Tänä kesänä naiset kasvattavat innolla kainalo- ja säärikarvojaan ja antavat kaikkien kukkien kukkia. Itse en ole tästä buumista vielä innostunut ja itse asiassa vähennän mukavemmistakin karvoista vielä lisää. Vietän kulmakarvatonta kesää.

Kyselin alkukesästä mielipiteitä kasvoista, joita kehystää esiin väritettyjen kulmien sijaan luonnollisen valkoiset haituvat. Niin moni piti ideaa hyvänä, että päätin antaa kulmanöyhdälle mahdollisuuden. Vaikka meikkaan arjessa aina tosi kevyesti, vaatii uusiin kulmiin tottuminen aikansa. Reissu totutti meikittömään naamaan nopeasti ja tehokkaasti, hikisten junareissujen jälkeinen naama tuli tutuksi ja kotiin paluun jälkeen saattoi helposti jäädä kevyemmälle linjalle.

Silmien sinisyys pääsee ainakin paremmin esiin, vaikka tavallisesti perin ilmeikkäät kasvoni menettävätkin puolet ilmeitten potentiaalista.

Helteiden jälkeen on taas helpottanut. Tämä +20-keli sopii minulle niin paljon paremmin kuin pätsilukemat. Kuumuus ottaa pannuun ja hakeudun varjoon kuin pieni eläin. Hermo menee, jos ratikkapysäkillä ei ole varjopaikkaa. Lisäksi terassit on täynnä ja parkkipaikat tursuilevat liikkeellä olevia (ikään kuin minä koskaan tarvisin parkkia). Toisaalta, ihmiset ovat silmin nähden onnellisempia ja huvittavan suloisesti kesästä sekaisin. Fiilistelinhän eilen itsekin grilli-iltoja ystävien kanssa.

Mokkapylly on viileän kesän juttu. Sukkahousut olisi tosin voinut unohtaa, vaan Suomen kesään ei koskaan osaa pukeutua nappiin. Taas puhutaan säästä, parempi lopettaa. Sisar kehottaa laittamaan vipinää kinttuun, sillä pöytä odottaa katettuna. Feta-cashew-salaatti odottaa nälkäisiä suita ja jälkiruokaakin saa, kunhan on kunnolla. Tällä viikolla ajattelin leipoa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kunnon mansikkakermakakun. Unelman, joka maistuu aina pahemmalta kuin haaveissa.

Rauhaa, rakkautta ja sen semmoista.

– Henriikka

hattu/Minimum, sukkahousut/Falke, kengät/Vagabond, sortsit/Monki (saatu), bomber/Zara, paita/second hand