arkisto:

marraskuu 2014

27.11.2014

BLOGI MUUTTAA MAANANTAINA

–

Aamukahvilla-blogi muuttaa maanantaina 1.12. uuteen osoitteeseen www.aamukahvilla.fi. Vanhasta osoitteesta www.aamukahvilla.fi
ei tule siirtoa uuteen osoitteseen, vaan tämä ohjaa Bella-blogien etusivulle.

Jään loppuviikoksi blogilomalle tekemään uutta blogia kuntoon ja hoitamaan käytännönasioita muuttoon liittyen. Paljon on kummaa koodaamista ja muuta, johon onneksi saan osaavaa apua. Maanantaista lähtien sitten yhä suuremmalla draivilla ja motivaatiolla kirjoittamaan ja kuvaamaan.

Toivottavasti tulette mukana. Aiemman postauksen blogimuutosta ja siihen liittyvistä muutoksista voit lukea täältä.

Päivittäkäähän vanha osoite uuteen, maanantaihin kuomat!

– Henriikka

26.11.2014

Vihdoin elokuvana: Autolla Nepaliin

kommentoi

–

elokuvat

Olen erään ystäväpiirini keskuudessa yleinen pilkanaihe, mitä tulee hyväuskoisuuteeni. Ajattelen yleensä lähtökohtaisesti ihmisten hyviin tekoihin ja hyvään tahtoon, vaikka huomaan kerta toiseni jälkeen olevani sinisilmäinen kylmän maailman keskellä. Yritän sinnikkäästi myös pitää linjani pettymyksistä huolimatta. Uppoan liian herkästi tunteeseen, joten olen todennut, että on parempi pitää hyväuskoista virettä yllä kuin hukkua päälleliimattuun kyynisyyteen.

Olin tänään katsomassa Autolla Nepaliin -elokuvan ennakkonäytöstä. Leffan jälkeen oli voittajaolo: ”minä tiedän, että on vielä jotain hyvää jäljellä tässä turmeltuneessa ihmiskunnassa”. Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva on Suomen ensimmäinen täysin joukkorahoittamalla tehty elokuva teatterilevityksessä. Elokuva kertoo pakettiauton ja ystävien matkan Suomesta ja Nepaliin ja takaisin päämääränään auttaa Nepalin kastittomien oloja. Elokuvantekijät lahjoittavat kaikki lipputuottonsa lyhentämättömänä Nepaliin.

Kirjoitin projektista reilu kaksi vuotta sitten, lokakuussa 2012 (enkä varmaan koskaan ole ollut yhtä ylpeä mistään sanakikkailusta kuin kyseisen jutun otsikosta). Elokuun 2. päivänä 2012 kolme nuorta miestä aloitti ajomatkansa Tampereelta kohti Nepalin Kathmandua. Matka taittuu vanhalla postipakulla, sillä Nepalista takaisin tullessa mukana on 5000 käsintehtyä korua. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt elokuva dokumentoi matkan kulun ja sen jälkipyykin.

Itkulta ei vältytty, naurulta ei vältytty. Matkakuumeelta ei etenkään vältytty, saati unelmien herättelyltä. En kerro enempää, vaan nyt kehotan teitä kanssaihmiset suuntaamaan elokuviin tsekkaamaan tämän leffan ihan itse. Tämä ei ole mikään glitterillä kuorruteltu dokkari vaan kertomus vaikuttavasta projektista ja vakuuttavista unelmista.

Suomen ensimmäinen täysin joukkorahoittamalla tehty elokuva teatterilevityksessä. Jes. Hyvä suunta. Jään mielenkiinnolla odottamaan niin tämän leffan palautetta kuin tulevaisuuden muita joukkorahoitteisia.

Kauniita unia. Saisko jo nukkua?

– Henriikka

25.11.2014

Kirppisvinkkejä Demistä

kommentoi

–

kirpputori, pressi

Kiitos kysymästä, tänään on ollut jo huomattavan paljon parempi päivä. Oikeastaan tosi hyvä. Eilinen maanraosta huutelu sai myötätuntoa osakseen, nyt jälkeen päin jo vähän naurattaa. On ostettu suodatinpussejakin vino pino ja ilmassa tuoksuu puhdas pyykki. Inhoamani tiistai keinutteleekin kehdossaan kuin lempilasta.

Mutta hei, uusi aluevaltaus meikämandoliinilta. Avaudun joulukuun Demi-lehdessä kirpputorivinkeistä Laura de Lille -blogin Lauran kanssa (huippublogi, btw). Itse juttu on vähän mystisesti kirjoitettu, sillä mielipiteet on sekoitettu leipätekstiin ilman sitaatteja, mutta ehkä olemme Lauran kanssa niin monesta samaa mieltä, että erillishuutelut olivat tarpeettomia. Panosta laatuun, tarkista kunto huolella, tee tutkimusmatkoja. Tunne tyylisi. Seikkaile.

Muistan Demin hyvin ala-asteelta. Se oli maailman coolein lehti, jota 6-luokkalaisena luin into piukassa. Sain tietää vaikka mistä asioista ja luin kikattaen megamokia. Tuntui, että lehden kaikki jutut käsittelivät ”kaveripoikia”, joihin oltiin kuitenkin loppupeleissä ihastuttu.

Hyvä lehti, edelleen. Demi.fi:stä on tullut myös kaikkein suorinta kriittistä palautetta, haha.

”Miksi shoppailu on kuolemansynneistä seuraava, mutta kirppisshoppailu trendikästä ja ihailtavaa? Ihan vaan esimerkkinä Mungo-Annan himoshoppailua kritisoidaan raivosylki pärskyen, mutta Aamukahvilla-Henriikka saa ostaa vaikka miljoonat housut ilman poikkipuolista sanaa? Second hand hyvittää kaiken?”

Tämähän sopii hyvin myös aiheeseen. Ehkä lehtijuttu avaa pettyneille vähän ideologiaani? Tai vaihtoehtoisesti saan Demi.fi:n ikuisen vihan päälleni. Sormet ristiin.

– Henriikka

24.11.2014

Universumin kosto

–

elämä

Tämä on ollut pitkästä, pitkästä aikaa maailman surkein päivä. Ihan siitä varovaisesta silmienraottamisesta asti. Tämä on sellainen päivä, jolloin kiroaisin, jos se olisi minulla tapana. Nytkin tekee mieli kiroilla varovaisesti englanniksi, koska se ei kuulosta yhtä hurjalta kuin suomeksi.

