”You don’t have to see the whole staircase, just take the first step.”
Eilen oli viimeinen työpäiväni tutussa ja turvallisessa työpaikassani. Niin kuin moni teistä tietää, tämä työpaikka oli Taideyliopiston Kuvataideakatemia, missä tein opiskelun ohessa duunia kaksi kevättä harjoittelijana, jonka jälkeen jäin ”viralliseksi” työntekijäksi tuottajan nimikkeellä syksystä 2013 lähtien.
Ennen pääsiäistä päätin ottaa pelottavaltakin tuntuvan askeleen ja vaihtaa venettä. Eilen pakkasin työpisteeni viimeiset kamppeeni reppuun. Palautin avaimet, puhelimen ja läppärin, jätin automaattisen vastausviestin sähköposteja lähettäville ja saksin dramaattisesti luottokorttini palasiksi. Sitten pyöräilin kotiin.
Tuntui vähän siltä kuin olisi muuttanut ensi kerran omilleen, pois vanhempien luota. Vaikka olenkin tehnyt töitä jo niin pitkään kuin se lain edesssä sallitaan, tämä oli ensimmäinen täyspäiväinen työni. En voi sanoin kuvailla sitä henkilökohtaisen ammatillisen kasvun määrää, jota tuon laitoksen seinien sisällä tapahtui. Minut heitettiin kylmiin vesiin ja pärskin pintaan. Sain kokea luottamusta, sain paljon vastuuta ja sopivasti haasteita. Sain tutustua upeisiin ihmisiin, nauraa kollegoiden kanssa kahvipöydässä.
Voisin olla toki kertomatta tällaisesta elämänmuutoksesta, mutta kyllä te sen kuitenkin huomaisitte. Muutokset aistii aina. Ja hyvähän se on, etten jätä teitä vanhan tiedon varaan. Jatkan tulevaisuudessa yhä vahvemmin viestinnän parissa, päivätyöt jatkuvat siis blogin kirjoittamisen rinnalla, mutta tätä en aio nyt vielä sen enempää avata. Vaan vakuuttaa, että usein muutos tekee hyvää. Vaikka olisikin viihtynyt, vaikka olisikin ollut mukavuusalueella.
”I have already lost touch with a couple of people I used to be.”
-Joan Didion
Toivotaan, että tästä paatinvaihdosta seuraa hyvää ja lisää hyvää. Toukokuussa valmistun kaiken lisäksi kulttuurituottajaksi, joten eletään muutosten kuukausia. Antaa tulla haasteita, noustaan pärskien pinnalle. Kirkasta tulevaisuutta kaikille !
– Henriikka
Kuva: blog.freepeople.com
Sitä on välillä niin hyvä mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Oon niin onnellinen sun puolesta, tiedän että olet ja kehityt ihan älyttömän hyväksi sun uusissa haasteissa. Tsemppiä, pusuja ja sopivan napakka onnenpotku <3
:-*
Ihan paras Ida olet.
Tää teksti tuli kyllä loistavaan saumaan ja tarpeeseen, kiitos! Viime syksy ja tää kevät ovat olleet mulle yhtä suurta epämukavuusalueen ja mukavuusalueen vaihtelua! Välillä oon käpertynyt viikoksi sohvannurkkaan teekupin ja lehden kanssa, välillä taas ollut niin epämukavuuksissa että ihan itketti. Syksyllä lensin ensimmäistä kertaa ihan yksin ja suunnistin ulkomailla vain itseni kanssa (uskomaton ponnistus minulle, mutta selvisin). Kevään alussa tein kovan rutistuksen ja tein ennakkotehtävät kolmeen Suomen taidekorkeakouluun ja hain kolmeen skottilaiseen yliopistoon (uskomaton ponnistus, mutta selvisin). Nyt olen ollut kaksi vuoroa uudessa työpaikassa ja aikamoista hapuilua on, mutta tiedän että selviän. Aina selviää. Ja kun on päässyt sen ”selviämis-kohdan” yli, huomaa että hitto, tämähän kannatti ja oli jopa super kivaa ja kasvattavaa! :-)
Vau, mikä tarina. Ihan huikea sellainen. Kiitos Julianna, kun jaoit.
Rohkeutta ja omien rajojen ylittämistä tarvitaan! Ja onneksi usein niistä seuraa hyvää.
Onnea uusiin haasteisiin! Muutos todellakin on hyväksi. :)
Kiitos kovasti Reetta :-)