Seikkailukerhon perinteinen syysvaellus suuntasi tänä vuonna ihan lähimaille, Nuuksion kansallispuistoon. Loka-marraskuun taitteen yön yli kestävä retki oli meille molemmille ensimmäinen vähän kylmemmillä keleillä tehty pyrähdys.
Teille suurensuuri kiitos kaikista jaetuista vinkeistä, jotka takasivat erittäin onnistuneen keikan. Säiden Herralle kiitoksia siitä, että pakkasöillä ympäröity viikonloppu oli lauhkea kuin lammas. Eväistä jo kerroinkin (matkalla ne kun katosivat vatsaan ennen kuvaamista), mutta tänään ja huomenna tulisi vaelluskuvia ruudun täydeltä.
Meillä oli niin kivaa. Siis sellaista ”next level fun”. Pyhäinpäivän viikonloppu metsässä oli real-life-halloween, kun kadonnutta ei vielä oltu löydetty ja pimeä iski metsän ylle jo puoli viideltä ja metsä jäi ympärille huhuilemaan. Seikkailukerho ei pienistä hätkähdä.
Mielenkiintoinen aspekti tässä syys- ja talviretkeilyssä on se, että valoa on yksinkertaisesti aika minimaalisesti. Valoisa aika alkoi tuolloin kahdeksan maissa ja pilkkopimeää oli jo ennen viittä. Viime vuoden elokuun kaltaista 30 kilometriä ei siis lähdetty tavoittelemaan, vaan jotain vajaa 20 kilsan rauhallista kierrosta.
Siinä missä viime vuoden Repoveden maasto oli paikoin todella jyrkkääkin ja välillä vaativaa, Nuuksiossa oli yllättävän lungia. Lähdimme Veikkolasta ja kiersimme Siikaniemen,Haukkalammen ja muutaman muun extra-kierroksen kautta Iso-Holmaan yöpymään. Olimme ajatelleet ensin Holma-Saarijärveä, mutta seikkailunhaluisina halusimme mieluummin suunnata paikkaan, jonne ei opasteet ohjanneet.
Parasta metsässä: hiljaisuus, vaihtuvat maisemat ja se, ettei itse pysty hallitsemaan juuri mitään. Pienuuden tunne kulkee ylitse ja arkiset, useimmiten velvollisuuksiin ja töihin liittyvät ajatukset hälvenevät ja tilalle tulee joko vahvaa itsetutkistelua tai vaihtoehtoisesti ei juuri mitään. Metsässä pääsee usein sellaiseen oletuksena melko meditatiiviseen tilaan, jossa ajatukset vain kelluvat eivätkä lähde liian hurjien analyysiratojen vietäväksi.
Ja yksi parhaista jutuista on myös perille pääsy. Kun voi heittää rinkan selästään, etsiä sopivaa telttapaikkaa. Katsella ympärilleen, että tässä sitä nyt pesäillään pieni hetki.
Vaikka emme jääneetkään onneksi pimeyden jalkoihin, tuntui perille pääsy tällä kertaa erityisen hyvältä. Vähän kauempana reiteiltä sijaitseva Iso-Holma piti oikeasti löytää ja tällaisille ”mennään sinne mihin nenä näyttää” -suunnistajille löytäminen on joskus huomattavan paljon vaikeampaa kuin itse matkan tekeminen.
Perille päästyämme vaihdoimme kuivat vaatteet päälle ja laitoimme ensitöinä teltan pystyyn. Nuotiopaikalta oli ilmeisesti juuri karanneet edellisyön tai saman päivän retkeilijät, sillä kipinä eli vielä. Tuli syttyi heittämällä pari puuta sekaan.
Ehkä muistatte, millainen säälittävä teltta meillä oli viime vuonna matkassa? Vihreä nuuskamuikkusmalli pysyi juuri ja juuri pystyssä. No, tänä vuonna oli onneksi toisin, sillä viimevuotinen telttavanhus olisi lähtenyt tuulen mukaan mimmit sisällään.
