arkisto:

elokuu 2015

Kissamekko kakkonen

12
–
muoti, oma tyyliTags: , , , , , ,
_MG_0548 kopio

Pukeuduin lähes tasan kaksi vuotta sitten kissamekkoon. Se oli musta, jossa oli valkoisia kissoja. Enää minulla ei ole sitä, tuttuni piti siitä paljon ja myin sen hänelle parista lantista.

Oli kissamekon kokoinen aukko vaatekaapissa. Mikä neuvoksi? Kissamekko kakkonen. Kermanvalkoinen ja kellohameinen. Ilahduttava ja vähän liian söpö. Poola Katarynan uusinta mallistoa.

_MG_0531 kopio_MG_0561 kopio_MG_0530 kopio

Pyörähtelin eilen kissamekossa elokuun toiseksi viimeistä päivää. Lähdimme Jannen kanssa treffeille konserttia kuulemaan ja Janne poimi minulle kadulta vaalenpunaisen, vähän kulahtaneen kukan asusteeksi. Polvet olivat mustelmilla ja jalkaterät sujautettu vikkelästi puukenkiin, huoletonta ja helppoa.

Hameen alla oli piilossa lyhyet pyöräilysortsit, sillä mikään ei ole rasittavampaa kuin varoa vilauttelua.

Herra ratikkakuski katsoi pitkään ja tuimasti, kun otimme kuvia raitiovaunukiskojen päällä. Mutta varmistimme oikealta, vasemmalta ja vielä kerran vasemmalta ja oikealta, etteivät lapset nää ja ota meistä mallia. Toivoin vaaleanpunaisen pallokukan olevan jättitikkari, mutta toiveistani huolimatta se pysyi pensaastaan pudonneena kukkaisoksana.

_MG_0540 kopio_MG_0581 kopio

Minusta tämä toinen kissamekko on entistä parempi. Ja alkusyksyinen ja loppukesäinen minä alkukesäistä ehdampi. On päässyt jotenkin mieli virkistymään ja hipiä ottamaan muutaman pisaman.

Olen saanut itseni muutamana päivänä kiinni itse teosta: en ole juuri lainkaan skeptinen juuri millekään, vaikka uskokaa tai älkää, suhtaudun moniin asiohin pienellä varauksella. Ilmeisesti kohti valuva syksy saa minusta parhaat puolet esiin.

Dippadappadaa ja sitä rataa.

– Henriikka

mekko / Poola Kataryna, takki & kengät / second hand

Botswana 2: Gaborone haltuun

8
–
matkustusTags: , , , , , ,

Kuvaterveisiä Afrikan savanneilta. Tai ei aivan, mutta Afrikasta ainakin. Otimme Bean kanssa kuuden kokonaisen päivän aikana hyvin haltuumme Botswanan pääkaupunkia, Gaboronea ja vierailmme ympärillä olevissa kylissä julkisen liikenteen voimin.

Botswana oli minulle maana yllätys. Kalaharin autiomaa peittää valtiosta noin 85 prosenttia ja koko maassa on vain 2 miljoonaa asukasta, joista Gaboronessa noin 226 000, ja maa on afrikkalaisittain sangen vauras maa. Vaikka tiedän toki, ettei Afrikka ole yksi suuri maa, en ollut ymmärtänyt maan vaurautta. Talouskasvun vahvana perustana ovat timantit, u-u-uuu. Myös kielipolitiikka yllätti: maan virallinen kieli on englanti ja sitä puhutaan erittäin hyvin, vaikka maan kansalliskieli onkin tswana.

Kuljimme paikasta toiseen pääosin kombeilla, minibusseilla, jotka risteilevät tiettyjä reittejään Gaboronessa ja lähialueilla. Reilun puolen tunnin matka maksoi noin 30 senttiä, joten kukkaro ei näistä kyydeistä päässyt keventymään turhan paljon. Yksityisiä taksejakin kokeilimme, niillä matkan sai yhteensä 3–9 euron hintaan. Oli hauska huomata, miten huokeat hinnat olivat vaikuttaneet maassa asuneen ystävän ajatteluun. Sellainen ero hintapyynnissä, joka itselle tuntui Suomen hintoihin verrattuna mitättömältä, saattoi aiheuttaa Beassa tiukkaa tuhahteltua taksikuskille.

Botswana on myös oiva liftausmaa, jos sellaiseen rohkenee. Me liftasimme heti ensimmäisenä päivänä lentokentälle ja takaisin hakemaan yöllä perässäni saapuneen rinkkani. Vaikka saimmekin kummastuneita katseita, saimme kyydit nopeasti, helposti ja ilmaiseksi.

Saapumispäiväni ilta meni iloitessa. Puolen vuoden tauko ja pitkä lentomatka oli tipotiessään, kun pääsi vaihtamaan kuulumisia ja tajuamaan, että tässähän lomaillaan viikon verran yhdessä. Turistiretket siirrettiin suosiolla seuraaville päiville.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä lähdimme valloittamaan ”main mallia”, ”buss rankkia” ja muita olennaisia kaupungin paikkoja. Gaborone on ”espoomainen”, eli yhtä tiettyä keskustaa ei ole vaan pienet keskittymät on ripoteltu ympäri kaupunkia. Myös esikaupungissa riittää nähtävää, kun katujen varsilla on myyjiä, joilla on tarjota ruokaa ja tavaraa ämpäreistä mehujääpuikkoihin ja ranskanperunoihin.

Yllättävän yleinen näky on karkkimyyjät, joiden pöydille on levitetty erilaisia muovikääreissä olevia irtokarkkeja. Vesimeloonin tai vaikka kirsikanmakuisen sokerikarkin saa mukaansa kolmella sentillä. Mietin moneen kertaan, miten niin monta karkkimyyjää voi ylipäänsä pärjätä kaupungissa?

Botswanalaiset ihmiset ovat erittäin iloisia ja ystävällisiä. Ihmiset tulevat juttelemaan, kyselevät viereiseltä bussinpenkiltä ja haluavat kuulla kuulumisia ja tarinoita Suomesta. Oli ilahduttavaa päästä vaihtamaan keskusteluita niin monen paikallisen kanssa.

Niin kuin usein Suomea köyhemmissä maissa, joskus on tietenkin vaikea erottaa, mikä kommunikaatio on aitoa. Vaaleaihoisten ja esimerkiksi vaaleiden hiusten koskettamisen ajatellaan tuovan hyvää onnea, ja siksi ystäviä saattaa olla jonoksikin. Eurooppalainen ihminen on botswanalaisen silmissä automaattisesti rikas ja vaikka kerjäystä ei ollut lainkaan, joskus joku pieni lapsi saattoi tulla viereen kurkkimaan, josko vaalea muukalainen jättäisi hänelle lantin tai pari.

Omat vertailukohteeni ovat Afrikasta Etiopia ja Tansania enkä voi väittää pystyväni ajattelemaan näitä kolmea maata toisiaan vertailematta, vaan analysoin automaattisesti maanosien mukaan. Vaikka Etiopia ja Tansania ovatkin hyvin erilaisia, Botswana erottuu näistä kahdesti vielä huomattavammin.

Bussiasemalla sain kynsiini myös elämäni hirveimmän manikyyrin, vieläpä lopputulokseen verraten kolmen euron kiskurihinnalla. Ajattelin, että tästähän nappaan itselleni punaiset kynnet loman kunniaksi. Bea oli käyttänyt bussiasemien naisten kynsihuoltoa ja ollut tyytyväinen. Vaan oma kosmetologini olikin toista maata: ensin hän skraappasi kynsieni pinnan piloille superkarkealla viilalla, jonka jälkeen hän lakkasi kynsilakalla miltei koko sormenpääni. Tätä seurasi armoton sormien puhdistusoperaatio, johon kului ainakin 20 vanulappua.

Minun järkeni olisi sanonut, että tarkemmalla lakkauksella olisi päässyt vähemmällä. Mutta minun tai länsimaiden logiikka ei aina purekaan ulkomailla. Kaiken kukkuraksi mimmi lakkasi nimettomäni kysymättä glitterlakalla. Nauroimme koko viikon botswanalaiselle manikyyrilleni ja disco-nimettömilleni. Kynsilakka alkoi kupruilla heti. Ilmeisesti maali oli pilaantunut auringossa. Korvaamattomia muistoja, jotka aika kultaa kivasti ja jäljelle jää vain ihanat, aurinkoiset kynsienlakkaaja-naiset.

 

Mutta tsekatkaapa tuo herkkuannos yllä! Ranskalaisia, kurpitsaa, samp+bean (maissia ja papuja sekaisin) ja nyhtökanaa. Paikallinen ruoka vie kielen mennessään vaikka ulkonäkö oli harvoin hivelevä. Ja mikä keliaakikon unelmapaikka: ainaisen vehnän sijasta käytetään todella paljon maissia eikä nälästä tarvinnut olla huolissaan.

Edelliskuvan ateria maksoi vajaa kaksi euroa ja sitä ylemmän kuvan annokset ostimme kadulta hintaan 1,20 euroa. Botswana-mätöt for life. Voisin huomaamattani tuplata kokoni, jos muuttaisin tuonne asumaan. Samppi-niminen maissimuhennos ja nyhtölihat olivat omia suosikkejani. Nirsoilija saattaisi kauhistella, kun lihan sijasta saattaa toisinaan löytyä mikä tahansa eläimen osa, mutta me riemuitsimme värikkäästä katuruoasta.

Siinä missä ensimmäinen päivä meni käyskennellessä, keräsimme toisen päivän aamuna rohkeutemme ja lähdimme bussiasemalle sopivaa dösää metsästämään. Bea oli jostain lukenut, että reilun tunnin matkan päässä kaupungista on sympaattinen ”astiatehdas”, jossa paikalliset tekevät käsityönä erilaisia saviastioita.

Eipä aikaakaan, kun oikea linja-auto oli hurauttanut meidät perille saakka.

Eurolla sai suloisia mukeja, kahdella eurolla murokulhoja. Ostimme itsellemme ja tuliaisiksi kaikkein kauneimmat. Kaikkiin astioihin oli raaputettu käsin ”hand made in Botswana”, mikä tietenkin toi niihin meidän silmissämme lisäarvoa.

Paikalliset olivat hämmästyneitä ja hämmentyineitä visiitistämme. Erityisesti se, ettemme aja autolla, aiheutti ihmetystä. ”Why don’t you go by car?”, ikään kuin kaikilla länkkäreillä olisi automaattisesti valkoinen maastoauto alla. Toisaalta ymmärrettävää. Ehkä heillä on aihetta tällaisiin oletuksiin.

Paluubussin piti tulla kylään kahdelta. Vaan eipä tullut, odotimme puolitoista tuntia. Usko olisi jo horjunut koko odottamiseen ellei pysäkillä olisi ollut muitakin, jotka kököttivät Gaboroneen kyytiä odottamassa. On se aina merkillistä ajatella, miten Suomi toimisi, jos bussit vain jättäisivät välillä tulematta tai saapuisivat parin tunnin viiveellä. Lomalla ei onneksi ollut kiire ja saimme pysäkiltä monta uutta ystävää, jotka kutsuivat itse itsensä Suomeen.

On ideaalitilanne, että pelkkä perillepääsy olisi riittänyt onnistuneeseen lomaan. Saimme viettää Bean kanssa pitkästä aikaa aikaa yhdessä. Pörräsimme ympäri kaupunkia, söimme paljon jäätelöä, nautimme aamiaisesta vuokra-asunnon terassilla ja kertasimme kevään ja kesän tapahtumia ja tunteita. Toisaalta tuntui, että olisi kotona. Kaikki oli niin tuttua ja turvallista. Matkustaminen saa ihan uuden luonteen, kun saa itselleen oppaan, jolla on jo kulmat ja kuppilat tiedossaan.

 Fiiliskuvat eivät loppuneet tähän. Saattepa nähdä huvipuistonkin, jonka ainoat asiakkaat olimme.

Sain tänään Jannen kotiin Islannista ja lähdemme nyt Helsingin Juhlaviikkojen huvilatelttaan  kuuntelemaan toivottavasti ihanaa konserttia. Elokuun viimeinen viikonloppu, haikeus ja kesän kättely. Se olisi pian taas siinä.