Oikeasti mitään tajunnanräjäyttävän horroria ei ole edes tapahtunut. Mutta sellaista pientä jatkuvaa potkua sääriluuhun. Kun ajattelee, että nyt noustaan, niin sitä astuu kuitenkin seuraavalla askeleella naalin kakkaan. Yleinen olo on alavireinen ja ärsyyntynyt, itku herkässä, työpaikan suklaalevy loppuu juuri nenän edestä ja kahvit kaatuu syliin. Naamaan puskee näppylää ja hiukset tuntuvat olevan yhtäkkiä niin rasvaiset, että niillä voitelisi keittiön puutasot.

Saavuimme keskiyöllä Helsinki-Vantaalle. Aamulla heräsin hedariin, töihin paluuseen ja siihen, ettei meillä ollut suodatinpusseja. Laitoin talomme facebook-seinälle urgent-avunhuudon, josko saisin naapureilta yhden suodatinpussin. Huutooni ei vastattu. Ilmeisesti ei aivan yhtä aamuvirkkuja kuin me tai yksinkertaisesti liian ahneita. Yksi vaihtoehto on hyvä mutta epätodennäköinen: jengi ei dataile aamuisin. Parvekkeelta kurkkasimme alakerran lempeiltä naapureilta kajastavan valoa ja uskaltauduimme aamuhämärissä hakemaan sieltä suodatinpussimme. Kakkakasa väistetty ansiokkaasti.

Seuraavassa hetkessä huomasin kuitenkin, että olen jättänyt kalenterini lentokoneeseen. Siellä on kaikki (oikeasti kaikki), en harrasta mitään pilvikalentereita (joojoo, pitäisi ja pitäisi varmuuskopioida, mutta kun minäpä haluan pitää Moleskinestani kiinni ja harjoittaa silmien ja aivojen yhteistyötä). Toivoin hartaasti, että kalenteri on jäänyt koneeseen välillä Riika-Helsinki, eikä edelliseen Berliini-Riika-koneeseen, sillä minkä Latviaan kadottaa, sen Latviaan jättää. Air-Balticin löytyötavaratoimistoon pulitettiin euro jos toinen, kun kerta toisensa perään virkailijan vastatessa hän totesi: ”I don’t speak English” ja löi luurin korvaan. Ansiokasta.

Yleensä katson aamuisin kalenteria, jotta tiedän mihin suuntaan lähden mihinkin kellonaikaan hoippumaan. Nyt yritin muistella. Töihin ainakin, sen tiesin. Olin jo myöhässä kalenteri-episodin vuoksi ja juoksin raitiovaunun perässä naama hikisenä pysäkille. Mutta ei avannut kuljettaja ovia enää minulle, vaan seisoi pysäkin liikennevaloissa vielä kymmenen sekuntia ovet suljettuina. Ehdin jyskyttää siinä ajassa ratikan seinään aika lommon. Olisin ehtinyt jopa kirmata spårvagenin eteen ja näyttää kuskille paljasta pyllyä. Mutta valitettavasti parhaat ideat tulevat mieleen vasta jälkikäteen.

Töissä oltiin, kiukkuisina ja yrmeinä. Koko pitkän päivän. Loma kostautuu kasaantuneina töinä, ja universumi jatkaa oikeaa koukkua ja vasenta suoraansa. Suoraan alavatsaan. Ja välillä sitä nopeaa ja terävää potkua sääriluuhun. Ei mitään tappavaa, ei lähelläkään, mutta tällaiset kiukkupäivät tuntuvat toisinaan niin tuskallisen pitkiltä. Turha päivä, täysin turha. Ehkä kalenterin katoaminen viestii siitä, ettei tätä päivää kuuluisi edes olla.

Näyttäisin nyt keskisormea, jos minulla olisi tapana. Mutta en sentään. Paperipussi ja syviä hengenvetoja. Toivottavasti en tartu vahingossa koirankakkapussiin.

– Henriikka

Ps. Mutta mitä mitä! Suomen päässä vastattiin puhelimeen ja itkun tuhertama tyttö sai kuulla kalenterinsa olevan Helsinki-Vantaalla turvassa. Lähden hakemaan! Henriikka kuusi, kakkakasa nolla.

Kuva: misscfish.tumblr.com

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

22.11.2014

2 x Berliini: Gluteenittomat brunssit

–

matkustus, ruoka ja juoma

Niin sitä vaan istutaan brunsseilla ja nautitaan Saksanmaasta. Luksusta on, että voi aloittaa päivän brunssilla. Vielä suurempaa luksusta on, että hinta on puolet Suomen hintaa pienempi, eivätkä brunssiajat rajoitu vain viikonloppuun.

Kävimme eilen ja tänään kotiaamiaisen sijasta istumassa aamupäivää kahdessa kahvilassa. Keliakiani vuoksi matkoilla saa olla aika tarkkana, missä mitäkin suuhunsa laittaa. Googlettelun ja tuttavien suositusten perusteella löysimme kaksi leppoisaa brunssipaikkaa, joista myös tällainen gluteenitonta ruokavaliota noudattava nautti suhteellisen huoletta. Molemmat vinkit sopivat kasvisruokavaliolle ja oikein hyvin myös täysin vegaaneille.

1. Cafe Morgenrot

Kastanienallee 85
10435 Berlin

Tämä brunssi ei ole täysin gluteeniton. Kaikki on kasvista, suuri osa vegaania, mutta soveltuu myös keliaakikolle. Sämpylät, puurot, mysli ja murot pitää jättää suosiolla muille, mutta hinta/laatusuhde on mielestäni silti kohdillaan. Henkilökunta oli vähän pihalla gluteenista kysyttäessä, mutta takahuoneesta haettiin kuitenkin omaa leipää ja buffetista pystyi syömään hedelmäsalaattia, muita salaatteja, hummusta ja monia muita dippejä, jugurtteja, juustoja ja hilloja.

Kokemus on hyvin berliiniläinen. Maksu tapahtuu omantunnon ja taloustilanteen mukaan välillä 6-10 euroa (juomat maksaa erikseen, esim. iso kahvi 2,20€). Tunnelma on hyvä ja brunssi on auki viikonlopun päivien lisäksi myös perjantaisin. On todettava, että keliaakikko ei varmasti saa brunssista yhtä paljon kuin ”kaikkisyövä”, mutta alle kympin hintaan tämä oli oiva kokemus. Kun lähtee nolla-tason odotuksista liikkeelle, tällaisten paikkojen kohdalla ilahtuu valtavasti.

2. Ohlala

Mainzer st 18
10247 Berlin

Tämä brunssi on täysin gluteeniton ja täysin vegaani. Brunssi on lauantaisin ja sunnuntaisin. Hinta on 12,90€ (juomat maksaa erikseen, esim. kahvi 1,70€) ja sen maksaa mielellään, kun tietää että kaikki soveltuu varmasti. Tämäkin brunssi tehdään paikan päällä ja toimii myös all you can eat -periaatteella. Tarjolla on hedelmiä, leipää, levitteitä, hilloja, salaatteja, leivoksia ja lämmintä ruokaa. Tarjonta vaihtuu joka viikonloppu, mutta vegaanisuus ja gluteenittomuus on taattuja kriteereitä. Brunssi oli herkullinen ja paikka suloinen, joskin myös hivenen liian vaaleanpunainen omaan makuuni.

