Olen istunut tässä kirjoittamassa jo jonkin aikaa. Jäin nimittäin kiinni otsikkoon, vaikka yleensä kirjoitan sen aina viimeiseksi. Mietin voinko kirjoittaa ”Sumutorven turvin tarvon”, koska se kuulosti niin hauskalta. Tulin kuitenkin tulokseen, että en voi väittää laivamatkaa omaksi tarpomisekseni. Jäin kelaamaan, jos joku muu sana rimmaisi torven- ja turvin-sanojen kanssa. Keksin ainoastaan Jari Tervon.

Jari Tervon torven turvin tarvon. Siinäpä teille visuaalisen mielikuvan kehittämisen juurta.

Olen Ruotsissa, kauniissa pääkaupungissa. Olemme viettämässä minilomaa musikaaliristeilijällä, mukana matkassa ovat sisko ja äiti. Tulimme aamulla sinivalkoisella laivalla ja Helsingistä lähdettyämme sumutorvea tosiaan tarvittiin. Katsoimme laivan ikkunasta ulos, emmekä nähneet mitään. Äiti väitti, ettei laivan ikkunoita vain ole pesty ja siksi niistä ei näe lävitse. Väitin vastaan muistellen, että niin surkeaa huolto- ja siivouspalvelua en ole nähnyt edes saastaisimilla ryyppyristeilijöillä.

Nousimme laivan kannelle, emmekä oikeasti nähneet laivan viertä pidemmälle. Kaikkialla hohti vain harmaansininen sumu. Neonoranssi takkini loisti kaiken keskellä ja sumuhiukkaset kastelivat hiukset nopeasti.

Illaksi kirkastui ja näimme vaikuttavan auringonlaskun. Aamulla avasimme silmät kahdeksan aikaan ja aurinko nousi poutataivaalle. Tukholmassa on puut vaaleanivhreänä ja tarkeni lähes ilman takkia.

Huomenna ehkä Fotografiska Museum ja Södermalmin kuppiloita. Illalla takaisin laivaan ja sumuisiin aatoksiin.

Nyt kauniita unia, Jari Tervon kuvia.

– Henriikka