– Henriikka

Botswana 1: Kahden vuorokauden menomatka

9
–
matkustusTags: , , , , , , , , , , , , , , ,

Mukavaa lauantaita kaikille. Täällä ollaan heräilty eilisten rapujuhlien vuoksi vasta puoleltapäivin, jonka jälkeen alkoi armoton Botswanan kuvien läpikäynti. Tästä juttusarjasta ei Siperian tapaan ole tulossa usean viikon mittaista, mutta fiiliskuvia reissulta on huomattava määrä.

Lähdin matkaan kaksi viikkoa sitten lauantaina. Kun ystäväni Bea lähti helmikuussa Tansaniaan, jonka jälkeen Botswanaan, päätin pyrkiä sinne häntä tervehtimään. Tansaniassa olen käynyt kolme vuotta sitten, joten prioriteettilistan ykkösenä keikkui Botswana.

Hain netin kautta mahdollisimman halpoja lentoja Helsingistä Gaboroneen, mutta edestakaisten lentojen hinnat olivat kahdella vaihdolla maaliskuussa siinä 1300–1400 euron paikkeilla. Too much, tiesin, joten päätin ruveta kartoittamaan vaihtoehtoja. Yhdellä vaihdolla perille pääseminen ei tietääkseni ole edes mahdollista. Huomasin, että Tukholmasta lentää 2–3 vaihdolla noin 600 eurolla. Siihen erilliset, halvat lennot Tukholmaan ja takaisin noin viidelläkympillä, niin avot, lentopaketti oli valmis ja pian maksettu.

Tosi säästäjä olisi ottanut vielä lentojen sijasta reittimatkat laivalla Tukholmaan ja takaisin, mutta niin hc en ole sentään minäkään. Aikakin on rahaa.

Olin ostanut Tukholma–Addis Abeba–Johannesburg–Gaborone–Addis Abeba–Tukholma lennot Flightfinder-nimiseltä palveluntarjoalta. Hinta oli huomattavan edullinen, mutta hyvää saa harvoin halvalla ja aika nopeasti huomasinkin kyseisen lafkan olevan aika kamala. Asiakaspalvelu oli ailahtelevaa, hidasta ja epämääräistä, lentoaikataulut vaihtelivat useaan otteeseen parin tunnin heitoin ja lentodokumentit tulivat sähköpostiin vasta menomatkaa edeltävänä päivänä. Lopulta kaikki meni ihan hyvin ja lennot olivat onneksi nimelläni varatut, mutta pohdin Tukholmaan saakka, mahtaakohan varaus ja kyseinen Flightfinder olla edes oikeasti olemassa.

Tukholma–Helsinki välin lennot olivat Supersaverin kautta ostetut ja Finnairin, eivätkä täten aiheuttaneet minkäänlaista stressiä. Jos kuitenkin erikseen ostettujen lentojen takia myöhästyy seuraavalta lennolta, uudet liput joutuu ostamaan itse. Myös matkatavarat on käytävä heittämässä itse uudestaan liukuhihnalle. Siksi olin katsonut sekä meno- että tulomatkalla usean tunnin vaihtoajan Tukholmassa, jotten vain missaisi Arlandasta Etiopiaan tai Tukholmasta kotiin lähtevää lentoa.

Saavuin Tukholmaan rinkkani ja reppuni kanssa innoissani ja jännityksissäni. Koko edellisilta ja lähtöaamu oli mennyt rästihommien hoitamisessa ja matkafiilis alkoi vasta hiljalleen hiipiä luihin. Janne oli nakannut minut Helsinki-Vantaalle, mutta sen jälkeen olin omillani. Tuntui hyvältä olla yksin reisssussa, yksin vastuussa. Toisaalta eksoottinen kohdemaa ja huoli lentojen olemassaolosta vähän jyvittivät leveimmästä hymystäni.

Vaan kuinkas kävikään! Istuin ensin Tukholmassa odotetun mukaisesti kolmisen tuntia odotelemassa ilta kahdeksalta lähtevää lentoa ja kuuden maissa kävin heittämässä rinkkani hihnalle.

”Niin, siis se lento lähteekin vasta puolelta öin.”
”Mitä? Eihän siitä ole ollut missään informaatiota eikä tietoa näy lähtevien lentojen tauluissa? Minkä vuoksi se on myöhässä?”
”En tiedä yhtään. Tässäpä päivällislipuke, niin et kuole nälkään.”
”Ok, kiitos. Odottavatkohan jatkolennot Etiopiassa?”
”Aivan varmasti. Ei syytä huoleen.”

Vaan kuinkas sitten kävikään! Lento olikin reilu seitsemän tuntia myöhässä ja lähti vasta puoli kolmen aikaan yöllä Arlandasta. Mikä herttainen 12 tunnin odottelu rakkaassa naapurimaassa. Otin lungisti ja nukuin usean tunnin terminaalissa, mutta toiveet jatkoyhteyksien odottamisesta valuivat sormien läpi kuin kuivista kuivin hiekka.

Onneksi sentään nukun missä vain ja milloin vain. Lentokoneen hurinassa pitkästä yölennosta huolimatta sain hyvät yöunet pohjalle ennen kuin Etiopian vihreät vehreät kukkulat alkoivat näkyä ja kone laskeutui turvallisesti Addis Abebaan.

Etiopiassa oli täysi tohina päällä. Harva oli jäämässä Addikseen ja kaikki jatkoyhteydet olivat jo menneet. Matkustajia yritettiin survoa parhaansa mukaan seuraaville lennoille. Yöpaikkaa tarvitsevat kärrättiin minibusseilla hotelleihin ja nälkäisille jaettin ruokalippuja. Jonottelin tunnin verran kuullakseni, että minut on laitettu seuraavan aamun lennolle Johannesburgiin, sillä vaikka Etiopiasta lentäisi myös suoria lentoja Botswanaan, jouduin kiertämään alkuperäisen lentoreittini kautta.

Sain käteeni väliaikaisen viisumin, hotellin nimen ja kasan ruokalippuja. Pitäydyin lentokoneessa tutustumieni serbialaisten bisnesmiesten vanavedessä vaan tiemme erkanivat, kun meidät sijoitettiin eri hotelleihin.

Passitarkastukseen jonottaessani viereisestä rivistä kuului hihkaisu. Kolme ruotsalaismiestä viittoilivat luokseen: ”You look so lonely.” Vastasin rehellisesti, että hivenen yksinäiseltä tuntuukin juuri nyt. Selvisi, että olemme menossa samaan hotelliin ja vaikka heidän Tansanian lentosta lähtikin jo samana yönä, loppuilta meni heidän kanssaan (miekkoset edellisessä kuvassa). Tukholmalainen jäbä oli menossa työharjoitteluun kuukaudeksi ja ruotsalaisveljekset olivat muutaman viikon matkalla tekemään jotain itselleni hämäräksi jäänyttä projektityötä. Toinen veljeksistä oli ammatiltaan pelastussukeltaja, ja päättelin mielessäni, että ehkä hän halusi pelastaa yksinäisen, vaalean tytönkin lentokentältä haahuilemasta.

Vaikka kaikki säätö turhauttikin, päättää ottaa säädön seikkailuna. Sitä paitsi mikä tuuri, että sain viettämään ylimääräisen vuorokauden juuri Addis Abebassa, jossa asuin kolme kuukautta vuonna 2009. Kadut ja kaupunki näytti tutulta ja kertasin mielessäni asioita, joita tiedän ja muistan paikasta. Mietin 18-vuotiasta Henriikkaa, jonka rohkeus oli nykyiseen Henriikkaan verrattuna moninkertaista ja silmät kymmenesti sinisemmät.

Luin kirjaa, söin illallista, harkitsin pihalle lähtöä, mutta väliaikaisen viisumin vuoksi pitäydyin virkailijoiden toiveiden mukaisesti sisätiloissa. Yritin tavoittaa Beaa, jota en ollut saanut kiinni koko päivänä. Kun ennen nukkumaan menoa vihdoin sain hänet kiinni, oli hän odottanut minua Gaboronen lentokentällä:

”Missä sä oikein olet?!”
”Etiopiassa. Missä sinä?”
”Täällä lentokentällä. Olen odottanut sua kuusi tuntia. Tulin kolme tuntia etukäteen, kun jännitti niin paljon.”

Helpotus oli molemminpuoleinen, kun kummallakin oli kaikki hyvin. Nauroimme yhdessä ja tunnistin ystäväni puolen vuoden tauon jälkeen täysin samaksi tyypiksi. Kuka menee kolmea tuntia aiemmin odottamaan? Naurattaa vieläkin ajatella. Huikea mimmi.

Kello soitti viideltä ja aamupalan jälkeen minibussi kuljetti takaisin lentokentälle. Olin täynnä virtaa ja toivoa, että pääsisin vihdoin perille. Ja vaikka hotellisuihku olikin jääkylmää ja päälle piti laittaa samat likaiset vaatteet, niin mieli oli tukkina nukutun yön jälkeen hyvä. Oli nostalgista herätä moskeijojen ja kirkkojen ääniin, kaikki kuulosti samalta kuin silloin kuusi vuotta sitten.

Maanantai oli pelkkää matkustusta ja lentokentillä odottelua. Ettei kuitenkaan olisi mennyt liian helpoksi, niin matka meinasi tyssätä taas Etelä-Afrikan lentokentälle. Matkustus-stoorini oli kuulemma niin älytön, ettei sitä voinut uskoa. Kuka nyt varaisi alunperinkään yli vuorokauden kestävät lennot vain reilun viikon lomamatkalle? Saadakseni uudet lentoliput Gaboronen koneeseen, piti minut mennä virallisen passintarkastuksen kautta maihin ja käydä selvittämässä koko tarinani lentoyhtiön agentille.

Pyörin Fjällräven selässä suurella lentokentällä ja tulin kolmesti työntekijän pysäytetyksi sen vuoksi, että he luulivat alaikäisen olevan eksyneen vanhemmistaan. Turhautunut, huvittunut nauru kävi kylässä monesti, mutta lopulta sain agentilta uudet lentoliput kouraani ja tiedon siitä, että pääsen vielä saman illan koneeseen. Woop woop woop! Virkailija kysyi vielä lopuksi, olenko ollut ennen lentokentillä ja osaanko oikealle portille. Lupasin yrittää parhaani ja hihittelin mielessäni.

Turvatarkastuksen jälkeen ostin itselleni jäätelöä juhlan kunniaksi. Pääisin vihdoin ystävän kainaloon!

Johannesburgista Gaboroneen lentäneessä koneessa oli lisäkseni vain kuusi muuta matkustajaa. Kun pieni lentsikka laskeutui Botswanan maaperälle, olin räjähtää innosti. Kuu oli hauskasti kellallaan, ja aurinko laski liian kauniisti (ks. ensimmäinen kuva). Olin kolmatta kertaa Afrikassa ja ensimmäistä kertaa Botswanassa. Ilma oli lämmin, mutta ei sellainen tukala lehmänlöyhäys. Mieli oli rauhallinen, vaikka haisin navetalta ja hiukset olivat likaisemmat kuin koskaan.

Laukku ei saapunut, mutta olin jo unohtanut, että sellainenkin hyvä tuuri olisi voinut olla olemassa. Kävelin tuloporteista ja näin Bean. Voi että, miten olin häntä kaivannutkaan! Riemu oli rajaton.

Koskaan eläessäni en ole saanut parempaa afrikkalaista ateriaa kuin Bean asunnolla odottanut munakas, kattilasta tarjoiltu salaatti ja valkoviini-lasillinen. Kun vihdoin sai jättää survivor-asenteen, pääsi suihkuun ja vaihtamaan puhtaat lainavaatteet päälle, huomasin miten väsynyt olin. 52 tunnin menomatka oli laittanut matkalaisen aivan äärirajoille. Oli ihanaa, ettei tarvinnut selvittää enää yhtäkään asiaa. Laukunkin oli määrä tulla seuraavana päivänä lentokentälle.

