Joulujuhlayllätyksiä ystäville

Yhteistyössä Asennemedia ja Paulig_MG_5398 kopio

Olen yllättänyt tänä viikonloppuna ystäviäni kolmesti. Perjantaina uskollinen juoksukaverini pääsi joulupommin kohteeksi ja tämän päivän aikana olen saanut yllättää kaksi ihanaa pariskuntaa.

Sain käsiini muutaman Joulu Juhla -kahvipaketin. Sain tehdä niillä mitä halusin, kunhan taltioisin hetket kameralle. Päätin yllättää kahvilla ja joululahjalla muutaman lahjan ansainneen ystäväni. Tiedättehän, olen lahjaihminen ja olen kahvi-ihminen. En tiedä kumpaa enemmän.

Kaikista elämässäni lähiaikoina olleista ihmisistä halusin kiittää kaikista eniten Kampin Sol-pesulan vaaleahiuksista asiakaspalvelijaa. Jos pesetän vaatteitani, kiikutan ne aina kyseiseen paikkaan, sillä tämä nainen on niin hurmaavan hyväntuulinen kassan takana. Hän hymyilee ja auttaa, antaa lisäinfoa ja kyselee kuulumisia. Liikutun aina hänen henkilökohtaisesta tavastaan kohdata ja huomioida.

Kun kiikutin kahvipakettia liikkeeseen, vastassa olikin eri henkilö. En saanut ennen joulua viedyksi lempparityöntekijälle yllätystä. Voin taltioida yllätyshetken keväällä?

_MG_5373 kopio_MG_5410 kopio

Koska pesulahenkilökunta jouduttiin hyllyttämään, pääsi lahjottavaksi tämän viikonlopun meillä majaillut pariskunta. Tuntuu hassulta kirjoittaa käly ja hänen miehensä, koska se saa rakkaat ystävät kuulostamaan kovin vierailta. Tällaisin sukulaisuussuhtein meitä nyt on kuitenkin siunattu.

Hennalla ja Miikkalla on takanaan raskas työ- ja opiskelusyksy ja rentoa joululomaa ja sen odotusta ajatellen he saivat kahvipaketin rinnalla jouluherkkuja: suklaita, marmeladia, näkkileipäsekoituksen ja viikunahilloa.

_MG_5406 kopio_MG_5286 kopio

Perjantai-illalla pyysin ystävääni Anna-Ericaa poikkeuksellisesti kipuamaan ovellemme asti hakemaan minua lenkille. Yleensä sovimme, että tulen valmiiksi pihalle. Uskollinen juoksukumppanini oli kuitenkin yksi henkilöistä, jotka päätin yllättää.

Tutustuimme Anna-Erican kanssa adidasheimo-juoksukoulussa pari vuotta sitten. Asuimme molemmat Arabianrannassa ja tutustuimme ”olosuhteiden pakosta” puutteellisen juoksuseuran vuoksi. Kahta äidinkieltä taittava Anna-Erica opiskeli yliopistossa serbiaa ja harrastuksena turkkia. Älykkyysosamääriemme epäsuhtaisuus ja luonteenpiirteittemme erilaisuus ei kuitenkaan jäänyt esteeksi ystävyydelle. Vaikka emme enää naapureita olekaan, juoksuseura on pysyvää.

Luotto-juoksukaverin lahjasta löytyi Joulu Juhlan lisäksi tietysti juoksusukkia, juomapullo ja suihkusaippuaa.

_MG_5287 kopio _MG_5297 kopio _MG_5306 kopio_MG_5416 kopio

Viimeinen yllättäminen jännitti niin paljon, että yllättäminen jäi vähälle. Ojensin paperikassin lahjan vastaanottajille ja tervehdin iloisesti. Näimme ystäväperhettä pitkästä, pitkästä aikaa ja jännitän sellaisia kohtaamisia aina ihan sydän läpättäen.

Miksi jännitän ja jännitin? En tiedä. Ei olisi tarvinnut. Lahjakassin suklaat, viini ja kahvi toivat iloa pöytään ja oli ihana vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Hassua miettiä, että olemme tunteneet jo melkein kymmenen vuotta. Saimme tutustua perheen pikkumieheenkin, aktiiviseen tuikkusilmään. Maissitortillat katosivat nopeasti ja jälkkäriksi tarjottu luumurahka taitaa ilmestyä jouluna meidänkin juhlapöytään.

_MG_5449 kopio_MG_5437 kopio _MG_5427 kopio

On ihana yllättää, on ihana olla yllätetty. Kaikki eivät toki jaa mielipidettä tästä, mutta kohde kannattaakin valita huolella.

Joulu on salaisuuksien aikaa, tunnelmallista aikaa, johon yllätykset sopivat napisti. Suosittelen kokeilemaan!

Ensi vuonna vien kahvia vielä sinne pesulaankin. Toivottavasti osaava kassa ilahtuu.

-Henriikka

5 kommenttia

  1. Marie 14.12.2015

    Tuollaisissa paikoissa tulee vierailtua ja asioitua mielellään uudemmankin kerran, kun asiakaspalevlutilanteesta jää mukava muisto. :)

    Oi oi, luumurahka on yksi lemppareistani!

    Vastaa
    • Henriikka 19.2.2016

      No sanos muuta! Ja luumurahka oli ihan kreisin hyvää. Harmi, että se on vähän sellainen joulujuttu… Vaikka toisaalta olenhan minä aikaisemminkin rikkonut vuodenaikaperinteitä.

      Vastaa
  2. V 18.12.2015

    Tässä oli kunnon jouluhenkeä, muutenkin blogisi on harvinaislaatuisen sympaattinen ja lämmin! Kiitos. Tuntuu että sain lahjan ihan tätä lukiessani. Ihanaa joulunaikaa :)

    Vastaa
    • Henriikka 19.2.2016

      Voi että. Muistan, kuinka luin tämän kommentin sillon pari kuukautta sitten ja ilahduin niin kovasti. Ja sama juttu kävi nytkin. Aivan ihanasti sanottu. Kiitos niiin paljon.

      Joulunaikoja en taida sulle takaisin toivotella, mutta ihanaa ja aurinkoista talvenjatkoa sinulle.

      Vastaa
  3. […] salaattilinko, puukauha, kahvimitta hajonneen tilalle. Yksi suosikkilahjoistani on kahvi (muistatteko kahvilahjakirjoituksen viime vuodelta?). Pidän myös jonkun tietyn värin tai teeman ympärille kehitetyistä lahjoista ja nyt kokosinkin […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle V Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.