Hej alla och häslingar från Skövde. Onnen kaupungissa ollaan ja yritetään olla muistamatta, että huomenna lähdetään kotiin päin.

Tuntuu kuin ei olisi koskaan lähdettykään. Kaikki tuntuu niin kotoisalta, on niin mysigt ja isäntäperheen koira Tiger juoksi heti saavuttuamme hälsaamaan. Heilutti häntää iloisesi ja unohti saman tien kuluneet viisi vuotta. Katti on yhtä ovela kuin ennenkin, lymyilee jossain piilossaan eikä näyttäydy kuin pienillä huomionkeruu-rundeilla.

Kun pääsee takaisin nostalgiseen miljööseen, muistaa paljon asioita joita ei Suomessa olisi muistanut edes kunnon pohdinnalla. Keskustan Cafe Galeriessa tarjotaan nykyisin parempaa kahvia (Johan & Nyström!), mutta vanhat seinät muistuttavat monista kiperistä kysymyksistä, joita alle 20-vuotiaan meikämannen päässä pyöri.  Luulin silloin minusta tulevan äidinkielenopettaja. Opiskelupaikka odotti Jyväskylän yliopistossa, ja muistan kirjoittaneeni päiväkirjaan, etten ole kyllä varma onko se tosissaan minun tulevaisuuteni.

Janne muutti Skövdeen vasta uuden vuoden aattona. Vietin joulun pikkusiskon kanssa, joka saapui lentäen Suomesta, koska oli vielä liian nuori tulemaan yksin laivalla. Molemmilla oli lyhyet letit ja paljon hymyä. Pidimme suursiivouksen, että saamme sympaattisen kellarihuoneeni puhtaaksi. Jouluaattona päätimme kaikkia ruotsalaisia sääntöjä vastaan laittaa saunan kunnolla kuumalle, ja superlöylyjen jälkeen kiuas paloi melkein karrelle. Onnistuimme vierailuviikon aikana rikkomaan mikron, pesukoneen ja kiukaan, emmekä uskaltaneet sen jälkeen koskea enää mihinkään. Saimme toki kaiken anteeksi, vaikka häpeän määrä oli mittaamaton.

Päätimme myös kultturelleina ihmisinä sivistää itseämme urkukonsertilla. 45 minuutin jälkeen yhteisnyökkäyksellä hiivimme ulos kirkosta ja totesimme ulkopuolella pohjattoman tylsyyden olevan juuri sen konsertin kaltaista. Sen sijaan kävelimme vaatekauppaan ja ostimme identtiset karvalakit. Tekokarvaa, juu juu.

Ne viikot meni nopeasti ja niin on mennyt nämä vuodetkin. Ei tullut minusta äidinkielenopettajaa, vaan enpä tiedä edelleenkään mikä tulee. Nyt tuntuu, että olin silloin paljon järkevämpi kuin nyt. Samat kiperät kysymykset löytyvät edelleen päästä, vaikka vanha päiväkirja onkin jo täynnä ja arkistoitu.

– Henriikka