Menomatkan keskeinen itseanalyysini aihe oli, olenko enemmän sellainen backpacker, joka näyttää lentokontällä rennolta ja paljon matkustaneelta. Jolla on reppu selässä ja monta reissua takana ja tulossa. Passi täynnä leimoja ja pää täynnä tarinoita. Vai näytänkö aivan avuttomalta pieneltä tytöltä, joka ei tiedä maailmasta mitään ja joka yrittää esittää rohkeaa itselleen liian suurissa saappaissa?

Veikkaan, että olen vahva sekoitus molempia.

– Henriikka

Mikä tekee aina iloiseksi?

14
–
huumori, random

Tulin juuri kotiin. Ihan liian väsyneenä. Ensin ajattelin, että surrautan nopeasti jonkun jämäpirtelön blenderillä mukiin ja menen mukin kanssa peiton alle syömään ja nukahtamaan. Että herään kurkkupirtelö sylissäni ja muistan, että hampaatkin on pesemättä. Lannistun. Käyn nappaamassa keittiöstä muutaman englantilaisen toffeen tuskaani ja katson Netflixistä luontodokumentteja yli puolen yön.

Jätin kuitenkin tämän vaihtoehdon ja istuuduin koneelle. Halusin vielä kirjoittaa jotain, sellaista tajunnanvirtaa, niin kuin minulla on usein tapana ladella. Mietin kertoisinko tarinan parkkipaikalla mahdollisesti nukkuneesta miehestä, joka löytyi Kannelmäestä samasta autosta illalla paikalta lähdettyä ja aamulla palattua. Illalla takapenkiltä, aamulla etupenkiltä. Vai kirjottaisinko Sörnäisten metroaseman miehestä, joka vilautti takin altaan haulikkoa ja kertoi: ei syytä huoleen, nyt sitä ollaan enemmän kuin koskaan turvassa.

Kuvailisinko eilistä Huvilateltan keikkaa, joka jäi vähän kaukaiseksi, vaikka elokuun pimenevä ilta tuli iholle? Vai sen jälkeistä kahvilakeikkaa, jonne eksyin vahingossa ennen puolta yötä, ja jossa Aksim veti supersetit tosta noin vaan? Vai antaisinko tekstissä tilaa tämän päivän konsertille, jossa Tuure Kilpeläinen ja senegalilaiset supermiehet nostattivat kananlihan, vaikka musiikkityyli oli oman musiikkimakuni peränurkasta. Ehkä kannattaisi kertoa myös, miksi elokuun viimeiseen viikkoon sisältyy yhtäkkiä niin paljon musiikkia.

Halusin kuitenkin keskittyä johonkin, mistä tulisi samantien paremmalle tuulelle. Siksi kaivoin kamerani ja otin yön hämyssä kuvat kiinalaisesta herneenpalostani. Pieni pehmopalko on tuliainen viime kesän reissulta Pekingistä eikä minulla ole todellakaan yhtään hyvää syytä, miksi minun olisi tarvinnut se ostaa. Mutta katsokaa nyt noita herneitä! Heltykää, te kylmät ihmissielut. Sulakoot sydämenne.

Voi olla, ettei vihreä pehmolelu ole se, joka tätä maailmaa eniten muuttaa. Mutta käsi ylös, ketä hymyilytti? Noniin, siellä nousee käsiä. Ja siellä! Jos näillä hymyillä mennään sitten huomenissa tärkeämpien asioiden ääreen, niin voi syntyä huomattavan paljon parempaa tulosta kuin näkkärinaamoina.

Tänään on vaikea kyetä syvällisempään. Viikonloppuna pureudun reissukuviin ja -tarinoihin. Nyt mennään näillä.

– Henriikka

Ehdolla Suomen parhaaksi lifestyle-blogiksi

6
–
blogitTags: , , , , , , ,

Onhan se hullua. Saada tietää, että on viiden viimeisen joukossa ehdolla Suomen parhaaksi lifestyle-blogiksi. Tämähän on silkka fiilistelyblogi! Kuinka ne nyt tällaisestä pitää?

henriikkasimojoki2

The Blog Awards Finland 2015

Suomen suurin blogikisa antaa tunnustusta vetovoimaiselle sisällölle ja sen parhaille tekijöille. The Blog Awards Finland palkitsee syksyllä 2015 suomalaisten bloggareiden parhaimmiston sekä vaikuttavinta blogimarkkinointia. Kisa huipentuu 2.10. järjestettävään gaalaan.

Lifestyle

Lifestyle-kategoriassa parhaana palkitaan blogi, joka on täydellinen sekoitus kirjoittajansa elämää, harrastuksia sekä mielenkiinnon kohteita. Blogi loistaa niin monella osa-alueella, ettei sitä voida niputtaa vain yhden kategorian alle. Blogi on kirjoittajansa näköinen, sen teksti on lennokasta ja tunnistettavaa – laadukkaita valokuvia unohtamatta. Blogi on aktiivisesti päivittyvä ja elää tiiviisti mukana kirjoittajansa elämässä sekä sen tapahtumissa. Blogin kirjoittajasta on tullut lukijoilleen virtuaalikaveri, johon on helppo samaistua ja josta on ilo inspiroitua.
marketing
Minulla on lifestyle-kategoriassa aikamoiset kilpasiskot ja -veli: Tickle Your Fancy, Kaikki mitä rakastin, Tämän kylän homopoika ja Mungolife. Kaikki keskenään kovin erilaisia, mutta yhtä kaikki uniikkeja ja laadukkaita.

Voittajat valitaan jokaisesta kategoriasta erikseen sekä tuomariston että yleisön äänten perusteella. Jos tuntuu, että haluaisit käydä tiputtamassa äänesi minulle, niin teet sen helposti täällä.

Sellainen uutinen, joka varmasti ilahduttaa itseäni enemmän kuin teitä. Mutta ehkä voitte yhtyä ilooni edes murto-osan verran? Menee voitot kenelle tahansa, niin kai tässä saa olla ylpeä. Edes ihan vähän.

– Henriikka

Nuoren herran karisma

10
–
huumori, matkustusTags: , , , , ,

Voin ylpeästi ilmoittaa, että kotona olen jälleen. Turvassa käpertyneenä, raakasuklaata suupielessä ja valmiina palaamaan töihin. Ei tässä ole tarkoituskaan jäädä laakereille, heti huomenna pääsen takaisin työpöydän ääreen.

Voimia ei ole tänään tuutata bittiavaruuteen koko Afrikkaa, mutta voisin jakaa erään spesiaalin tapaamisen ja sitaatin Botswanan lomani ensimmäiseltä päivältä.

Tapasimme pienen pojan myymässä erinäisiä käyttötuotteita päätorilla. Hän kyseli miksi minulla on niin näkyvät verisuonet ja tuli siihen tulokseen, että sen täytyy johtua siitä, että olen nainen. Nauroin suu auki niin, että suonien lisäksi näkyi myös kitarisat.

Kysyin pojalta (ja pojan isältä) saanko napata blogiani varten muutaman valokuvan. Lupa tuli ja samantien alkoi armoton poseerausten sarja.

Arviolta parinkymmenen toinen toistaan huikeampien posejen jälkeen poika katsoi suoraan silmiin ja totesi:
”That was my last one”.

Jäin miettimään, kuinkahan monella on yhtä hieno sarja valmiina takataskussa, jos paparatsi iskee?

– Henriikka

Maa johon on mukava palata

kommentoi
–
Helsinki, kaveritTags: , , , , , , ,
MG_6991-860x573 kopio

Lähden tänään takaisin Suomeen, takaisin kotiin. Lento nousee aikataulun mukaan puolen päivän jälkeen Gaboronesta kohti Addis Abebaa, jonka lisäksi vaihdan vielä Tukholmassa ennen Helsinkiä. Kotiovella pitäisi olla huomenna, tiistaina päivällä kolmen jälkeen. Sormet ristiin, että kaikki menee hyvin.

Botswanan loma on ollut upea, ihmeellinen. Muutenkin tuntuu, että elokuinen lomanpätkä tuli aivan yllättäen, ikään kuin en sitä olisi koskaan ollut itse varaamassakaan. Matkalle lähtö stressi vaihtui matkastressiksi lennon myöhästelyn ja menomatkan viivästymisen vuoksi, mutta unohtui täysin kun pääsin perille ystävän luokse. Olemme nähneet ja kokeet viikossa niin paljon ja tuntuu hassulta ajatella, miten nopeasti työviikko vierähtää Suomessa.

Muutamaa päivää ennen matkaa olimme Suomenlinnassa viettämässä kesäjuhlaa Suomen Blogimedian bloggaajien kanssa. Kotimatkalla muistan ajatelleeni, että tämä on kyllä niin kaunis maa, ettei koskaan harmita tulla matkoilta takaisin kotiin. Luulen, että nämä ajatukset sopivat myös tähän maanantaihin, kun elokuun illat lyhenevät lyhenemistään, mutta kesä tuli kuulemani mukaan vielä hetkeksi piipahtamaan.

MG_6973-860x573 kopioMG_7004-860x573 kopio

Sanoin ’katso kuinka kaunis taivas’. Vastasit ulottuvuuksia on yhdeksän plus aika.

Aina sitä luulee, että on ollut pitkäänkin omilla teillään vaikka kukaan kotona ei ole edes ehtinyt huomata, että on lähtenyt. Aurinko on ehtinyt laskea vain yhdeksän kertaa ja kymmenentenä olen jo matkalla kotiin. Mutta sehän on toiveikasta! Isoihin unelmiin tarvittavat päivät voi laskea kahden käden sormilla.

Pian nähdään, kun mahdun taas Suomen kartalle ja voin jälleen viilettää Helsingin katuja vähän vähemmän keskittyneenä tulevaan.

– Henriikka

Kuvat 1,5,7: Vilma Peltonen
Kuvat 2, 3, 4, 6: Ida Hanhiniemi

Mitä Siperiassa luetaan?

7
–
kirjat, matkustusTags: , , , , , , , , , , , , , , , ,
_MG_1608 kopio

Lupasin palata linjoille kertoakseni, mitä kirjoja luin Siperian sydämessä. Matka Venäjän halkihan oli pitkä, mutta ei niin pitkä, että olisin kaiken torkahtelun, itseanalyysin ja ylevän keskustelun lisäksi pystynyt lukemaan koko kirjahyllyä.

Niin kuin ennen matkaa kirjoitin, olin päättänyt lukea reissussa Sinuhe egyptiläisen. Reissua edeltävänä päivänä tarvoin läpi kaikki Helsingin keskustan ja lähialueen kirjakaupat, eikä Sinuhea kuitenkaan löytynyt pokkarina. En halunnut ottaa kovakantista kirjaversiota mukaan, joten päätin sivuuttaa mahdollisuuden haukata egyptiläisen kerralla. En omista sellaisia sähköisiä lukuvempeleitä ja akkujen lataaminenkin huoletti, joten päädyin nappaamaan kasan pokkareita rinkkaa kasvattamaan.

_MG_1611 kopio _MG_1616 kopio

Lisa Genova – Edelleen Alice

Edelleen Alicen nappasin pokkarihyllyltä mukaani sen vuoksi, että voisin kirjan lukemisen jälkeen katsoa kirjasta tehdyn elokuvan. Elokuva-motiivi on itselleni yleinen, ja herään moneen kirjan olemassaoloon vasta elokuvan valmistuttua. Inhoan tosin kirjojen leffakansia, ne antavat liikaa informaatiota (niin kuin tässä tapauksessa kirjan päähenkilön ulkonäöstä) eikä kaikkea pysty kuvittelemaan itse.

Pidin kirjasta paljon. Se meni ihon alle. Vaikka kieli ei ollut ultimaattista, aihe oli vetoava ja huomasin lukukokemuksen aikana ja jälkeen tarkkailevani ja arvostavani omaa fyysistä terveyttäni valtavasti. Lukukokemus ei ole koskaan ollut turha tai huono, jos aihetta tai kirjaa jää miettimään. Huonoa kirjaa ei jaksa puida jälkikäteen.

