Vauva.fi: Vuoden parhaat parodiat

Hei te kaikki koleet ja komeet. Myös minä olen riemulla (ja pienellä kauhulla) seurannut Vauva.fi-palstan kaikkien aikojen hulvattominta keskustelua, joka on paljon puhuttanut niin bloggaajia kuin blogien lukijoita.

Kyseinen ”Pieni bloggaaja tietovisa”-keskustelu parodioi niin koukuttavasti ja sopivan naljailevasti suomalaisten blogien sisältöjä, että olen selannut keskustelua moneen kertaan nauraen. Joukkoon mahtuu myös urpoja, jotka eivät tunnista hyvän huumorin raameja, mutta yleinen sävy on nerokas. Monista blogista on osattu tunnistaa niiden erikoispiirteet, maneerit ja esimerkiksi kirjoitustyyli niin hyvin, että monet kirjoittajista voisivat sijaistaa bloggaajia tarpeen vaatiessa.

Eilen reissun päällä selasin keskustelua naureskellen, kunnes pieni puna nousi poskille. Myös minä sain kunnian päästä keskusteluun mukaan.

köpiskuva

”Hei te kaikki koleet ja komeat!

Viime viikolla purkaessani Valtterista (R.I.P, kuoma) kuudella sentillä löytämäni aidon 60-luvun kettureppuni sisältöä takaisin kaappiin interRailin, extempore Tukholman risteilyn, Tallinnan viikonloppupiipahduksen, Amsterdamin työmatkan, Pudasjärven pikavisiitin ja New Yorkin lomamatkan jälkeen, iski sydämeen haikeus. Tiesin, että marraskuun 2014 matkat olivat nyt tässä. Oli aika panna reissureppu naulaan ja keskittyä kotikulmien lööbaan ja hulabaloobaan.

Kuitenkin niin kovin usein, hennot toiveet toteutuvat kuin oikein kovasti toivoo. Ku oikein kovasti toivoo ja uskoo saattaa joku jossain napata toiveesta kiinni ja lähettää postin mukana kutsun pressimatkalle Pariisiin!

Niinpä, tyypit! Tämä tyttö nappaakin taas fjälliksestä kiinni ja lähteekohti rakkauden kaupunkia! Tiedossa ei toki ole mikään puhdas lööbaloma, edessä on pitkiä asukuvauspäiviä, mutta eiköhän stressi hellitä kun sen ottaa kunnon karhunhalaukseen.

Pitäkää pakka kasassa, kuomaset. Toivokaa, ehkä joku SamuJi jossain nappaa teidänkin toiveesta kiinni ja lähettää villahuivin? Ken ties, ken ties”

Kirjoittaja oli jättänyt loppuun oman viestinsä: Kaikella rakkaudella. Pakko nostaa hattua. Nauroin niin paljon tätä lukiessani. Kaikkea oltiin ajateltu sanavalintoja myöten.

Pakko myös myöntää, että ovathan nämä myös aikamoisia herättelijöitä. Hävetti samalla, ihan varmasti. Onhan tässä lähiaikoina matkusteltu, milloin mistäkin syystä, ja Fjällis on keikkunut kiltisti mukana. Kerran jos toisenkin olen pohtinut, että mitähän ne nyt ajattelevat, kun taas karkaan maailmalle. Toivottavasti eivät inhoa. Kirjoittaja on osannut näpäyttää sopivasti, kuitenkin hyvällä maulla iskemättä vyön alle. Jos kerran kirjoittaa avointa blogia, pitää olla valmis pieneen kettuiluun ja rakentavaan kritiikkiin, vaikka kaikkien sylkykupiksi ei tarvitsekaan suostua.

Rakas parodian kirjoittaja. Jos uskallat paljastaa itsesi, laita minulle mailia. Lähettäisin vuoden nauruista (ja herättelystä) sinulle joululahjan. Minä en ole vielä varma, uskallanko paljastaa, että lähden ensi viikolla työmatkalle Islantiin.

– Henriikka

18 kommenttia

  1. Suvi 5.12.2014

    Just aamulla ajauduin yhdestä toisesta blogista tuohon vauva.fi-keskusteluun, ne oli kyllä aika mainioita! Miten jotkut on osanneetkin noin hyvin kopioida blogien tyyliä??

    Ja hei, ethän ikinä ikinä jätä bloggaamatta reissuista sen takia, että ”mitähän ne nyt ajattelee”. Reissut on etuoikeus ja ilo! Ja jos joku sun reissujen takia velloo kateuden suossa, niin vellokoot!

    nimim. aina pakko olla seuraava matka tiedossa ;)

    Vastaa
    • Henriikka 7.12.2014

      Huomaa kyllä, että on ollut kunnon kynäniekkoja mukana keskustelemassa. Silkkaa neroutta olivat muutamat parodiat.

      Ja hei, kiitos. Oli kiva kuulla nuo sanat. Sitä toisinaan miettii, pitäisikö vaan jättää kertomatta reissuista, kun taas toisaalta pohtii, että se on se asia mihin haluaa panostaa ja säästää rahaa. Tässä maailmassa löytyy mielipiteitä ja mielensäpahoittajia niin moneen junaan.

