Brunssi ystävälle (+ kahvijuustokakun resepti)

Yhteistyössä Asennemedia ja Paulig_MG_0669 kopio

Sunnuntaina on ystävänpäivä. Kutsuin eilen juhlapäiväksi ystävät brunssille kanssamme, koska toisin kuin Jenkeissä, minulle ystävänpäivä on nimenomaan ollut ystäviä, ei niinkään rakastavaisia varten. Rauhallisessa sunnuntaissa riittää toki tilaa molemmille.

Viime lauantaina vietin kuitenkin ennenaikaista ystävänpäivää ystäväni ja serkkuni Katan kanssa. Hän kutsui itsensä kylään uuteen kotiimme ja ehdotin, että hän tulisi jo aikaisin, jotta voisimme istua yhdessä aamiaista. Kahvinystävän kanssa on aina mukava jakaa aamunhetket. Tosin häpesin hieman, kun en muistanut millaisena Kata haluaa kahvinsa. Mustana, niin kuin minäkin. Ystävyys menee automaattisesti seuraavalle tasolle, kun muistaa millaista kahvia toiselle saisi olla.

_MG_0731 kopio_MG_0629 kopio

SUKLAINEN KAHVIJUUSTOKAKKU
(voidaan tehdä gluteenittomana)

Ainekset

Pohja:
75 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 dl vehnäjauho / gluteeniton jauhoseos
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Kostuttamiseen:

1/2 dl kylmää kahvia (laitoin tuplasti puruja, Pauligin Presidentti Black Label oli sopivan tummaa)

Täyte:
5 liivatelehteä
kylmää vettä
250 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
120 g taloussuklaarouhetta
1-1 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vanilliinikastiketta
1 dl erittäin vahvaa kuumaa kahvia (tuplasti puruja)

Koristeeksi:
suklaarouhetta tai kahvinpapukaramelleja

Valmistusohje:

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot/gluteeniton jauho, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi vaahdon joukkoon ja sekoita kaikki aineet varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi.

Voitele irtopohjavuoan reuna rasvalla. Peitä vuoan pohja leivinpaperilla. Levitä taikina vuokaan tasaiseksi kerrokseksi ja paista pohjaa 175 asteen uuninlämmössä noin 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Pane liivatelehdet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Sekoita keskenään maitorahka, tuorejuusto ja suklaarouhe. Mausta seos maun mukaan sokerilla ja vaniljasokerilla. Vatkaa vanilliinikastike kovaksi vaahdoksi. Sekoita vanilliinivaahto rahkaseoksen joukkoon.

Puristele liivatelehdistä vesi pois ja liuota liivatelehdet kuumaan kahviin. Lisää liivateliuos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen muiden täyteaineiden joukkoon.

Kostuta jäähtynyt pohja kahvilla. Kaada täyteseos pohjan päälle vuokaan ja anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Irrota vuoan reunat ja nosta kakku paperin avulla tarjolle. Koristele pinta suklaarouheella tai kahvinpapukaramelleilla.

(Alkuperäinen resepti täältä)

_MG_0769 kopio_MG_0868 kopio_MG_0685 kopio_MG_0640 kopio

Olin leiponut edellisenä iltana kakunkin, suklaisen kahvijuustokakun (gluteeniton). Kerrankin juustokakku, joka ei ole liian juustoinen ja liian tömäkkä. Lisäksi juustokakuissa pitäydytään usein keksipohjassa, mutta tämä tumma kakkupohja leivottiin ja paistettiin uunissa ennen vaahtokerroksen lisäämistä. Lopputuloksena oli tosi hyvä, kunnolla kahvinmakuinen kakku ja ihanan ilmava täytekerros. Toteutin kakun gluteenittomana yksinkertaisesti vaihtaen pohjan vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen ja lopputulos toimi sellaisenaan hyvin.

Mitä muuta ennakkoystävänpäivän brunssipöydästä löytyi? Paistettua kananmunaa, Risentan siemennäkkärisekoituksesta tehtyä siemennäkkileipää, juustoa, avokadoa, kurkkua, puolukka-banaanismoothieta, greippiä ja Arlan Ihana-sarjan turkkilaisia jugurtteja: kaneli-vadelma ja mango-chili. Kakkureseptiin käytin Pauligin Presidentin Black Label -kahvia, mutta kupissa oli Pressan vaaleapaahtoista.

