Miltä tuntuu kulkea ennen seitsemää Marrakechin kaduilla? Väsyneeltä, absurdilta, lempeältä.
Samalla tavalla ne asiat pyörivät Marokossakin: roskat lakaistaan muiden nukkuessa, kauppojen ovia ei avata aamuvirkkujen vuoksi. Katukissoja on satakertainen määrä, mutta katit ovat rauhallisia ja hymyileviä, eivät sellaisia pelättävän päällekäyviä.
Roskankerääjä tervehtii ranskaksi. Moottoripyöräilijä tervehtii ranskaksi. Kaikki ne puhuvat meille vain ranskaa, ja harmittaa vietävästi, etten osaa enempää kuin ”päivää-kiitos-kyllä”. Päätän harmitella samalla, etten osaa myöskään kiinaa, venäjää tai espanjaa. Harmitus kestää noin kolme sekuntia, kunnes siirrän sen sivuun.
Eilinen aamuhetki oli tähänastisen reissun paras. Vauhdilla taivaalle itsensä kiskova aurinko ja lähes tyhjät kadut. Kukaan ei pyydä putiikkiinsa, kaupittele tuoreita taateleita tai toistele iloisesti: ”my friend, my friend!” Niin paljon kuin hälinästä pidänkin, sopii tällaiset hetken sen kaiken sulatteluun.
En ole ainakaan vielä saanut lainahatustani täitä ja kaikki muukin on sujunut mutkitta. Anopille terveisiä: täällä voidaan hyvin! Esimiehelle terveisiä: palaan kyllä!
-Henriikka
Oi voi onpas aika ihania kuvia!
Kiitos kovasti :-)
Hyvä toi yks kuva, kun Jannella on t-paita ja mopomiehellä hanskoja myöden aika tuhti talvivarustus :)
Jep :–D Miehet elää vähän eri maailmoissa.
Sulla on kyllä kiva ja virkistävä tyyli kirjoittaa, ihan mainioita ilmaisuja ja sellasta letkeää persoonallisuutta :)
Voi, miten kauniisti sanottu. Kiitos ihanasta kommentista.