Tove Jansson – Kesäkirja

Jostain syystä en ollut koskaan ennen tarttunut tähän klassikoon. Ehkä siksi, että jossain vaiheessa muumibuumi vyöryi niin voimalla yli, että myös Tove-sanan näkeminen aiheutti lievää pahoinvointia. Ihailen kuitenkin Tovea ja hänen jälkeään maailmaan vahvasti ja Kesäkirja toimi niin hyvin. Kirja imi tunnelmaansa muutaman sivun jälkeen ja tunne säilyi vahvasti läpi lyhyehkön kirjan. Ei-ehkä-niin-tavanomaisten päähenkilöiden kemia oli kirjan parasta antia, samoin se, kuinka tarinoissa pystyi kuulemaan ikään kuin kaksi ääntä samoille tapahtumille. Olen aina välittänyt saaristosta eikä miljöökään siksi ollut hassumpi kirjan tapahtumille.

Lena Andersson – Omavaltaista menettelyä

Omavaltaista menettelyä on kertomus myrskyistä intohimosta. Suoraan sanottuna en suuremmin pitänyt kirjasta eikä se ollut mielestäni riittävän uskottava ollakseen erityisen hyvä. Kirjan päähenkilö rakastuu kirjailijaan ja heidän suhdettaan puidaan läpi teoksen. Nääh. Vaikka kieli oli hyvää ja kertomus eheä, tuntui että lukemisen olisi voinut jättää välistä. Sain varmasti irti jotain, mitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta kirja oli mielestäni teennäinen eikä tehnyt vaikutus lähelläkään lähtemätöntä.

_MG_1628 kopio

Ullla-Lena Lundberg – Jää

Tämä kirja jäi minulta välistä, mutta Siperian lukukokemuksen perusteella Janne luonnehtii seuraavasti:

Finlandiavoittaja Jää kertoo nuoresta ja hyväntahtoisesta papista, joka muuttaa toden maailmansodan jälkeen perheineen kauas Turun saariston karuille ulkoluodoille. Luotojen pieni seurakunta ottaa hänet hyvin vastaan, mutta sopeutuminen uuteen ympäristöön ja erikoisiin persooniin ei ole aina yksinkertaista. Kirja etenee verkkaisesti, kuten luotojen asukkaiden elämäkin, jota hallitsevat säätilat, etenkin jäiden saapuminen. Elämän pienet asiat, ilot, surut ja kohtaamiset niin hengellisten kuin arkisten asioiden äärellä luovat kirjaan melankolisen kauniin tunnelman. Lukemisen arvoinen ehdottomasti vaan ei silti ikisuosikki.

Anne B. Radge – Aion tehdä sinut onnelliseksi

En ikimaailmassa olisi valinnut tätä kirjaa, ellei pokkaripuodin myyjä olisi suositellut. Kansi on kamalan ruma ja ulkoisesti luotaantyöntävä. Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti, sillä 60-lukulaisen kerrostalon elämään ja asukkaisiin pureutuva kertomus vei mukavasti mennessään. Eri juonet ja näkökulmat nivoutuvat mukavasti yhteen tarvitsematta kuitenkaan liikaa keskittyä, että kenestä kerrostalon asukkaasta tässäkin taas nyt puhutaan. Kirja saa naisten aivot tuntumaan toisinaan aivan liian pieniltä, mutta senkin huomion yli jaksoin pitää kirjasta ja sen antamasta aikalaiskuvasta suhteellisen paljon.

_MG_1635 kopio

Näiden lisäksi luin Taivaslaulun toistamiseen vuoden tauon jälkeen. Se jaksaa sytyttää edelleen. Kirjan kerronta, visuaalisiksi muuttuvat kielikuvat ja kauniit sanavalinnat ovat sellaista tasoa, joita tulee vain erityisen lahjakkaalta kirjailijalta. Tuntui, että nyt toisella lukukerralla pystyin luonnollisesti keskittymään aivan uusiin asioihin ja koin koko kirjan laajemmin. Luulisi Pauliina Rauhalalla olevan melkoisia paineita seuraavaan kirjaansa, sen verran rakastettava ja syvä on tämä esikoisteos.

 Nyt Botswanan matkalla olen ennättänyt lukea vain Viisastelevan sydämen (vihdoin!) ja päässyt alkuun kolmiosaisessa Myrskyluodon Maijassa. Muistattehan, että olen aina enemmän kuin iloinen lukuvinkeistä. Mitä pidemmälle syksy vie, sitä syvemmälle nenä painuu kirjan kansien väliin. Sinuhe egyptiläinen saa odottaa, kaipaan inhimillisen paksuisia teoksia epäinhimillisen pimeän vuodenajan ratoksi.

– Henriikka

Muuttolintuja

8
–
elämä, matkustusTags: , , , ,
_MG_0562 kopio

Täältä kaukomailta muistelen matkojani. Kuinka huhtikuussa puhalsi viima, vaikka kevät oli kynnyksellä. Nutturapään kainalossa, lintujen ympäröimänä riitti hymyä. Olimme käymässä entisessä, lyhytaikaisessa kotikaupungissamme Skövdessä, ja Vännernin ja Vätternin välissä riitti muistoja ja muuttolintuja.

Muistan kuinka ajattelin, että voisihan sitä täälläkin elää. Että voisihan sitä elää melkein missä vain. Onnellisuuteen tarvitaan oikeastaan vain muutamia perusasioita, oma manbun ja muutama muu. Ehkä ruotsin kielenkin oppisi aika nopeasti ja ruotsalaisten amerikkalaishenkiset käytöstavat eivät arveluttaisi muutaman vuoden jälkeen enää yhtä suuresti.

Keväisin voisi aina mennä kiikaroimaan kurkia, tuhansia ja tuhansia kurkia. Voisi ihastella ja ymmärtää, että muuttolinnuilla ja matkustajilla on aika paljon yhteistä. Ja sitten kuitenkaan ei juuri mitään. Väitän olevani monesti vaativampi kuin nuo linnut.

_MG_0567 kopio _MG_0585 kopio _MG_0591 kopio _MG_0564 kopio_MG_0594 kopio _MG_0630 kopio

On Afrikkaa, Aasiaa ja Australiaa, mutta voiko mikään näistä A:lla alkavista voittaa Pohjoismaita? Soita ja koivuja, karua Kainuuta ja Saaristo-Suomea. Norjan vuoristoa ja Ruotsin idyllistä maalaiselämää. Puuhevosia ja juhannussalkoja. Islannin omaa rauhaa, Kööpenhaminan aktiivista kivijalkaliikehdintää ja sitä, ettei aina näytä niin kauhean erilaiselta.

Sitä, ettei kukaan nappaa joukkotaksissa salaa vaaleaa hiusta talteen luullen, että se tuottaa hyvää onnea. Sitä ettei oma kieli kuulosta keksityltä ja sitä, että metsään eksyminen ei tuota samantien vellovaa paniikkitilaa. Ja että teltalle löytää helposti turvallisen, hiljaisen paikan, jossa kukaan ei tule koputtelemaan kangasovea kysellen, mikäs koti se tämä tämmöinen on?

_MG_0559 kopio_MG_0635 kopio _MG_0639 kopio

Terveisiä kotiin tuulitukalleni: aion olla muuttolintuna aina siinä aurassa, jossa sinäkin.

– Henriikka

2 x parempi matka ja elämä: luonnolliset aurinkorasvat ja maitohappobakteerit

kommentoi
–
kosmetiikka, matkustus, vinkitTags: , , , , , ,
_MG_1569 kopio

Terveisiä Botswanasta! Täällä ollaan Afrikan auringon alla. Niin kuin ehkä Instagramista joku huomasi, ei matka tänne ollutkaan yksinkertaisin. Matka-aika venyi toisen lennon myöhästymisen vuoksi 28 tunnista yli 50 tuntiin, ja kun vihdoin pääsin perille, ei rinkka ollut selvinnyt. Ehjinä kuitenkin ollaan molemmat, rinkka sekä minä, ja nautin lomasta todella. Kirjoitan reissusta paremmin vasta, kun palaan Suomeen. Voi mitä tarinoita ja kuvia minulla onkaan jakaa!

Tulimme juuri läheiseen kauppakeskukseen wifin perässä ja koska matka-aiheissa ollaan, ajattelin jakaa pari tipsiä tältä kesältä: luonnonkosmeettiset aurinkorasvat ja vegaaniset maitohappobakteerit. On tämä maailma mennyt ihmeelliseksi, kun on oikeasti varaa biohakkeroida ja miettiä ultimaattisen parhaita vaihtoehtoja. Vaikka lentämisestä aiheutuneita saasteita en pysty millään korvaamaan (ikuisuusmurhe, johon pitäisi varmasti pureutua erillisessä artikkelissa tulevaisuudessa), nautin kuitenkin itse siitä, että voin miettiä luonnollisimpia vaihtoehtoja käyttötuotteille.

_MG_1591 kopio_MG_1552 kopio

Maitohappobakteerit – Probiotic Complex, Terra Nova
(ovh. 19,90€, 50 kpl)

Sain ensimmäisen purkin näitä maitohappiksia (jäätävä lempinimi, hävettää) blogin kautta testiin Siperian matkaa varten, jonka jälkeen olenkin käyttänyt näitä lähes päivittäin. Usein maitohappobakteereita syödään vain eksoottisempia matkoja varten, mutta vatsan hyvinvoinnin, immuniteetin ja vastustuskyvyn kannalta niiden popsimista kannattaisi kyllä suosia ihan tavallisessa arjessakin.

Olen syönyt elämäni aikana monenlaisia maitohappobakteereja, mutta näihin tabletteihin olen ihastunut nyt tosi paljon (jos ihastumisesta voidaan tällaisessa tilanteessa puhua). Terranovan ravintolisät ovat harppaus ravintolisien kehittämisessä tehokkaimmiksi ja luonnonmukaisemmiksi. Tabletit ovat kooltaan suht suuria, ja vaikka itselläni kapselien nieleminen ei tuota minkäänlaista ongelmaa, niin nielemispelkoiset voivat avata tabletin vaikka smoothien joukkoon.

Terra Novan tuotteet ovat lisäaineettomia, eettisiä ja ekologisia ja imeytyvyydeltään huippuluokkaa. Valmistusmaa on Iso-Britannia. Että lumetta tai ei, niin itse olen aika vaikuttunut tuotteiden laadusta. Sitä paitsi lumelääkehän on lääkkeistä aliarvostetuin.

_MG_1584 kopio _MG_1564 kopio

Biosolis -aurinkovoiteet
(ovh. noin 25–30€/puteli)

Aurinkorasvat ovat usein aikamoisia myrkkypesiä ja kovin kaukana luonnollisesta. Piti jo viime vuonna ottaa haltuun luonnonmukaiset aurinkovoiteet, vaan enpä laiskuuttani jaksanut. Tänä vuonna asia oli kesän tavoitelistalla ja käytin samaista Siperian reissua tähänkin testijaksona. Vielä en ole kokeillut yhtä merkkiä enempää (olen kuullut että olisi vielä parempia vaihtoehtoja kuin kyseinen Biosolis), mutta näiden tuotteiden käyttökokemusten perusteella voin nyt ainakin kertoa, että eko-aurinkovoiteet voivat tosiaan toimia.

Aloitin itse alkukesästä 30-suojakertoimella ja ihon tottuessa aurinkoon siirryin 15-kertoimeen. Kuuden kerroin on tuntunut liian vähältä joka tilanteeseen, joten sitä en ole päässyt testailemaan. After Sun on ollut käytössä, mutta valitettavasti vain muutamina harvoina päivinä.

Biosoliksen aurinkovoiteet tuoksuvat nostalgisesti lievästi lapsuuden muovailuvahalta ja imeytyvät helposti ja suht nopeasti ihoon. Iho ei ole palanut tänä kesänä yhtään, mutta aurinkoa on kuitenkin päässyt voiteen läpi melkein yhtä helposti kuin tavallisen aurinkorasvan. Luulenpa, etten siirry enää perinteisten rasvojen maailmaan, kun käyttökokemukset ovat olleet vain erittäin hyviä.

Lisää faktoja kaipaavan kannattaa lukea viimekesäinen juttu Kemikaalicocktailista.

———

Mitäs sanotte? Olisiko vinkeistä teillekin hyötyä? Kuinka moni ottaa tavoitteekseen ottaa käyttöön astetta paremmat vaihtoehdot?

