Istun Tampereella Waynesin Kahvissa, kansainvälisesti kerrottuna Wayne’s Coffeessa. En ole ketjun suurin fani, mutten vihamieskään. Sitä paitsi tästä ikkunapenkiltä näkee vähän juuri alkanutta valoshowta. Täällä on sattumalta valoviikkojen avajaiset, ja koko iloinen Tampereen väki vaikuttaa olevan kosken liepeillä. Istun valoisassa kahvilassa kuin näyteikkunassa kontrastina pimeälle syysillalle. Pihalla pyöritetään liekkejä, heijastellaan valoja ja suihkitaan varmaan ilotulitteitakin. Jälkimmäisistä en ole koskaan sen kummemmin välittänyt, mutta valoinstallaatiot ja vastaavat saavat kyllä askeleeni pysähtymään.

Naapuripöydässä kuiskitaan, että valoviikkojen avajaiset on sellainen parisuhdejuttu. Varmaan puiden alta hämärästä löytyisi paljon pussailevia pareja. Voisi mennä laskemaan kuinka monta (ja kurkkimaan kuinka kiihkeästi), mutta ehkä pysyn tässä.

On hyvä olla. Laitoin neljän jälkeen läppärin kannen kiinni ja sen jälkeen olen haahuillut yksin ympäri kaupunkia. Enkä niin tuttua kaupunkia kuin Helsinki vaan minulle Suomen kolmanneksi tutuinta kaupunkia. Tulin tänne eilen aika extempore. Huomasin alkuviikosta, että perjantaina olisi etäpäivän mentävä kolo ja laitoin Idalle viestiä: Voinko tulla sun luo torstaina? Sain luvan.

Olen tehnyt tällä viikolla niin paljon ylitöitä etten muista koska viimeksi. Onneksi tällainen ei jatku ensi viikolla, sillä en pidä liikaa töitä tekevistä. Ja haluan parhaani mukaan pitää itsestäni. Perjantain kunniaksi oli ihana vain kävellä. Käydä Design Boulevardissa, hakea Ruohonjuuresta pari chili-kirsikka-raakasuklaapalaa (raakasuklaasuosikkini) ja ihailla Partioaitan ikkunasta Fjällrävenin syysparkoja. Katsoa kosken sillalta juoksevaa vettä ja ihailla aivottomana lintuja leijailemassa vanhojen rakennusten yllä.

Sen lisäksi kävin pitkästä aikaa vaateostoksilla. Kävelin Kuninkaankadulle yläkerran Inchiin ja vietin siellä kaksi tuntia. Voitteko kuvitella, kaksi tuntia! Rikkoi kaikki ennätykseni vaatekaupassa putkeen vietetystä ajasta. Kokeilin arviolta kaikkea. Palvelu oli ylenpalttista ja kukkaronnyörit sekä pääkoppani ruuvit perjantaihuurussa käsittämättömän löysällä. Onneksi ei sentään vatsa.

Nyt loppui valoshow ja kahvilaan tulvii ihmisiä. Naapuripöytään majoittui suurperhe, jotka pitävät aikamoista metakkaa. Meinasin aluksi hermostua zen-hetkeni häirinnästä, mutta menin itseeni, kun kuulin maailman suloisimman pojan kertovan isälleen kuinka ilotulitteet pelottivat häntä. Isä rauhoitteli ja pikkukaverin jännitys alkoi hellittää. Hän kuitenkin lisäsi lohduttavalle isälle vielä varmuudeksi: ”Mutta muistathan, että pelkään myös kummituksia. Ja robotteja.”

Sen lisäksi että on hyvä ja aika väsynyt olo, on myös poikkeuksellisen kypsä olo. Juon nimittäin vichyä, maustamatonta vichyä! Koska minusta tuli niin kypsä, että saatan tulla kahvilaan nautiskelemaan mautonta kuplavettä?

Nauttikaa viikonlopusta ja antakaa ajatusten päästä yhtä vapaiksi kuin minä juuri.

-Henriikka

Ps. Ai otsikko? Se on lukijan kiteytys blogistani parin vuoden takaa. Ei poliittinen kannanotto.

Kuva: Crated.com