Roosaliina täällä! Henriikka pyysi minua vierailevaksi kirjoittajaksi kirjoittamaan haluamastani aiheesta ja otin haasteen vastaan. Mitähän tästä mahtaa tulla? Olisi se vähän suru, jos Henriikan palatessa Siperiasta kaikki lukijat olisivat kaikonneet vain minun kirjoitusten takia. Let’s see. Ajattelin pureutua meihin sisarparina…
Ollaan Henriikan kanssa aikamoinen parivaljakko. Paita ja peppu, nenä ja pää, Robinson Crusoe ja Perjantai, Viiru ja Pesonen, Pat ja Mat, pylly ja palli. No joo, meniköhän tuo viimeinen jo överiksi. Idea tuli toivottavasti kuitenkin selväksi. Viimeisenä esimerkkinä vielä, että oltiin IRC-galleria-aikoina VINK ja WINK. Nokkelaa (or not).
Vaikka ollaan niin samat, niin ollaan kuitenkin lopulta myös aika erit. Nauretaan samoille jutuille ja nautitaan satasella toistemme seurasta, mutta luonteenpiirteiltämme olemme jupiter ja pluto. Siinä missä Henriikka kaipaa räiskettä, menoa ja meininkiä, minä pysyn visusta maan tasalla ja usein vähän jopa maan tasan alapuolellakin. Tietysti tämä on vähän kärjistettyä mutta kun nyt lähdetään tälle linjalle, niin tehdään se kunnolla.
Isossa porukassa uusien ihmisten seurassa minulla menee sormi suuhun, änkytän enkä koe olevani omalla mukavuusalueella. Henriikka taas rakastaa olla huomion keskipisteenä, ja siksi esimerkiksi juhlien järjestäminen on hänen heiniään. Minä tulen mielelläni kuitenkin mukaan, auttelen järjestelyissä, etsin illan pimetessä mukavan sohvannurkan sekä seuran ja pysyn siinä pilkkuun asti. Henriikka on seuraihminen, läpänheittäjä, minä sivusta seuraava tarkkailija. Minulla on ystäviä lukumäärältä melko vähän mutta he ovat päässeet tarkan seulan läpi. Henriikalla on kontrolloimaton ihmisläheisyyden tarve.
Rahankäytössä huomaa myös tämän sisarparin eroavaisuudet. Henriikka ei turhia mieti, minä mietin liikaa. Rahankäyttö aiheuttaa minulle erityisen paljon huolta, ja neljän euron kakkupala jää kahvilassa usein ottamatta. Minä käytän rahojani suhteellisen säästeliäästi, ja laitan rahaa säästöön säännöllisesti. Palkkapäivä on Henriikalle ilon päivä – kun rahaa on tupsahtanut tilille, sitä voi myös huoletta käyttää. Minä harkitsen ostoksiani iät, kyselen neuvoa, ahdistun ja päädyn lopulta päivänselvään vaihtoehtoon. Tämä rasittaa päättäväistä sisartani, joka ei hetkeä pidempään käytä aika moiseen miettimiseen. Minä muistuttelen veloista ärsytykseen asti, Henriikka ottaa tällaiset asiat lunkimmin.
Henriikka on nollasta sataan -tyyppi, minä pysyttelen tutussa ja turvallisessa viidessäkympissä. Minä mökötän pidempään, kun taas Henriikka saattaa suututtuaan mennä pieneksi hetkeksi omiin oloihin ja palata sitten takaisin aivan uutena ihmisenä.
Välillä tuntuu, että minun elämäni on melkoisen tylsää verrattuna Henriikan vuoristorataan. En ota riskejä ollenkaan samassa mittakaavassa kuin siskoni. Tallaan tasaista tahtia eteenpäin ja kaipaan rutiineja ja turvallisuudentunnetta. Toivon tulevaisuudelta perinteisiä asioita – perheen, omakotitalon ja vakituisen työn mukavassa työympäristössä.
Henriikka kaipaa haasteita, vaihtelua ja vaarallisia tilanteita. Minä pelaan Jatzya kerta toisensa jälkeen kyllästymättä. Henriikka on kyllästynyt jo siinä vaiheessa, kun peli on saatu valittua. Tosin hyvin harvoin päädymme edes valitsemaan peliksi Jatzya, sillä kokemuksesta osaamme jo ennakoida tulevaa. Sisareni on myös kova liioittelemaan, ja hän näkee elämän usein hieman värikkäämpänä kuin minä.
Henriikka on vauhdikas, määrätietoinen ja tehokas. Minä arka, rutiineita rakastava ja kaavoihin kangistunut. Yhdessä olemme aika hyvä matchi.
Jos emme olisi sisaruksia, en ole varma, olisinko ikinä osannut hakeutua Henriikan seuraan. Olen maailman onnellisin siitä, että tutustuminen on hoitunut näinkin luonnollisin menetelmin.
– Roosaliina
Minä pidin niin kovin tästä tekstistä.
Sisarukset on aina niin kovin rakkaita, mutta samalla niin kamalan erilaisia. Ois hienoa että se ympärillä olevakin maailma joskus hoksais sen saman ja voisi olla ihan rauhassa erilainen ilman sukulaisten ihmettelyä, että ”mites nuo muut ei oo yhtään sinunkaltaisia.”