Majoituimme Iso-Holman tuuliseen niemennokkaan ja yöllä ujelsi kiitettävän kovaa. Fjällräveniltä retkeä varten lainaksi saatu suurikatoksinen Abisko Lightweight 2 pysyi kasassa briljantisti ja oli tähän tarkoitukseen parempi kuin olisin ikinä osannut kuvitella. Vaikka ulkona tuiversi emmekä olleet kallioalustan takia edes yrittäneet virittää telttanaruja kireimmilleen, yösijamme pysyi hyvin ruodussaan. Halpoihin festaritelttoihin tottunut yllättyi myös teltan painosta: vajaa 3-kiloinen teltta meni joululahjalistan kärkeen.
Teltan pystyttämisen jälkeen oli vuorossa hikihommat. Pöllipinot löytyivät sadan metrin päästä telttapaikastamme. Tarvitsimme puuta aika lailla illan ja aamun tarpeisiin, joten alkoi kantourakka. Yhdestä pöllistä pilkkoi 2–4 nuotioon kelpaavaa halkoa ja kerrallaan jaksoi kantaa nelisen pölliä. Vuoronperään toinen latoi toisen kyynärvarsille, toinen kipitti pöllit mukanaan nuotiopaikalle.
Sitten oli vuorossa halonhakkuu. Tylsä kirves ei purrut kovaan puuhun, joten tartuimme yhdessä tuumin sahaan. Puita olisi toki voinut polttaa kokonaisina ja siirtää sitä mukaan nuotioon, kun toinen pää on palanut. Esteettiseen kekoon vaadittiin kuitenkin sahausta.
Ja olisittepa nähneet meidät! Aivan riemuissamme, äärimmäisellä yhteistyöllä sahasimme ennätystahtiin halkoja seuraavankin retkiseurueen tarpeisiin. Huomasimme vasta jälkeenpäin, että homma alkoi lähteä vähän lapasesta, kun käytimme pilkkomistamme puista vain neljäsosan. Päivän treeni, check.
Ja pian saapuikin pimeys. Tuli paloi ja halot vähenivät hiljalleen. Nokipannussa valmistuivat niin nuudelit kuin hernekeitotkin. Oikea kolmen ruokalajin vegaani-illallinen. Ja mikä keksintö oli, kun tajusimme mukanamme olevien johannesleipäpuusuklaan ja banaanin täydellisen nuotiokombon.
Voisimme tarjoilla seikkailukerhon legendaarisia retkieväitä seuraavassa Ravintolapäivässä: ”Legendaarisia retkieväitä jo vuodesta 2014”. Uskottavaa, eh?
Pimeä iski aikaisin, mutta höpötimme omiamme nuotion ääressä, otsalamppujen valossa kolmisen tuntia. Vain metsä ja kaksi sopivasti hönöä vaeltajaa. Laulamaan emme puhjenneet, mutta sekin olisi varmasti sopinut tunnelmaan.
Seitsemän jälkeen kömmimme telttaan, sujahdimme makuupussiin ja jatkoimme vielä hetken juttujamme. Naapuri-niemennokan vaeltajaukot tulivat vielä pienen matkan takaa taskulamppujensa kanssa etsimään noki-illallisseuraa, mutta teltan vetoketju oli tiukasti kiinni. Tulimme rentoutumaan, emme sosialisoitumaan. Viinipullon avaajineen voi jättää oviaukon eteen. Kiitos hei.
Uni tuli kahdeksan maissa.
Makuupussissa riitti lämpöä ja mieli oli tyhjä.
-Henriikka
Ps. Kuinka iloinen olenkaan perjantaina julkaistun videon vastaanotosta!
