntemattomille. Ei niiden unelmien toteuttamisen tarvitse olla niin kovin hankalaa, jos niitä toteuttaa arkeen sopivassa mittakaavassa.
Word word word. Millaista elämää se sellainen on, että aina haikaillaan jotain parempaa. Bullshittiä! Ryhdistäytymistä kaivataan yhdelle sun toiselle!
Tuo, että kaikkea ei tarvitse saada, on tärkeä muistutus. Kiitos, kun sanoit (kirjoitit) sen ääneen!
Yritän aina muistutella itseäni, että vähempikin riittää, eikä riittävä ole liian vähän. Haluan olla kiitollinen. Tyytyväisyys ei minulla riipu olosuhteista, vaikka opiskelijana elänkin reippaasti suomen virallisen köyhyysrajan alapuolella. Meillä lellipennuilla on kaikki edellytykset kunnossa, perusturva taattuna.
Jollekin meidän sotkuinen, remonttia kaipaava vuokrahuoneisto olisi unelmien täyttymys. Minä haluaisin hienomman. Hassu on ihmismieli, kun aina pitää saada lisää tai isommin.
Pitää muistuttaa välillä itseään ja samalla voin sitten muistuttaa kaikkia muitakin, haha. Vertaistuska, blogin parhaita puolia.
Kiitollisuus on ihan mielettömän tärkeä asia. Sen olisi oltava koko elämän pohjavire.
Äläs nyt, et sä piiskaa tartte. Hyvän tekstin kirjoitit. Asiaa.
No ehkä välillä vähän piiskaa, mutta välillä vaan kunnolla irtokarkkeja.
Hyvä kirjoitus ja aiheellinen muistutus .
Kiitos Liisa. Pakko vähän muistuttaa itseään ja universumia välillä.
Aa, mun koko viikon mietteet puettuna sanoiksi. Kiitos! :)
No mutta hyvä! Meillä on ilmeisesti joku henkinen yhteys.
Mää pyrin ajattelemaan, että vähemmälläkin pärjää, noin materiaa koskien lähinnä. Kokemuksien suhteen lienee enempi parempi.
Hyvin tiivistetty. Erittäin hyvin. Tässä on tosin ongelmaa kerrakseen, ku haluaisi kamalasti rahaa, että voisi matkustaa ja saada kokemuksia.
Olipa kivaa pohdinnallista tekstiä. Itsekin tulee välillä mietittyä elääkö sitä tässä nyt just sitä mitä unelmoi.
Ja miulle tuppaa välillä käymään niin, että se unelma kun käy todeksi niin se ei olekaan välttämättä just sitä mistä unelmoi.
Vaikka esimerkiksi joku haluaisi lentää kuumailmapallolla mut sitten ku pääsee vihdoin sinne yläilmoihin ni pelottaakin iha hirveesti ja pallo puhkemaa yms.
Onks se sit vaan niin että vain niillä sydämen syvimmillä toiveilla ja haaveilla on väliä? Että esim. voi nauttia maisemista ilman sitä kuumailmapalloa. Koska sehän se juttu siinä vähän on.
Niin. Kauniisti kirjoitettu. Ehkä ihminen myös usein haaveilee asioista, joista ”kuuluu haaveilla”. Vaikka ihan oikeasti ne haaveet olis aivan muissa jutuissa.