Pori Jazz 2015: fiilisvideo ja festaritunnelmia

Viikko sitten heräilin onnellisesti Porista kaverin luota. Pori Jazz 2015 oli käynnissä, ja perjantain konserttien jälkeen päivän suunnitelma oli suunnata Kirjunrinluotoon myös lauantaiksi. Unirytmi siirtyi yhdessä yössä viidellä tunnilla. En muista koska olisin viimeksi käynyt nukkumaan vasta kolmelta ja nukkunut lähelle puolta päivää (yes, i know – tylsä ja uninen).

Jazzit olivat yhtä rennot ja tunnelmalliset kuin viimekin vuonna. Erityisesti perjantain esiintyjäkattaus oli kova: Jessie J, Paloma Faith, Emeli Sandé. Aikamoista naisvoimaa. Lauantain tarjonta oli selkeästi eri hengessä: Buena Vista Social Club, Kool and the Gang ja Led Zeppelinin legandaarinen keulahahmo Robert Plant.

_MG_0159 2 _MG_0236 2 _MG_0111 2 _MG_0218 2_MG_0265 2 _MG_0252 2 _MG_0214 2 _MG_0182 2

Perjantaina porotti aurinko ja tuntui ihanalta, kun farkkusorteissa ja polvisukissa pärjäsi enemmän kuin hyvin. Lähdin Helsingin kylmyydestä minisortsit jalassani vastaantulijoiden ihmetellessä alipukeutumistani. Porissa odotti kuitenkin kaksinkertaiset lämpöasteet ja kyllä hymyilytti. Vasta keskiyön jälkeen alkoi tulla vilpoinen ja silloin saikin jo kääriytyä vilttiin tyyliseikoista välittämättä.

Saimme perjantaina ystävistä seuraa, kova naiskolmikko oli kiinnostanut. Jessie J vetikin aivan uskomattoman hyvin. Teknisesti niin huikea mimmi, että saa anteeksi jopa epämääräisen rohkean strippailunsa ja vetreät jumppaliikkeet. Ulkonäkö ja musiikki ovat myös hauskasti kontrastissa: musta tukka ja sonnilävistys natsaavat hauskasti toisinaan aika perinteisen popin kanssa. Karismaa oli ainakin kaadettu isolla kauhalla.

Toisen loistokeikan tarjoili Emeli Sandé. Hän ei kaivannut mitään lavashowta ja taustakuvakin oli törkeän ruma. Mutta ääni vaan tuli, ja jäin suu ammollaan kuuntelemaan. Vau.

Paloma Faith oli iso pettymys. Oli kömpelön oloinen ja koko show tuntui lattealta kahden muun naisen välissä. Paloma oli huonolla tavalla tätimäinen, kuin Maija Poppanen kehnoine koreografioineen. Taitoa varmasti löytyy, mutta kokonaisuus oli lähinnä hienot puitteet ja vaisu show.

_MG_0067 2 _MG_0008 2 _MG_0081 2 _MG_0035 2 _MG_0017 2 _MG_0311 2_MG_0279 2 _MG_0299 2_MG_0219 2_MG_0456 2 _MG_0414 2 _MG_0446 2 _MG_0393 2 _MG_0501 2 _MG_0492 2

Perjantaina isompien esiintyjien välillä ehdimme nähdä Teatterilavalla Viitasen Piian. Yksi lemppareistani. Koskettava, herättelevä, kiinnostava. Odotan kyllä muutamaa iloisempaakin biisiä, mutta niitä saattaa joutua odottamaan pitkään.

Perjantai-ilta päättyi Kasmirin konserttiin Tedin teltalla. En ole tosin varma, oliko kyseessä kuitenkin enemmän Axl Smithin keikka. Siinä missä Kasmir lauloi, ehti Axl tunnin aikana juontaa, vetää saksofoni- ja sähkökitarasoolon ja sen lisäksi toimia vielä seremoniamestarina ja taustojen soittajanakin.

_MG_0470 2 _MG_0489 2 _MG_0517 2_MG_0522 2_MG_0640 2_MG_0562 2

Tapahtumassa vallitsi hyvä tunnelma. Rauhallinen, sopivan siisti ja iloinen. Piknikvilttejä oli sadoittain (vai tuhansittain?) ja koko Kirjurinluoto peittyi rentoileviin ihmisiin. Perjantaina katsojien ikähaarukka oli esiintyjiensä vuoksi huomattavasti matalampi, kun taas lauantaina olimme Jannen kanssa aivan babyt keski-ikäisten keskellä. Kool and the Gang ja Led Zeppelinit olivat houkutelleet paikalle työkavereita ja muita ”aikuisten ystäväporukoita”. Suurin osa oli jättänyt lapset suosiolla kotiin, mutta anniskelualueen ulkopuolella näkyi myös reilusti vanhempia muksujensa kanssa. Pidän kyllä tapahtumista, jonne mahtuvat kaikki.