Vaan lähdenpä tästä dallailemaan aurinkoisille kaduille. Suotta on lomaa tuhlata tietokoneen ääressä, vaikka pätevissä aiheissa pyöritäänkin. Dumela!

– Henriikka

Huom! Ensimmäiset purkit molemmista tuotteista saatu testiin blogin kautta vaan itsepä olen ostanut seuraavat erät. Oliko riittävän läpinäkyvä?

Noora Shingler & Mádara lanseeraavat kaksi uutta tuotetta

2
–
kosmetiikka, yhteistyöTags: , , , , ,

yhteistyössä Mádara_MG_1446 kopio

Koko vuoden kestäneen Mádara-yhteistyöni viimeinen kirjoitus vaikuttaa olevan tässä. Olen oppinut viimeisen vuoden aikan luonnonkosmetiikan saloista enemmän kuin olisin koskaan uskonut. Kirsikaksi kakun päälle pääsen kertomaan hyvistä uutisista, joiden tiedän aiheuttavan kohderyhmähysteriaa: Mádara ja Noora Shingler lanseerasivat eilen kaksi uutta nokkosluonnonkosmetiikkatuotetta. Hooray!

Monelle ovat jo varmasti tuttuja Nooran merkille aiemmin valmistamat pihlajatuotteet. Tuntuu, että ne tunnetaan jo laajasti ainakin Suomessa. Samaa linjaa jatkavat nokkostuotteet käyttävät yhtä lailla hyväksi pohjoisen parhaita aktiiviaineita, mutta ovat suunniteltu sopimaan yhä paremmin myös herkemmälle iholle.

Sääolosuhteet Suomessa vaihtelevat vuodenaikojen mukaan paljon ja tämä on pyritty huomioimaan vahvasti tuotekehityksessä. Tuntuu mukavalta ja henkilökohtaiselta, että haluttiin tehdä jotain juuri suomalaisia kuluttajia ajatellen. Täällä arvostetaan tuotteita, jotka hoitavat herkkää ihoa. Yhteistyön tuloksena syntyi kaksi uutta luonnonkosmetiikkatuotetta.

_MG_1452 kopio_MG_1441 kopio

NOKKONEN Daily Defence -voide suojaa ihoa kuivumiselta sekä rankoilta sääolosuhteilta. Nokkosen ihoa rauhoittavat ja suojaavat ominaisuudet auttavat hoitamaan erilaisia ihoärsytyksiä, ja voiteen sisältämä sheavoi kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Voidetta voi käyttää kasvoille ja koko vartalolle. Tuote sopii koko perheelle.

OVH 17,95€ / 60 ml

_MG_1475 kopio_MG_1473 kopio _MG_1432 kopio

DD/NOKKONEN Daily Defence -suihke rauhoittaa, pehmentää ja kosteuttaa ihoa. Nokkosen ihoa rauhoittavat ja suojaavat ominaisuudet auttavat hoitamaan erilai- sia ihoärsytyksiä. aloe vera kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Käytä kasvoille, kaulalle, käsivarsiin — koko vartalolle hoitamaan ja kosteuttamaan. Tuote sopii koko perheelle.

OVH 17,95€ / 100 ml

_MG_1449 kopio

Noora kiteyttää osuvasti uutuustuotteista seuraavasti:

“Olemme saaneet Pihlajavoiteesta paljon positiivista palautetta, mutta samalla panin merkille, että moni kaipasi suositusta voiteesta neutraalimpaa ja hajuttomampaa versiota. Kun pohdimme, minkä kasvin valjastaisimme käyttöön seuraavaksi, tuntui nokkonen upealta idealta — mitä kontrasteja! Kaikkihan tietävät nokkosen polttavat ominaisuudet ja kieltämättä kuluttajien mielikuvat jännittivät meitä aluksi. Samalla kuitenkin uskoimme, että saisimme käyttäjät innostumaan nokkosen hellästä puolesta: nokkonen rauhoittaa erilaisia ihoärsytyksiä ja pehmentää ihoa. Suomen luonto on ihmeellinen!”

Vaikka tällä hetkellä reissaankin vähän kuumemmissa sääolosuhteissa Gaboronessa, odotan kovasti, että pääsen Suomessa kokeilemaan tuotteita nopean ensitestauksen sijasta oikein kunnolla ja pidemmällä aikavälillä. Hyvä Mádara ja erityisesti hyvä Noora! Sinusta saa olla ylpeä. Pidät erityisherkän kansan puolia.

– Henriikka

Ps. Uutuustuotteiden lanseerausviikko on Hyvänolon viikoilla Sokoksilla ja Emotioneissa 24.-30.8. Uteliaimmat voivat siis suunnata ensi viikolla sinne.

Trans-Siperia aasta ööhön: käytännön ohjeet junamatkalle

23
–
elämä, matkustus, vinkitTags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
_MG_0416 kopio

Janne tässä moi. Nyt on luvassa raakaa faktaa, Henriikka nimittäin pyysi minua kirjoittamaan Trans-Siperian junamatkasta kattavan infopaketin vastaavaa reissua miettiville.

Jos ja kun olet lukenut kesäkuussa taiteillun 11-osaisen matkakertomuksemme (alkaa tästä) tämä kirjoitus on varmasti osittain kertausta. Selvää on myös, että vastaavan reissun suunnittelijat ovat blogin lukijoissa todennäköisesti marginaalissa, mutta osalle juttu on toivon mukaan avuksi.

Venäjällä junailusta on tullut koko ajan suositumpaa, eikä ihme: askeettinen junakokemus tutussa mutta niin vieraassa naapurimaassamme on tylsyydessään ihmeellisen kiehtova. On todella mukava tunne nostaa kirja nenälle omalla punkallaan ja antaa kiskojen kolinan rauhoittaa usean päivän ajaksi.

Listaa tullaan päivittämään vinkkien ja kommenttien perusteella, lisäksi kaikkiin kysymyksiin vastataan kykyjen puitteissa, joten avatkaa sanaiset arkkunne!

_MG_0062 2 kopio

Reitin suunnittelu

Reitin pohtiminen on varmaan monille se ensimmäinen juttu. Vaikka Trans-Siperian rata kulkee virallisesi tiettyä reittiä pitkin Moskovan ja Vladivostokin välillä, kohdetta voi vaihaa ja matkan varrelta voi poiketa syrjäkyliin ja metropoleihin useammassa kohtaa. Stopit reitin varrella ovatkin iso osa matkakokemusta, joten suuri suositus niille. Ensin kannattaa kuitenkin miettiä matkan päämäärä, sillä se määrittää paljon: jatkuuko matka kohdekaupungista vielä eteenpäin, miten jatkoyhteydet toimivat ja niin edespäin. Kun päämäärä on selvä, perehtyminen radanvarsikaupunkeihin voi alkaa.

Moskova-Peking:
Meidän reittimme kulki Moskovasta Mongolian kautta Pekingiin. Tämä reitti on erinäisten lähteiden mukaan kaikista suosituin turistireitti, ja varsin ymmärrettävästi: matkalle mahtuu kolme valtiota ja Pekingistä on helppo jatkaa mihin suuntaan tahansa kulkuvälineellä jos toisella. Suoria junia kulkee tällä välillä vain yksi viikossa per suunta (ja sekin on todella usein loppuunvarattu), mutta harvemmin koko matkaa painellaankaan täysin suoraan. Moskovasta katsottuna risteyskohta sijaitsee vasta neljän vuorokauden matkustamisen jälkeen Ulan Uden kaupungissa, jossa tämä rata kääntyy kohti etelää perinteisen Trans-Siperian radan posottaessa kohti itää. Ulan Udeen asti voi siis rauhassa matkustaa millä junavuorolla tahansa.

Moskova-Vladivostok:
Toinen todella suosittu väli on se varsinainen Trans-Siperian rata, eli reissu Moskovasta Vladivostokiin. Matkaa tulee tällä reitillä yhtä monta päivää, mutta päämääränä on Kiinan järkyttävän kokoisen pääkaupungin sijaan neuvostohenkinen teollisuuskaupunki Japaninmeren rannalla, Koreoiden pohjoispuolella. (Tätä kirjoittaessa totesin, että onpahan siinäkin aikamoista mystiikkaa. Pitäisi varmaan vielä sekin testata.)

Suosittuihin pysähdyspaikkoihin kuuluu esimerkiksi Baikaljärven rannalla sijaitseva Irkutsk, sekä Kazan, jonka kautta perusreitti ei edes kulje, mutta jota ympäröivää Tatarstanin tasavaltaa monet pitävät hyvin kauniina ja näkemisen arvoisena kohteena. Under the radar -vaihtoehto on myös esimerkiksi Trans-Mantsurian rata, joka päätyy Pekingiin, mutta ei suhaakaan Mongolian läpi vaan kiertää sen itäpuolelta.

Muista myös, että jos et aio kulkea edestakaisin, reitin voi kulkea kumpaan tahansa suuntaan. Länsi-itä –suunta on käytännössä aina suositumpi, etenkin länsimaalaisten keskuudessa. Aidon venäläisseuran varmistamiseksi suositellaan siis idästä kohti Moskovaa matkaamista. Varsinaista turistungosta tuskin on kummallakaan suunnalla.

_MG_0203 2 kopio

LIPUN OSTAMINEN JA MATKUSTUSLUOKAT

Lippujen hankinta:
Lipun ostamiseen on muutama eri vaihtoehtoinen tapa. Itse ostimme lippumme Venäjän rautateiden omilta verkkosivuilta, mikä oman kokemuksen ja muutamien lähteiden perusteella on kaikista halvin tie. Selaaminen on yksinkertaista, mutta varsinainen ostotapahtuma vaatii rekisteröitymistä, joka kuitenkin käy melko kivuttomasti. Huomaa, että kaikki juna-aikataulut näytetään Moskovan ajassa, kaupungin aikavyöhykkeestä riippumatta.

Toinen tapa on rynniä Moskovassa (tai muussa lähtöpaikassa) lippukioskille tikettien toivossa. Näillä tiskeillä lippujen hinnat ovat samaa luokkaa kuin yllämainituilla verkkosivuilla, mutta palvelua voi olla hankala saada ilman venäjänkielen taitoa. Paikalliset sanovat, että etenkin suoriin Moskova-Peking -juniin tämä on melko toivotonta, mutta muihin voi löytyäkin paikkoja etenkin, jos ei matkusta aivan pahimpana lomakautena. Lippuluukulta ostaminen on todellisen fiilismatkustajan tapa, kun suunnitelmia ei haluta tehdä etukäteen.

Kolmas tapa hankkia matkalippunsa on erinäisten matkatoimistojen kautta. Matkatoimiston kautta voit hoitaa kaikkien lippujen (ja viisumien) hankkimisen simppelisti ja vaivattomasti, mutta huomattavasti kalliimmin. Paitsi että firmat tietysti ottavat välistä, suurin osa matkatoimistoista ei tarjoa mahdollisuutta ostaa halvimman luokan, eli kolmosluokan matkalippuja. Kyseessä on siis ennen kaikkea budjetti vs. vaivattomuus -kysymys.

Huomioi, että minkäänlaista sarjalippua Venäjän juniin ei voi ostaa. Jos siis päätät stoppailla matkan varrella ahkerasti, ostat lipun jokaiselle välille erikseen. Tämä tulee tietysti jonkin verran kalliimmaksi, muttei mitenkään mainittavasti.

Lisäksi on sanottava, että lähes kaikkia suosittuja reittejä liikennöidään myös linja-autoilla tai muilla kulkupeleillä. Ei ole epätavallista, että jonkin välimatkan liput onkin myyty jo parin päivän ajalta loppuun. Silloin 15 tunnin bussimatka tai minivankyyti on myös varteenotettava vaihtoehto.