Ulkomailla gluteenittomuus ja vegaanisuus tunnutaan usein yhdistettävän. Eli vaikka keliaakikkona voisin syödä jugurttia, juustoja ja leikkeleitä, tämän paikan vegaani-kriteeri jättää ne pois buffet-pöydästä. Itseäni asia ei haittaa, mutta pekonia rakastavan keliaakikon kannattaa suunnata muualle. Myös soija-allergiselle tämä paikka on kehno. Muille suosittelen erittäin lämpöisesti, tästä jäi hyvä mieli.

Onko kellään muita vinkkejä hyvistä gluteenittomista tai keliaakikolle soveltuvista brunsseista Berliinissä?
Olisi mukava niputtaa paikkoja yhteen niin omien kuin muidenkin tulevia reissuja varten.

Entä ihan ”tavallisia” brunsseja Berliinissä? Mikä on paras kokemuksesi? Minne et menisi uudestaan?

Pian loppuu matkajutut, ei huolta immeiset. Nyt sushia ja sympatiaa.

– Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

21.11.2014

2 x BERLIINI: Kahvinrakastajan lempikuppilat

–

kahvilla, matkustus, ruoka ja juoma

Laadukkaan, hyvintehdyn ja paikallisen kahvin ystäville suosittelen Berliinissä erittäin lämpimästi kahta viimeisten päivien aikana kokeiltua paikkaa. Otapa onkeesi, niin ei tarvitse Berliini-lomalla kitata kitkerää.

1. THE BARN COFFEESHOP

Auguststrasse 58 (Corner Koppenplatz)
10119 Berlin

(Huom! Paahtimo toisessa osoitteessa)

Berliiniläinen paahtimo avattiin syyskuussa 2012, saman vuoden kesäkuussa kahvikauppa/kahvila aloitti toimintansa. Jokaisella tarjotulla kahvilla on tarinansa ja jokainen kahvikupillinen valmistetaan ammattitaidolla ja kahvia vaalien. Tarjolla on aina kerrallaan muutamaa kahvia ja kupillisen mukana saa postikortilla infon juomastaan herkusta.

Eilen mentiin etiopilaisella, kevätkukkaisella ja makealla. Nam.

2. BONANZA COFFEE HEROES

Oderberger Strasse 35
10435 Berlin

Ei mennä yhtään kehnompien kupillisten kanssa tässäkään paikassa. Plussaa siitä, että nämä listaamani kaksi paikkaa eivät sijaitse aivan naapureissa, joten näiden väliltä ei tarvitse valita. Toiseen voi suunnitella aamukahvit, toiseen lounaskahvit tai iltapäivän lepohetken. Paikka on visuaalisesti kiinnostava, pitkälti puuta ja betonia, ja paahtimo toimii sinnikkäästi paikallisena toimijana.

Ja kohta on loma loppu. O-ou, miten voikin mennä aika nopeasti. Mutta hyvän elämän tunnistaa siitä, että lomalta paluu tuntuu ihan hyvältä. Ei pelota, ei ahdista. Sitä paitsi vielä kaksi päivää jäljellä, lento lähtee sunnuntaina vasta klo 19:20. Ehtii vielä vallata vaikka koko kaupungin.

Arki maistuu, etenkin tällaisten kahvien saattelemana.
Löytyy niitä huipputekijöitä onneksi myös Suomesta.

– Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

20.11.2014

Serious, beautiful business

kommentoi

–

matkustus, opiskelu

On tässä ilmoja pidellyt. En oikein tiedä mitä se tarkoittaa, mutta se taitaa olla hyvä puheenavaus silloin, kun ei ole muutakaan sanottavaa. Istun posket helottavina residenssimme keittiössä ja katson viimeviikkoisia matkakuvia läpi. Nyt olemme vallan lomailemassa akselilla Saksa, mutta viikko sitten vaelsin vielä Alankomaita ja Belgiaa työmatkatarkoituksella.

Teen päivätöitä tuottajana kuvataiteen parissa ja matkan aikana näki jos jonkunmoista installaatiota ja studion nurkkaa. Hikiset mutta kiinnostavat palaverit jäi ikuistamatta, mutta eniten jälkikäteen inspiroi kaikki kontekstistaan irrotetut muistokuvat. Nämä toden totta kultaavat muistot raskaista työpäivistä ja jäljelle jää vain valoisaa tilaa ja väripaletteja.

Kaupunkikohteina olivat matkan aikana Amsterdam, Maastricht ja Bryssel. Brysselissä ehdimme vierailla jo kesän 2013 reilillä (stooria täällä), mutta kahteen muuhun paikkaan en ollut ennen jalallani astunut. Maastrichtiin en saanut muutaman tunnin vierailun aikana kunnolla tarttumapintaa, mutta Amsterdamista nousi huippufiilikset. Matkat taittuivat pyörällä joutuisasti, kaupunkikuva oli sympaattista ja jopa kylämäistä, ja rakennukset kauniita. Tänne tahdon uudestaan ajan kanssa, ilman työvelvoitteita.

Harvassa on ne paikat, joihin en tahtoisi uudestaan. Elämän hienoja mutta yhtäaikaisesti julmia totuuksia.

Viikonloppu lähestyy. Vielä jaksaa hetken koulu- tai työpöydän ääressä. Skararambaa!

– Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

19.11.2014

Kahdeksan puoli

–

matkustus, oma tyyli

Second hand -kauppoja, sympaattisia kahviloita, paperiputiikkeja, historiaa, kliseisiä nähtävyyksiä, keikkailua, metroseikkailua ja sitä kuuluisaa urbaania haahuilua. Näistä palikoista saadaan kasaan Berliini-loman ensipäivät. Suuntaamme pian kylpemään kaamosta pakoon ja illalla avataan ehkä viinipullo lomaviikon kunniaksi.

Päätin jo etukäteen, ettei tästä saa tulla kiireloma, stressiloma tai millään kielteisellä tavalla kuormittava reissu. Ja hyvin on onnistunut. Sängystä on noustu vasta myöhään, nukkumaan käyty milloin huvittaa. Pariin päivään mahtuu jo vaikka mitä, jos on ottanut loma-aivot ja -mielen mukaan jo Suomesta saakka.

