Trans-Siperia 4: Kohti Baikalia

_MG_0222 kopio

Juna kaartoi Irkutskiin kahdeksalta sunnuntaiaamuna. Lähellä massivista Baikal-järveä sijaitsevaa suurkaupunkia kutsutaan Siperian Pariisiksi. Syy jäi tosin meille tuntemattomaksi, riemukaaria ei näkynyt eikä kukaan ylipäänsä tuntunut pitävän sitä aivan kedon kauneimpana kukkana.

Osittain siksi, osin aikataulullisten syiden takia olimme päättäneet ohittaa kaupunkiturismin ja jatkaa samantien matkaa kohti Baikalin rantoja. Sitä paitsi neljän yön junakukkumisen jälkeen houkutteli päästä veden ääreen rentoilemaan (en ollut tajunnut vielä tässä vaiheessa ottaa selvää, ettei Baikalin veden lämpötila nouse koskaan yli viidentoista…).

_MG_0191 kopio_MG_0171 kopio _MG_0176 kopio _MG_0159 kopio
_MG_0195 kopio _MG_0200 kopio _MG_0228 kopio _MG_0237 kopio_MG_0249 kopio

Aivan järven kyljessä Irkutskin kaupunki ei sijaitse, mutta Baikalille liikkuminen ei silti ollut vaikeaa. Nappasimme rautatieasemalta taksin bussiasemalle, josta matka jatkui minibussilla. Suoraa tietä järven eteläpäähän olisi kestänyt muutaman tunnin, me olimme suosituksesta valinneet kohteeksemme kauniin Olkhonin saaren kuuden tunnin kruisailun takaa.

Kuuden tunnin automatka ahdetussa minibussissa ei kuullosta houkuttelevalta varmaan kenestäkään. Ei se herkkua kyllä ollutkaan. Ihmisiä otettiin kyytiin muutama ylimääräinen ja kaikki mahtuivat kyytiin vain sopivalla peppujen tetriksellä. Ajallisesti tuo puoli tusinaa tuntia nyt ei pitkän junamatkan jälkeen paljon hetkauttanut, mutta lämpötila, epätietoisuus vessatauoista ja teiden kunto aiheuttivat lievää epämukavuutta. Auto hyppi todella kuoppaisilla teillä ja karuja hiekkaisia kumpuja ohitettiin loputtoman tuntuinen määrä.

Kun Baikal tuli sitten lopulta yhden nyppylän takaa näkyviin, kiukku unohtui ja fiilis oli taas korkealla. Näkymät alas järvelle olivat uskomattomat! Auto pysähtyi odottamaan lauttaa ja me nousimme jaloittelemaan rannalle. Olimme tulleet yhtäkkiä aivan uuteen ja ihmeelliseen paikkaan. Viileään paratiisiin.

_MG_0257 kopio _MG_0261 kopio _MG_0262 kopio _MG_0272 kopio _MG_0285 kopio _MG_0288 kopio _MG_0293 kopio _MG_0304 kopio _MG_0308 kopio _MG_0310 kopio _MG_0313 kopio _MG_0322 kopio _MG_0509 kopio_MG_0506 kopio _MG_0344 kopio _MG_0231 kopio_MG_0349 kopio _MG_0351 kopio

Baikalia ei voi kuin ihmetellä. Pitkulainen järvi on siis hurjat 600 kilometriä pitkä ja ”vain” n. 50 kilometriä leveä. Se on myös maailman syvin järvi, parhaimmillaan 1,5 kilsaa. What! Selkeästi suurin osa rannoilla ja vesistössä elävistä kasveista ja eliöistä asuvat ainoastaan järven ympärillä. Vesi on todella kuulaan sinistä ja näkyvyys on paikoin useita kymmeniä metrejä. Ja vettä todella riittää: viidennes maailman sulasta makeasta vedestä lilluu Baikalissa. Ainakin paikallisten mukaan tuo vesi on myös täysin juotavaa. Huh. En muistanut itse kulautella.