_MG_0273 2 kopio

Matkustusluokat:
Lipunoston suhteen olennainen kysymys on, missä luokassa haluaa matkustaa. Valintaan vaikuttaa oma matkabudjetti (josta seuraavassa kappaleessa), mutta myös omat tavoitteet ja vaatimukset matkan puitteista. Venäjän junissa on pääsääntöisesti kolme matkustusluokkaa:

Luokista hintavimman, eli ykkösluokan valitseva löytää itsensä kahden hengen hytistä, jossa saattaa junasta riippuen olla erilaisia mukavuuksia, kuten pehmeämmät sängyt. Hyvällä tuurilla high-seasonin aikaan ykkösluokkalainen saa jopa oman pienen privavessan. Jos matkaat kahdestaan, etuna on mukava määrä yksityisyyttä. Jos taas matkustat yksin, tilanteesta saattaa hyttikaverista riippuen tulla hyvin mukava tai todella kiusallinen. Huomaa, että tätä luokkaa ei todellakaan löydy kaikista junista ja henkilökohtaisesti ajattelen, ettei se kovin järkevä rahareikä olekaan – Venäjän juniin ei ylipäätään kannata mennä luksusta etsimään.

Toinen luokka eli kupé löytyy kaikista junista. Kupét ovat neljän hengen hyttejä, joista varaat yhden sängyn. Sängyt ovat laadultaan aikalailla samanlaisia kuin muissakin luokissa, vaikka tämäkin riippuu hieman junasta. Jos arvostaa yksityisyyttä ja matkustaa neljän hengen porukassa, kakkosluokan edut ovat selvät: ovet saa lukkoon, jalkatilaa on enemmän, eikä huono lotto-onni voi tuoda epämääräisesti tuijottavaa keski-ikäistä venäläismiestä viereiseen punkkaan. Toisaalta kakkosluokan makuupaikka on lähes tuplat kolmosta kalliimpi, eikä tasoero ole yksityisyyttä lukuunottamatta kovin merkittävä.

Kastin pohjalta löytyy kolmosluokka eli karjavaunu, venäläisille plastkartny. Vaunu koostuu ikään kuin yhdeksästä kuuden sängyn kokonaisuudesta yhden käytävän varrella. Avotilassa on siis yhteensä 54 petipaikkaa. Karjavaunun etuihin lukeutuvat sen edullinen hinta ja sosiaaliset puolet: käytävän varrella kohtaa varmasti monenlaista kulkijaa. Meille karjavaunu oli budjettimatkaajina ja ”autenttisten kokemusten” etsijöinä luonnollinen valinta, emmekä pettyneet.

_MG_0080 2 kopio

Budjetti

Iso lohko matkabudjetissa kuluu ylläesiteltyihin junalippuihin. Se on myös se osuus, jota on vaikea tarkkaan arvioida, sillä muuttujaan vaikuttaa junatyyppi, matkustusluokka, ostopaikka ja se, kuinka paljon matkan varrella aikoo pysähdellä. Suoran matkan edullisimmassa luokassa Moskovasta Vladivostokiin saa noin 300 eurolla. Me starttasimme Helsingistä ja pysähtelimme muutaman kerran matkan varrella, jolloin matkojen yhteishinnaksi tuli noin 500-600 euroa. Sen pitäisi riittää sekä Helsinki-Peking -reitille, että Helsinki-Vladivostok -välille kolmosluokassa. Jos sen sijaan ostaa liput matkatoimistosta, pysähtelee paljon ja nukkuu kakkosluokan hytissä, rahaa kuluu tuhat euroa enemmän. Suosittelen tsekkailemaan hintoja tuolta Venäjän rautateiden verkkosivuilta, esimerkiksi täällä esitellystä taulukosta ja kyselemään erinäisiltä matkatoimistoilta.

Viisumeiden osto on toinen pakollinen rahareikä. Suomalainen saa viisumit sekä Kiinaan että Venäjälle hyvin helposti täyttämällä muutamia lomakkeita. Rahaa ne syövät Venäjän osalta mukavat 84 euroa, Kiinan osalta taasen noin 70 euroa. Mongolia on poistanut viisumivaatimuksensa Suomen kansalaisilta muutama vuosi sitten. (EDIT: Mongoliaan tarvitsee taas viisumin!) Muista hankkia viisumit hyvissä ajoin!

Majoitusbudjetti riippuu täysin pysähdysten määrästä ja kestosta. Hostelliasuminen ei ole mainittavasti Suomea halvempaa, mutta varmasti edullisiakin majataloja löytyy. Referenssinä, me nukuimme Irkutskissa 20 € / yö (sisälsi lounaan) ja Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa 13 € / yö. Ruoan suhteen löydät kätevän taulukon esimerkiksi täältä. Pääasiallisesti ruoka on hieman Suomen hintoja halvempaa Moskovaa lukuunottamatta, joka on hyvin kallis.

_MG_0323 kopio

Pakkaaminen

Tässä kätevä pakkauslista, joka kyllä oikeastaan sopii checklistina reissulle kuin reissulle. Ei sitä tarvi orjallisesti noudattaa, mutta ainakin vinkkejä tästä saa:

• Bikinit • Maitohappobakteerit • Pyyhkeet (ohuet!) • Vaatteet • Kevyt juomapullo • Aurinkorasva • Lenkkarit • Huivi • Lippis • Hygieniatuotteet • Shampoot ja pesuaineet • Omat lääkkeet • Muki • Passi • Rahapussi / käteistä • Korvatulpat Pelikortit • Purkkaa • Vihko • Kyniä • Kirjat • Laturit / reissu-akku-laturi • Rakkolaastarit/normilaastarit • (Kuivashampoo) Muovipusseja • Vessapaperi • Aurinkolasit • Narua • Jeesusteippi• Pieni peili • Eväät (erityisruokavaliot) • Meikit • Lukko • Puukko • Yleistyökalu • Silkkimakuupussit• Harja • Opaskirja (padilla?) • Kertakäyttösadetakit • Sandaalit • Sateenvarjo • Hihnoja • Ohut ja kevyt takki • Antibioottikuuri • Laktoosipillerit • Otsalamppu • Usbikaapelit sun muut (hubi?) • Muistikortit • Kamera • Kameran laturi • Tussi • Passikopiot ja kaikki muut tositteet • Opiskelijakortit / muut kortit • Kuulokkeet ja soitin • Kangaskassi • Päiväreppu

Muutamia nostoja:
Kenkäpuolella ehdoton suositus helposti jalkaan sujautettaville sandaaleille / släbäreille / flip flopeille. Lattiaa kyllä siivotaan kerran päivässä, joten se ei sinänsä ole törkyinen, mutta kunnon varvastossut tekevät käytävillä liikkumisen huomattavasti kivemmaksi – puhumattakaan vessakäynneistä. Sitä paitsi venäläisiltä löytyy vastaava varustus jaloista.

Vessakäynneistä puheenollen – varaa mukaan wc-paperia. Meidän matkallamme sitä oli aina toileteissa, mutta aivan kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri.

Gadgettidiggareille kätevänä vinkkinä USB-hubi, eli –jakorasia. Uudemmista vaunuista löytyy ruhtinaallisesti yksi pistorasia per kuusi punkkaa, mutta vanhemmissa niitä on koko vaunulle vain kaksi. Tuskin junassa tulee turhan paljon tarvettakaan laitteiston lataamiselle, mutta on aina kohteliaampaa ja nopeampaa ladata kaikki vipstaakelinsa kerralla. Ja tietysti ylimääräisiä laturipaikkoja voi tarjota myös matkakumppaneille.

Omia astioita ei välttämättä tarvitse mukaan, sillä junasta voi lunastaa panttia vastaan teemukin. Tämä tuntui olevan tavallinen käytäntö paikallisten keskuudessa. Meillä oli omat ruokailuvälineet (kuppi, kippo, lusikka-haarukka) mukana, minkä koimme varsin mukavaksi aamupuuroa keitellessämme.

Sanottakoon nyt vielä, että kuten reppureissulle yleensäkin, pakkaa maltilla! Yleensä tavaraa tulee otettua aina liikaa. Toki perusreppureissuun verrattuna on otettava huomioon, ettei pyykkääminen (saati suihkussa käyminen) junassa onnistu, eli jos aiot matkata koko seitsemän päivän junaradan yhteen pötköön, ota mukaan useampi paita ja alushousut – sinun ja matkatovereidesi iloksi.

Itsellämme oli matkalaukkuina hyväksi todetut 50-60 -litraiset rinkat. Junaolosuhteissahan matkakassin tyypillä ei ole periaatteessa suurempaa merkitystä. Jos siis olet tottunut käyttämään vetolaukkua tai kiekkokassia, etkä aio kulkea väliasemilla tai kohteessa pidempiä matkoja tee mitä lystäät.

_MG_0002 2 kopio_MG_0459 kopio

Ruokailu junassa

Käytännössä erityisruokavalioista kärsimättömän ei tarvitse kantaa ruoanmurustakaan mukaan junaan. Jokaiselta asemalta löytyy kioskeja, kauppoja ja mummoja, jotka tarjoavat antimiaan. Kioskeista löytää elintärkeää kylmää vettä ja muita juomia, nuudeliannoksia, jäätelöä, hedelmiä ja kiskan koosta riippuen melko laajallakin valikoimalla muuta syötävää. Mummoilla myynnissä on kalaa, täytettyjä piiraita mysteerisisällöillä, lihamöykkyjä ja pottuja. Hinnat eivät päätä huimaa, joskaan hintataso ei myöskään ole aivan maan tasalla. Jäätelöpuikko oli laiturin kioskista euron verran, kaalipiiras ehkä 50 senttiä.

Koska samovaarista saa mielin määrin kiehuvaa vettä, kätevintä on suunnitella ruoka-annoksensa sen ehdoilla. Nuudeleita saa kioskeilta ja esimerkiksi pussikeittoja ja kaurahiutaleita voi ostaa moskovasta tai matkan varrelta isommista kaupoista.

Junista löytyy myös ravintolavaunut. Niiden taso kuulopuheiden perusteella vaihtelee paljon, joten on tuurista kiinni, sattuuko junaasi gourmet-ravintola vai räkälä. Myös junayhtiö vaikuttaa ravintoloihin, sillä kiinalaisten operoimissa junissa menyy on luonnollisesti kiinalaisempi. Se on kuitenkin varmaa, että ravintolavaunujen antimet ovat melkoisen hintavia. Me emme omalla reissullamme junaravintolassa ruokailleet, joten kirjoitahan ihmeessä kommentteihin niistä omia kokemuksiasi!

_MG_0191 2 kopio

Junaolosuhteet & Turvallisuus

Lopuksi vielä pari sanaa junaolosuhteista. Mitään luksustahan ei ole tiedossa, muttei kauhutarinoita jätöksistä vessojen seinillä ja vodkapäissään riehuvista miehistäkään kannata uskoa. Jokainen saa oman sänkynsä, jokaiselle annetaan muovipussitetut puhtaat lakanat ja toisia matkustajia arvostetaan. WC:t (joita on kaksi per vaunu) ja muut tilat ovat melko siistejä, ja kaksi junaemäntää siivoavat niitä päivittäin. Kanssamatkustajina on todennäköisimmin vanhuksia, pieniä perheitä ja pitkiä työmatkoja taittavia miehiä. Vodkan lipittäminenkin on lain kirjaimen mukaan kiellettyä, eli jos sitä tapahtuu, sen ei luultavasti sinua pitäisi häiritä.

Sosiaalisuus voi olla junassa hankalaa, sillä kielimuuri on luultavasti venäjää taitamattomalle matkaajalle suuri. Venäläiset tuntuvat silti sosiaaliselta väeltä, eli hymyjä vaihdetaan ja yläsänkyläiset saavat tulla ventovieraan alasängylle istumaan. Myös ruokaa on usein tapana jakaa, joten pienet herkut (tai jopa tuliaiset Suomesta!) voivat olla hauskoja tapoja ottaa paikallisiin kontaktia.

Matkatavaroiden puolesta pelkääville meillä ei ole tarjota rötöstilastoja, mutta ainakin oma kokomuksemme oli hyvin turvallinen. Varmuus on tietenkin aina kiva, siksi välitön suositus lähtee alasängyn valinnalle nukkumapaikaksi. Sänkyosa lepää metallisen laatikon päällä, jonne matkamies tai -nainen voi sujauttaa arvotavaransa piiloon. Nukkua voi siis hyvillä mielin. Ja tämä laatikko on siis oikeasti iso: yhteen sai tungettua melko mukavasti kaksi rinkkaa ja kameralaukun.

