
Katsokaa nyt tuota! Mikä epämääräinen ja silti aivan täydellinen asetelma.
Olemme ystävien luona Turussa viikonloppukyläilemässä. Ohjelmassa kahvila-hoppingia, korttelikirpputoria ja myöhäiseksi valuneita iltoja. Emme olleet taas nähneet pariin kuukauteen ja eilen saapuessamme keskustelut kävivät siksi nopeasti jo vähän liiankin syviksi. Syvät keskustelut toivat jokaiselle meistä erittäin eriskummallisia unia. Itse näin unta, että eräs Gossip Girl -sarjan päähenkilön sukulainen kosi minua valtavan timanttisormuksen kanssa kuumalla hiekkarannalla, joka oli Ylläksen laskettelurinteiden vieressä. Vastasin kosintaan kieltävästi, mutta sain silti pitää sormuksen. Hyvä diili.
Mutta aamiaispöytämme asetelmasta. Nuo neljä esinettä ovat aika random. Jostain syystä ne näyttävät kuitenkin pöydällä rivissä seisoessaan tosi hyvältä. Kauniilta, rauhoittavilta. Ehkä valkoinen posliini yhdistää sopivasti teemukin, karkkikupin, kynttilänjalan ja pikkujoulujen yllätyspaketeista löytyneen kynttilämökin.

Neljä turkinpippuria kupissa eivät jostain kumman syystä ole siellä enää. Katsoessani kuvaa pippureista tulee mieleen Lakrids-makeiset. Oletteko maistaneet? Niin yleviä, kuparinhohtoisia ja muita luksussuklaalakritsipalleroita mmm mmm mm. Designlakritsia! Saisinpa suuhuni muutaman. Silloin olisi suussakin saletisti fengshui.
Nyt iltapäiväunet, jotta jaksaa taas illan jauhaa syvällisiä ja parantaa ystävien avulla avutonta sielua.
-Henriikka
Ps. Janne oikoluki teksti ja kommentoi, että on pakko olla hormoonipöllyt ja tietty aika kuukaudesta, kun kirjoitus on niin omituinen ja aiheet poukkoilevat laidasta laitaan aivan miten sattuu. Anteeksi.