_MG_0699 kopio _MG_0733 kopio_MG_0782 kopio

Huh mikä aamiaissetti. Syö niin paljon kuin jaksat –tyyppisille brunsseille on varmasti edelleen paikkansa, mutta on aivan eri fiilis istahtaa valmiiksi katettuun pöytään, jossa kaikelle on paikkansa ja kaikesta pitää. Tässä tapauksessa puhuttiin toki lattiasta eikä pöydästä, ruokapöytää kun emme ole vielä uuteen kotiin löytäneet. Serkkurakas ei kuitenkaan hämmentynyt piknik-aamiaisesta vaan otti sen hymyllä vastaan. Olin sentään imuroinut maton.

Mitä jos itsekin kutsuisit jonkun sunnuntaiaamiaiselle ystävänpäivänä? Kokeile vaikka tuota juustokakun reseptiä tai sitten jotain ihan muuta, itsesi tai ystäväsi näköistä.

Brunssien autuus.
Surround yourself with people who get it.

-Henriikka

17 kommenttia

  1. Mahtijanne 11.2.2016

    Namm mullekin tommonen brunssi!

    Vastaa
  2. Marjut 11.2.2016

    Ihana tunnelma! :)

    Vastaa
    • Henriikka 5.3.2016

      Kiva kuulla, että tunnelma välittyi myös kuvista. Meillä oli aivan ihana brussi ja hetki yhdessä.

      Vastaa
  3. nina 11.2.2016

    Niin kaunista! Tytöt, kattaus, kaikki! Kakkuresepti menee testiin, oon hulluna kaikkeen kahvinmakuiseen. Tosi kiva mattokin, mistä tuollaisia saa?

    Vastaa
    • Henriikka 5.3.2016

      Olipa kivasti sanottu. Kiitos kovasti Nina.

      Kakkuresepti on todellakin testaamisen arvoinen. Meillä kakku syötiin loppuun vähän ehkä liiankin pikaisesti. Matto on ostettu niinkin erikoisesta paikasta kuin Prisma.

      Vastaa
  4. Anniina 11.2.2016

    Näyttääpä herkulliselta, kauniilta ja seesteiseltä! Ja mitkä lattiat!

    Vastaa
    • Henriikka 5.3.2016

      Hihii, tämä oli kieltämättä aika hyvä tapa aloittaa päivä.

      Mä en edelleenkään voi käsittää, että asun asunnossa, jossa on valkoiset puulattiat. Liian hyvää ollakseen totta!

      Vastaa
  5. Hullu Lohi 12.2.2016

    Sulla on hyvä blogi.
    T: http://pienileijona.blogspot.fi

    Vastaa
    • Henriikka 5.3.2016

      Hei, onpa mukava kuulla, että tykkäät. Kiitos erityisen paljon.

      Vastaa
  6. lulu 12.2.2016

    Voih, Henriikka, näytät niin raikkaalta ja iloiselta näissä kuvissa, ihana sinä! <3

    Vastaa
    • Henriikka 5.3.2016

      Voi, miten ihanasti sanottu. Kiitos kovasti. Tulin niin iloiseksi.

      Vastaa
  7. Brunssit ovat parhautta! Ystävärikasta ystävänpäivää. <3

    Vastaa
    • Henriikka 5.3.2016

      Brunssi-ihminen olenkin minäkin! Ei ole parempaa tapaa aloittaa päivä kuin hyvässä seurassa ja hyvän ruuan ääressä.

      Kiitos näin jälkikäteen :-)

      Vastaa
  8. Susu 19.2.2016

    Hei mistä oot löytäny noi keltaset lautaset? Makeet!:)

    Vastaa
    • Henriikka 5.3.2016

      Heippa,

      keltaiset lautaset on Marimekon Sääpäiväkirja-sarjaa. Ne on aivan ihanat ja tuo vähän väriä, jos muuten on vaaleat astiat.

      Vastaa
  9. […] järjestettiin brunssi ja tehtiin kahvijuustokakkua. Rakastan Henriikan blogia ja noita isoja kauniita […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Marjut Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.