_MG_0001 kopio

 Loppuun voisi vielä lainata Henriikkaa reissuraporttimme kolmannesta jutusta:

”Kun kulki usean päivän ajan junalla, ajantaju hävisi. Omasta punkasta muodostui pieni pesä, josta seuraili ohikiitäviä maisemia ja kyliä ja syventyi kirjoihin. Avoimesta ikkunasta pieksi pientä tuulenpuuskaa. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään velvoittanut. Nukahtaa sai kun siltä tuntui ja aktivoitua taas kun koki tarpeelliseksi. Välillä joku paikallinen istui sängylläsi, ihan noin vaan lupaa kysymättä. Ensijärkytyksen jälkeen tajusimme, että niin se homma toimii. Sittemmin valtasimme itsekin monien mummojen jalkopäitä. Samalla aika kuitenkin kiihtyi valtavan nopeasti. Tunteja saattoi kulua sekunneissa ja kumma kyllä, neljän yön jälkeen oli sellainen tunne kuin ei olisi vielä ehtinyt kyllästyä ihan tarpeeksi.”

Kommentoithan, jos koet jonkin kohdan kaipaavan muutosta tai täydennystä!
Hyvää Trans-Siperian matkaa!

– Janne & Henriikka

Lue koko Helsinki-Siperia-Mongolia-Peking-matkakertomus:

Trans-Siperia 1: Moskova
Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin
Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla
Trans-Siperia 4: Kohti Baikalia
Trans-Siperia 5: Talviturkki jäi Baikal-järveen
Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella
Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan
Trans-Siperia 8: Uskomattoman kaunis Mongolia
Trans-Siperia 9: Mongolialaista elämää Ulan Batorissa
Trans-Siperia 10: Pahuksen Peking
Trans-Siperia 11: Kiinan muurille ja kotiin

Mä sanon heippa vaan hei

4
–
elämä, matkustus, muoti, oma tyyliTags: , , , , ,
_MG_1137 kopio

Tavarat on pakattu, suunta on pian kohti lentokenttää. Saan onneksi autokyydin ja saattajan, niin ei tarvitse yksin maha vellinä pyöriä terminaalissa. On myös hyvä aloittaa turvallisesti Finnairilla Ruotsiin saakka, kun edessä on sen jälkeen Ethiopian ja Botswanan Airlinesia. Joskin tiedän, että laadukkaita ovat onneksi nekin.

Heräsin kuudelta tekemään vielä viimeisiä asioita. Nyt olen laittanut työmailiin automaattisen vastauksen ja vetänyt rinkan hihat kiinni. Pitää vielä käydä kertaalleen läpi pokkarikasa ja kirjahylly, jos joku opus vielä himottelisi. Sitten evässalaatti kainaloon ja menoksi. Muista puhelin, muista passi, muista nauttia.

_MG_1180 kopio_MG_1177 kopio

Eilispäivän tunnemyrsky on laantumaan päin. Liian vahvoja tunteita sisältävää musiikkia en kuitenkaan voi kuunnella ennen kuin olen päässyt lentokoneeseen. Olen vähän sellainen, virtaavien fiilisten vietävissä. Luulen, että Mikko Alatalokin olisi minulle tässä tilanteessa liikaa.

Kai se on jännitystä, hyvää sellaista. En ole tavannut pelätä sairastumista, lentokoneen tipahtamista tai mitä minulle käy. Jännitän enemmänkin ympärillä olevia puitteita: ovatko lennot ajoissa, ehdinkö vaihtaa konetta, onko Bea vastassa? Oikeastaan jännitän siis vain, pääsenkö perille. Uskon, että pääsen. Ja tiedän, että Bea on.

_MG_1140 kopio

Nyt vain täytän keuhkot Suomi-ilmalla, käännän työmoodin pois päältä ja halailen miestäni varastoon. Sitten alkaa taas yllättävän lyhyt, mutta uskoakseni sisällöltään äärimmäisen rikas reissu Afrikan kärkeen.

Julkaisen kyllä juttuja tavalliseen tapaan, mutta Botswana-Liveä voi seurata parhaiten Instagramistani (@aamukahvilla) tai Snapchatista (@henriikkasi).

Farkut naulaan, leopardikuvioiset kangashousut tilalle. Nahkakengät hyllylle, sandaalit sijalle.

– Henriikka

farkut / Levi’s, farkkupaita / Monki, laukku / Lumi (saatu), kengät / Vagabond, kuulokkeet / Urbanears

Reissua edeltävä tunnemyrsky

2
–
huumori, matkustusTags: , , , ,
_MG_0615 kopio

Lähteekö reissuun koskaan rauhassa, pakaten ennakkoon ja sydän tasaisesti pampaten? Minä en. Olohuoneessa vallitsee armoton kaaos, rästitehtäväpinot kohoavat taivaisiin ja silmäluomia painaa. Puoli rinkkaa on pakattu, pakattavien asioiden toinen satsi pyörii vielä pesukoneessa. Keltakuumerokote sentään oli ja löysin vihdoin siihen todistuksenkin.

Kaiken tämän keskellä pelkään, ettei lennonjärjestäjäni ole huijarifirmaa ihmeellisempi, eikä koko lentoja edes ole olemassa. Tai siis tiedän että ne ovat, mutta pelkään, ettei minulle ole varattu niistä paikkaa. Matkastressiä parhaimmillaan. Lisäksi kolmen vaihdon reitilleni Gaboroneen oli ilmaantunut vielä yksi välilasku. Mitäs pienistä, kun ollaan etsimässä pyrstötähtiä. Addis Abeban vaihtoaika on niin lyhyt, etten ehdi edes hakea aamupalaksi injeraa ja wottia, mikä sääli.

Kuitenkin on aika leppoisa olo. Tilanne on sellainen mustan huumorin potentiaalinen viljelykenttä. Sisko kävi täällä tekemässä mustikkarahkaa ja hän onneksi tietää, etten ole reissuja edeltävänä päivänä ihan parhaimmillani. Pitää varmaan laittaa kukkalähetys perään. Janne kertoo innoissaan, miten aikoo rellestää, kun olen poissa. Minä mietin vain hetkeä, kun saan rinkan lentokentän tavarahihnalle ja lähden Tukholmaan katsomaan, löytyisikö tällaiselle taskuvaimolle paikkoja lentokoneista.

Passipussi kaulassa, mieli korkealla. Piskuinen paniikki ja silti levollinen olo. Ilmeisesti seikkailu edessä.

– Henriikka

Just a bad day, not a bad life

8
–
elämäTags: , , ,
valas

Joskus vaikka kaikkensa yrittää, niin ei tule mitään. Tänään on ollut surkea aamu. Olo on ollut kuin kuvan pigviinillä: hanakka yritys ja hieno lento, mutta tulevaisuus ei näytä valoisalta.

Oikeasti ei mitään suurta ja kummallista, vain perus kehno päivä. Kello herätti kuudelta, ja heti silmät avattuani aivoni ovat olleet täydessä sumussa. Olin ajatellut hipsiä mahdollisimman pian töihin, jotta kerrankin ehtisin aloittaa työt ennen kahdeksaa enkä menettäisi päivän parhaita työtuntejani. Lähdinkin ennen seitsemää, mutta sporapysäkillä tajusin, että unohdin jättää yökylässä olevalle Idalle avaimen. Juoksin sen 500 metriä kotiin ja takaisin viemään avaimen odottamaan heräävää ystävää. Sen jälkeen kipitin takaisin pysäkille. Hyppäsin sporaan ja tajusin heti, että unohdin läppärin kotiin. Selasin muutamassa sekuntissa läpi vaihtoehdot, jotka minulla olisi työpäivälle ilman läppäriä. Totesin, että pakko lähteä hakemaan. Hyppäsin seuraavalla pysäkillä, otin kotiin päin vievän ratikan ja juoksin pysäkiltä hakemaan läppäriä.

Kun vihdoin olin oikeassa liikennevälineessä, läppäri kainalossa ja töihin matkalla, tajusin unohtaneeni vielä urheilukamat kotiin. Duunipäivän jälkeen pitäisi päästä juoksutiimin kanssa sporttailemaan Nuuksion metsiin. Laitoin apean viestin autuaana nukkuvalle ystävälle, että kun joskus heräät prinsessaunestasi, niin tuopa minulle keskustaan urheilutissarit, sykemittari ja muuta mukavaa.

Toimistolla olin ensimmäisenä, onneksi, sillä hyväntuulisuus ei huokunut minusta erityisen pitkälle. Ehdin vetää muutaman hengenvedon syvälle keuhkoihin. Jos henkeä voisi vetää väärään kurkkuun, niin olisin varmasti tehnyt niin. Kirosin pari päivää sitten työpisteelleni vaihdettua sähköpöytää, koska en voinut rojahtaa tuoliin epäergonomisesti, vaan jouduin seisomaan ihanan terveellisesti työpisteelläni. Saatoin keittää kapinapäissäni liian tummaa kahvia ja hakea muutaman minuutin työskentelyn jälkeen naapurikahvilasta liian vihreää smoothieta.

Ja sitten taas, kun ottaa silmän käteen ja katsoo ulkopuolisena koko aamua, päivää ja tilanteita: ehkä olen kuitenkin kuin tuo kuvan valas (katsokaa nyt miten iloinen se on!). Vaikka välillä saattaa olla vilu jäävedessä polskiessa, niin melkein kaikki tuodaan tarjottimella suoraan eteen ja elämä on kaikkinensa hyvää.

It’s just a bad day, just a bad life.

– Henriikka

Kuva: Imgur

Helsingin Juhlaviikot, hooray hooray!

2
–
Helsinki, musiikki, tapahtumat, yhteistyöTags: , , , , , , ,

yhteistyössä Helsingin Juhlaviikot

Kirjoitin toukokuussa Helsingin Juhlaviikoista. Oli viileä pikniksää ja vielä trenssikelit. Nyt on vihdoin melkein hellettä, ja ajattelin sen kunniaksi tulla sähköisille linjoille muistuttamaan, että pian ne Juhlaviikot alkavat. Festivaalit järjestetään 14.–30.8. ja ainakin itse pidän Juhlaviikkoja tunnelmallisena risteyskohtana ja juhlahetkenä kesän luopumisesta ja syksyn alkamisesta.

ISO_Yasmin_Hamdan_by_Nadim_Asfar_01_hires ISO_SusanneSundfor_PressImage-credit-Luke-Gilford

Ajattelin myös paljastaa, mille kolmelle keikalle itse olen suuntaamassa. Ehkä nähdään Huviltateltalla?

Yasmine Hamdan

Ke 26.8. klo 19.00
Huvila-teltta

”Polttavan ajankohtainen, sitä hän on. Kysytty ja haluttu, niin elokuva- kuin musiikkipiireissäkin. Yasmine Hamdan on arabiankielisen musiikin maaginen sanansaattaja.

Tämä nainen on päättänyt uudistaa kokonaisen kielialueen perinteen, sekä musiikin että tekstin tasolla. Äärimmäisen tyylikäs, miltei minimalistinen tumma laulutyyli yhdistyy elektrobiittiin. Arabian kielen eri murteiden sekoittaminen puolestaan nostaa tekstit poliittisten tarkoitusperien yläpuolelle, rauhan sanomaksi. Hamdan laulaa välillä Libanonin välillä Egyptin murteella, ajoittain palestiinalaisittain tai kuten beduiinit.

Yasmine Hamdan on alun perin libanonilainen laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä, joka on kotiutunut Pariisiin. Hän tuli aikanaan Beirutissa kuuluisaksi Soapkills-yhtyeestä, joka oli Lähi-idän ensimmäisiä vaihtoehtobändejä. Hamdan tunnetaan edelleen arabimaailmassa ennen muuta underground-ikonina. Artistin laajasta yhteistyöverkostosta mainittakoon amerikkalainen indie-duo CocoRosie sekä elokuvaohjaaja Jim Jarmusch. Hamdan oli Oscar-ehdokkaana Only Lovers Left Alive -elokuvaan sävelletyllä musiikillaan.”