Hetken meinasin ahdistua, kun pyysin facebookissa ystäviltä Berliini-vinkkejä, ja aktiivinen kaveriporukka pommitti kymmenillä suosituksilla. Sitten taas muistin, ettei tänne olla tultu suorittamaan ja voin vain keräillä vinkeistäkin kirsikat kakun päältä. Parasta on levittää kartta, merkitä sinne rastein ystävien kertomia lempipaikkoja ja suunnitella reittejä rastilta rastille kuin aarrekarttaa lukisi.

Ja jos ei muistakaan poiketa jonnekkin, niin ehtiihän sitä ensi kerralla. Vintagekaupoista löytyy vanhoja Leviksiä vielä ensi vuonnakin ja joskus voi juoda kahvia jossain keskinkertaisessakin kahvilassa. Menee helposti paineiluksi, jos pyrkii saamaan lomasta kymppi plussan. Minulle riittää mukavan leppoisa kahdeksan ja puoli.

Näissä kuvissa on lomahymyä. Julkista ja piilotettua. Niin sitä pitää. Nyt puljaamaan.

-Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

18.11.2014

Magic making: Lettiturbaani

–

hiukset, kaverit

Holla holla buddies ja terveisiä Berliinistä! Tämä viikko menee lomaillessa, mutta rentoilun lomassa pystyy muutamat hiusvinkitkin heittämään. Tästä löytyikin esimakua instagramistani pari päivää sitten.

Olen pahoillani, ettei tämä vinkki mene tuttuun osastoon ”hiusvinkkejä amatööreille”, vaan homman toteuttamiseen tarvitsee jo jonkunmoista käsityötaitoa. Omaan päähäni lettiturbaanin taikoi rakas ystäväni Mira, jonka kanssa saimme vihdoin viimein sovittua treffit valoisan aikaan, jolloin saimme kuvat otettua.

Lettiturbaani sopii juhlakampaukseksi, mutta on erihyvä myös esimerkiksi reissatessa tai festareilla, sillä hiukset pysyvät tötteröllä helposti useamman päivän. Seuraavaksi turbaanin teko vaihe vaiheelta.

1. Selvitä hiukset niin, että letin tekeminen on mahdollista. Tee päähän sivujakaus ja aloita ranskanletin tekeminen etuhiuksista päätä myöten sivulle. Käytä tarvittaessa apunasi kampaa.

Näissä kuvissa hiusten pohjatyö on miltei olematonta, joten letistäkään ei tule muhkea. Esimerkiksi kreppaus tai tupeeraus saisi hiukset ja turbaanin näyttämään huomattavasti muhkeammalta.

Huom! Pääset helpommalla, jos letitettävä istuu esimerkiksi pyörivässä tuolissa, eikä letittäjän tarvitse itse pyöriä hänen ympärillään.

2. Jatka letitystä päänsivua myöten niskaan ja takaisin toisen korvan päältä otsalle. Anna letin keskelle jäävien hiusten roikkua vapaasti ja kääntele letitettävän päätä tarvittaessa (haha).

3. Kun letti on tehnyt ympyrän, jatka samaan malliin spiraalimaisesti toisen letin päälle. Jatka kunnes koko pää on spiraalimaisesti letitetty.

4. Letitä keskelle päätä jääneet hiukset normaalille letille. Pyöritä irtoletti ranskanletin mukaisesti letin keskelle ja kiinnitä pinneillä.

5. Haro lettiä tahtoessasi ”auki”, sillottele, suihkuta lakkaa ja iloitse! Lettiturbaani on valmis.

Huom! Jos olet mestari, voit soveltaa ja aloittaa letin teon myös toisesta kohtaa.
Huom 2! Rastapäisille tämä turbaani sopii superhyvin (olettaen, että rastojen pituus riittää).

Siinä kaikki tältä erää. Berliini kuittaa ja kiittää kampausmestari Miraa. Aiomme kokeilla tätä tulevaisuudessa krepattuihin hiuksiin, jolloin lopputulos on muhkea hiuskakku (hyi).

Cheers!
-Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

16.11.2014

Lights on: Tuunaamalla ihmiskauppaa ja nykypäivän orjuutta vastaan.

–

DIY

Nyt on käsillä varmasti tärkein projekti, jossa olen koskaan blogini kanssa ollut. Kyseessä on Lights On, jonka tarkoituksena on kerätä varoja ihmiskaupan vastaiseen työhön.

Lights On on V.A.L.O. – ei orjuudelle ry:n projekti, jonka tarkoituksena on levittää tietoisuutta ihmiskaupasta ja nykypäivän orjuudesta, niin sanotusti tuoda aihe valoon. Projekti sai alkunsa, kun yhdistys sai Finvalolta lahjoituksena 27 valaisinkehikkoa. Työryhmä pohti, miten voisi kehikkojen avulla levittää tietoisuutta ja auttaa ihmiskaupan uhreja ja päätyi hankkimaan joukkoonsa eri alojen toimijoita, jotka tuunaavat kehikoista lampunvarjostimia.

Kuvasimme projektin esittelyvideota alkusyksystä ja sen löydät täältä.

Vapaaehtoisessa ja palkatta mukana olevassa sakissa on muusikoita, taiteilijoita, bloggaajia, kädentaitajia ja tämän hetken vaikuttajia: Sari Essayah, Mariela Sarkima, Store of Hope ja esimerkiksi Uniq Design. Minusta on hienoa olla yksi projektin väsääjistä.

Projekti huipentuu Lucian päivänä 13.12.2014, jolloin valmiit lampunvarjostimet huutokaupataan netissä ja niistä saatava tuotto käytetään kokonaisuudessaan V.A.L.O.-ei orjuudelle ry:n ennaltaehkäisevään ja tiedottavaan työhön Suomessa. Voi, kumpa joku huutaisi minunkin lamppuni! Anyone? Äiti?

Parin viikon sisään julkaisen kuvat valmiista tuunauksestani. Jännityksellä odotan myös muiden tekijöiden valmiita tuotoksia ja varmasti myös huudan vähintään yhtä itselleni hyvän asian puolesta. Suosittelen samaa myös muille.

27 MILJOONAA. Maailmassa on tällä hetkellä noin 27 miljoonaa orjaa. Se on enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin historiassa. Ihmiskauppa on tällä hetkellä 2. suurin ja nopeimmin kasvava kansainvälisen rikollisuuden muoto, joka tuottaa vuosittain n. 32 miljardia dollaria. Se on enemmän kuin mitä brändit Nike, Google ja Starbucks tuottavat yhteensä.

Joka vuosi 600 000-800 000 ihmiskaupan uhria kuljetetaan kansainvälisten rajojen yli, heistä 80 % on naisia ja lapsia. 50 % uhreista on alaikäisiä, uhrien keski-iän ollessa 12–14 vuotta. Vain 1-2 % uhreista pelastuu ja ainoastaan 1/100 000 ihmiskauppiaasta tuomitaan.