      Vastaa
  2. Leena 5.12.2014

    Matkailu on aina hyvästä, mutta ehkä eniten bloggaajien jatkuvassa reissaamisessa häiritsee, että yhdestä matkasta tehdään aina miljoona postausta (jotka sisältävät makuuni aina ihan liikaa kuvia; kyllä, kuvat ovat hienoja mutta jos peräkkäin on seitsemän samankaltaista kuvaa kaupungin maisemista alkaa jo kyllästyttää). Nämä postaukset ovat jokaisessa blogissa aina samanlaisia: kerrotaan kaupungin ravintoloista, kahviloista ja shoppailumahdollisuuksista ja näin lukijana nämä postaukset eivät oikein jaksa innostaa samankaltaisuuksiensa takia.

    Vastaa
    • Henriikka 7.12.2014

      Niin. Olet kyllä monessa oikeassa. Itse ainakin osoitan matkajutut lähinnä vinkeiksi niille, jotka ovat tulevaisuudessa matkaamassa samaiseen paikkaan. Muille jutuissa ei usein riitä kiinnostavaa.

      Ja osa ihmisistä ei tietysti edes pidä matkustamisesta. Silloinhan lifestyle-blogin muuttuminen hetkittäin matkablogiksi saattaa ärsyttää kovastikin.

      Vastaa
  3. milkainnamaaria 5.12.2014

    Hah, nää on niin osuvia ja hauskoja! Taito kai se on tämäkin :D

    Vastaa
    • Henriikka 7.12.2014

      Taitonsa kullakin. Moni näistä oli ihan uskomattoman osuvia.

      Vastaa
  4. Kuhis 5.12.2014

    Ai että, nauroin ääneen! :’D Aivan ihana.

    Vastaa
  5. riiri 5.12.2014

    Vitsit siellä keskustelussa oli osa niin hulvattomia, että nauroin ääneen ja lujaa! Taito todellakin ja huomasi, että oli kyllä blogit luettu tarkkaan;)

    Vastaa
    • Henriikka 7.12.2014

      Hih hih, niinpä niin. Ilman sisältötietoutta ei niin sopivan naljailevia parodioita edes kirjoitettaisi.

      Vastaa
  6. Mahtijanne 5.12.2014

    Hahaha. Toi on niin autenttinen, että sä voisit palkata sen kirjoittajan!

    Vastaa
    • Henriikka 7.12.2014

      Pitää varmaan ruveta miettimään, mikä on tuntiliksa tuurauksesta.

      Vastaa
  7. Rosa 5.12.2014

    Ahhaah, apua! Punasteleva parodiapelle ilmoittautuu.

    Kaikella rakkaudella, tosiaan. Lämpöö ja lempee, tää oli puhdas roast! Olen roikkunut lukijana jo melkein ekasta postauksesta saakka ja Aamukahvilla on antanut mulle niin paljon hyvää mieltä, että olisin näpäyttänt itseäni sormille, jos olisin pahoittanut mielesi naljailullani. Kuten joskus jo kommentoin, sinä olet bloggarina yksi niistä harvoista, joille oikeasti suon tästä touhusta palkkatyön ja villahuivit.

    Sun letkeä kirjoitustyyli on lemppariasia tässä blogissa ja jotakin henriikkaismejä on tarttunut omaankin puheeseen vuosien varrella. Matkajutut luen myös ilolla ja tarkkaan, vaikka reissailuasi tässä dissailinkin. Hyvää matkaa myös Islantiin, ihan oikeasti :D

    Ei mitään joululahjaa minulle, ei ei, mutta voi kiitos tarjouksesta. Mahtijannen kommenttia komppaan kuitenkin, huikkaa, jos tarvitset joskus tuuraajaa reissun ajaksi:P

    Vastaa
    • Henriikka 7.12.2014

      EIKÄ! Löysinpä sinut.

      Kiitos päivän, viikon, vuoden nauruista. Tästä ovat nauttineet lisäkseni erityisesti ystäväni ja perheeni. Kippurassa ollaan oltu kaikki. Kiitos, kun kirjoitit kuitenkin rakkaudella, en väitä olevani kaiken kestävä.

      Ja mitä ihmettä?! Et huoli joululahjaa. Oletko nyt aivan varma?

      Vastaa
  8. amamba 5.12.2014

    Nyt se keskustelu on ilmeisesti poistettu. Harmi, sillä se tarjosi hyväntahtoiset naurut ja tekstejä oli hauska lukea pitkin päivää tänään.

    Vastaa
    • Henriikka 7.12.2014

      Siis todella ikävää. Kerrankin, kun vauva.fi tarjosi jotain oikeasti hyvää viihdettä.

      Tottahan se on, että oli siellä myös loukkaavaa ja mautonta sisältöä. Toiset eivät vain tunne rajoja.

      Vastaa
  9. PlusMimmi 7.12.2014

    Siis mua harmitti niin paljon, kun tämä ketju poistettiin! Nämä oli niiiin hauskoja! :D

    Vastaa
    • Henriikka 7.12.2014

      Onneksi ehdin napata oman talteen. Voin nauraa vielä pitkään.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle riiri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.