Susanne Sundfør

Sunnuntai 30.8. klo 19.00
Huvilateltta

”Dramaattinen, elegantti, elokuvallinen, anteeksipyytelemätön, mukaansatempaava. Muun muassa tällaisin sanoin on kuvailtu Susanne Sundføriä, Norjan listaykköstä ja nuorta lahjakkuutta. Alle kolmikymppinen Sundfør on julkaissut jo kuusi albumia ja tehnyt yhteistyötä maanmiestensä Röyksoppin ja ranskalaisen M83:n kanssa.

Sundfør on siirtynyt nostalgisesta folkista tummanpuhuvaan poppiin ja jylhään elektroniseen musiikkiin: uusimmalla Ten Love Songs -levyllä Kate Bush kohtaa diskon. Sundfør ei arastele henkilökohtaisuutta eikä kiihkeyttä musiikissaan, ja hän on epäröimättä antanut feministisiä kannanottoja myös haastatteluissa.”

————–

Vahvoja naisartisteja siis luvassa minun Juhlaviikoillani. Erityisesti jännittää, miten tuo Hamdan iskee arabian murteillaan. Näiden kahden lisäksi menen katsomaan Baobab Karavaania. Se on jo loppuunmyyty, joten en viitsi kiusata sen enempää yksityiskohdilla.

Olisi kuitenkin kiva kuulla, jos joku on saapumassa samoille keikoille?
Ehkä heipataan ja kippistellään syksylle? Ehkä taputetaan toisiamme olalle ja todetaan, että hienosti hoidimme taas kesän pakettiin?

– Henriikka

Paljon ei muuta tarvita kuin perhe

4
–
juhlat, perheTags: , , , , , , ,
_MG_0562 kopio

Viikonloppu oli perheen täyteinen. Tajusin taas, miten kiitollisena voin olla, että olen ympäröity parhailla. Kun on perheen tuki ja turva, ei tarvita paljon muuta.

Minulla on kaksi perhettä, alkuperäinen ja Jannen kautta saatu. Sitten on tietysti molempien puolten suvut, joihin tosin pitä harmittavan vähän yhteyttä, kun ydinperheetkin ovat niin suurikokoiset. Kun sisaruksia on molemmilla puolilla kolme ja heidän kauttaan väki vain lisääntynyt, saadaan jo kunnon karkelot aikaiseksi.

Perhepäissäni selailin eilen kuvia toukokuun toiseksi viimeiseltä päivältä, kun juhlin valmistujaisiani omalla porukalla. Pyysin matalaan murjuumme kasan kivoja tyyppejä: äitiä, siskoja, veljiä, lankoja ja anoppeja. Kaikki kutsuttiin, ihan kaikki eivät päässeet, mutta pidot olivat iloiset ja juhlavieraat koreina.

_MG_0482 kopio_MG_0469 kopio _MG_0484 kopio _MG_0486 kopio _MG_0525 kopio

Sellaiset spontaanit karkelot ovat mieleeni. Yhtäkkiä huomataan kakkukasan huventuneen niin, että kaivataan raitista ilmaa. Sattumalta isoveljen auton takapaksista löytyy mölkky ja petanki. Päädytään mölkkyyn, koska petanki se vasta on tylsä laji.

Kaikki pelaavat ja jännittävät. Toiset vähän enemmän täysillä kuin toiset. Heittäminen luonnistuu hameessakin ja piknik-viltille on otettu vähän brunssiruokia siltä varalta, että nälkä yllättää kesken leikin.

_MG_0551 kopio _MG_0531 kopio _MG_0507 kopio _MG_0570 kopioÄiti_MG_0568 kopio _MG_0559 kopio

Koontina kirjoituksesta totean perheen olevan minulle kaikki kaikessa. Joskus hävettää, miten suojassa sitä onkaan saanut elää. Sitä tekisi mieli jakaa omasta perheonnestaan jollekin, joka ei ole sitä saanut kokea. Kaikilla ei ole ollut yhtä hyvin.

Tuntuu, että kesältä kertyy aina niin paljon kuvia, joita ajattelee talvella katsovansa kaiholla. Jos niitä kuvia oikeasti kävisi systemaattisesti läpi talven kylminä iltoina, ei ehtisi mitään muuta koko pakkaskaudella tehdäkään.

Kylmiä nostalgiailtoja odotellessa. Iso kuppi inkivääriteetä ja villasukat väärissä jaloissa.

– Henriikka

Erätulilla: Raakasuklaata mökkiolosuhteissa

2
–
ruoka ja juomaTags: , , , , , , , , , , ,
_MG_0141 kopio

Kotimatkalla. Radio soi ja ilmastointi toimii. Muistoissa ovat vielä ne kesän lapsuuden reissut, jolloin parasta ilmastointia oli ajaa ikkunat auki ja Mikkelin kohdalla sai avata karkkipussit. Ei sillä, kello lähestyy puolta yötä ja elokuun viileät illat ei kovasti ilmastointia kaipaa. Onneksi ollaan pian perillä.

Takana rentouttavin mökkiviikonloppu Kainuun korvessa, kaikkien ja kaiken selän takana. Suoraan sanottuna unohdin kirjoittamisen mahdollisuuden ja siksi palaan päätteen äärelle vasta nyt. On jaettavana kuvia lempeistä nallekarhuista, iloisista lettukesteistä ja kalakilpailusta, jonka voittajia ei pysty vielä paljastamaan. Perheellä ympäröity viikonloppu oli akkuja lataava ja onnellinen, huomenna palaan töihin niin kuin maanantaisin usein on tapana.

Yksi viikonlopun ihanimpia asioita oli, kun teimme äidin kanssa raakasuklaata erämaisemissa.

_MG_0018 kopio _MG_0012 kopio _MG_0029 kopio _MG_0073 kopio _MG_0061 kopio

Suklaa valmistui Foodinin raakasuklaamassasta saunan vesipadassa. Edellisiltaa varten kiehautettu kylpyvesi oli haalentunut sopivasti, muttei liikaa, jotta suklaamassamurska vielä suli. Lisäsin joukkoon mulperinmarjoja ja muutamia lusikallisia lucumaa.

Tujun suklaa sekaan ripottelin vielä hetken mielijohteesta mustikoita ja jälkikäteen ymmärsin, että niitä olisi voinut laittaa vielä kosolti enemmänkin. Raikas mustikka oli tumman raakasuklaan seassa niin hyvänmakuista ja pelasti etenkin ne perheenjäsenet, jotka eivät olleet tottuneet raakasuklaan vahvaan ja tummaan makuun.

Isosta satsista riitti monelle päivälle. Tein suklaat perjantaina päivällä illan karhusafaria varten ja tänään nappasin sormenpäällä talteen viimeiset muruset purkin pohjalta.

_MG_0067 kopio_MG_0089 kopio _MG_0103 kopio _MG_0132 kopio

Valmiista suklaapaloista ei ole ilmeisesti kuvia lainkaan. Ihaillaan siis tätä pellillistä.

Tiedän herkutellun menneen vähän yli kesän aikana, mutta onhan tässä edessä monta kylmää ja pimeää kuukautta asian korjaamiseksi. Sitä paitsi raakasuklaa saavat aivoni erittämään samoja aineita, joita on rakastuneen ihmisen aivoissa. Mikä olisi parempi voimavara tulevaan talveen? Kerätään siis varastoon saakka.

Kauniita unia, Kainuun korpien kuiskintaa ja oman kullan kuvia.

-Henriikka

Mökkimatkalla karhuja katselemaan

8
–
elämä, perheTags: , , , , , , , , ,
IMG_9044-kopio

Verrattain tuoreen Volkswagen Passatin (2005) kyydissä tässä körötellään kohti Kuhmoa ja kesämökkiä. Entisen autonomistajan mieto Wunderbaumin tuoksu leijuu ilmassa ja etoo hieman. Röökaaja varmaan, kuka muuten haluaisi koristaa niin kamalalla hajulla menopelinsä?

Olen menossa kesän ensimmäisen ja ehkä ainoan kerran Kuhmoon mökille. Voi että, miten kivaa. Äiti, pikkusisko ja isoveljet ovat jo menneet edeltä ja ovat lähetelleen ärsyttävän täydellisiä auringonlasku- ja lakkakippokuvia läpi viikon. Olen odottanut toivoa täynnä olevaa torstaita ja tsempannut työviikon viikonloppu mielessä. Tänään isä odotti Pasilan asemalla innokkaita mökkiläisiä ja lähdimme muun perheen perään.

IMG_8785-kopio IMG_8952-kopio

Saimme joululahjaksi vanhemmiltani yön, joka vietetään karhuja katsellen. Koko 8-henkinen köörimme ahtautuu johonkin korpimökkiin ja sieltä sitten tiiraillaan, kuinka karhut saartavat mökkimme. Koska pääsiäisen perinteinen pilkkikilpailu pistettiin puihin heikkojen jäiden ja sääolosuhteiden takia, korvataan menetetty kilpa nyt onkikisalla. Isän salaa hankkimat palkinnot ovat niin mittavat, etteivät meidän matkalaukut melkein mahtuneet kyytiin. Epäilen voittajaksi ehdottomasti itseäni. Tiedän sisarusteni olevan eri mieltä. Häviön hetkellä aion syyttää vanhan liiton onkeani, mutta sellaista tilaisuutta tuskin tullaan kokemaan.

IMG_9124-kopio

Aion köllötellä mättäällä, kerätä mustikoita suoraan suuhun ja käydä ehkä metsässä vähän juoksemassa. Voi olla, että näkee sukulaisiakin, sillä Kuhmon korvessa kaikki vastaantulijat taitavat olla samasta puusta veistettyjä. Ihana Kuhmo.

Tästä on tulossa silkka fiilistelyjen ja kesäitkujen blogi. Yhyy. Yhyy.

– Henriikka

Kesäitkut

2
–
elämä, Helsinki, urheiluTags: , , , , , , , ,
IMG_9730 kopio

Jo se, että näin kuumailmapalloja, olisi voinut tehdä eilisestä yhden kesän parhaista päivistä. Ei sen takia, että kesä olisi ollut jotenkin huono, vaan koska rakastan kuumailmapalloja niin kovasti. Olin Munkkiniemessä syömässä suklaata, aurinko laski lähes pilvettömältä taivaalta ja nojasin täydelliseen kiipeilypuuhun.

Olin heinäkuun Liftedin järkkäämällä SUP Body Weight -kurssilla ja eilen oli viimeinen kerta. Viimeisen kerran kunniaksi oli gladiaattoritaistelu laudoilla ja suklaajatkot mantereella: Foodinin raakasuklaakonvehteja ja herkkupalleroita. Sellaisia, jotka sulavat suuhun ja luulee päässeensä taivaaseen

11268069_860842273971667_579027898280819536_o kopio11017486_860842250638336_2462946114559843751_n kopio

Iltamyöhällä bussissa meinasi päästä kesäitkut. En tiedä onko ne teille tuttuja tunteiden purkauksia, mutta minut ne valtaavat muutaman kerran vuodessa. Se on sellainen kokonaisvaltainen onnellisuuden olotila, yleensä vähän väsynyt ja vähän absurdi. Sitä herää jossain tilanteessa ympäristöön ja ymmärtää, että kaikki on juuri nyt tosi hyvin. Usein omiin kesäitkuihin kuuluu tuntemattomat ihmiset, sillä sellaisten seurassa tarkkailee paljon helpommin kaikkea ja omaa oloa.

Viime kesänä kesäitkujen aika oli, kun makasin Linnanmäki-päivän jälkeen läheisellä kalliolla. Oli lämmin ja minulla vaaleanpunaista hattaraa. Muistelen sitä iltaa edelleen.

11800579_860842483971646_3278361153330434906_n kopio IMG_4213 kopio

Ylläolevassa kuvassa olen vasemmanpuoleisin. Kuinka voi olla mahdollista, että nauran, huudan ja hymyilen alkulämmittelyistä loppumoikkauksiin asti ja kuitenkin kameralle tallentuu kuva, jossa olen täysin lannistettu? Vähän pöhöttyneen näköinen, posket täynnä suklaata. Enkä ollut edes vielä tirauttanut niitä kyyneleitä.

Antaa mennä seulan läpi, sillä viimeisen kuvan riemukkaasta olemuksestani huolimatta tulen muistamaan näistä kuvista suklaaehtoon ja hyvän olon.

– Henriikka

Kuvat: Lifted

1 2