Lähetin tänä vuonna 45 ystävänpäiväkorttia. Perinteisesti etanapostilla, totta kai. En saanut itse ainoatakaan.
Ystäväni purskahti hyväntahtoiseen nauruun, kun kuuli tämän. Oikeasti en ole lainkaan pahoillani. Harva lähettää enää kortteja tai mitään tavallista postia ylipäänsä. Ja jos lähettää, niin se tapahtuu usein jouluna. Sitä paitsi pahimpia on kortit ja kirjeet, jotka lähetetään paniikissa sen vuoksi, että ”sekin lähetti meille.” Rakastan vain itse postilaitosta ja oli kiva kirjoitella ystäville. Tämänhetkinen arkeni on hektistä ja viesteihin vastaamainen jää usein huomaamatta. Kortti on hyvä tapa sanoa, että muistan kyllä sinua edelleen, olet ajatuksissa. Homma lähti vähän lapasesta, mutta se on luonteelleni ominaista.
Eikä totuuskaan ole ihan näin karu: sain kyllä kaksi korttia, ne vain annettiin ihan kasvokkain. Näitä kahta korttia olenkin syvämetabioanalysoinut tänään sunnuntaita istuessani.
Molemmat saamani kortit olivat aivan ihania ja liikuttavia. Sain kaksi keskenään täysin erilaista korttia, mutta syyt korttien valintaan olivat olleet samat: ”Kortin näkiessäni tiesin, että minun pitää valita juuri tuo kortti. Sehän kuvastaa täysin sinua!”
Ensimmäinen kortti oli vuoriteemainen kortti seikkailijalle, ja tekstistä paistoi läpi vannoutunut palo seikkailutulevaisuuteen. Tulemme kortinantajan kanssa aivan varmasti valloitamaan kaikki maailman vuoret ja ylittämään kaikki esteet. Kortti oli rohkeutta, uskallusta ja uteliaisuutta.
Toisessa kortissa pieni tyttö kyhjötti pajunoksalla. Se oli ensimmäisen kortin vastakohta. ”Ostin tän, koska sä oot mun pieni ystävä, ja jotenkin sä tulit tästä mieleen. Mun intuitio ei kuitenkaan ollut, että olisit yksin ja kylmissäsi, vaan kotona luonnon keskellä, lämpimässä ja turvassa pajunkissapedillä.”
Molemmat ystävät tuntevat minut todella hyvin, enkä mahtanut liikutukselleni mitään. Mitkä ihanat kortit, miten hyviä ja syviä ystäviä ja ystävyyssuhteita.
Ehkä se onkin ystävyydessä parasta: toisen ystävän seurassa korostuu toinen piirre, toisen kanssa joku ihan toinen. Ja silti molemmissa tilanteissa voi olla täysin oma itsensä. Parhaissa ystävyyssuhteissa korostuu koko personallisuuspiirteiden skaala, kun oppii luottamaan, ettei ystävä jätä monenkirjavista tunteista, ajatuksista ja luonteenpiirteistä huolimatta. Sitä voi olla samaan aikaan maailman rohkein ja pelottomin nainen ja heikko, pajunkissankokoinen tytöntyllerö.
Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille.
-Henriikka
Paras teksti aikoihin! Ei sillä, että useinkin olis kehnoja.
Damdidam kiitos Janne :-)
Ihana!
Itse olen myös kortti-ihminen, ja on kivaa saada lähettää postia ♡
Kiitos Mia! Etanapostia on kieltämättä aina kiva saada ja myös lähettää.