Siitä oli ehtinyt vierähtää kolme ja puoli vuotta, kun viimeksi olin Tuusulassa. Ensimmäinen reissumme bussilla Järvenpääntien varteen oli kesällä 2012, kun menimme viettämään sinne ensimmäistä hääpäiväämme. Olin 21-vuotias ja kovin siloposkinen. Kuvia katsellessa tulee sellainen olo, että olen kasvanut henkisesti ainakin kymmenen vuotta, fyysisesti ainakin sen kolme ja puoli.
Olikin jo korkea aika palata takaisin huudeille. Nimitimme viime kerralla Tuusulan rakkauden kaupungiksi ja sama fiilistely jatkui edelleen. Lähdimme Helsinkiä pakoon lauantaina lounasaikaan ja palasimme muutama tunti sitten takaisin kotiin.
Hauskinta oli, että olin varannut matkan ilman, että Janne tiesi edes määränpäätä. Hän lähti onneksi mieli avoimena, pakatun repun kanssa mukaani. Miniloma viikonloppuun on aina hyvä idea.
Vietimme aikaa lähinnä Gustavelundin hotellissa ja sen ympäristössä. Kerron siitä huomenna lisää, mutta tämän kirjoituksen kuvat ovat historiakierrokseltamme Tuusulan lumisiin maisemiin. Gustavelandin mukava opas lähti kierrättämään meitä lähitienoossa, ja innostuimme niin, että lyhyt opastettu kierros venähti parituntiseksi.
Janne on Trivial Pursuit -miehiä, jollaiseksi en voi ehkä itseäni alleviivata. Huomasin kuitenkin eilen seikan, jota en ole ennen ymmärtänyt. Opin ulkoilmassa ja liikkuen ilmeisesti huomattavan paljon paremmin kuin esimerkiksi sisätilamuseoissa tai lukien. Oli ihana kuulla faktoja ja tarinoita, oppia uutta ja nähdä konkreettisesti paikkoja, joista historiankirjat kertovat.
Tuusula on kyllä siitä aivan uskomaton paikka, että samassa järven rannalla sijainneessa kyläpahasessa sikisi ja eli niin suuri joukko historiallisesti merkittäviä suomalaisia: Kivi, Aalto, Järnefelt, Aho, Sibelius, Halonen, Erkko… Mitkä taiteilijapiirit!
On hienoa kävellä samoja polkuja ja yrittää ymmärtää taiteilijoiden mielenliikkeitä. Vanha Tuusulan rantatie on täynnä historiaa ja juuri tarinoiksi kootut faktat purevat minuun hyvin. En voi uskoa, että Aleksis Kiven lääkärinlausunnossa sanottiin: ”vakava melankolia ja loukattu kirjailijanylpeys!” Tekisi mieli väittää, että minäkin haluan tuollaisen diagnoosin.
Lumituiskuisen sivistyskierroksen päätteeksi joimme hotellin kodalla kaakaota. Nuotio rätisi ja lunta satoi suoraan silmään. Ei haittaa, sillä Tuusula sitkuttelee edelleen rakkauden kaupunkien kärjessä.
Sain eilisen aikana niin monta kyselevää Snapchat-viestiä: ”Mitä ihmettä teet Tuusulassa?” Jostain syystä vapaa-aikani valinnat saavat ihmiset usein ihmettelemään. Vastasin, että olen parantelemassa vakavaa melankoliaa ja loukattua kirjailijanylpeyttä. Siihen loppuivat paluuviestit.
Huomenna paosta lisää.
Rentouttavaa sunnuntai-iltaa, levätään varastoon!
-Henriikka
Huom! Olin Tuusulassa Gustavelandin kutsumana, enkä vastannut kustannuksista itse matkakuluja lukuun ottamatta.
Apua, onko siitä jo kolme ja puoli vuotta! ? muistan tuon postauksen, siiteerasit siinä erästä lausahdustani. Ja vannoin silloin itsekin vielä jopoilevani Tuusulassa. Mutta nyt hävettää, vieläkään en ole sitä tehnyt. Täytyy tsempata ☝
No hei mä muistan myös kuinka kirjoittelit Tuusulasta! Ja kun äsken tajusin sen saman, niin mietin, että KAMALA kuinka kauan osa porukasta on lukenut mun juttuja. Whaaaattt!
Lupaat, että vuoden sisään Tuusulaan pyöräilemään?