Lauantaina tippui vettä taivaan täydeltä. Lähdimme festarialueelle suosiolla vasta suosituimpien keikkojen aikaan, kun sade oli lakannut. Päätös oli hyvä, sillä sateen aikana keikkoja katselleet hytisivät kertakäyttösadetakeissaan sinihuulisina. Illan aikana taivas selkeni ja aurinko alkoi pilkottaa. Ei siitä mihinkään pääse, että festareiden tunnelman ratkaisee pitkälti vallitseva sää. Ilmassa oli voitonriemua, kun valoa alkoi taas tulla masentuneelle festarialueelle.

Buena Vista Social Clubin kanssa esiintynyt iäkkäämpi rouvashenkilö oli viikonlopun suosikkipersoonani. Kool and the Gang veti komeasti, samoin Robert. Hyviä esiintyjiä ja paljon lahjoja koko hommaan. Mielenkiintoista kuunnella artisteja, joista ei ehkä erikseen maksaisi, mutta jotka sopivat hyvin analysoitavaksi ja fiilisteltäväksi juuri kesäfestivaaleilla. Paikalla oli myös paljon faneja, jotka meinasivat revetä liitoksistaan. Nauratti huomata, että fanittaminen ei selkeästikään rajaudu teini-ikäisen ilmiöksi.

_MG_0579 2 _MG_0606 2 _MG_0665 2 _MG_0611 2 _MG_0690 2 _MG_0706 2

Sunnuntaina suuntasimme vielä Porin keskustaan viime vuonna hyväksi todetulle brunssille (siitä kirjoitan vielä erikseen). Sitten junan kytiin ja takaisin Helsinkiin. Miniloma teki tehtävänsä ja mieli oli kylmyydestä huolimatta kesähöyryinen.

Tekisi mieli mennä taas ensi vuonna. Voi tosin olla, että ystäviemme häät sattuvat juuri samalle lauantaille. Sen näkee sitten, mutta nyt jaksaa pitkälle talveen tsekkailemalla aallonpohjan tullen kesäkuvia ja muistellen festari-iltoja.

– Henriikka

Ps. Kuvista kiitos parahin Janne Simojoki. Ihan superhyviä kuvia taas. Hooray!

8 kommenttia

  1. Noora 25.7.2015

    Mietin hetken aikaa mistä Jannen naama näyttää tutulta,mutta sitten tajusin; herrahan on (oli) Idän Ihmeessä!(Y)
    PS.Mukavan pitkä ja ihanasti järjestetty postaus kun tekstit on kuvien välissä:)

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2015

      Kyllä! ”Idäreitten Janne” indeed. Ja kiitos, mukava että arvostat kun kyllä tätä useamman tunnin väkersinkin.

      Vastaa
  2. Mili 26.7.2015

    Oon samaa mieltä noista perjantain nais -esintyjistä. Jessie J veti loistokeikan, hyvä energia ja huippuja biisejä, pukeutuminen oli tosin melko niukkaa :D. Paloma Faith oli pienoinen pettymys ( New York laulu jäi laulamatta). Jotenkin sen esintyksen jälkeen vain ei ollut kovin vaikuttunut olo. Kun taas Emilyn karisma vaan oli huimaava, ei paljon liikkunut lavalla, mutta upea ääni vain (: ja Kasmirin ja Axl:in keikka oli hieno huipennus (:
    Näin muuten teidän poppoon ennen Emilyn keikkaa siinä smoothie paikan edessä :D ja Janne siellä (vip?) alueella kuvaili :D

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2015

      Joo, Jessie J oli tyylikäs paidassaa, mutta en tiedä oliko ne pelkät bikinit ihan välttämättömyys.

      Ja haha, me siellä fiilisteltiin smoothieita, vaan eipä ostettu, kun nälkäkiukun partaalla piti saada ranskalaisia. Haha. Toivottavasti nautit festareista!

      Vastaa
  3. Mä koin tänä kesänä ekat Jazzit, ja toivon todella, etteivät jääneet viimeiseksi! Me oltiin sisällä vain perjantaina, ja voi, että aurinkoinen ilma sai suut hymyyn. Fiilis oli hyvä, upeat Brittinaiset vetivat upeat keikat (mä tykkäsin Palomastakin) ja ilta oli ihana! :) Tätä lisää, toivottavasti jo ensi kesänä.

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2015

      No mutta hyvä, että Palomakin miellytti. Mä mietinkin, että pakko on olla joku joka on eri mieltä. Britit kyllä rokkasivat kovaa.

      Toivotaan ensi kesäksi yhtä kivoja festareita ja vielä vähän parempaa ilmaa.

      Vastaa
  4. Daphnion 27.7.2015

    Olin ensimmäistä kertaa Porissa Jazzien aikana. Oltiin viettämässä lauantai-iltaa ihan vaan Jazzkadulla ja siellä oli aivan mahtavaa. Istuskeltiin JazzCafen teltassa kuuntelemassa bändiä ja haahuiltiin kadulla ihmisvilinässä. Oli vähän kylmä, mutta ei haitannut, koska oli lämmin fiilis. :)

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2015

      Se onkin hauskaa, että ilmaiseksikin pääsee aika hyvin jazz-tunnelmiin sen kadun vuoksi. Päivisin se oli vähän omaan makuuni liian ruuhkainen, mutta iltaisin aika ihana. Ja mukavasti erilaisia ruokia ja konsertteja.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Mili Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.