Minä kaipaan eskimoystävää

Henriikka Simonjoki Aamukahvilla blogi

Eilen tuuli ja pakasti. Pienikokoisimmat lähtivät puhurin mukana lentoon, ja vahingossa kädestä livenneen nenäliinan perässä oli turha juosta. Meinasi takkinikin ottaa tuulta purjeisiin niin, että olisin näyttänyt Hemulilta Muumipeikossa ja Pyrstötähdessä. Eilen tuntui, että kaikki oli jään peitossa.

Liukastelin itsekin meren ääreen, hiukset sotkussa ja hampaat hymyssä. Eivät olleet nuo puukengät ihan parhaimmat jään päällä, mutta kopistellen niin viimeistä päivää pääsin kuitenkin jähmettyneen veden luo.

Hieno viikonloppu eskimona.

Henriikka Simonjoki Aamukahvilla blogiHenriikka Simonjoki Aamukahvilla blogi
Henriikka Simonjoki Aamukahvilla blogiHenriikka Simonjoki Aamukahvilla blogiHenriikka Simonjoki Aamukahvilla blogiHenriikka Simonjoki Aamukahvilla blogi
Henriikka Simonjoki Aamukahvilla blogi
Henriikka Simonjoki Aamukahvilla blogi

Näistä kuvista tuli vahvasti mieleen Damien Ricen biisi ”Eskimo”. Muistan kuinka olin kuunnellut sen monen monituista kertaa läpi, mutta vasta paljon myöhemmin tajusin, että oopperahenkisessä kohdassa lauletaan suomeksi:
kosketa minua
älä käsilläsi
vaan niin että tunnen sinut

kosketa minua
älä käsilläsi
mutta sielussasi

minä kaipaan eskimoystävääni

– Henriikka

takki/Masai (saatu), farkut/Levi’s, kengät, hanskat & panta/second hand (kengät Swedish hasbeens)

Kuvat: Dora Dalila / Blogi / Tumblr / Instagram

8 kommenttia

  1. Helmi 9.2.2015

    Ää, ihanat kengät. Puhdasta rakkautta!

    Vastaa
    • Henriikka 17.2.2015

      Ne on! Ja vieläpä puuta. Mitä ihminen voi muuta toivoa?

      Vastaa
  2. Hm 9.2.2015

    Hei! Kierrätit joskus niitä kertakäyttökameroita ihmisillä ja minua kiinnostaa että mikä kamera oli kyseessä? Haluaisimme häihimme samat kertakäyttökamerat, ne ihmisten näpsimät kuvat oli niin upeita!:)

    Vastaa
  3. Lele 10.2.2015

    Oi miten räyheet kengät!!

    Vastaa
  4. Ulla 11.2.2015

    Oot niin söpö, että sekoan!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.