No sanoppa muuta, tulipa jotenkin vanha ja paikalleen jämähtänyt olo. Vaikka mikäpä tässä hyvien tekstien äärelle jämähtäessä (vähän myös sellaine fiilis, että pitäiskö penkoa sun arkistoja ja lukea niitä ekoja tekstejä joiden myötä hyppäsin kelkkaan, hääpostaus on vielä ihan muistissa :D)
Ja tuun niin tänne huutelemaan jos pääsen Tuusulaan. Mutta luvata ei pidä, ettei ainakaan sitten tarvitse lupausta rikkoa. Mutta yrittää voin sentään luvata ?
Arkistot on hauskoja katsauksia. Niistä ainakin huomaa, miten moni asia voi muuttua muutaman vuoden sisällä. Ja toisaalta, miten moni asia ei.
Ja jos en muista tätä useasti sanoa (kommentteihin vastaaminenkin kun yleensä kestää sen 2 kk), niin oon tosi otettu, että oot jaksanut pysyä mukana.
Tuusula-huudahdusta odotellen.
Tuusula on ihana! Minun heppa asui siellä kolme vuotta, joten tutuiksi tulivat nuo ulkoilumaisemat kun tallimatkalla oli kiva aina pyörähtää luonnonhelmaan. Erityisesti juuri Tuusulan rantatien alue tuli tutuksi. Ihana postaus kuvineen, olette söpöjä yhdessä!
Oi, hepan vanhat kotiseudut <3 Joo, olen kuullut ettei koko Tuusula ole aivan yhtä hehkuva kuin vanha rantatie. Mutta vähintään nämä historialliset miljööt sitten.
Voi kiitos!
Siis häh, eikö se edellinen Tuusula-postaus muka ole tyyliin viime kesältä? Kolme ja puoli vuotta?! Hyvänen aika, olenko minä sinunkin elämääsi stalkannut jo niin kauan? Jopas.
(Sisäinen Ulla Taalasmaani saa merkittävää tyydytystä blogien lukemisesta – luvallista stalkkausta ihmisten elämään, ai että!)
Niinpä! Siis aivan hurjaa. Minustakin tuntui, että se oli ihan juuri ja järkytyin tästä faktasta. Blogikulttuurikin on muuttunut sen aikana aika reilusti. Silloiseen kirjoituksen oli 57 kommenttia ja kommentteja tuli ylipäänsä blogiin ihan kamalasti, vaikka lukijoita oli vähemmän. Blogit olivat vielä kuitenkin aika uusi juttu.
Minä niin pidän teistä tosi elämän mukavista Ulla Taalasmaista.
Ihan samaa täällä ihmettelen, onko siitä edellisestä Tuusula-postauksesta muka jo 3,5 vuotta aikaa, jösses! :D
Ihan mielettömiä maisemia!
Olette joutuneet sietämään juttujani jo kotvan aikaa ;-)
Kiitos! Oli kyllä upea luminen maa ja puut.
Mäkin muistan sun edellisen Tuusula-postauksen :) Ja täytyy kertoa tähän kohtaan yksi muisto. Aloin lukea sun blogia muistaakseni tammikuussa 2012. Sitten suurinpiirtein samalla tai seuraavalla viikolla tulitkin mun kanssa samalle Metropolian joogakurssille. Pari kertaa piti tarkistaa blogin kuvista, että ootko se juuri sinä :) Mutta sieltä asti olen blogiasi seurannut. Aluksi muistaakseni harvakseltaan monta postausta kerralla lukien, nykyään käyn katsomassa joka päivä, onko uusia kirjoituksia tullut :)
Voi jummi! Olin aivan unohtanut käyneeni siellä. Mutta totta tosiaan, keväällä 2012 kävin siellä joitakin kertoja. Oli kai ensimmäinen joogakokemukseni. Sun olis pitänyt uskaltaa vain silloin kysyä, en usko olleeni silloin(kaan) kovin pelottava.
[…] jälkeisestä historia- ja laavukierroksesta tuuttasinkin kuvia jo heti sunnuntaina. Se ei toki jäänyt ainoaksi reippailuksi […]
[…] olevan takin, vahvan kahvin ja kesän mökkikuvien avulla. Harmaa parkatakki näkyikin ainakin Tuusulan ulkoilukuvissa, mutta vielä en ole siitä mitään kertonut. Tyylikäs, yksinkertainen, kaupunki- ja […]