Joka 30. sekunti joku joutuu ihmiskaupan uhriksi.

We want to turn the lights on.

-Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

14.11.2014

Pumpuleissa viikonloppuun

–

muoti

Kun olin lapsi, äitini pumpulipurkissa oli useimmiten valkoista pumpulia. Sillä poistettiin kirkkaanpunaiset kynsilakat ja välillä töpöteltiin poskia. Oikeastaan en lapsena hahmottanut pumpulin tarkoitusta, mutta se oli ihanaa ja pehmeää ja sitä pystyi repimään irti pilvipalasina kokonaisesta pumpulimassasta.

Joskus äitillä oli kuitenkin poikkeuksellisesti sellaista karkeampaa, värikästä pumpulia. Pastelliväriset pumpulipallot olivat erillisiä, eivätkä muodostaneet pukinpartaa muistuttavaa massaa. Rakastin niitä pastellipalloja vielä enemmän kuin tavallista pumpulia.

Näistä kuvista tuli mieleen samantien ne pampulat. Mennään näissä tunnelmissa viikonloppuun.

44763.3.zoom_ copy

44029 copy

47337.4.zoom_ copy

Toisen kuvan pitkä flanellipaita-henkinen takki on niin hieno. Olen ajatunut sellaiseen kaamospukeutumiseen, että minulla on usein perusfarkut ja yksivärinen neule. Se ei ole tällaiselle kokeilijapukeutujalle hyväksi. En osaa valita vaatteita edellispäivänä, eikä aamulla tee mieli vaihtaa yöpaitaa pois ennen kuin viime minuutilla. Ei siinä hetkessä pahemmin pohdita, ottaisiko vaaleanpunaiset vai vaaleansiniset sukat. Vaikka pitäisi, se toisi energiaa. Ei pitäisi valahtaa alhoon, jossa kaikki toiminta vauhdittaa alamäkeä väsymykseen ja alakuloon.

Pumpuliunelmissa voi pysyä, vaikka ympäristö kadottaisi kaikki värinsä ja kaiken loistonsa. Siinähän sitä vasta näyttääkin hyvältä, kun saa tunnustaa väriä kaiken harmauden keskellä.

Viikonloppu, viikonloppuu, viikonloppuu!
Pumpulia kaikkien marraskuuhun.

– Henriikka

Kuvat: Nasty Gal / Lookbook

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

13.11.2014

Iki-ihanaa

–

elämä

Ajattelin kasata reissujutun ja kuvia Amsterdamista, Maastrichtista ja Hollannista, mutta pentele en jaksa! Haluan kirjoittaa mieluummin hattaroista ja huvipuistoista, kauniista kengistä ja tyylikkäästi kuluneista nahkalaukuista. Jostain kevyestä, mutta tärkeästä.

Luukku-blogin Aino-kirjoituksessa pyydettiin pari viikkoa sitten minua kertomaan yksinkertaisesta, pienestä iki-ihanasta asiasta. Tämä on täydellinen ajoitus sille! Ajattelin kuitenkin kertoa useammasta.

Iki-ihania asioita:

– Kun etanakirjeen postimerkki on jäänyt leimaamatta, ja kirjekuoren voi käyttää merkkeineen uudestaan. Voi olla, että postissa eletään suhteellisen kehnoja aikoja, sillä tuntuu että nykyisin tätä tapahtuu huomattavan usein. Lapsuudessa leimaamaton postimerkki oli jättipotti.

– Kun joku kosmetiikkapurnukka loppuu. Rakastan sitä tunneta, kun shampoopurkista ei yksinkertaisesti saa enää tulemaan mitään tai kun hammastahnatuubi on rullattu niin pieneksi kuin mahdollista, mutta tahnaa ei saa enää edes väkivalloin ulos. Tuntuu uuden alulta, kun saa seuraavan kerran korkata uuden pullon tai tuubin.

– Lentokoneruoka. Jos muovin määrää ei huomioida, rakastan lentokoneruokaa. Niitä huvittavia jälkiruokakakkuja ja lämmintä ruokaa yläilmoissa. Lounas tai päivällinen on aina yllätys, enkä ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, keillä on huonoja kokemuksia lentsikkamuonasta.

– Jouluvalot. Sisällä, ulkona, rappukäytävässä, kirjahyllyssä, verhoissa, keittiössä, olohuoneessa, vessassa… Kuka voisi selvitä talvesta ilman jouluvaloja?

– Päästä rankkasateesta sisälle turvaan. Voittamaton tunne.

– Minimozzarellapallot. Ne ovat kauppareissujen epämääräisten mielihalujen top 5 -listallani. Sorrun ostamaan niitä neljänä viidestä kerrasta, kun ne yhtäkkiä muistuvat mieleeni Arabian ostoskeskuksessa.

– Postikorttien ostaminen. Kun ne ovat sellaisissa pyörivissä telineissä ja niitä voi plärätä ja katsoa vaikka kuinka pitkään ja lopulta kantaa mahdollisesti muutaman osuvan kassalle. Sujautus pieneen paperipussiin ja siinä se. Sitten voi käyttää sen leimaamatta jääneen postimerkin, kun muistaa ystävää kortilla. Ympyrän kaari sulkeutuu.

Mielessä on vaikka mitä lempeitä arjen asioista, mutta tässä oli muutama. Joulun lähestyessä yksi parhaista jutuista on suunnitella jouluisia kahveja kanelicappucinon ääreen jouluostosten lomassa. Ja vaikka en muuten ketjukahviloista niin perusta, niin Robert’s Coffeet on kyllä oletuksena jouluisia vihreine väreineen. Jopa niin jouluisia, että Citykäytävän Robertissa soi ”Last Christmas” joskus viime kesäkussa. Elämän pieniä iloja.

Iki-ihana lälly-Henriikka kuittaa
(ja palaa huomenna taas johonkin astetta raffimpaan)

Kuva: Etsy

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

12.11.2014

Herkkuja Brysselissä

–

matkustus, ruoka ja juoma

Terveisiä Brysselistä, huomenna kotiin. Matka jatkui Amsterdamista Maastrichtin kautta tänne ja huomenna taksi nappaa kyytiinsä hotellin edestä 05.30. Sormet ristiin, että kello herättää, enkä nuku onneni ohi. Tai no, onneni ja onneni, mutta onpa kiva taas palata Suomeen. Intensiivinen, erittäin kiinnostava työmatka ja niin paljon taidetta ja puhetta siitä, että taidan hetkeksi kaivata sysimetsää ja sammalta.

Eilen päädyimme Brysselissä belgialaisen työkaverin suosituksesta aivan ihanaan ravintolaan. Bonsoir Clara on Brysselin ytimessä ja värikkäät lasiseinät, kirjavat kaakelilattiat ja hämyinen tunnelma on omiaan luomaan huippuhyvän ravintolaelämyksen.

