Turkki 2: Sail for good

Ajattelin joskus nuorena ja hölmönä, että purjehdus tuskin on minua varten. Olin väärässä. Totta hitsissä purjehdus on minua varten! Vielä en ymmärrä purjehduksesta mitään, muutamaa asiaa lukuun ottamatta, mutta minusta kuoriutui erihyvä laivakissa viime viikon aikana.

Kävin tänään illalla hauskan dialogin ystäväni kanssa:

Ystävä: ”Olen ollut tosi surullinen. On ollut kaiken aikaa paha mieli.”
Minä: ”Mitä ihmettä! Mikset sä ole soittanut? Mikset sä ole kertonut mulle mitään?
Ystävä: ”Enhän mä mitenkään voinut. Sähän olit siellä mastossa!”

Ja totta tosiaan, siellä sitä oltiin. Ja koska rakastuin mastoon, mereen, merisuolahiuksiin ja vinhaan tuuleen, tulee tästä kuvallisesti kaikkien aikojen pisin kirjoitus. Yritän pitää sanani lyhyinä ja upota mahdollisimman vähän metasyväanalyysiin.

Antalyan lentokentältä sukkuloimme minibussilla oppaan ja kuskin opastamana Finikeen, appelsiinien luvattuun kaupunkiin. Turkin matkamme 11-henkisestä tiimistä vetäjätiimi Inna ja Tuomo aikoivat pitäytyä koko viisipäiväisen matkan purjeveneessä ja loput 9 jaettiin kahteen tiimiin: toinen tiimi lähtisi ensin purjehtimaan ja toinen oppaan mukana vaeltamaan. Puolivälissä vaihdettaisiin paikkoja.

Koska en tuntenut ketään, oli helppo olla tyytyväinen kaikkiin ratkaisuihin. Pian sävelet olivat selvillä ja Turkin maita ja meriä lähti valloittamaan joukkueet nimeltä ”Voittajat” ja ”Pupulaiset”. Totta kai kuuluin ensimmäiseen ja lisäkseni voittajissa reissasivat Laura, Otto ja Sofia. Suoraan sanoen pelkäsin Sofiaa vähän etukäteen (kamaan, mimmin blogin nimi on Führer!) enkä ehkä olettanut luksus-matkoja harjoittavan Otonkaan olevan kanssani aivan samalla aaltopituudella, mutta mitä vielä! Alusta lähtien oli selkeää, miten hyvä jengi meillä oli. Huumorinkukka on se kaunein kukka ja tässä seurassa todella sai nauraa. Yön pimeinä hetkinä keskustelu oli yhtäkkiä niin syvää, että tuntui kuin olisi tuntenut vuosia. Kyllä saa hävetä, miten järjettömän typeriä ennakkoluuloja sitä kitkeekään päähänsä. Jalkapuuhun ja torille häpeämään.

Voittajat kipaisivat ensimmäiseksi yöksi veneeseen ja vaellusretkelleen liukeneva kööri tsekkasi itsensä hotelliin. Meretniemien purjevene tuntui heti kodilta. Löysin oman yläpetini ja aloin haaveilla tulevista purjehduspäivistä.

Päätimme Innan ja Lauran kanssa nousta heti ensimmäisenä aamuna seuraamaan auringonnousua ja juoksemaan rantaviivaa. Muutamasta lomapäivästä on puserrettava irti ihan kaikki.

Ja niin se aurinko nousi. Puoli seitsemän jälkeen keltainen möllykkä kipusi horisontin yläpuolelle ja paljasti uuden aamun ja silmäpussit. Aamujuoksun jälkeen istuimme kahvilassa kädessä tuorepuristetut appelsiinimehut ja olin tiputtanut jo kaikki ennakkoluuloni Turkkiakin kohtaan. Lähikaupan palvelu oli vertaansa vailla, vaikka en aivan käsittänytkään, miksi myyjät halusivat poseerata kameralleni hedelmät käsivarsillaan.