Oho, rupesin ihan luennoimaan. No on tossa kyllä kerrottavaakin. Voitteko käsittää? Lisättäköön, että talvisin järvi on tärkeä kulkuväylä autoliikenteelle.

Kun lopulta pääsimme perille pieneen Khuzhirin kylään, meidän piti myös totta kai dipata kalpeat ja junamatkan väsyttämät ruhomme Baikalissa. Kylmä vesi unohtui, kun pääsimme peseytymään kunnolla. Ilma oli lämmin oli ja aurinko kuivasi. Oli oli niiiiin hyvä.

_MG_0352 kopio _MG_0353 kopio _MG_0358 kopio _MG_0360 kopio _MG_0361 kopio _MG_0363 kopio _MG_0369 kopio _MG_0388 kopio _MG_0382 kopio _MG_0389 kopio _MG_0416 kopio _MG_0421 kopio _MG_0427 kopio _MG_0432 kopio _MG_0479 kopio _MG_0486 kopio 2

Meitä ympäröinyt kylä oli sekoitus kehitysmaita, suomalaista mökkimaisemaa ja lännenfilmejä. En ollut koskaan ollut samanlaisessa miljöössä. Baikalilla vietettyjen kahden päivän aikana ehdimme kulkea kaikki kylän kaupat läpi ja kokeilla muutaman ravintolankin. Tiesin heti, että paikka on palaamisen arvoinen. Huomenna lisää kuvasatoa väittämän tueksi.

Good night you princes of Maine, you kings of New England.

– Henriikka

7 kommenttia

  1. Sini 26.6.2015

    Voi, näitä matkakertomuksia lukiessa oikein rentoutuu itsekin! :)

    Vastaa
    • Henriikka 17.7.2015

      Niinkö! Mainiota kuulla. Kiitos piristävästä kommentista Sini.

      Vastaa
  2. tuutikki 26.6.2015

    Näitä kertomuksia voisin lukea kokonaisen kirjan tai useammankin verran. Etenkin jos opukset olisi viimeistelty noin upeilla ja rehellisillä kuvilla! Venäjää ”suurena mörkönä” pitäneenä olisin valmis hyppäämään junaan n-y-t nyt, sillä reppereissukuume on kyllä huimissa lukemissa. Matkanne vaikuttaa olleen kertakaikkisen uskomaton.

    Vastaa
    • Henriikka 17.7.2015

      Vielä mä en ole kirjojen kirjoittajaksi ajatellut rupeavani, mutta enköhän mä sitten ilmoita, jos niin käykin. Haha.

      Meidän reissu oli ainutlaatuinen. Suosittelen harkitsemaan ihan vakavasti lähtöä!

      Vastaa
  3. Satu 24.7.2015

    Voi maailma… Miten inspiroivaa tämä kertomus alusta tähän saakka on ollut. Itse lähen miehen kanssa tälle samaiselle reissulle vasta parin vuoden päästä, kun edelliset suunnitelmat pitää elää pois.
    En enää voinu olla vaiti, kun mietin, että missä teillä rinkat oli Baikalin retken ajan oottamassa?

    Vastaa
    • Henriikka 1.1.2016

      Voi koska te lähdette? Mä huomasin vasta nyt sun viestin, kun palasin lukemaan reissujuttuja. Pahoittelut siis, että on mennyt näin kamalan kauan.

      Rinkat meillä oli Baikalilla mukana, mutta päiväretkien ajaksi jätettiin ne meidän majoituspaikalle, hostelliin. Ja esim. näissä kuvissa, kun ollaan välillä pysähdytty minibussin kanssa jonnekkin, niin rinkat ovat odottaneet bussissa.

      Ps. Pakko vielä kysyä, mitkä on teidän ”edelliset suunnitelmat”? Mihin päin ootte matkaamassa?

      Vastaa
  4. […] Moskova Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla Trans-Siperia 4: Kohti Baikalia Trans-Siperia 5: Talviturkki jäi Baikal-järveen Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella Trans-Siperia […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Satu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.