Kaksi lisähuomiota aiheeseen:
1. Tarkoitus ei ole ruveta sellaiseksi alati kameralle höpöttäväksi videobloggajaksi
2. Tarkoitus ei ole vallan muuttua metsäbloggaajaksi vaan pitää mukana urbaanimmatkin aiheet.
Jos vaatteet ja varusteet kiinnostaa:
minä: pipo/Alina Piu, sininen takki + mustat housut/Helly Hansen (saatu), pinkki takki/Haglöfs (saatu), kengät/Merrell, lapaset lahja ystävältä, pinkki alusasu/Devold, rinkka/Vaude & makuupussi/Haglöfs (saatu)
Bea: huivi, takki, pipo/second hand, trikoot/adidas, kengät/Helly Hansen & rinkka/Haglöfs
Varmaan ihan parasta :)
No oli kyllä – ihan huippua :-)
Metsäseikkailut ja viidakkoseikkailut <3. Syysretki Nuuksioon oli varmasti rentouttava kokemus. Välillä tekee varmasti oikein hyvää kömpiä lämpimän peiton uumeniin jo reilusti ennen yhdeksää. Harvoin sellaisessa tosin onnistuu kodin askareiden keskellä. Onneksi on olemassa metsä.
Tämä syysretki tuli kyllä juuri oikeaan aikaan.
Ja sinäpä sen sanoit – onneksi on olemassa metsä.
Oijoi nää sun kuvat sai mut niin ikävöimään telttaan nukkumaan, vaikka tulikin kesän aikana nukuttua teltassa ihan luvattoman paljon. Iso-Holmallakin tuli käytyä! Kun varusteet on kunnossa niin ei kyllä koskaan harmita kömpiä telttaan päivän päätteeksi. Kuukauden reissulla ihan odotin hotelliöiden jälkeen sitä että pääsin takas telttaan. Heti kun kelit taas sallii niin pakko päästä metsään nukkumaan… :)
Metsässä ja teltassa nukkumisessa on niin oma fiiliksensä. Ihan erilaista kuin missä tahansa muualla.
Heti, kun tulee taas lämmintä, niin minäkin löydän varmasti itseni teltan ja makuupussin uumenista. Sitä odotellessa!
Mainiota että reissu oli onnistunut ja iso kiitos telttavinkistä, pitäisi itsekkin löytää juuri kevyt ja metsänkestävä malli seikkailuasumukseksi :)
Kiitos sinulle kommentista jälleen kerran. Kiva, että jaksat kommentoida! Ja pahoitteluni aina vastaamisen viivästymisestä.
Tämä teltta oli ihan yliveto.
Heippa Henriikka :) Tykkään sun blogista, ja retkeilystä, ihan hirveästi. Kiva nähdä ne yhdessä:) Toivottavasti et ymmärrä kommentia väärin, en ole missään mielessä närkästynyt, mutta lähinnä utelias. Milloin postaus on mielestäsi kaupallinen yhteistyö, ja milloin osa tuotteista on vain saatu? Nyt kuitenkin eväistä moni oli saatu, ja suuri osa päällä olevista vaatteista. Siitä tuli vähän jänskä olo.
Mutta kaikkihan me työstämme (toivottavasti, muuten kip kap ilmoittamaan orjatyövoiman käytöstä :O ) jonkinlainen palkka saadaan, ja mun mielestä on eri ok, että bloggaaja saa sen tuotteina. Ja hyvä ettet myöskään hehkuttanut silmittömästi kaikkia eväslahjatuotteita:)
Änkytiplöö, pointtini oli että, en halua olla ikävä huutelija, vaan olen utelias :)
Hello Liisa. Ja enkä yhtään loukkaannu, tietenkään! Tämähän on vallan relevantti kommentti ja kysymys. Melkein liikutuin, miten kauniisti olit asiasi esittänyt. Kertoo mun lukijoiden tasosta paljon. Niisk.