Talon valkkari oli kehnonpuoleista, sanoi vieruskaveri, vaikka minusta se maistui ihan hyvältä. Oltiinhan sentään Brysselissä.

Pitkän kaavan kautta: kaalia ja parmankinkkua, pääruoaksi kalaa nimeltä ”baby soles” (mysteeri) ja jälkiruoaksi toffeista kermajälkiruokaa. Kerrankos sitä matkustetaan. Bonsoir Claran hintataso on luokkaa 12-17/alkuruoka, 25-35 euroa/pääruoka, mutta toistan: kerrankos sitä matkustetaan. Toistan, vaikka tiedän lauseen olevan täyttä fuulaa.

Ei tällaisella työmatkalla pääse matkustuksen, saati turismin makuun, mutta illastaa voi silti hyvin. Tulevat viikot sitten taas tölkkitonnikalaa.

Ja mitä lomamatkoihin tulee, lähdemme Jannen kanssa ensi viikoksi Berliiniin. Huilaamaan vaan, ottamaan syyslomaa. Intensiivisten työviikkojen jälkeen loma odottaa mielettömässä lahjapaketissa, joka on sidottu silkkinauhoin.

Berliini-vinkkien tiputtelu alkakoon. Otamme niitä ilolla vastaan, sillä olemme molemmat olleet siellä viimeksi aika pieninä nassikoina.

Mutta huomenna Suomeen, hetkeksi arkeen. Ai että Suomi, ai että Skandinaavia, kuinka sinusta välitän.

– Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

10.11.2014

Holla from Amsterdam!

–

matkustus

Arvatkaapa missä viipotan? No Amsterdamissa. Ei mitään huvittelua ja lomailua, vaan silkka työmatka, mutta onpa sentään ulkomailla. Aikataulu on sen verran tiukka, että ehdin nähdä hotellimme lisäksi muutaman kauniin talon ja joenvartta. Äsken säntäsin tunniksi Stedelijkin museoon päivän virallisen ohjelman päätyttyä. Marlene Dumas oli vaikuttava, mutta voiko koskaan mikään hehkutettu näyttely olla kaiken hehkuttamisen arvoinen? Ehkä Tove. No joo joo, muutama muukin.

Nyt olisi tunnin väli ennen illallista ja tämä väsynyt reissunainen käyttää sen ajan löhöön. Nostan jalat seinälle ja nautin siitä, että hotellihuoneen lattia on glitteröityä asvalttia. Voi olla, että glitterillä on yritetty vähän peittää karua fiilistä, mutta mitäs sitten. Yritän itsekin peittää usein glitterillä kaiken kuran ja sonnan. Break in case of Fabulous.

Huomenna jatkamme muualle Alankomaihin ja lopulta Belgiaan. Torstaiksi takaisin kotiin. Tuntuu hyvältä kulkea täällä auringonpaisteen alla, aivan kuin olisi vielä syyskuu. Keskiviikoksi Brysseliin luvatut sateet voivat saatella minut taas takaisin kotimaan tunnelmiin. Mistä vetoa, että Helsinki-Vantaalla sataa? Tuntuu, että siellä sataa aina jotain: vettä, räntää tai pieniä miehiä.

Reissulainen kuittaa ja yrittää pienessä hedarissa ja vatsa kurnienkin muistaa, että ainakin ollaan ulkomailla.

– Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

9.11.2014

Valmis Olympus-stailaus: farkkua ja ruutua

–

kilpailut ja arvonnat, muoti, valokuvat, yhteistyö

Muutama viikko sitten hain blogissani malleja stailattavakseni Olympus-kampanjan merkeissä. Kampanjassa kuusi bloggaajaa stailasivat lukijat PEN E-PL7-kameroiden mukaan. Hakemuksia oli reilusti yli 200, joten valitettavasti vain muutama hakijoista mahtui mukaan.

Nyt olisi aika julkistaa lopputulos ja aloittaa äänestys!

En itse joutunut päättämään stailattavaani, mistä olin helpottunut. Mutta mikä mainio yllätys olikaan, että sain stailattavakseni pitkäaikaisen lukijani, maailman suloisimman Pajun. Asiasta teki vielä astetta kivemman se, että olemme aika lailla samankokoiset. On huomattavasti helpompi stailata ihmistä, jonka mitat ovat itselle tutut. Ja kun tyylistäkin löytyy huomattava määrä yhtymäkohtia, on toisen pukeminen helpompaa.

Viime maanantainen stailausilta oli huippu. Kävimme ensin etsimässä sopivat vaatteet Objectilta, jonka jälkeen hyrräsimme raitiovaunulla Kuvaamoon, ja Paju pääsi Satun meikattavaksi ja Markon kuvattavaksi. Boyfriend-farkut ja ruutuhuivi olivat kaiken lähtökohta, mutta halusin ehdottomasti paljaat nilkat ja second hand -henkisyyden rinnalle klassisen, tyylikkään nahkalaukun. Meikkiin toivoin luonnollisuutta, mutta vahvoja kulmia ja silmiä sekä paljon volyymia hiuksiin.

Paju oli kameran edessä niin kaunis ja luonnollinen. Toivoin hammashymyä (yllätys, yllätys) ja saimmekin valloittavan kuvan ikuistettua viralliseksi kisakuvaksi. Nyt olisi vuorossa suosikkikuvien äänestys, jossa äänestäneiden kesken arvotaan sama Olympuksen kamera.

Virallinen kisakuva ja äänestys löytyy täältä:
www.yourstyle.refashion.fi

Ääniä Pajulle! Hooray! Eikö ole ihana kuva?

– Henriikka

Ps. Verkkokaupassa on meneillään kameran joulutarjous, jossa saa kaupan päälle Harri Koskisen Mini Block -valaisimen.

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

8.11.2014

Doupeimmat koossa

–

elämä, musiikki

Parhaita viikonloppuja hetkeen. Janne täytti eilen vuosia ja oli huikeat karkelot sen kunniaksi. Jotenkin erityisen virkistävää, kun ystäväporukalla tekee jotain uutta ja erityistä. Arvatkaa, missä synttärihipat alkoivat? Tempputemmellys-nimisessä trampoliinimaailmassa Espoossa, jossa riitti pomppimista ja volttimonttua. Olimme varanneet tilan aukioloajan jälkeen vain meidän sakille. Nauroin kippurassa, kun 20 aikuista ihmistä laittoi itsensä likoon ja pomppi ja temppuili hiki päässä.

Suihkun kautta syömään, Ravintola Kannaksessa jatkettiin vähän hienommin. Kilisteltiin lasia, laulettiin onnitteluveisu ja laitettiin jukeboxista lempparit soimaan. Suppilovahverokeitto ja häränkuve saivat erityistä kiitosta. Tänne tulen toistekin. Hinta-laatusuhde oli mukava, palvelu hyvää ja paikassa vallitsi ”kantapaikka-tunnelma”.