Mutta päivän päätteeksi ne kaikki erilaiset ihmisten piirteet on niitä tärkeitä, eikä hiljaisempi ole sen pienempi kuin suurisuu.
Hei, kiva kuulla että pidit :-)
Sisarukset on niin huippukamaa!
”Toivon tulevaisuudelta perinteisiä asioita -perheen, omakotitalon ja vakituisen työn mukavassa työympäristössä.” Tuohon lauseeseen asti tunnistan itseni sinuna ja siskoni Henriikkana. Ihan täysin samanlaisia mietteitä mullakin. Jazya taas siskoni voisi pelata monta kertaa päivässä, mutta pelkkä ajatuskin sen pelaamisesta tylsistyttää mua. Ihan sama vaikka kuinka yrittäisin taktikoida niin siskoni on semmonen tuurihaukka että voittaa aina! Tässä syy miks mielestäni ärsyttävä peli:D
Hihi, yatzy on ihan paras. Mutta ymmärrän kyllä myös ehkä, ettei kaikki sitä jaksa.
Kiitos sinulle Lisbe kommentista!
Kiva teksti ja luonteidenne erot välittyvät myös kivasti kuvista. Mutta mitä tuo tahra matossa-kuva tarkoittaa? Jäi vähän hämäräksi.
Kiitos kovasti :-)
Tahra matossa -kuva ei merkitse mitään sen syvällisempää. Se on tullut vain mukaan, kun valokuva-albumia on kuvattu, hihi.
Ihana kirjoitus! Melkein tässä aamupalapöydässä tätä lukiessani rupesin itkemään. :)
Kiitos Kaisa. Tulipa hyvä mieli :’)
Toivottavasti olivat ilon eikä surun kyyneleitä.
Ihana postaus <3 noinhan se sisarusten kesken aina menee. :) pakko vielä kysyä, mistä viimeinen kuva on napattu?
Kiitos kiitos kiitos. Sisarukset tuo elämään niin paljon iloa.
Viimeinen kuva on Rodokselta!
Ihana kirjoitus! Olette ihan kuin minä ja siskoni, kuin paita ja peppu mutta toistensa vastakohdat. Ja meistä minä eli se nuorempi olen myös nynnympi.:D Voisit kirjoittaa lisääkin postauksia, tä oli ihan huippu!
Haha, go nynnyt!
Ja oi, kiitos kovasti. Ehkä Henriikka pyytää minua joskus toistekin kirjoittamaan :-)
Mahtava postaus! Henriikan kuvaus kuulosti jopa pelottavan paljon minulta, ihan opiskelualaa myöten :)
Kiitos niin kovasti, Henna. Onpa mukava saada positiivista palautetta, kun vähän jännitti kirjoittaa tänne.
Voi ihana kirjoitus <3 Juuuu kirjota vaan lisää =) Tuli ihan yksinäinen olo, ku itellä ei oo siskoa. Aina halusin, mutta mun piti tyytyä veljeen :) Aikamoinen pari olette ja niin outoa ajatella, että samat ihmiset on teidätki kasvattanu ja silti ootte niin erilaisia. Onko toinen sitten isän ja toinen äidin tyttö?
Hihi, kylläpä tuli hyvä mieli sun kommentista. Kiitos siitä.
Siskot on parhaita, mutta niin on kyllä veljetkin. Olet onnekas, kun olet saanut sellaisen :-)
Hmm, pienempänä Henriikka oli ehkä enemmän isän tyttö ja minä äidin, mutta nykyään ollaan aika lailla molempien tyttöjä.
Ihana kirjoitus, joka kuulosti kovin tutulta – meillä vaan on vuosien saatossa siskoni kanssa kiepahtanut roolit niin, että isosiskoni on nykyään huomattavasti railakkaampi ja minä se nynnerö. Jospa tää postaus olisi tullut aiemmin, olisin ehkä uskaltanut tulla moikkaamaan sua Kumpulan salilla, jossa sut pari kertaa keväällä näin ja vaan vilkuilin salaa :D
Kiitos paljon Suvi-Tuuli :-)
Hui, olenkohan ollut aivan nolo siellä salilla. Ollaan kyllä varmaan ainakin juteltu paljon kaverini kanssa hehee. Toivottavasti ei olla häiritty. Ja olisit tullut moikkaamaan. Olisin varmasti kaikessa hämmennyksessä ollut superilahtunut. Tule seuraavalla kerralla, jos vielä törmäät minuun siellä!
Haha, no et ollut! Taisin vilkuilla teitä vaan kauempaa, kun en muista edes kuulleeni sun ääntä. Tai sitten puhuitte hyvin kohteliaasti hiljaa. Moikkailun kannalta on käynyt ikävästi niin, että muutin pois Helsingistä, mutta jos joskus jossain sinuun törmään niin näillä puheilla uskallan tulla paljastamaan itseni!
[…] siitä, miten minä näen Henriikan siskona ja parhaana ystävänä. Olen joskus kirjoittanut minun ja siskoni eroavaisuuksista ja samanlaisuuksista ja nyt tahtoisin kertoa muutamasta asiasta, jotka ovat mielestäni Henriikassa […]