Ja niin alkoi purjehdus! Purjehduksen ympärillehän koko pressimatka oli rakentunutkin. Keskiössä oli tutustua Sail for Good -hankkeeseen ja ylipäänsä Turkin matkailumahdollisuuksiin. Turkin väitettiin olevan paljon muutakin kuin Suomi-baaria ja yligrillattua, punakkaa miestä ja naista. Reissun aikana sain huomata väitteen pitävän paikkansa.

Sail for Good -projektia ehdin teille fiilistellä vielä ainakin seuraavat kuusi ja puoli vuotta. Suomalainen Meretniemen perhe on lähdössä purjeveneellä löytöretkelle maailman ympäri kolmen lapsensa kanssa. Kuuden vuoden mittainen purjehdus vie perheen kaikille valtamerille, kuudelle eri mantereelle ja 75 maahan. Purjehdus starttaa kesäkuussa 2016 Turkista juuri tällä samalla veneellä, jolla nyt seilasimme ja riehuimme. Tuntui käsittämättömältä ajatella, että samalla potskilla seilataan niin Brasiliassa, Afrikan rannikolla kuin Uudessa-Seelannissakin.

Itse Sail for Good on purjehduksen ympärille rakentuva projekti, jonka tarkoituksena on kehittää yksilöllinen digitaalinen oppimisympäristö, jota voitaisiin hyödyntää laajemminkin alueilla, joilla lapset eivät syystä tai toisesta ole normaalin koulutuksen piirissä. Digijuttuja siis, niitähän minä rakastan. Meidän kahden päivän purjehduksen aikana ehdin kyllä jo miettiä monenlaisia ajatuksia matkaan liittyen: millaisia maailmankansalaisia Meretniemen mukuloista tuleekaan, mitenhän digioppiminen toimii käytännössä ja miksen itse elänyt lapsuuttani veneessä? Kuinka 5-henkisellä perheellä voi riittää rohkeutta 20 päivää kestävään yhtäjaksoiseen matkaan aavalla merellä, miten kaikki tarvittava mahtuu veneeseen ja kuinka digitaalinen oppimisympäristö toimii, jos laitteita ei pysty lataamaan eikä wifikään toimi?

Tulee päänsärky, kun yritän ajatella mitä kaikkea perheen tulee ajatella etukäteen. Meidän matkassamme oli mukana vain Tuomo, Meretniemen perheen isä. Muutamassa päivässä Tuomo hukutettiinkin järkeviin ja vähemmän järkeviin kysymyksiin: otatteko te lapsille polkupyöriä mukaan?

Opimme purjehduksen perusteita, saimme auttaa kapteenia toimissaan. Opin kääntämään ruorista ja hahmottamaan laivan ohjausta. Mutta suoraan sanottuna ilman meidän lisäkäsiäkin oltaisiin pärjätty ja niinpä saimme nauttia myös kaikesta muusta. Kun ankkuroimme iltapäivällä lahteen, alkoi rellestys: SUP-lautailua, hyppyjä ja liaani-riippauksia laivan kannelta mereen, snorklausta, luolaseikkailuja ja kovin kämästä kuviokelluntaa.

Kaikki ruoka maistuu hyvältä meren päällä ja veneen hiusmuoti oli viimeistä huutoa, kun mukana oli päivätyökseen kampaajan töitä tekevä. Termarikahvit ennen auringonlaskua ja auringon noustessa. Hyvää elämää, kerta kaikkiaan.

Olin haastanut Timon mukaan kolmeen tempaukseen: takaperin- ja etuperinvoltit kannelta mereen, kiipeäminen mastoon ja swingaus liaanilla veneen reunojen ulkopuolelta ympäri koko laivan. Viimeiseen emme saaneet kapteenin lupaa.

Mutta voi sitä onnen määrää, mikä oli ilmoilla, kun Laura sai nukkua veneen kannella riippumatossaan. Omaani en ollut edes kantanut mukana vaan nukuin möykyssä, tyytyväisenä hyristen veneen hytissä. Mutta positiivinen kauteus kävi kieltämättä ylitseni, kun kävin herättämässä seikkailijan uuteen aamuun.

Tai herätin oikeastaan aamuyöhön, aamu kun ei ollut vielä valjennut. Lähdimme metsästämään auringonnousua, jotta päivästä ei jäisi näkemättä auringonsädettäkään. Hyppäsin jollaan ruudullisessa pyjamassani, tukka sekaisin. Tunnelma oli utuinen ja tiesin, että olen ollut entisessä elämässäni Myrskyluodon Maija. Lapsena.

