Janne tässä moi.

Kirjoitin puolitoista vuotta sitten kamerakalustostamme, mutta nyt on päivityksen aika. Kameralaukkumme sisältö on nimittäin hiljalleen kehittynyt ja kehittynyt. Tahtoisin uskoa, että se on kehittynyt kuvaajan mukana.

Taustatiedoksi kerrottakoon taas, että ilman tätä blogia en välttämättä olisi ikinä kiinnostunut valokuvauksesta. Asukuvanälkäinen Henriikka iski neljä vuotta sitten järjestelmäkameransa käteeni ja käski ottaa ”hienoja kuvia”.  Sittemmin kamera ja sen omistaja on vaihtunut ja kuvista tullut hienompia.

Pääasiallisena sotaratsuna taloudessamme on viime vuonna käyettynä hankittu Canon 70D järkkärirunko. Tämä muutaman vuoden vanha malli saapui korvaamaan järkyttävän määrän ruutuja napsineen 550D:n. Kertauksena vielä kaikille, Canonin kamerarungoissa isompi numero tarkoittaa aina edullisempaa sarjaa.

Pitkän googlailun jälkeen päädyin tähän malliin muutamasta syystä. Ensinnäkin tämän kameran tarkennus on huomattavasti tarkempi, nopeampi ja tarpeeksi hyvin hallinnoitavissa. Aiemmin nuo ominaisuudet aiheuttivat monissa tilanteissa päänvaivaa. Toisena syynä toimivat useat pienet ominaisuudet joista pidän: kääntyvä näyttö täydentää muuten laadukkaat video-ominaisuudet ja wifitoiminto mahdollistaa kuvien siirtämisen suoraan kortilta vaikkapa puhelimeen kovan luokan instagrammailua varten. Nämä ominaisuudet käänsivät vaa’ankielen tähän, eikä muuten todella tykkiin 7D:hen.

Kalliimpia ja laadukkaampia ns. täyden kennon kameroita, esimerkiksi Canon 5D:tä en harkinnut, koska rakastunut objektiiviin, joka ei sellaisiin kameroihin käy.

Putket eli objektiivit, niillähän niitä kuvia tehdään. Meillä niitä on kaksi, molemmilla on omat käyttötarkoituksensa. Kumpikin kantaa kyljessään Sigman logoa, siitä yksinkertaisesta syystä, että olen todennut Sigman hinta-laatusuhteen olevan todella kovaa luokkaa.

Oma lempilapseni on yllä näkyvä Sigman laadukas yleisobjektiivi 18-35 millimetrin polttovälillä. Ostin tämän linssin vuosi sitten toimimaan samoissa tilanteissa kuin kittiputki, mutta järkyttävän paljon paremmalla valovoimalla. Olen linssiin todella tyytyväinen: sisälläkään otetuista laajoista kuvista ei tule rakeisia ja pötkö tuntuu tukevalta ja laadukkaalta kädessä. Miinuspuoleksi keksin vain sen joskus liiankin ison koon ja ymmärrettävän tyyriin hinnan.

Sigman 50-millimetrinen linssi on usein kamerannenällä kun tarkoituksena on kuvata potrettimaisia otoksia, tai yksityiskohtia esineistä, asuista tai kekkereistä. Aukko suurenee 1.4:ään asti, eli valovoimaa löytyy todella hyvin hämäriinkin paikkoihin. Pienissä tiloissa viidelläkymmenellä millimetrillä ei näillä kroppikennon kameroilla saa kovin laajoja kuvia, mutta suosittelen kyllä harkitsemaan tuota polttoväliä, jos pyrkimyksenä on vaikka asujen kuvaaminen, tai mikä vain tietysti, jos vain pääsee kävelemään tarpeeksi kauas. Jos tuo on liian kallis, canonin jugurttipurkin näköinen (ja tuntuinen) 50mm 1.8 on sadan euron hinnassaan hyvästä syystä monen ensimmäinen putki ns. kittilinssin jälkeen.

Supermakean Brooklyn we go hard -merkkisen kamerahihnan olen saanut Henriikalta hääpäivälahjaksi. Silloin tällöin käyttöä löytävä Siruin kolmijalka on kevyt mutta tukeva tripodi – täydellinen pienille reissuille. Liian pieni, olalla kannettava kameralaukku on varustepuolen heikko kohta, vaikka sinänsä ihan laadukas laukku onkin. Saisi olla vain vähän isompi ja näyttää huomattavati paremmalta.

Kakkoskamerana ja pieneen tilaan menevänä luottopokkarina toimii hyvin Olympuksen PEN Lite E-PL7. Kameraa käyttää etenkin Henriikka, jolle parin kilon jötikkä tuntuu turhan massiiviselta eikä säätäminen muutenkaan nappaa. Se on kyllä ärsyttävänkin laadukas peli kokoonsa ja hintaansa nähden.

Kommentoikaa ihmeessä ja vastaan mielelläni myös kysymyksiin niin hyvin kuin vain osaan. Kirjoitan vielä parin päivän päästä muutamista laukuista joita olen kuolannut. Siihen saakka Siperian syvyydestä: Спасибо ja До свидания!.

– Janne