Kiva, kun tänä vuonna kesä sattui viikonlopulle. Tänään saatiin kuitenkin extrapäivä kaiken huipuksi. Piknik-karavaani kulki kohti Koffin puistoa ja oli todellista piknik-henkeä, kun puisto oli tupaten täynnä. Oli rentoilevaa parikymppistä jäbää ja polttareita juhlivaa naisseuruetta. Oli vanhempaa pariskuntaa ja lapsiperhettä. Koko väestön leikkaus.

Tämänpäiväiset kuvat ovat vielä visusti muistikortilla, vastahan äsken saavuimme. Mutta muita kesäkuvia olisi kiva laittaa eetteriin todisteeksi siitä, etten ole heittänyt kesää ainakaan hukkaan. Ihan totta, olen pyyhältänyt pihalle aina hyvällä ilmalla, nauttinut auringosta ja piknik-säästä. En valita sateesta, mutta tämänpäiväinen supersää sai miltei itkemään ilosta.

Kesän juoma on rosé, kesän paikka on ystävien paritalon puolikkaan terassi. Kesän grilli löytyy samaiselta tontilta, samoin pari kappaletta parhaista ystävistä. Kesän biisi taitaa ainakin korvamadon perusteella olla Kasmirin ja Saaran kesäkumibiisi ”Vauvoja” tai Särren ”Hesan naiset”. Laadusta ei voi kesäbiisien kohdalla puhua, mutta pää ainakin notkuu tahdissa.

Kesän paras moodi on lomamoodi, siitäkin huolimatta, että olen visusti töissä koko heinäkuun. Jotenkin päivä tuntuu niin pitkältä, että sitä pystyy huijaamaan itseään hyvin: ”tässä vain kahdeksan tuntia töitä, mitäs se on muka kesäpäivän mitan rinnalla.” 

Nenä on jo kohti Poria, mutta vielä pari yötä festaritunnelmiin.

Kesä yllätti tänään aivan täysin. Kello lähenee puolta yötä, mutta minä hykertelen kesähyrinää. Sellaista onnellista, vähän hullua ja vähän arvaamatonta. Että toisaalta tekee mieli lähteä seikkailuun ja toisaalta käpertyä uneen. Niin kuin lapsenakin aina tuntui, kesässä on ihan omaa mystistä taikaansa. Sellaista kutittavaa, kivaa, kiehtovaa.

Kesä, oijoijoi. Eikös minun pitänyt olla syksy-ihmisiä?

– Henriikka