Pitää olla tavoitettavissa. Pitää olla blogissa, pitää olla instassa, pitää olla snäpissä ja tuuttaa videoita tubessa. Pitää olla somessa, diginatiivin pitää olla langan päässä. Pitää luoda digipersoona ja brändätä itsensä sosiaalisessa mediassa just eikä melkein. Pitää heittää nasevat twiitit ja kerätä pisteet työpaikan yritysblogissa. Pitää tarkistaa face ja tsekata Tinderin uudet mätsit ja supermätsit. Whatsupissa kolmekymmentäkaksi uutta viestiä ja kerätä Linkediniin kontakteja yli 500. Selailen vielä uudet kuvat kameranrullalta ja tarkistan mailit vielä kertaalleen. Pinterestiin jää aikaa, jos Netflix ei toimikaan offlinessa.
Otetaan sydän käteen ja katsotaan. Olla läsnä levollisena on aikamme vaikein teko.
-Henriikka
Valokuvaaja: Eric Pickersgill
Kuvat: boredpanda
Kuvat ovat upeita. Ja no, sinäkin tietenkin. Myönnän kyllä, että Snapchattia vähän päivitän liikaa ihan vaan sen takia, että näkee sun snäpit. Ne on niin hyviä.
Mutta ehkä pitäisi vaihtaa kädessä oleva puhelin kahvikuppiin tai rakkaan ihmisen käteen vähän useammin.
Haha, ihan huikea kommentti. Kiitos Veera!
Nämä kuvat pisti kyllä mietiskelemään. Monta hyvää hetkeä menee varmasti ohi, kun uppoutuu vähän liian pitkäksi aikaa somen syövereihin.
Hieno julkasu ja tosiaan aika vakava ongelmaki nykypäivänä. Tämä pistää miettimään, että osaammeko kohta tulkita toistemme aitoja ilmeitä ja eleitä, koska olemme suuren osan päivästä katsomassa ”epäaitoja ja muokattuja kuvia” vieraannummeko ihmisyydestä ja luonnosta?
Hienoja kuvia! Erityisesti hääkuva pysäytti miettimään, miten kiinni puhelimissa oikeasti ollaan. Toivottavasti kaikki muistaisivat ”tarttua hetkeen” oikeasti eikä koko ajan roikuttaisi somessa. Menee mahdottoman moni kaunis hetki ohi. :(
Eikö olekin? Tosi hienoja.
Pitää aina muistuttaa nämä kuvat mieleen, kun alkaa tuntua, että puhelin saa turhan paljon huomiota.
paras muistutus! pysäyttäviä kuvia ja oivallinen tiivistys nykymeiningeistä – varsinkin kun on koko päivän ”vielä kerran” tarkistanut sähköpostin, facebookin, whatsapin ja välissä käynyt täpppäilemässä pinterestiä ja instagramia. tätä tää on vaikkei tarvitsisi olla.
Kiitos kommentista. Ja hyvin sanottu! Kohtuus kaikessa.
Aika herättäviä kuvia.. Minä en käytä facebookia, instaa, twitteriä tai muitakaan some-kanavia, mutta nämä blogit… Jos joudun hetkenkin (itse asiassa tälläkin hetkellä) odottamaan jotakin niin puhelin käteen ja blogeja selaamaan. On niin helppo upottautua nettiin ja unohtaa mitä ympärillä tapahtuu. Aion tehdä ryhtiliikkeen ja pitää vaikka kirjaa mukana tai ihan vaan katsella mitä ympärillä tapahtuu. Ja varsinkin jos olen jonkun muun ihmisen seurassa! :)
Go sinä! Miten ryhtiliike on edistynyt?
Jep, nettiin on usein vähän liian helppo uppoutua. Varsinkin kun tulee pitkän päivän päätteeksi kotiin eikä jaksaisi tehdä mitään järkevää.
Näihin kuviin on nyt törmännyt vähän kaikkialla… sosiaalisessa mediassa, myönnän. Herättäviä kieltämättä (itse hätkähdin eniten sitä kun yhdessä noista kuvista yksi lapsi tuijottaakin suoraan eteensä eikä käsiinsä), mutta itseäni on alkanut ärsyttää se, ettei näitä kyseenalaisteta yhtään. Tärkeä aihe jne, mutta aika selkeästi lavastettuja tilanteita, ainakin minun silmiini. Vähän vie sanomalta voimaa minun kohdallani.
(En ole tainnut ennen tänne kommentoida, sori että piti aloittaa kriittisesti :D Sanotaan nyt sitten lopuksi vielä että nautin blogistasi suunnattomasti!)
Kärjistettyinähän nämä tietysti ovat tällaisena kuvasarjana, mutta silti hyvällä asialla. Harva pysähtyy miettimään esimerkiksi kännykän käyttöään arjessaan, mutta tässä muodossa saattaa ehkä tajutakin, miten paljon siihen käyttää aikaansa.
Kiitos aiheellisesta kommentista. Ja ihana kuulla, että oot nauttinut blogin lukemisesta.
Onhan nää hieman lavastetun oloisia tilanteita, mutta pistävät silti ajattelemaan omaa käytöstä. Kavereiden kanssa ollessa harvoin on kännykkä kädessä, kun niitä näkee niin harvoin. Mutta entäs sitten kotona, puolison seurassa? Pitääpä heittää kännykkä vielä mäkeen…
Haha jep, sama juttu täällä. Kännykän voisi usein heittää hetkeksi mäkeen, kun on ihan vaan kotona.