Arabianrannassa ravintoloita ja kahviloita on niin surkeasti, että toisinaan toivoisi asuvansa jossain, missä voisi saada jostain kuppilasta vakiopaikkansa. Silloin voisi heittää heti ovelta: ”otan taas sen tavallisen”.

Ja mikä kruunu päivälle: Loppuunmyyty Ruudolfin 10-vuotisjuhlakeikka Tavastialla. Keikalla kuultiin Doupeimmat Jumala seivaa -albumin biisit niin nostalgisissa merkeissä, että katto meinasi räjähtää ilmaan. En ole koskaan aiemmin ollut tällaisella keikalla. Kaikki biisit laulettiin mukana, koko yleisö oli aivan villinä (paitsi minä, joka mielessäni riehuin ja mylvin, mutta fyysisesti meinasin melkein nukahtaa väsymyksessäni). Siis mikä tunnelma, mikä meininki. Asfalttisoturille ja muille sankareille kaikki kiitos keikasta.

No mikä fiilis jäi? Päällimmäisenä se, miten hyviä ihmisiä ja ystäviä meillä onkaan ympärillä. Toisena se, että Jannen pitäisi ilmeisesti järjestää synttärijuhlia enemmänkin kuin kerran kymmeneen vuoteen, jos meno on tällainen.

– Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

6.11.2014

Kohtuullisia miehiä, kohtuullisia naisia

–

muoti, oma tyyli

”Tämä maailma rakastaa sarjakuvahahmoiksi jalostettuja sukupuolia, erityisen miehiä ja erityisen naisia, jotka heijastelevat toistensa kiillotetuilta pinnoilta vain itseään.

Minä rakastan kohtuullisia miehiä ja kohtuullisia naisia, jotka ymmärtävät luonnon ihmisessä ja ihmisen luonnossa.”

”Rakastan pitkospuilla vieretysten käveleviä tuulipukumiehiä ja -naisia. Rakastan tunturissa perätysten hiihtäviä reppuselkämiehiä ja -naisia.

Rakastan kumaraisia vanhuksia, jotka taluttavat toinen toisensa postilaatikolle ja maitokauppaan, niin kuin ovat taluttaneet halki elämän.”

(Taivaslaulu – Pauliina Rauhala)

Rakkaudella:
Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

5.11.2014

Moukan mäihä !

–

kengät, kirpputori

Tiedän, kirppislöydöistä kertoessaan saattaa helposti myös ärsyttää. Mutta pakkohan sitä on ulvoa tuuleen, jos on löytänyt jotain näin uskomatonta! A-a–a-a-aaauuuu! Timberlandin legendaariset Yellow Bootsit kympillä kotiin. Juuri minun koossani, kyllä.

Miten monta kertaa olenkaan käynyt hypistelemässä tätä paria kaupassa, sovittanut yhtä monta kertaa ja tepsutellut ympäri ämpäri ihastellen omia jalkojani. Mutta jostain syystä olen aina jättänyt ne hyllylle. Ja nyt sitten löydän omani aivan yllättäen (aivan kuin kirppislöydöt joskus olisivat jotain muuta kuin yllättäviä), ja second hand -aspekti tekee asiasta vielä astetta hienomman.

Työkengiksi suunnitellut nahkapopot löytävät varmasti paikkansa kenkähyllyltäni. Tai oikeastaan sen vierestä, sillä taloyhtiömme roskakatoksesta löytynyt hyllykkö on auttamattoman pieni. Parempi kuitenkin odottaa, että löytää paremman ilmaiseksi, kuin mennä ja tuhlata rahansa uuteen. Kova odotus palkitaan, näin todisti tämä kenkätapauksin.

Ystävä kipeänä, tulin tuomaan Carmolis-tippoja ja suklaata. Parempi tarjota seuraakin. Siis lopetan ulvomisen.
Myöhemmin illalla Mewin keikalle Tavastialle. Super.

– Henriikka

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

4.11.2014

BLOGI MUUTTAA ( www.aamukahvilla.fi )

–

blogit, elämä

Olisi uutisia: Aamukahvilla-blogi muuttaa joulukuun alusta lähtien osoitteeseen www.aamukahvilla.fi.

Tiedän, ettei lukijoille blogimuutot ole kovin hetkauttavia, mutta itselleni tämä on tietysti uusi, iso askel. Ratkaisu oli suhteellisen lyhyennän harkinnan päätös, mutta tuntuu hyvältä ja varmalta. Olen joka tapauksessa tuottajan töideni vuoksi perustamassa toiminimeä ja näin ollen tuntuu luontevalta hoitaa myös blogia yrittäjänä toiminimen kautta.

Suomen Blogimedia pyysi minua remmiinsä ja lähdin mielelläni mukaan. Teen siis blogia itsenäisesti yrittäjänä, mutta ulkoistan mainosmyynnin heille. Blogimedian takana on ammattilaisten porukka ja heidän blogeistaan löytyy mukava kirjo erilaisia, laadukkaita blogeja. Blogimedia ei rajaa sisältöäni tai blogiani tiettyyn muottiin, vaan saan säilyttää vapaan toteutuksen. Koen, että Aamukahvilla sopii hyvin joukkoon ja toivon, että muuton jälkeen voin panostaa blogiini entistä enemmän. Muuttoon ei liity tyytymättömyyttä Bella-blogeihin, vaan olen ollut myös toimintaan tyytyväinen. Kiitos kaikesta koko porukalle.

HUOM! Vanha osoite (tämä nykyinen) ohjataan 1.12. lähtien Bella-blogien etusivulle, joten uuden osoitteen päivittäminen on erittäin tärkeää! Toivon todella, että saan teidät kaikki mukaan myös uuteen osoitteeseen. Nyt jos koskaan tarvitsen teiltä vähän jelppiä, jotta saadaan blogimuutto hoidettua ja sana kiirimään. Uutista saa jakaa ja seuraavaksi muutama käytännönvinkki, toivoen että haluatte seurata blogia myös uudessa osoitteessa:

– Uusi osoite tulee olemaan https://www.aamukahvilla.fi (myös com-osoitteesta ohjataan oikeaan)
– Kirjanmerkkeihinsä blogin merkanneet voivat vaihtaa uuden osoitteen jo nyt, sillä marraskuun ajan sieltä ohjataan vielä tänne Bella-blogien puolelle ja 1.12. lähtien se vaihtuu automaattisesti uuteen blogiosoitteeseen.
– Ne jotka ovat laittaneet blogini linkin sivupalkkeihinsa yms. (kiitos!), voivat myös vaihtaa uuden osoitteen vanhan tilalle samantien.
– Bloglovinin ja Blogilistan lukijat siirretään automaattisesti uuteen osoitteeseen muuton jälkeen.
– Googlen/Bloggerin kautta seuraavat voivat vaihtaa systeemeihinsä uuden osoitteen näiden Mimmin hienosti laadittujen ohjeiden avulla.
– Facebook ja Instagram jatkavat nykyisellään normaalisti, myös mailiosoite pysyy samana.