Merkitsen postauksen kaupalliseksi yhteistyöksi, jos yhteistyössä liikkuu raha tai vastaava isompi korvaus ja yhteistyöstä on sovittu. Esimerkkinä ”saat tämän kuoriasun, jos kerrot siitä blogissasi” tai esim. Moccamasterin kanssa tein juuri laajemman useamman postauksen yhteistyön, josta sain ihan rahakorvauksen. Tietenkin toivon lähtökohtaisesti rahapalkkiota työstäni, mutta jossain kaupallisissa yhteistöissä liikuu palkkiona vain tavarat (jos esim. pieni design-puoti, jolla ei varaa maksaa tai jos tuote on niin arvokas, ettei rahaa tarvita).
Saaduiksi merkkaan ne tavarat, joista en ole luvannut mitään näkyvyyttä. Esimerkiksi tämän retkipostauksen vaatteet ovat vain minulle annettu ja koska olen kokenut ne hyviksi, käytän niitä/ne näkyvvät blogissani. Koska laina-teltalle olin luvannut näkyvyyttä, nostin tekstissa vielä erikseen esiin laina-aspektin. Mutta koska lainan lisäksi en saa mitään palkkiota, ei se mielestäni ole kaupallinen yhteistyö. Mutta esimerkiksi kosmetiikkaa tulee noin 100-kertainen määrä siihen nähden, miten paljon ne näkyvyt blogissani. Yritykset vain lähettävät niitä näkyvyyden toivossa. Näkyvät tuotteet merkitsen ”saatu” ja jos olen luvannut kirjoittaa esim. jostain sarjasta, niin laitan ”yhteistyössä brändi X”.
Nämä ovat mulle tosi tärkeitä juttuja ja haluaisin tehdä kaiken tietysti mahdollisimman oikein. Naistenlehdethän eivät kirjoita mitkä tuotteet on saatuja/lainattuja jne, MUTTA en haluaisikaan minun blogini olevan kuin naistenlehti. Siksi pidän sitä vertausta vähän hönönä. Toivon, että tuotelainoista ja yhteistöistä huolimatta säilyttäisin luottamuksen blogin lukijoihin ja että nimenomaan mieluummin kysyttäisiin näin avoimesti kuin jäätäisiin miettimään.
Tämä retkipostaus oli tahattomasti tällainen lahjatäyteinen. For real, huomasin vasta kuvia selatessani että APUA! Enhän mä kehtaa laittaa näitä, kun kaikki on vahingossa saatua (Eväät ja vaatteet). Mutta en olisi hyvin omatunnoin myöskään pystynyt jättää merkitsemättä. Saati lain mukaan!
Instagramissa kaupallisiin yhteistöihin liittyvät kuvat merkitsen #yhteistyö-tägillä ja sellaiset kuvat, joissa ei raha tai varsinainen palkkio liiku, mutta joille olen sopinut näkyvyyttä #sponsoroitu-tägillä. Esim. Turkin reissulla tällainen oli Helly Hansen -kuoriasun näkyminen satunnaisesti jossain instakuvissa. Olen miettinyt, pitäisikö myös instakuviin, joissa sattumalta joku saatu vaate, merkitä #saatu?
Avasikohan tämä? Voisin tehdä tästä ihan oman juttunsa. Isoja juttuja, aika vaikeitakin toimia oikein. Olennainen ero on kuitenkin tässä, mistä ollaan sovittu ja mistä ei.
Kiitos kovasti että vastasit näin perusteellisesti,nyt liikutuin minä! :) Jotain tuon suuntaista arvelinkin. Kiva että oikeasti kelailet näitä juttuja, etkä vaan lätki mitä sattuu minne sattuu. Öitä!
[…] pääsen jatkamaan iloisen syysvaelluksen merkeissä. Pääsin ensimmäisessä kirjoituksessa tarinan siihen vaiheeseen, että kellahdimme nukkumaan siinä seitsemän maissa illalla. Liian […]
[…] tämän viikonlopun kalenteriin jo syksylle, kun olimme käyneet marraskuisella Nuuksion telttaretkellämme. Halusimme lähteä parin yön ulkoretkelle jonnekin, ehkä Repovedelle tai vähän kauemmas. […]