Kiitos Roosa, että kommetoit.
Hieman pohdituttaa, onko valokuvaaja todellakin poistanut puhelimet kuvista vai onko kuvat otettu jo alunperin ilman puhelimia? Vaikuttaa kuvien tarkasteluun ja niiden työmäärään huomattavasti. Eli onko poisto toimittajan käännös vai onko valokuvaaja jo alunperin ilmaissut asian noin?
Hmm, tästä mulla ei oo ihan varmaa tietoa, niin en viitsi lähteä arvailemaan.
Vau. ”Viestintäkonsultti” joka ei osaa lukea lähteitä vaikka sieltä näppärästi nyysiikin kuvia. Harmittaa, että osuin paikalle.
Mulle riittää face tapahtumakalenteriksi, insta kuvagalleriaksi, pinterest inspiraatiopankiksi, blogi omaan ilmaisuun. En oo harkinnutkaan snapchattiin liittymistä ja on tosi ärsyttävää, kun ihmisiä tavatessa se luuri on koko ajan kädessä tai vähintäänkin näköetäisyydellä. Sit kun joskus saan lapsia, muutan keskelle metsää niiden kanssa :D
Haha, hyvä meininki Hanna.
Vaikka aika useassa sosiaalisen median kanavassa oonkin mukana, oon sitä mieltä, että muiden ihmisten seurassa pitää olla sen verran tilannetajua, että kännykkä ei koko ajan pauhaa kädessä ja snäppi lennä eetteriin. Kohtuus kaikessa on aika hyvä ohjenuora ainakin minun mielestä.
Niin ja lisättäköön että itse en näe tärkeänä onko kuvasarja lavastettu vai ei. Pointti on kuitenkin se, että tätä se todella on.
Amen.
Kuvaajan sivuilta: ”The large format portraits are of individuals who appear to be holding personal devices although the devices have been physically removed from the sitter’s hand. They are asked to hold their stare and posture as I remove their device and then I make the exposure. The photographs represent reenactments of scenes that I experience daily. We have learned to read the expression of the body while someone is consuming a device and when those signifiers are activated it is as if the device can be seen taking physical form without the object being present.”
Kun minä olin nuori…. Eikun siis silloin kun alettiin vasta painaa lehtiä, ja ihmiset julkisissa liikennevälineissä lukivatkin lehtiä sen sijaan että juttelisivat toistensa kanssa, oltiin kanssa kovin pahoillaan. En nyt jaksa oikein tästä artikkelista innostua. Toki on upeaa, että joku on saanut kaikki kiinnostumaan lukemisesta – kännykkä on tehnyt siitä ihanan helppoa! Enää ei tarvitse rahdata paksua kirjaa tai isoa lehteä mukana, vaan ne löytyvät sisältöinä kännykästä. Elämme mainiota aikaa. :) Maailma ei ole ollut ikinä näin turvallinen ja näin koulutettu.
Tai sit se on vaan sitä kun on matsi kesken ?
Kuvista olisi tullut elävämpiä, jos kohteilla olisi oikeasti ollut älylaitteet ja ne olisi sitten editoitu pois kuvista.
Työläämpää ja vaatinut kaksi kuvaa, nämä ja sen toisen tai sitten oikean kokoiset lasilevyt, jotka sitten editoitu pois.
Nyt lähes kaikki kohteet huokuu epävarmuutta.
Epävarmuus siitä, miten näitä käsiään nyt sitten pitäisi…? Se pilaa kuvien tunnelmaa.
Pitää katsella kolme vuotta vanhaa blogikirjoitusta, johon on laitettu kuvia nettipalvelusta. Lavastettujen kuvien tarkoitus on vain nostaa pöyristystä…
Yhtenä ravintolailtana seurasin yhtä yhdeksän hengen seuruetta, kaikilla oli kännykät, johon tekstailivat ym. Kun ruuat saapuivat pöytään, meni hetki, että saivat juomansa ym. ja homma jatkui yhtä lukuun ottamatta. Kun hän sai nopeammin syötyä, kuin muut alkoi taas kännyn näprääminen. Täytyy myöntää, että kauhistuttaa, kun katselee sitä riippuvuutta, mutta samalla tulee myös jotenkin tarve katsoa myös omaa kännykkää….
Olemme sopineet puolison kanssa, että kun tulen töistä kotiin ja tärkeimmät kuulumiset on vaihdettu ja jos kummallakin on tarve mennä someen, niin se on 45min.- 1h maximi aika, sitten luurit sivuun. Tuolla somessa surffatessa ei huomaakaan, kun tunti-pari on kulunut ja meitä se alkoi ärsyttää, joten sovimme pelisäännöt, aivan samoin kuin silloin kun lapset vielä asuivat kotona, niin esim pleikan ja TV:n katsomisille asetettiin rajat. Kun asiasta on sovittu yhdessä, ei kummallakaan ole ”narisemista” asiasta. Suosittelen kokeilemaan??
Onko kuvista poistettu puhelimet vai jätetty vaan pois ja kuvattu puhelimia tuijottavinaan olevia ihmisiä?
Joku joka tuijottaa kirjaa koko päivän on jotenkin parempi ihminen?