(Mitä tässä yllä olevassa kuvassa tapahtuu? Tuskin ainakaan mitään hyvää.)

Siinä missä ensimmäinen purjehduspäivä oli ollut iloista ja tyyntä, toinen päivä oli iloista ja suht navakkaa tuulta. Merisairaudeltakaan ei aivan vältytty, joskaan itse en joutunut sen kouriin onneksi lainkaan. Istuin veneen keulassa ja laulaa hoilotin, kun keula painui ylös kolmen metrin vaihteluväliä.

Keula syötti vettä päälle, mutta aurinko kuivasi. Ohi hyppi lentokala ja veneen viereen ilmestyi yhtäkkiä valtava kilpikonna. Toinen porukka sai onnekseen nähdä delfiinejä, mutta minä olin jo aika tyytyväinen, kun sain nähdä ne vekkulit heidän videoiltaan.

Auringon laskiessa purjehdimme Kassin satamaan ja löysimme ryhmämme toisen puolen. Yhteisellä dinnerillä riitti höpötettävää pitkälle yöhön saakka ennen kuin me suuntasimme paikalliseen villaan ja Pupuset ottivat veneen haltuunsa.

Purjehdus, oi purjehdus.

– Henriikka

Kuvat 36, 41, 50, 51, 54, 55: Tuomo Meretniemi
Kuvat 23, 28, 49, 56: Otto Izakaya
Kuva 26 : Laura Santanen

Huom! Sail for Good -matka toteutettiin yhteistyössä Turkin valtion matkailutoimiston ja Turkish Airlinesin kanssa, enkä vastannut kustannuksista itse.

Mukana olivat lisäkseni: @juusohd@kpunkkaLapsiperheen matkatTimoWildernessCocoa etsimässäOtto Izakaya, Katja Pantzar, Fitness FührerUrbaani viidakkoseikkailijatar ja Sail for Good.

8 kommenttia

  1. eve 2.10.2015

    Oih! Omasta merisairaustaipuvuudesta (en tiedä onko tuo sana) huolimatta houkuttelisi tuollaiset purjehdusreissut kovasti……. Kuulostaa ja näyttää ihanalta <3

    Vastaa
    • Henriikka 3.10.2015

      Kiitos kaunis.

      Toivottavasti pääset merisairaustaipuvuudestasi irti, sillä ainakin tämä meidän purjehdusreissu oli mitä mainioin. Vesiltä näkee asiat niin eri tavoin kuin pelkästään maalla tallatessa. Suosittelen superlämpimästi. Turkki ja sen vesillä seilaaminen vei minun sydämeni täysin.

      Vastaa
  2. HANNA 2.10.2015

    Huokaus. Jotain samallaista haluisin kokea minäkin! Olis niin hienoa päästä purjehtimaan jonnekin ulkomaille. Ehkä vielä joskus!

    Vastaa
    • Henriikka 3.10.2015

      Toivottavasti vielä joskus. Jos vain olisi mahdollista, soisin kaikille tällaisen kokemuksen. Ihan mieletöntä meininkiä.

      Vastaa
  3. Silja Maaria 4.10.2015

    Ettei vain olis ollut huippureissu. Kauniita kuvia!

    Vastaa
    • Henriikka 4.10.2015

      No ettei vaan olis. Aivan mieletön. Kiitos Silja.

      Vastaa
  4. […] jne. Blogimaailmaa edustaa kanssani Otto, jonka kanssa en olekaan päässyt matkustamaan sitten syksyn 2015 Turkin reissun. Uskon, että matkustustapamme ja –persoonamme sointuvat yhteen hyvin. Mutkattomien, paljon […]

    Vastaa
  5. […] penkillä tai kannella ja paistatellut päivää tekemättä mitään), sen lisäksi olimme kaksi vuotta sitten Turkissa purjehtimassa. Silloin sain tehdä joitain tarkkaan harkittuja asioita, mutta vielä koskaan en ollut ollut […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle eve Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.