No, mitäs sanotte? Tuliko yllätyksenä? Tai onko oikeastaan merkitystä, missä osoitteessa blogi majailee? Toivon kaiken menevän blogimuuton suhteen hyvin, ainakin vahvasti uskon niin. Tulen muistuttamaan asiasta vielä tämän viimeisen kuukauden aikana, mutta kokemuksesta sanon, että kannattaa vaihtaa osoite oikeaan jo nyt. Uudesta fi-osoitteesta ohjataan kuitenkin tänne vanhaan vielä marraskuun ajan.

FEELING GOOD. Damdidamdam.

– Henriikka

Kuva: Aleksander Lazarevski

2.11.2014

Minä olen normaali

–

muoti, oma tyyli, yhteistyö

Jännittää. Siinä minä nyt istun. Alusvaatteissa, isossa kauluspaidassa ja kahvikuppi tutusti kädessä. Valkoiset villasukat jalassa, Photoraman ikuistamana.

Onhan se nyt jännää kekkuloida tuolla tavalla kameran edessä. Joku voi katsoa ja ihmetellä, mitäs ihmeellistä näissä kuvissa nyt. Teinityttöjen perusvaatetuskin on kesäisin niukempaa kuin näiden kuvien asukokonaisuuteni. Minulle tämä on kuitenkin pitkän ja hartaan harkinnan tulos. En ole tottunut paljastaviin vaatteisiin ja olen pukeutumiseni rajojen suhteen tarkka. Mutta tiedättekö, näissä kuvauksissa oli hyvä olla. Minulla on päälläni aivan ihanat alusvaatteet, valokuvaaja ymmärsi huoleni ja rajani. Eikä hän vähätellyt varovaisuuttani, vaikka on kuvannut rohkeita pin up -tyttöjä, joiden rinnalla kuvani ovat pyhäkoulu-materiaalia.

Olen kulkenut pitkän ja paikoitellen hyvin kivisen tien kohti oman kropan hyväksyntää. Edelleen minulla on kriisini ja pohjahetkeni, mutta nykyään voin oikeastaan ihan hyvin. Viihdyn kehossani suurimman osan ajasta, minä jopa pidän siitä välillä. Olen lopenkyllästynyt inhoamaan itseäni, inhoamaan kroppaani. Ja yhtä kyllästynyt ja huolissani olen siitä, miten moni elää itseinhossa ja epävarmuudessa tämän hullun maailman keskellä.

Olen lyhyt, muodokas ja lihaksikas. Olen aina ollut ja valitettavasti suuren osan elämästäni olen viettänyt ajattelemalla, että siinä on jotain rumaa. Jo lapsena ihmettelin, miksi pohkeeni ja reiteni ovat puolta suuremmat kuin muilla pituisillani tytöillä. Äitini sanoi sitä lihakseksi (olen perinyt ruumiinrakenteeni häneltä), kehoitti olemaan ylpeä ja toisaalta otinkin onkeeni myös sitä ihailua mitä vanhemmiltani ja veljiltäni sain. Mutta oivoi surullisen mustavalkoinen ja herkkä teini-ikä. 15-vuotias Henriikka kuunteli järkyttyneenä, kun olimme pelaamassa rantalentistä ja rinnakkaisluokan poika tokaisi ohimennen näyttävän pelottavalta, kun minulla on niin suuret lihakset. Ja toinen kohtelias poika pohti, pitäisikö minun lopettaa urheilu, etteivät lihakseni enää kasvaisi. Tytöille ei kuulema sovi lihakset. Silloin pelasin koripalloa vähintään viidesti viikossa, juoksin, tanssin ja olin urheiluluokilla, eikä lihaksiani tai muotojani peittäneet omasta mielestäni riittävästi edes maailman suurimmat colleget. Toisaalta olin myös fiksu ja rohkea tyttö. Tajusin jo silloin, että typerät kommentit voisi jättää omaan arvoonsa ja jokainen on omana itsenään upea. Sitä paitsi sain myös hurraahuutoja, kun voitin 12-vuotiaana luokkalaisiani poikia kädenväännössä. Suuremmat traumat se on varmaan niihin poikiin jättänyt.

Tuntuuhan se hullulta mihin kaikkeen ihminen voi olla epätyytyväinen, ja joku varmasti pyörittelee silmiään lukiessaan tätä. Toisethan pumppaavat salilla rautaa kasvattaakseen hauista ja saadakseen muotoa reisiinsä. Mutta jokaisella on ulkonäkökriisinsä. Valitettavasti ne johtuvat usein persoonallisista piirteistä, joita ei osata nähdä vahvuuksina vaan päinvastoin ne pyritään peittämään. Eivätkä lihakset tai terveys ja hyvinvointi olleet yhtä lailla ”muodissa” kymmenen vuotta sitten. Vasta viimeisen viiden vuoden aikana olen saanut kiinni siitä faktasta, että minä olen kaunis. Minä kelpaan. Minä olen normaali. Ja ne piirteet, jotka ovat minussa persoonallisia, eivät ole piilottamisen vaan pikemminkin korostamisen arvoisia. Ja ne pojat, joita lihakseni pelottavat, voivat hyvin pysyä sellaisen etäisyyden päässä, etteivät näe minua. Minäkään en mielelläni näe heitä.

Ja miten ulkonäkökriisit liittyvät alusvaatteisiin? Ainakin omalla kohdallani todella paljon. Kun löysin lukioikäisenä Changeen ja löysin myyjän avustuksella ihan oikeasti oikeankokoiset ja kaiken lisäksi kauniit rintsikat, en enää tuntenut itseäni poikkeavaksi. Muistan sen huojentumisen tunteen, kun mietin, että täältä voin tästä lähin ostaa kaikki alusvaatteeni ja bikinini.

Ostan sieltä arkiset alusvaatteet, kuin myös pitsiunelmat. Häissäni käyttämäni alusvaatteeni ovat sieltä ja ehkä minut tulevaisuudessa haudataankin Changea päällä, jos mikään muu paikka ei vielä silloinkaan tarjoa valikoimaa, josta löytää tarvitsemansa myös tällaiset lyhyet, muodokkaat ja lihaksikkaat. Eli ihan tavalliset naiset.

– Henriikka

Kuvat: Photorama

1 2 seuraavat →